{ töitä }

22.5.2014

Aurinkoiset terveiset!

Olen täällä yrittänyt pari päivää olla oikein supertehokas, kun mieskin on kotona. Olen hoidellut alta pois rästihommia, perannut pihaa, pessyt lakanapyykkiä ja siivoillut paikkoja, joita tulee harvemmin edes ajatelleeksi. Tosin, eihän mikään työ tekemällä lopu, ja siitä kai voi olla ihan kiitollinenkin. Vaikka, joskus kieltämättä tyhjät pyykkikorit, ja puhdas ja siisti eteinen, voisivat olla pikkuisen pysyvämpi olotila!

working 4

Sana työhuone assosioi luonnollisesti sanan työ kanssa, ja työtähän tässä työhuoneenkin laitossa on edelleen vaikka kuinka. Nyt tosin tietokone on jo löytänyt paikkansa, samoin tulostin ja muu toimistopuolen tarvike. Toisella puolen taloa on kuitenkin vastaavasti nyt huone, jonka kohtalo on vielä hiukan kysymysmerkki. Olenpa siis mallaillut huonekalujakin uuteen järjestykseen. Lähinnä ajatustasolla, mutta pienempiä kalusteita siirrellenkin. Tuntuu vain niin turkasen tylsältä puuhailla sisällä, kun ulkona on ihan unelma sää. Jospa jättäisi nämä puuhat sovinnolla sadepäivien varaan!

working 3

Ja kun nyt työstä tuli puhe, niin samalla menen lupaamaan, että tänään vastailen teidän kommentteihinne! Tiedän, olen jälleen pahasti jäljessä, mutta asia korjataan! Tähän väliin lähden kuitenkin ripustamaan lakanoita kuivumaan. Ja, jumitun mitä todennäköisemmin jonkun kukkapuskan juureen nyppimään rikkaruohoja! Mä en sitten millään osaa vain olla tuolla pihalla!

Kaunista kesäpäivää!


14 Responses to “{ töitä }”

  1. Emilia says:

    Voi miten ihania kuvia ja miten ihanalta näyttää tuo sun työnurkkaus 🙂 kuka yleensä ottaa sun kuvat siis nämä missä sä itse esiinnyt vai käytätkö kameran itselaukaisinta ? On meinaan niin hyvälaatuisia ja tarkkoja kuvia että vau 🙂

    • Tämä huone on kyllä ihanan valoisa, kun suuri pari-ikkuna on etelän suuntaan, ja antaa kunnolla luonnonvaloa!

      Kyllä mä joskus saan nakitettua kuvausapuakin, kuten nutturapostaukseen, jossa omaa takaraivoaan oli pikkuisen työlästä kuvata. Muuten tämä kyllä on ihan mun omaa jobia, ja suurimmaksi osaksi joudun ihan itse kuvailemaan. Olis kyllä aika superia jos vois palkata assarin! 😀

      • Haisuvanukas says:

        Minä voin tulla sulle joskus assariksi, ihan ilmaiseksi 😀

      • Emilia says:

        Saanko vielä sen verran udella että miten sä saat kameran tarkennettua noin hyvin vai onko sulla se kaukolaukaisin ? 🙂 ite joudun kans ottamaan kaikki kuvat itse niin olisi kiva tietää tuohon ongelmaan ratkaisu sillä ite en saa oikein kunnolla ikinä tarkennettua niitä 🙂

  2. Sasha says:

    Hei! Ajattelin kommentoida kun olen laittanut merkille nyt kevään mittaan, että näytät kovin onnelliselta ja hyvinvoivalta! Ei sillä että ennenkään olisit onnettomalta näyttänyt, mutta nyt jotenkin säteilet! Mukavaa kesää sinulle ja perheellesi! 🙂

    • Kiitos, oli ihana lukea tämä kommentti! ❤
      Tämä vusi on tosiaan pitänyt sisällään aika isojenkin juttujen läpikäyntiä, ja tunnen olevanikin nyt jotenkin aika onnellisessa tilassa. Olisko se jotain sisäistä rauhaa. 🙂

  3. Sarianna says:

    Mistä toi pöytä on? Aivan upea 🙂

  4. Cherry says:

    Näyttää ihanalta Emilia! Niin sinä, kuin huonekin 🙂 Itselläni on juuri yövuorot, koko viikon eli kaikki nämä kauniit päivät, joten nukun auringon ohi. Mutta kyllä sitä onneksi vielä ehtii pihallakin nauttia lämmöstä, joten ei hätiä 🙂

  5. Katri says:

    Sä oot tosiaan aika hyvinvoivan näköinen! 🙂 Ja ihanan rento tuo sinun nutturatöhäyksesi aina. Se on kaunis!! Aurinkoista viikonloppua!

Kommentoi