{ hyvät käytöstavat netissä }

27.3.2014

Pyöreät pakarat ja litteä vatsa -postauksen jälkimainingeissa sain ihanalta blogini vakkarilukijalta meilin, jossa kiiteltiin rohkeasta postauksesta. Mulle itselleni tarttui kuitenkin meilistä tämä yksi lause:
”Sitä varmaan jo kirjoittaessaan tietää että kohta tulee kuraa niskaan.”

Niin, onhan niitä aiheita, jotka herättävät ihmisissä ristiriitaisiakin tunteita. Mutta, voiko sitä tietää jo postausta kirjoittaessaan? Aivan varmasti voi, uskon niin. Mutta, tuleeko sitä ajatelleeksi?
Ei!

Kyse ei ole tyhmyydestäni tai ajattelemattomuudestani, vaan puhtaasti siitä, etten oikeastaan voi pohtia jokaisen postaukseni mahdollisesti herättämiä tunteita. Jos pysähtyisin joka päivä miettimään, onko joku kenties kanssani eri mieltä, en yksinkertaisesti voisi kirjoittaa koko blogia! Bloggaamisessa on pakko tietyllä tapaa ummistaa silmänsä yleisöltä.
Toki haluan olla loukkaamatta ketään, enkä koskaan tietoisesti halua väheksyä toisia. En myöskään pyri tietoisesti provosoimaan lukijoitani. Mutta, ihan jo itsenikin vuoksi, mun pitää hyväksyä se tosiasia, että maailmaan mahtuu eriäviä mielipiteitä.

nutturapullat

Ajatuksia nettikiusaamisesta -postauksessa kerroin teille, miten kiusaaminen blogeissa ilmenee ja pohdin syytä tähän käyttäytymiseen. Haluan kuitenkin painottaa, että mielestäni jokaista eriävää mielipidettä ei voi laskea kiusaamiseksi. Maailmaan mahtuu ääntä, eikä haukku haavaakaan tee. On kuitenkin hyvä välillä pohtia, mikä on mielipide, ja mikä puhtaasti vain pahaksi tarkoitettu heitto.

Lähtökohtaisesti pyrin kirjoittamaan blogissani tekstit muotoon, minä teen näin.
En siis kirjoita teille juttuja, joissa kertoisin, kuinka jokin asia tulee suorittaa. Yksinkertaisesti en usko, että mulla on mistään elämän osa-alueesta sellaista tietämystä, että voisin neuvoa, miten muiden pitää se suorittaa.
Ylipäätään elämässä, en koe, että mun asemani on toisten neuvominen. Jos joku tekee asian tavalla, joka tuntuu musta hassulta, tai jopa tyhmältä, totean itsekseni, että kyllä se mun tapa vain on sittenkin mulle oikea. En lähde asiaa sen enempää kenellekään kommentoimaan. Kukin tehkööt tyylillään. Mutta, jokaisella meillä varmaan on jossain lähipiirissä niitä ihmisiä, joilla on kova tarve neuvoa. Ja neuvoa, vaikka apua ja mielipidettä ei oltaisi edes kysytty! Pitää muistaa, että yhtälailla näitä ihmisiä on myös blogien lukijoissa. Luonteenpiirre, joka vain istuu toisissa tiukemmin, ja josta on ehkä vaikeakin päästä eroon.

kanelikierrepullat

Otetaan esimerkiksi ruskea kastike!
Siis se ruskeakastike, joka tehdään pannulla, voissa paahdetuista vehnäjauhoista. Tai ainakin minä teen sen niin…
Kovin arkinen ja tavallinen ruoka, joka sopii yhteen nakin, makkaran, lihapullan ja jauhelihan kanssa. Tapoja tehdä kastike on varmasti yhtä monta, kuin on tekijäänsäkin. Pieniä eroja, mutta eroja kuitenkin.
Jos näen jossakin ruskean kastikkeen ohjeen, ja huomaan sen olevan erilainen ohje kuin oma tapani kastikkeen laitossa on, on mulla lukuisia vaihtoehtoja reagoida asiaan.

Tässä muutama esimerkki:

Voin joko

1. todeta, että eipä ole koskaan käynyt mielessä tehdä sitä noin. Sivuuttaa lukemani ja ajatella, että kappas vain, voisinpa vaikka kokeilla. Vastaavasti, voin tuumata itsekseni, että tämä ei ehkä ole mun juttu.

2. jättää ohjeen kirjoittajalle viestin, ja kysäistä varmuuden vuoksi, että onkohan sillä öljyllä joku ratkaisevakin osa kastikkeen maussa, tai jauhojen paahtumisessa. Itse kun en ole ikinä näin kokeillut, mutta kiinnostuin testaamaan.

3. jättää itse ohje kommentoimatta, ja kirjoittaa, että kyllä se ruskeakastike vain on kiva ja arkinen herkku. Ei välttämättä omaan makuuni, mutta lapset tykkäävät aina.

4. jättää asiasta palautteen, ja todeta ohjeen laatijalle, että kyllä tässä kuule nyt mennään metsään ja kovaa. Kyllä mun mummolta opittu tapa kastikkeen tekoon on paljon parempi. Itse asiassa, ainoa oikea.

5. jättää jälleen ohje kommentoimatta, ja kirjoittaa, että onpa kastikeen tekijällä ruma keittiö, kattila, puulasta….

6. tehdä minkä tahansa edellämainituista liikkeistä, ja naputella itseni seuraavaksi suositulle keskustelupalstalle, ja avautua tästä ruskean kastikeen sortamisesta oikein kunnolla.
Että on siinä tyypillä nyt otsaa mennä tollaista kirjoittamaankaan! Mitä se oikein itsestään/kattilastaan luulee!?

Väliin mahtuu varmasti tuhansia erilaisia toimintatapoja. Varmasti yhtä monta, kuin on toimijaakin. Olen kuitenkin itse oikeutettu valitsemaan niistä sen, joka istuu luonteelleni parhaiten.

On siis paljon ihmisen luonteesta kiinni, miten hän ensimmäisenä ajattelee toimia. Millaisen kommenttijalanjäljen hän blogeihin (tai nettiin ylipäätään) jättää, riippuu kuitenkin käytöstavoista. Joskus kenties netissä on jopa helpompaa päästää sisäinen moukari valloilleen. Ehkä anopille, naapurinrouvalle tai työkaverille on jo vaikea viskellä neuvojaan. Toisaalta, hyvät käytöstavat kuuluvat arkielämän lisäksi myös nettiin!

vastaleivottu pulla

Vaikka kyseessä ei ole kiusaaminen, puhutaan peruskäytöstavoista. Omilla kasvoillaan, ja omalla nimellään, meistä moni haluaa antaa itsestään hyvän, ja hyväkäytöksisen, kuvan. Kasvottomana ja nimettömänä kiusaus pieneen piikittelyyn kasvaa. Kenties se pelastaa kurjan päivän, ehkä tuntuu vain siltä, että tyhmempiään tulee hiukan neuvoa. Nyrkkisääntönä monessa tilanteessa voisi kuitenkin pitää sitä, että kirjoita vain tekstiä, jonka olisit valmis julkaisemaan myös omilla kasvoillasi ja omalla nimelläsi. Ainakin vaikka bloginimelläsi! (Tekaistujen sähköpostiosoitteiden, ja vaihtuvien nimimerkkien sijaan.)

Jatkossakin blogini kommenttiboksiin saa jättää eriävän mielipiteensä. Jos luonteeseesi istuu se, että toisten tapoja tehdä asiat pitää vain yksinkertaisesti hiukan oikaista, niin oikaise ihmeessä!
Itse koitan jatkossakin esittää asiat valitsemallani linjalla; Kertoa vain niistä tavoista, jotka sopivat itselleni parhaiten. Tuputtamatta mitään, tai kenenkään muun tapoja väheksymättä.

Erilaisuus on rikkaus. Meistä jokainen on yksilö, ja jokaiselle meistä löytyy oma paras tapa toteuttaa elämäänsä – tai valmistaa kastike. Aika moni meistä myös itse tuntee itsensä parhaiten. Kyllä, niin ihmeelliseltä kuin se saattaakin kuulostaa. Tapa, joka omasta mielestäsi on ainoa oikea, ei välttämättä toimi muilla.
Luotetaan siihen. Erilaisuus on kantava voima, ei este tai hidaste!
Meitä kaikkia kuitenkin yhdistää yksi totuus:
Rumat tavat rumentavat, hyvät tavat kaunistavat!

ps. tuolla pyöreät pakarat ja litteä vatsa -postauksen viimeisimmissä kommenteissa on ihan mahtava kirjoitus, jonka Mirjam jätti. Siinä on mielestäni puettu sanoiksi ihan loistavasti se, miten kyseinen postaus todellakin esittelee asiaa vain  yhden ihmisen näkökulmasta. Muutenkin, tuon kommentin avulla jokainen voi hiukan peilailla omaa käyttäytymistään netissä. Kiitos! Loistavaa tekstiä, Mirjam!

pps. Kuvitukseksi olisi nyt kyllä sopinut loistavasti joku ruskea kastike, mutta kun meillä syötiin sitä juuri, en lähtenyt tätä varten kokkailemaan. Pullaa ollaan sitä vastoin tänään leivottu. Omalla tyylillä, ja oman näköisiä. Sopii meidän suuhuun!

38 Responses to “{ hyvät käytöstavat netissä }”

  1. Pieni Lintu sanoo:

    Niinpä niinpä. :) Ei voi kuin peesailla.

    http://www.pienilintu.blogspot.fi/

  2. Anu sanoo:

    Hyvä kirjoitus ja miten osuva onkaan tuo esimerkkisi ruskeasta kastikkeesta :). Olen kanssasi niin samaa mieltä, jos toisen tapa ei ole itselle se oikea niin eihän se todellakaan tarkoita sitä, että jompi kumpi on täydellisen oikea ja toinen vastaavasti täydellisen väärä, kumpa me ihmiset vaan muistettais ja ymmärrettäis se sekä tuolla oikeassa elämässä että täällä nettielämässä!

    Ps. ja ihanan näköisiä pullia :) Meillä tehdään aina niitä perinteisiä korvapuusteja, voiskin kokeilla jotain uutta :)

    • Niinpä. Kun meitä joka lähtöön, ja meillä jokaisella on omat tapamme käyttää vapaa aika,ja omat lemppariharrastuksemme myös.
      Ja, niinhän sen juuri pitääkin olla!

      Mäkin teen yleensä lasten kanssa niitä tavis korvapuusteja, mutta tänään leipominen jäi mulle yksinään, joten ajattelin tehdä vaihteeksi näitä ”nutturapullia”. :)

  3. margotte sanoo:

    ei hyvänen aika kuinka IHANAN näkösiä pullia.

    • Ja kuule ne maistui myös ihanalle! :) Voita lorahti oikein kunnolla, mutta se on niitä positiivisia kömmähdyksiä. Kylmää maitoo ja NAM! :)

  4. Leena sanoo:

    Nyt en ehdi kommentoimaan muuten, mutta ihan oleellinen asia juolahti mieleeni – en osaa tehdä tuollaisia pullia! Joten voisitko laittaa ohjeen :) Ei varmaan ole monimutkaistakaan, mutta en tosiaan tiedä miten tuollaisia saa aikaan. Ihanaa kun on bloggaajia, jotka eivät pelkää yleisöään, muuten kävisi aika kapeaksi ja epäkiinnostavaksi tarjonta.

    • Jotta ei kävisi tarjonta kapeaksi, tehdään siis yleisön pyynnöstä nutturapullapostaus! :)
      Musta noi on nättejä, tosin lasten sormille yksin vaikeita, mutta yhdessä varmaan saa onnistumaan. Ja, makuhan se tärkein on! :D

  5. AnuElina sanoo:

    Täysin samaa mieltä kanssasi! Myös ”pakarapostaus” oli loistava, inspiroiva ja motivoiva! Kommentoinkin sinne, mutta en löytänyt omaa kommenttiani…katosi kai bittiavaruuteen. ;)
    Tykkään tosi paljon sinun tavasta kirjoittaa, tekstin takana vaikuttaa olevan fiksu ja ajattelevainen nuori nainen. Pidä sama linja, mä käyn aina huokailemassa (positiivisesti) sun ajatuksia herättäville postauksille.

    • Voi ei! Ei tosiaan ole sun kommenttia missään. Löydän kyllä näin hakemalla kaikki muut tänne jättämäsi kommentit, mutta tuohon ei ole yhtään. Kurja juttu. Eilen ja edellispäivänä oli tosiaan id:n päässä ongelmia, ja palvelin tökki. Ehkä olet painanut entteriä juuri kun yhteys katosi. Nää on harmillisia!

      Mutta kiitos kuitenkin! :) Kirjoittaminen ei aina ole helppoa, koska meillä on täällä sellainen meno, että omien ajatustensakin kuuleminen on vaikeaa välillä. Mutta koitan jatkossakin raapustaa tätä tajunnanvirtaa tänne! :)

  6. Martta sanoo:

    Olipa hyvä, ettet kuvittanut postausta niillä ruskean kastikkeen kuvilla :) Kiva, että ohjetta noiden pullakieppien pyörittelyyn on tulossa, koska sitä meinasin toivoa itsekin! Tekstikin on täyttä asiaa. On ihan eri juttu keskustella tasavertaisesti vaikkapa niistä erilaisista tavoista tehdä kastiketta (urheilla, syödä, kasvattaa lapsia, you name it) kuin mennä neuvomaan toisia yläpuolelta.

    • Hih, joo ei se kastike olis kyllä ollut ollenkaan niin nättiä! :D
      Pistetääs pullan leipomiset uusiksi, ja tehdään aiheesta postaus!

      Keskustelu hyvässä hengessä erilaisista tavoista ja niiden vertailukin, on hyvä juttu. Pitää kuitenkin muistaa rajat!

  7. Hanna sanoo:

    Mahtavia pullia!!! nyt haluan juuri tuollaisen pullan, ei muuta tällä erää :)

  8. Minttu sanoo:

    Ihan samalla tavalla bloggaaja itse syyllistyy siihen kiusaamiseen, kun lähtee piikittelyyn mukaan. Suoraan sanottuna tyrmistyin, kun tämän postauksen myötä klikkasin tuonne edelliseen kommenttiboksiin; kyllä mielestäni sinullakin on peiliin katsomisen paikka. Harmittaa, että luin keskustelun, sillä olen aina pitänyt tätä hyvän mielen blogina :/

    • Bloggaajille usein sanotaa, että täytyy osata ottaa vastaan negatiivisetkin jutut, ja kestää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että bloggaaja olisi velvoitettu vain kääntämään toisenkin poskensa. Yhtälailla kommenttien jättäjän täytyy vain kestää se, että siihen kommenttiin saatetaan vastata.
      Kun jollekin kommentoijalle on aikansa yrittänyt hyvällä, tulee hetki, kun kierteen on loputtava. Ei palvele ketään, että kommenttiboksit jätetään täyteen pientä piikittelyä.
      Ihmisiä me täällä blogejen takanakin olemme. Emme mitään koneita, joille voi suoltaa pahaa oloaan, kun tarve iskee.
      Näin se vain valitettavasti on, vaikka joskus koneeksikin olisi kiva muuttua.

      • Henna sanoo:

        Yhdyn Mintun sanoihin täysin. Kommentoijat, jotka kyseenalaistivat tai kysyivät, miksi urheilet niin paljon, kirjoittivat kommenttinsa täysin asiallisesti, eikä minkäänlaista kiusaamista tai provosointia ollut havaittavissa. Sinä puolestasi hyökkäsit täysin heidän kimppuunsa ja muun muassa syytit yhtä kommentoijaa kateelliseksi. Olin täysin tyrmistynyt tuosta vastauksestasi.

        • Jos sama kommentoija ilmoittaa, että hän ei tästä blogista tykkää, ja postauksetkin ovat ihan tyhmiä, bloggaaja samaa maata jne., on kovin vaikea kuvitella, että piikittelyt olisi kirjoitettu ihan vain hyvässä hengessä.
          Ymmärrän täysin, että blogini ei miellytä kaikkia, postaukset voivat olla jonkun mielestä täysin turhia.
          Yllä olevaan tekstiin kuitenkin viitaten, itse katsoisin tässä kohtaa järkevämmäksi vain olla lukematta kyseistä blogia. Ei jokaista loukkausta tai arvostelua tarvitse aina kirjoittaa.
          Ja todellakaan, bloggaajan ei tarvitse hymyssä suin vain suoltaa ihan kaikkea. Ihmisinä ihmisille. Se unohtuu joskus netin välityksellä.

  9. anna sanoo:

    Mitä ”kadehdin” blogin pitäjissä on se että osaa kirjoittaa teksitiä! Tekstin tuottaminen sitä ajatellessa ja jonkun toisen lukiessa voi olla kaksi täysin päinvastaista asiaa! Se on vain niin kun eläkieli puutuu ja äänenpainot ihmiset useesti käsittävän asian aiva eri tavalla kun itse kirjoittaja on ajatellut!

    • Totta, kirjoitettu teksti ei sisällä äänenpainoja, tai kehonkieltä. Joskus voi olla vaikeaa ymmärtää toisen sanomaa, ja välillä kohtaavat kaksi hyvinkin eri tavalla tekstiä tulkitsevaa ihmistä.

  10. AnnaW sanoo:

    Pakkohan munkin on tulla laittamaan lusikkani ruskeakastikkeseen ;) Mä olen sellainen tyyppi, josta tiedän, että usein ajatellaan sellaisena ”pätemisen tarve tyyppinä”. Koko 30 vuotisen elämäni mun perheessä olen ollut se, jolta kysytään mielipidettä, koska mulla on mielipide melkein joka asiaan ja multa saa aina rehellisen vastauksen. Omassa perheessäni tämä on siis ollut sellainen rooli ja vasta nyt aikuisiällä olen tajunnut, ettei kaikki ehkä haluakaan mun mielipidettä asiasta. Tosin aina kun mielipiteeni kerron, niin tavoitteeni on auttaa, eli ihan vain hyvällä olen aina ”pätemässä”. Joten sekin on vähän sellainen monitahoinen juttu, johon vaikuttaa molemmat osapuolet, mielipiteen antaja ja sen vastaanottaja. Tänään viimeksi oli pakko päteä, kun eräs puolituttu äitikaveri valitteli omia ulkoisia ulottuvuuksiaan ja ääneen pohdiskeli, miten saisi raskauksien jälkeen keskivartalon korsettia hiukan tiukemmaksi. No, minähän (fysioterapeutin koulutuksella) en voinut olla vain hiljaa, vaan suosittelin hänelle mielestäni sopivaa liikuntamuotoa. Lopputulemana se, että sovittiin treffit ilman lapsia ja teen hänelle kotona tehtävän harjoitusohjelman pallon avulla ja vastapalvelukseksi sanoin haluavani silloin tällöin lenkkikaveria. Luulen, että tällä kertaa mun pätemisen tarve (ja auttamisen halu) oli molemmille ihan kiva juttu :)

    Ja nyt kun tuohon lenkkeilyyn päästiin, niin nyt vihdoin tuntuu, että mulla on jaksamista muihinkin harrastuksiin, kuin bloggaamiseen. Ja kävin tänään ihan ostaa täräyttämässä juoksulenkkarit! Ja haluan ehdottomasti muodokkaat pakarani takaisin, jotka ovat tässä liikkumattomuudessa ja tiukalla imetysdieetillä kutistuneet! Ja lisäksi näen liikkumisen ennen kaikkea panostuksena tulevaisuuteen. Se että olen tänään 30, tarkoittaa sitä, että 10 vuoden kuluttua olen 40. Kaikki mitä teen tänään on tehty myös sitä päivää ajatellen.

    Ja vielä…nyt kun näppis jo sauhuaa…Mun on vielä kiitettävä sua Emilia mielettömän kivasta blogista! Tänne on aina kiva kommentoida, koska tuntuu että muistat meidät lukijat esim. muistuttamalla mua itsestä huolehtimisesta jne. Ja on ollut ilo seurata, miten koko ajan enemmän ja enemmän tuot blogiin omia ajatuksiasi ja sitä kautta annat sille enemmän luonnetta. Harmi vain, että kaikki lukijat eivät osaa sitä ottaa ”neutraalisti”, vaan pyllistys on väistämätön…

    Tässä tärkeimmät, pakko oli tulla kertomaan omat mietteet ;) Mukavaa iltaa <3

    • Voi, ihan ekaks hurjasti onnea 30-vuotiaalle! ❤ Meillä on synttärit aika lähekkäin! :)

      Musta on hienoa, että ihminen tunnistaa luonteenpiirteensä ja osaa itse määritellä käyttäytymistään. Meillä kaikilla on erilainen luonne (luojan kiitos) ja puhutaan, toimitaan jne. eri tavalla. Hyvät tavat, käytöstavat yleensäkin, on eri asia. Ei ole mitään pahaa jos ihmisellä on mielipide. Eihän tää maailma toimisi jos niin ei olisi! Mutta hyvä käytös on kultaakin kalliimpi, ja puhutaan me sitten miten paljon tai miten vähän, niin käytös määrittää, mitä pohjimmiltamme tarkoitamme!

      Musta on ihana kuulla, että siellä on nyt selvästi kääntynyt uusi lehti elämässä! Olet saanut sen oivalluksen – vihdoin! Nyt on sun aika alkaa pitämään myös itsestäsi huolta! Kun voit hyvin, ihan varmasti koko perhe saa siitä omansa!
      Ja aika onnekas ystävä sulla! Harva saa tuolla lailla omaa personal traineria käyttöönsä! :)

      Hui, se 40 kuulostaa pahalta! Mutta totta, edessä sekin! Ja juuri tässä puhuimme miehen kanssa isovanhemmista. Pitää ajatella, että joskus (toivottavasti) se on edessä meilläkin. Mä haluan jaksaa ja voida hyvin. Jaksaa omien lasteni kanssa, mutta jaksaa myös mummona.
      Eli mä voisin ottaa tästä sulta nyt ton viisauden, ja toimia itse myös tietoisesti ajatellen sitä seuraavaa kymmenlukua. Nyt on lihas vielä altis kehitykselle, ja hyvää tukilihaksistoa on aika kehittaa ettei tulevaisuus lyö meitä kumaraan! :)

      Kivoja aurinkoisia juoksulenkkejä sinne! Uudet lenkkarit piristää varmasti!
      Mä olen tiedätkö nyt niin onnellinen sun puolesta, että tekis mieli itkeä! Sieltä huokui sellaista väsymystä ja lannistumista jo hetken aikaa, että olin huolissani. (Aika herkästi kun tunnistan noita juttuja.)
      Nyt tällä moodilla eteenpäin! Hyvä, Anna!!! ❤

      • AnnaW sanoo:

        Kiitos, olen ollut 30 jo elokuusta lähtien mutta tänään ”heräsin” siihen tosiasiaan :D Mutta lähekkäin kuitenkin on synttärit ja tuo meidän vanhempi tyttö täyttää ensi kuussa 5v. ja nuorempi 1v, joten lapsetkin on ihan saman ikäisiä :)

        Ja kyllä, täällä ollaan oltu ihan todella uuvuksissa, siis TODELLA. Mutta ihmeitä tekee sellainen asia, kun oireeton lapsi ja muutamat kohtalaiset unet silloin tällöin. Saatiin pienemmälle vihdoin allergialääkkeet refluksilääkkeiden lisäksi ja vitsit, että tämä kulunut kaksi viikkoa on tuntunut huikealta! Tiukkaan imetysdieettiinkin on tottunut, vaikka elämä olisi tosi paljon helpompaa, jos se ei pyörisi niin täysin ruuan ympärillä. Mutta toisaalta se olisi tosi paljon vaikeampaa pahemmin oireilevan pienen kanssa.

        Mutta tänään on ollut ihan mieletön voittajafiilis ja kiitos, samalla moodilla jatketaan <3

        • Höh, ymmärsin väärin. Mutta kivahan se on kai saada onnitteluja pikkuisen jäljessäkin! :D

          Mulla meni esikoisen jälkeen pari vuotta kun kasasin itseäni, ja muutos parempaan tapahtui pikkuhiljaa. Tämän toisen jälkeen muistans elvästi sen päivän, kun katsoin aurinkoon, ja totesin, että kyllä mä jaksan. Elämä voittaa, ja mulla on energiaa selvitä. Mä voin kuvitella, että oot kokenut jonkun hyvin samankaltaisen oivalluksen.
          Lepo on niin tärkeää. Jos ihminen ei nuku, tai syö, kunnolla, kyllä se alkaa näkyä.
          Paitsi että on tietysti hienoa, että lapsikin voi paremmin, niin kyllä se on vähintään yhtä tärkeää, että olet itse saanut myös itsellesi paremman olon.
          Arki on yhtä haastetta, mutta kyllä niitä juttuja vaan jaksaa paremmin, kun voi hyvin!

          Voittajafiiliksillä eteenpäin! :)

          • Haisuvanukas sanoo:

            Hih, ihan kuin olisi ystävien kanssa kahvilla, kun kaksi lempiblogistia keskustelee keskenään. Pullaakin näyttää olevan tarjolla :D

            • Tää on tälläinen virtuaalikahvila! :D
              Vielä kuule kun saadaan sumpit ja skonssit jotenkin bitteinä virtaamaan talosta toiseen! :)

              Mutta ajatelkaas nyt! Kyllä se on naisten asema ja elämä muuttunut! Ennen oli vaan kinkerit ja ompeluseurat, ja nykyään naiset voi vapaasti jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Ollaan oikeestaan aika onnekasta polvea! :)

  11. …Nyt oli multa mennyt koko ”pyllysota” vähän ohi, mutta tämän postauksen myötä palasin lukemaan sen treenipostauksen uudelleen ja kommentit erityisesti. Ja nyt tullee vähän pitkä juttu, mutta jotenkin pakko vähän avautua! ;)

    Minä olen juuri saamassa liikuntakärpäsestä uudelleen kiinni, kadotettuani itseni jonnekin kahden alle 2v ikäerolla olevan pienen lapsen äitiyteen ja arjen pyörittämiseen. En edes tajunnut vaatia omaa aikaa, tai että liikunnasta voisin saada jotain positiivista elämääni. Ne muutamat hetket vapaata, joita minulle suotiin, halusin tasantarkkaan vain nukkua.
    Ja kadun sitä, ja harmittelen.
    Olen nimittäin saanut hurjasti energiaa lenkkeilystä (en ole sali-ihminen), ja tuntuu että olen saamassa otetta omasta elämästäni pitkän pimeän kauden jälkeen.

    SIKSI minusta oli kiva lukea toisen äidin treenipostausta, ja löytää sieltä omille tavoitteille potkua. Mä en jotenkin edes osannut ajatella postaustasi negatiivisessa valossa, vaan luin sen ihan sellaisena inspiraatio-postauksena. Seuraan joitakin fitness-blogeja, ja tuon kaltainen kirjoittelu on siellä ihan tavallista. Mutta hei, mähän olenkin vähän aivokuollut kaikkien valvomieni vuosien jälkeen! :D

    Lukisin mielelläni kyllä jatkossakin treenipostauksia, jos uskallat aiheeseen vielä palata…

    • Tosi ihana kuulla, että liikkumalla on löytynyt apu väsyneeseen oloon ja ehkä extrana on tullut sitä elämäniloakin! Niinhän sen kuuluukin toimia. Sellaista liikuntaa, josta itse saa hyvän mielen ja hyvän olon!

      On mullakin päiviä, kun halusin vain nukkua, vetää peiton korviin ja unohtaa kaiken muun. Mun mies yleensä aika hyvin aistii nämä moodit ja on kovasti työntämässä mua lenkille tai salille. Joskus pahoitan mieleni, että pitäskö mun sun mielestä liikkua koko ajan jne. No, sitten vaikka käveltyäni ulkona tunnin koran kanssa, huomaan itsekin, että oon ihan eri tyyppi! :) Niin se vaan menee!

      Tosi paljon tsemppiä sinne uuden elämäntavan kanssa! Ja kyllä mä aion jatkossakin aiheesta kirjoittaa. Olen kans varmaan niin aivokuollut, etten osaa kirjoittaa blogia, jossa pysyttäis yhdessä tai kahdessa aihepiirissä. Mutta sillisalaattia se on elämäkin, joten pompitaan mukana! :)

      Aurinkoista viikonlpun aloitusta sinne!

  12. Henna sanoo:

    Hyvin ja osuvasti kirjoitettua asiaa. Täytyy sanoa, että juuri sinun tavastasi kirjoittaa, oli aihe mikä tahansa, pidän kovasti. Täytyy tunnustaa, että joitakin muita suosittuja blogeja lukiessan olen ajoittain tuntenut hieman kateutta sekä ärsyyntymystä. Olen kuitenkin tulkinnut tämän johtuvan näiden henkilöiden tavasta kirjoittaa sekä siitä, että paljon tuntuu olevan ns. tyhjää täyttöpostia. Mutta sinun blogia lukiessani tällaisia (hölmöjä!) tuntemuksia ei tule, sillä jotenkin vaan kirjoitat ja kuvaat niin kivasti elämäänne, ihan niitä arkisiakin asioita. :) Kiitos siis kun jaat ajatuksiasi, mietteitäsi, kokemuksiasi ja kauniita kuviasi. :) Täällä on aina kiva käydä!

    • Kiitos, Henna!

      Itse uskon, että pääasiassa blogien takana on ihan tavallisia ihaniaihmisiä, mutta myönnän, että joskus kirjoitettu teksti ei välttämättä anna kirjoittajastaan parasta kuvaa.
      Tiedän, että moni on esimerkiksi saanut musta kuvan, että olen kaihomielinen ajattelija, sellainen mollivoittoinen tyyppi. Oikeasti olen kuitenkin tyhjännauraja pahimmasta päästä, vähän hölmö hölö, joka kompuroi ja törmäilee ovenpieliin ja kompastuu maton reunoihin. :D
      Mutta toki ajattelen ja tunnen, kuten kaikki muutkin ihmiset. Joskus on vai helpompi suoltaa tänne sitä vähemmän kompastelevaa minua, ja pohtia elämää ihan sellaisena tavallisena pakettina. :)

      Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin, sillä musta on kiva jos jokus voi samaistua mun ajatuksiin. Silloin makin saan sen tunteen, että en ole maailmassa yksin, vaan meillä kaikilla on arkemme, ilomme ja surumme!

      Aurinkoista viikonloppua sinne!

  13. Tanja sanoo:

    Tämä on kyllä sellanen aihe, joka nostattaa niskakarvoja aina vain, siis niiden surkeiden tyyppien osalta. Sitten täytyy vaan nielasta, tyhmyyttä vastaan on turha taistella, sanoo mun kaveri aina. Jotkut ei vaan tajua. Mutta nuo pullat! Ne nostattaa veden kielelle! Mun äiti leipoo aina pullat noin, täytys itekki kokeilla välillä vaihteluksi. Ehkä sitten kun saan aineenvaihduntani takas ;)

    • Sulla on viisas kaveri! :)

      Ah, tuore pulla on kyllä niin hyvää! Mä en oikeestaan tiedä onko mitään parempaa kuin kuuma korvapuusti ja kylmä maito!

      Voi aineenvaihduta! Koita nyt saada hempat ja muut pysyyn tarpeeksi korkealla, niin on energiaa enemmän. Ja kyllä se aineenvaihduta aina pari pullaa kestää. Kiihdyttää vain! :)

  14. Tiuhti sanoo:

    Minun mielestäni paras tapa niin netissä, kuin oikeassakin elämässä on se ”kultareunojen kalastelu”. Joskus tulee negatiivisia jatuksia itse kullekin, mutta ei niitä tarvitse kaikelle maailmalle vyöryttää ja yrittää saada smaa pahaaoloa useammalle aikaan, sellaisella vahingoittaa kuitenkin kaikkein eniten itseään ja omaa oloaan. Itse yritän aina löytää asioista ne parhaimmat puolet ja keskittyä eniten niihin. Aina se ei ole helppoa, vaan tekisi mieli murista ja irvistellä vastaantulijoille. Jossain vaiheessa se kantaa hedelmää ja tulee itselle takaisin.

    Esimerkiksi tästä voin antaa sinun vanhan postauksen, jossa mietit, miten sujuu nukkuminen pinnasänkyyn siirtyessä. Itselläni oli oli ollut silloin aivan kamala aamu töissä, melkein itku pääsi. Piristin itseäni lyhyellä kaffipaussilla lukemalla blogiasi ja vinkkasin kommenteissa Brion keinutassuista ja sain tuohon kommenttiin sinulta niin ystäväliisen ja iloisen vastauksen, että melkein oli itku silmässä uudelleen, ei kiukusta ja harmista, vaan ilosta, se kommentti vain oli niin ihana piristys päivälle kiukuttelevien asiakkaiden jälkeen. Joskus ei tarvita paljoa muuta kuin ystävällinen ja iloinen asenne, sillä voi jo muuttaa jopa tuntemattoman ihmisen loppupäivän filliksen!

    Siis aurinkoa sydämiin ja mieleen naiset, sillä me kaikki voidaan tehdä toistemme päivistä parempia ja voida sen avulla itsekin paremmin!

    Niin.. Ja kiitos ihanasta blogista, tu yllämainittu kerta ei ole ainut kerta, kun olen paranellut kurjaa oloani blogiasi lukemalla =)

    • Kiitos, Tiuhti!
      Mulla tuli aamulla tippa silmään kun luin tän kommentin. Että oon anatnut ihan oikeasti jonkun päivään iloa ja kääntänyt kurjan mielen kohti parempaa. Kiitos, se tuntuu ihanalle!

      Kultareunuksia tosiaan. Maailam olsi aika paljon parempi paikka, jos uon ohjeen pystyisi aina pitämään mielessään. Mutta siihen kai kaikkien tulisi pyrkiä. Nähdä hyvää, ja yrittää nähdä sitä kaikessa.

      Toivottavasti mä pystyn jatkossakin hymyilyttämään ja piristämään. Se on se paras palkka, jonka voi saada bloggaamisesta. Ja kiitos, että krroit mulle tästä. Sillä nyt sä teit mun päivästä ihan valtavasti paremman ja mukavamman! ❤

  15. Paula sanoo:

    Ensimmäinen kommenttini blogiisi (lukuunottamatta yhtä arvontapostausta)! Olen löytänyt blogisi vasta hiljattain, muutama kuukausi sitten. Olen blogimaailmassa melkoisen passiivinen kommentoija, mutta suosikkiblogieni sitäkin aktiivisempi seuraaja. Olen viime aikoina huomannut, että päädyn tekstiesi ääreen aina vain uudestaan. Blogisi tuntuu jotenkin ihanan lämminhenkiseltä ja monipuoliseltakin.

    Olen aina hämmästellyt lukijoita, jotka viitsivät tuhlata aikaansa lukemalla heidän mielestään kauheita tekstejä ja vieläpä tuhlata aikaansa ja ajatuksiaan antamalla muka-rakentavaa kritiikkiä teksteihin. En oikein ymmärrä ”olen vähän huolissani”-asennetta, koska itse oletan, että bloggaajilla on lähipiiri siellä ruudun takana, jotka tuntevat kirjoittajan ja voivat tarvittaessa kantaa huolta, jos kokevat sellaiseen tarvetta. Niinkuin ystävät ja läheiset tekevät. Itse suljen välilehden, jos blogi tai kirjoitus ei miellytä, eikä tulisi mieleenkään kommentoida bloggaajalle, että olipas nyt vähän tyhmä teksti. Haluan, että saan blogeista positiivista energiaa ja hyvää oloa päivääni. Sinun blogistasi saan!

    Kiitos siis mukavista teksteistäsi ja kivoista hetkistä ruudun äärellä.

    p.s. Tsemppiä treeneihin! Olet silmääni kauniin atleettisen näköinen jo nyt, mutta kehittymisen tarvehan vie ihmistä eteenpäin ja minusta on hyvä olla tavoitteita, jokaisella omanlaisiaan. :)

    • Kiva kuulla, Paula, että tänne löydettyäsi olet myös viihtynyt. Olen itsekin passiivinen kommentoija, seurailen blogeja, mutta harvoin on aikaa jättää itsestään merkkiä. En kuitenkaan pidä sitä pahana, jokainen toimii aikataulujensa mukaan. Ja toisaalta voin täällä omassa blogissani sitten toisten bloggaajien kanssa myös viitata heidän postauksiinsa.

      Mutta sun kanssa olen samoilla linjoilla myös siitä, että kulutan aikaani vain blogeissa, joista pidän. Esimerkiksi liikun paljon mielummin kuin kauhistelen jotain, mistä en pidä. Mielestäni se on loogista.
      Ja samaa mieltä myös huolestumisesta jossain määrin. Vaikka bloggaaja asettaa jonkun hyvin pienen osan elämästään julkiseksi, ei kukaan voi oiekasti nähdä sitä koko pakettia. Kyllä siellä on ne läheiset ja muut joiden kanssa huolet ja murheet oikeasti jaetaan, ja elämää katsotaan pintaa syvemmältä. Mutta toisaalta, huoli ei ole niitä rumimpia luonteenpiirteitä. Eli mielummin sitä kuin välinpitämätömyyttä. Enkä nyt tarkoita blogeja, vaan maailmaa ylipäätään.

      Kiitos, atleettisuuskommentista. Its eon vaikea nähdä muutoksia, ja helposti sokeutuu niille. Mutta kyllä minä itsekin pidän tästä Emiliasta hurjasti enemmän, kuin siitä alipainoisesta narukädestä, joka ennen lenkkeili ja pyöräili hulluna. Olen löytänyt siis sen oman tyylini liikkua ja se tuntuu hyvältä. Ja, tavoitteet kuljettavat eteenpäin. Oli laji tai harrastus mikä tahansa! :)

  16. Jonna1983 sanoo:

    Moikka!

    Löysin blogiisi vasta hetki sitten ja olen lukenut ehkä kymmenkunta postausta läpi, urakka loppujen osalta jatkuu vielä :)

    Tykkään kovasti sun tyylistä kirjoittaa ja pohtia asioita. Kuvasi ovat todella hienoja!

    Itse treenibloggaajana vähän ihmettelen sun saamia kommentteja, en vaan ymmärrä sitä negatiivisuutta mitä ihmiset tänne Suoltaa! Tuntuu että vieläkin on vallalla käsitys ettei perheen äiti voisi haluta harrastaa ja käyttää paljon aikaa esim treenaamiseen. Itse äitinä tiedän miten tärkeää on pitää itsensä kunnossa ja liikkua riittävästi jotta jaksaa pyörittää hulabaloota kotona! Lisää vaan treenipostauksia ;) saletisti jään blogiasi seuraamaan!

    Jonna1983.fitfashion.fi

    • Moikka!

      Oonkin välillä lukenut blogiasi, mutta joo, en ole maailman paras kommenttien jättäjä.

      Niin, onhans e kumma, että äiti, joka harrastaa käsitöitä, ja ompelee vaikka lastenvaatteita sekä omille lapsilleen, että hiukan vaikka myyntiinkin, ei ihmetytä ketään. Eikä ketään ihmettelisi, jos kertoisin katsoneeni tässä kuussa frendien ekoja kausia. Tai lukaisseeni taas uusimmat kirjauutuudet/kutoneeni pari paria sukkia jne…
      Itse asiassa joskus meitin, että ymmärtääköhän kaikki sen, että joku harrastus vain vie enemmän aikaa, ja sitten se otetaan muusta pois. En mä esimerkiksi katso todellakaan joka päivä telkkaria. Kirjoja en ole lukenut aikoihin. Haluisin tietty, mutta kaikkea ei ehdi. Ja kun aikaa on rajallisesti, teen sitä, mikä musta on kivointa! :)

      On hiukan harmillista, että liikunnan harrastamista pidetään välillä itsekkäänä ja ulkonäkökeskeisenä. Olisi parempi tehdä käsitöitä… No, mutta mennään me mammat näin, jos se tuntuu itsestä paremmalta. Toiset katsokoon sitten telkkaria, lukekoot kirjoja ja harrastakoot käsitöitä. Pääasia, että jokaisella on se juttu, joka tuntuu itsestä raskaan päivän jälkeen rentouttavalta!