>{tunnelmaa}

16.10.2011

>

Erityisen harmaa keli koko päivän. Piti heti aamusta viritellä tunnelmavaloja, ja repiä kaikki irti hämyisestä päivästä.
Ystävien kanssa syötiin kynttilätunnelmissa. Pitkään ja hartaasti. Korkattiin viinit ja naurettiin sydäntemme kyllyydestä. Kuvattavaksi ei paljoa jäänyt, sen verran hyvin teki ruoka kauppansa. Muuten liikuttiin välimerrellisissä tunnelmissa, mutta jälkkäriksi kelpaa vain suklaa.
Mutakakulle en keksinyt muuta koristetta kuin bambin ja hennon lumivaipan. Eihän tuo nyt niin kauhean kaukaa ole enää haettu (tai onhan se, mutta mielikuvitus oli heikoilla).

Iltaa jatketaan hämyisessä tunnelmassa oman perheen kesken. Maanantai tuo mukanaan siivouspäivän, koska huomenna pitäisi taas olla koti edustavassa kunnossa. Mutta maanantai on vasta huomenna.
Nyt saunaan, ja sitten nautitaan vielä pullonpohjalle jääneet viinit.

Mukavaa sunnuntai iltaa.

emilia
****

19 Responses to “>{tunnelmaa}”

  1. Saila says:

    >Kuulostaa niin ihanalta, taas kerran :)Miullakin oli niin upea viikonloppu, tälle hymyilylle ei meinaa loppua tulla <3Nautinnollista sunnuntai-iltaa teille sinne!! <3

  2. Pampuliina says:

    >Oikein ihanalta näyttää ja kuulostaa. Ystävien kanssa on ihanaa viettää aikaa noin, rentouttavaa loppuiltaa 🙂

  3. Outi L says:

    >Bambi mutakakussa on soma!

  4. Riikka says:

    >Mutakakku on niin hyvää, että maku kuittaa ulkonäön. Hauska juttu tuo Bambi:)Löysin blogisi vähän aikaa sitten ja ihastuin sisustustyyliisi.

  5. Noora says:

    >Ihanalta kuulostaa!! Bambi kakussa on ihana. Ihanaakin ihanammat bambit ? sulla tuolla kaapin päällä. Missähän tämmöisiä ihanuuksia on myytävänä ja minkä merkin alla? Mäkin haluan!

  6. Uuden Kuun Emilia says:

    >Saila: Ihana kuulla, että viikonloppu oli onnistunut! Hymyile nyt koko rahan edestä :)Mukavaa sunnintai iltaa sinne!Pampuliina: Totta, eikä haitannut vaikka kaikki olivat hiukan väsyneitä ja raukeassa sunnuntai horroksessa. Iloinen fiilis saatiin silti.Mukavaa iltaa sinne!Outi L: Siellähän tuo tarpoo kuin suossa :DRiikka: Kiva että löysit tänne!Mulla menee kaikki suklainen sukkelasti alas. Ulkonäöstä viis :)Noora: Kaapin päällä olevat bambit on helsingistä ombrellinosta. Merkkiä &k amsterdam.Tässä linkki bambeihin ombrellinon verkkokaupassa:http://www.ombrellino.fi/tuotteet/sisustus/muut.html

  7. Maria says:

    >Hyvänmielen alkavaa viikkoa sinulle.

  8. Hanne says:

    >Ihanaa, että muillakin on ollut ihana viikonloppu!Tuo on niin kaunis kaappi, mikä teillä on♥Hyvä idea bambi ja lumi!

  9. Anne says:

    >Ihania tunnelmakuvia! Ja kaappi nurkassa on aikamoisen loistokas!

  10. Uuden Kuun Emilia says:

    >Maria: Sitä samaa sinne! :)Hanne: Kiitos. :)Mukavan viikonlopun jälkeen jaksaa taas arkea :)Anne: Kiitos. Onhan tuo kaappi kyllä vieläkin mun makuun 🙂

  11. Arja says:

    >Kaunista!Oikein mukavaa alkavaa viikkoa<3

  12. Mirjami says:

    >Tunnelmavalot on kyllä ihania, kun tää syksy on niiin pimeä. Kyllä sitä ensilunta jo odottaa, että tulis vähän valoisampaa… Ihanan tunnelmallinen koti teillä!

  13. hietzu says:

    >Voihan sisustusvalot! Monessa blogissa vilahtelee kauniita valoja ja nyt on tullut itsellenikin hinku saada moiset. Yhdet lasipurkkiin ja yhdet parvekkeelle. Saa nähdä milloin meidän kodissa on hieman lisävalaistusta 🙂

  14. Uuden Kuun Emilia says:

    >Arja: Kiitos, ja sitä samaa sinullekin!Mirjami: Alan itse odottamaan lunta heti kun kaikki pellot on kynnetty. Se musta maa on niin surullisen näköistä. Ja kohta se aika on jo käsillä!Hietzu: Musta me suomalaiset ollaan yleisesti vähän vanhanaikaisia näiden valojen kanssa. Niin moni mieltää ne jouluisiksi ja sitten arvstellaan, kun naapurin pihassa roikkuu valot vielä kesälläkin.Musta noi valot on ihania tunnelmantuojia ja niitä pitäis oikeastaan käyttää vuoden ympäri! Vaikka tosin juhannuksen aikaan voivat olla hiukan turhat :DAlahan kaivella valoja esiin 🙂

  15. Sannu says:

    >Ootteko luopumassa teidän ihanasta kodista kun se pitää olla edustus kunnossa.Voimia siihen touhuun.Muistan itse kun kahden pienen lapsen kanssa siivottiin aina näyttöä varten pers pitkänä.Se oli kamalaa aikaa.Toisesta päästä kun tuli siivottua muksut oli levittänyt jo sotkua.Nyt en oikeesti jaksais millään moista.

  16. Eerika says:

    >Täällä huokaillaan siun kodin kuvien äärellä, vaikka tyylisi on aivan toista maata kuin oma koti, on se jotenkin hurmaava, eteerinen, ihana. 🙂

  17. Maikkuli says:

    >Ihana huonekuusi 🙂 Onkohan meiltä täältä koululta kotoisin ? Katselin että niitä oli saapunut muutama myymälään…tekee mieli sellaista myös!

  18. Uuden Kuun Emilia says:

    >Sannu: Jotain tuonnepäin. Mutta suurin huoli on tuosta aikuisesta kanssaeläjästä, jonka mielestä kukin tavara voi majailla keskellä lattiiaa vaikka maailman tappiin :)Eerika: Kiitos 🙂 Ja eikös ole kiva kun blogien kautta voi kurkistaa niin moniin tyyleihin. Kaikkea ei tarvitse silti omassa kodissa toteuttaa :)Maikkuli: Juuri sieltä! Tiinalta tilasin, ja se otti kolme kappaletta myymälään, joista sain sitten valita (tietenkin sen parhaan :D).

  19. Anna-Kaisa says:

    >Teillä on erittäin kaunis matto ruokailuryhmän alla. Mistä olet moisen löytänyt? Meillä on vastaavanlainen hakusessa ja olen pitkään metsästänyt jotain tuollaista punasävyistä.

Kommentoi