{ lunch at tavolàta }

16.3.2014

Kuvia eiliseltä.
Saimme taannoin kutsun tutustua telakalla käyneen Silja Serenaden uuteen italialaisravintolaan, ja lounastimme laivassa eilen. Ravintolan menu oli makuuni, ja annokset todella maittavia. Jos tämän tattirisoton saaminen ei edellyttäisi lähtöä risteilylle Helsingistä, voisin käväistä syömässä useamminkin! Mutta, mikäli te olette lähdössä Serenaden kyytiin, kannattaa ehdottomasti kokeilla perus bufeen sijaan ravintola Tavolàtan tarjontaa.

Laivassa käyminen oli sikälikin kiva kokemus, että muistan hämärästi Silja Serenaden kävelykatuineen lapsuudestani. Laiva oli tuolloin uusi, ja muistaakseni seilasi Turku-Tukholma väliä. Silja Serenade on nykyisin myös ystäväni työpaikka, joten oli mielenkiintoista käydä laivassa myös sen vuoksi. Ylipäätään piipahtaminen laivassa sen ollessa satamassa on aika hauska kokemus – miniristeily ilman sitä risteilyä!

Paikalle kutsutuista ruokailijoista suuri osa taisi olla ruokabloggareita, joille annosten kuvaaminen oli melko luonnollista. Tunsinkin itseni pikkuisen toopeksi kuvatessani ruokaa. Tajusin myös naapuripöytien ruokailijoita kuunnellessa, miksi minusta ei koskaan voi tulla ruokabloggaajaa. Puheenaiheena oli nimittäin se, että ruoka syödään yleensä jäähtyneenä, koska ensin täytyy kuvata. Ja, minä taas taidan rakastaa ruokaa sen verran eri tavalla, että syön mielummin ensin, ja kuvaan, jos jotakin kuvattavaa jää. Yleensä tosin ei jää! 🙂

Näin amatöörinä voin kuitenkin kertoa omat ruokasuosikkini, mikäli jossain kohtaa Serenaden Tavolàtaan piipahdatte. Alkupaloiksi tilatkaa ehdottomasti vasikkaa! Jestas, olisin voinut syödä varmaan koko vasikan! Pääruuista paahdettu nieriä ja herkkutattirisotto veivät voiton. Jälkiruokien kohdalla sanoisin, että tilatkaa vaikka kaikkea! Jälkkäreitä ei vain voi syödä liikaa! 🙂 Sisustajan silmää viehättivät erityisesti ravintolan Original BTC:n valaisimet ja seinien kaunis kaakelointi. Tykkään!!!

Koitan tässä kyhätä teille postausta myös omasta keittiöstä. Pysytään siis aiheessa! Tai no, ruokajuttujen sijaan enemmän ajatuksia keittiön ulkonäöstä!

Silja Serenadesilja tavolata 2silja tavolata 4silja tavolata 3silja tavolata 1silja tavolata 5silja tavolata 10

Mukavaa sunnuntaita murut. Nälkähän tässä taas tuli….


6 Responses to “{ lunch at tavolàta }”

  1. Heidi says:

    Olemme lähdössä huomenna samaiselle laivalle perheen kanssa. Täytyypä käydä testaamassa tuo ravintola. 🙂

    • Voi, mun tekis kans mieli mennä lasten kanssa laivailemaan! 🙂
      Oli kyllä kiva ja piristävä tuo ravintola. Musta on muutrnkin hauskaa, että tää laivailu/risteily on selaisen uudistumisen alla. Jotenkin tuodaan risteilyt 2000-luvulle esim. tälläisten parempieb ravintoloiden avulla.

      Mukavaa reissua ja nauttikaa ruuasta! 🙂

  2. Mä en oo ikinä tajunnut tuota että ruoka jäähtyy 😀 Mä otan sillon tällön ruokakuvia blogia varten (joo no eihän ne oo mitään kovin hienoja, mutta kyllä niistä sen ruoan näkee…) ja siinä menee n. 20 sekuntia. En kyllä ikinä antais ruokani jäähtyä kuvien takia… 😀

    • Niin, en mä sit tiedä, miten suurista kuvausjärjestelyistä on kyse. Joo, kuvaanhan mä itsekin joskus ruokaa, mutta aika usein kylmää. Syön itse ensiksi. 🙂
      Toisaalta, hyvään kuvaan pitääkin hiukan satsata. 🙂

  3. Me käytiin Serenadella ihan risteilyllä ja käytiin Tavolàtassa syömässä. Ruoka oli hyvää, palvelu vähän kylmäkiskoista…

    Reissuraporttia ja asiaa myös ruoasta:
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/03/11/suuri-laivareissukatselmus/

Kommentoi