{ onni on }

22.4.2014

Oman pihan valkovuokot, auringonpaiste ja aamuvarhaisen satakielen laulu.
Onni on kiinni pienistä asioista, hymyistä, sanoista ja katseista.

Tuntuu, kuin olisi ollut lomalla. Vaikkei pääsiäinen noin juurikaan eronnut arjestani, sain silti lomamoodin päälle. Kun tuntuu, että koko maailma lomailee, sitä on helpompi itsekin vaihtaa otetta löysemmäksi. Ja, lomailun jälkeen arkikin tuntuu taas kivalta!

Poimittiin eilen muutamat valkovuokot omasta pihasta. En raaskinnut ottaa enempää, olivat vielä tuolla metsänreunassa niin kovin pikkuisia. Valkovuokot ovat kuitenkin selvä merkki kesän lähestymisestä. Kuten sekin, että istuin eilen auringossa shortsit jalassa, grillattiin makkaraa ja käytiin jäätelöllä. Ja, jotenkin tuo aurinko ja lämpö muuttaa ihmistä hetkessä. Ihan kuin meidän suomalaisten koko sielunmaailma muuttuisi. Ihmiset muuttuvat sosiaalisemmiksi ja hymyilevät enemmän. Hyvä niin!

valkovuokot 1valkovuokot 2valkovuokot 3

Ehkä sitä jo pitäisi uskaltaa istuttaa muutamat orvokit. Miettiä muitakin puutarhajuttuja – ja kasvimaata. Toivelistalleni laitoin myös mukavan aurinkotuolin. Ehkä sen voisi nostaa tuohon hiekkalaatikon viereen, ja elää siinä toivossa, että tulevana kesänä ehtisi edes hetken istua myös aloillaan! 🙂

Me taidetaan mennä taas ulos! Jos mahdollista, tehkää samoin!

Aurinkoista arkeen paluuta!


21 Responses to “{ onni on }”

  1. merenhelmi says:

    Oi miten kauniita, keväisiä kuvia 🙂 <3

  2. Kaisa-Sofia says:

    Ihana aurinko, kevät ja ensimmäiset lämpimät päivät! Tuntuvat kaikkein parhaimmalta…:) Aurinkoa viikkoonne!

    Kaisa-Sofia

  3. LeAnn says:

    Ihania asioita olet taas postaukseesi kerännyt. ♡
    Tulen aina niin iloiseksi näitä lukiessa. 🙂
    Vaikka töissä (ja ihanassa sellaisessa) käynkin, on mukavaa olla kotona ja laittaa kotia kesäkuntoon. Kukkapenkit olisi tarkoitus laittaa viikonloppuna. 🙂
    Aurinkoista tiistaita! 🙂

    • Ihana kuullä, että näistä ajatuksenpaloistakin voi tulla iloiseksi! ❤

      Voihan kukkapenkit! Mullakin olisi vielä muutama laitettavana. Orvokit on pakko hakea huonenna ja laittaa mårbackat multaan. Mun multasormi on ollut hiukan laiskana pääsiäsien ajan 😉

  4. Pieni Lintu says:

    Aivan suloisia! 🙂 <3

  5. Ihana teksti! Onnea on paistatella paljainvarpain auringossa!

    http://kotiani.blogspot.fi

  6. Katri says:

    Kuulostaapa ihanalta! Kiva että olet saanut “lomailtua”! Meidän lomailu loppui lauantaiaamuun, sen jälkeen pääsiäinen menikin sukulaisissa juostessa ja kaksissa juhlissa. Eilen illalla kotiin päästessä oltiin kaikki aivan puhki.. Instan puolella tulikin jo kuvattua kotimatkan tunnelmia!

    • Mutta te olitte kyllä maailman suloisimat matkalaiset! ❤
      Nyt vain lepoa ja letkeää arkea. Nautit äitiyslomasta ja siitä luonnon heräämisen katselusta! 🙂
      Automatkat lasten kanssa, on kyllä vähemmän lomajuttuja munkin mielestä. 😉

  7. Katri says:

    Oho, hymiön jälkeinen osa kommentista näköjään hävisi.. Piti jatkaa, että tänään saadaan onneksi relata kotona.. Mennään kuopsuttelemaan kasvimaata (joko porkkanat uskaltaa kylvää?) ja avataan grillikausi! Jau!! Aurinkoa viikkoosi!

    • Aa, en mä huomannut! 😀
      Meillä mies sahasi eilen kasvimaalle laitoja, ja tarkoitus olisi laittaa maat kuntoon varmaan tällä viikolla. Porkkanaa on kans tarkoitus laittaa. Harsolla tietty pitää peitellä, vielä, kun öisin on väliin luvannut pakkasasteita. Eli ei niiden porkkanoiden vielä ole kauhea hoppu. 🙂

      Meillä on grillattu vasta makkaraa. Pitää ehkä jotain pikkuisen parempaa käristää myös! 😀

      Arskaa sinne!!! ❤

  8. Ekat orvokit etuovella on pärjänneet viikon verran ihan hyvin! Toisalta näillä keleillä olis suorastaan ihme, jos ei pärjäis! 🙂 Eniten ihmettelen ruukussa talvehtinutta puksipuuta kaiken lumen ja pakkasen runtelemana ilman mitään suojaa ja kuule, sekin vaan rehottaa entisen lailla! 🙂

    • Joo, en mäkään niiden pärjäämistä niin epäile, kukkihan ne joulunpyhätkin tuolla ulkona. 😀
      Pää vaan ei oikein pysy perässä tämän kevään kanssa. Tuntuu, että se tuli niin äkkiä! Jotenkin ihan hitaalla kaikkien juttujen kanssa. 😀

      Viime talvi oli kyllä ihan mahtava noita herkempiä kasveja ajatellen. Ja pienet havutkin pysyivät kauniin vihreinä kevätauringossa, vaikkei niitä huputtanut. Toivotaan, että tuholaisten kanssa ei koidu ongelmia tuon leudon talven vuoksi!

  9. Anna says:

    Oih, onpa satakieli aikaisessa! Meillä päin ((Espoo) vielä odotellaan… Iltaöinen laulu on kauneimpia, ja haikeimpia ääniä mitä tiedän.

    • Elma says:

      Samaa ihmettelin minäkin. Yleensä vasta toukokuun yhdeksännen päivän aikoihin on satakieltä täällä Porissa kuultu. On tosiaan aikainen kevät.

      Suloisia valkovuokkoja. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!

      – Elma –

      • Tuntuu, että tänä vuonna kevät otti totaalisen varaslähdön. Odotan jo rentukoiden puhkeavan kukkaan! Huh!
        Jotenkin tuntuu, että tuo varsinaisen talven puuttuminen sekoitti ainakin oman sisäisen vuosirytmini, ja kesästä iloitseminenkin jotenkin oikein pelottaa. Entä, jos ei tule sitäkään! 🙂

        Meillä nukahdettiin viime kesänä satakielen lauluun. joki kantoi iltayöstä ääntä kauniisti makuuhuoneen raollaan olevaan ikkunaan. Aika ihana tuutulaulu! 🙂

        Kevät on parasta! Aivan kuin ikuinen perjantai. Kaikki ihana edessä, ja mieli täynnä odotuksia ja toiveita! ❤

  10. Valkovuokkoja jo! Te onnelliset 🙂 Täällä niitä ei juurikaan näy, sen verran pohjoisessa ollaan.

    • Eipä taida mennä kauaa, kun valkovuokot kukkivat läpi Suomen!
      Tänä vuonna täällä meillä oli kyllä todella aikainen vuokkojen herääminen. Monesti kun on jännännyt, ehtiikö paras sato äitienpäiväksi ollenkaan. 🙂

Kommentoi