{ yksiön onnellinen omistaja }

23.5.2014

Asuntokaupat on tehty, ja olen (tai me olemme) tämän pikkuasumuksen onnellinen omistaja! Suloista vanhaa pintaa, tunnelmallisia rappuja, vanhoja sähkökalusteita ja ikkunamaisema pieneen lintuparatiisiin!
Koko jutulla oli kyllä tosi hauska hiukan kiusata teitä, mutta totuushan on, että ne asuntokaupat tehtiin  kohta kaksi vuotta sitten, ja tämä, saunan yläkerrassa oleva vanha kauppa-apulaisen hellahuone, kuului luonnollisesti osaksi talokauppaa.

yksiön ovella

Pieni tila portaineen oli oikeastaan koko suuressa ulkorakennuksessa se juttu, johon minä itse ihastuin. Toki koko rakennus on kiva, ja saunakin nyt remontoituna, mutta aikanaan olin juuri tästä paikasta kovin innoissani. Lopulta kuitenkin kävi niin, että oikeastaan unohdin koko yksiön. Näytön jälkeen olen käynyt tuolla yläkerrassa ennen tätä vain kahdesti. On ollut kaikkea muuta, paljon kiireisempää ja tärkeämpää muka.

yksiö 5

Ja, onhan se kieltämättä ihan tottakin, että näiden asuttujen tilojen laittaminen on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Aikanaan kuitenkin näin tämän huoneen sellaisena kesäisenä vierashuoneena ja omana pikku “pakotilana”. Jos meillä olisi ollut tälläinen paikka kotona, kun olin pikkutyttö, olisimme varmasti ystävän kanssa viettäneet kesäöitä (leikkimökin lattian sijaan) tässä pikkuisessa vinttihuoneessa.

yksiö 8

Vanha rautasänky, tai nätti sohvasänky. Vaaleaa pintaa ja räsymattoja. Näen selkeästi mielessäni, mitä tilaan haluaisin. Sitten joskus. Ja vaikka tämä olisi mahtava paikka majoittaa kesävieraita, voisin joskus karata tänne itsekin pienelle minilomalle. Lukea dekkareita kuunnellen linnunlaulua, ja jättää puhelimet ja tietokoneet suosiolla pois matkasta. Ja, mikäli nyt joku pakottava tarve olisikin saada äiti äkkiä paikalle, olisin huutoetäisyyden päässä!

yksiö 6

Ei sitä nyt ehkä just saada mitenkään kuntoon, mutta jos joka kesä laittaisi urakkaa pikkuisen eteenpäin! Eli, ihan vaikka siivouksella voisi aloittaa! 🙂

Näissä tunnelmissa perjantai päivää! Viikonloppu on ovella, nautitaan kesästä!

Pus!

Tallenna


16 Responses to “{ yksiön onnellinen omistaja }”

  1. Pieni Lintu says:

    Voi että, mä olen täpinöissäni täällä sun puolesta – kuulostaa ja näyttääkin jo niin somalta. 😀

  2. idahhh says:

    Ei vitsi miten ihanaa jos pihasta löytyy tuollainen “maja” millä voi olla monta tarkoitusta, niin vierashuoneesta arjen pakopaikaksi! Itse haaveilen hirmuisesti sellaisesta vierasmajasta tuonne pihalle jonne voisi kesäisin majoittaa vieraita ja itse viettää syysiltoja takkatulen ääressä! Ai ai ai olet kyllä onnekas kun pääset vielä laittamaan tuollaista vanhaa! Innolla odotan mitä saat aikaiseksi! 🙂

  3. Muumimamma says:

    Oioi! Vanha kunnon kasettinauhuri ja Lars Svedbergin ääni!!! Tulen heti kesäkylään <3

    • Tää niin toteutetaan!
      Onkohan ne kasetit vielä kirjastossa? Voiskohan ne ostaa sieltä!?

      Tuli vaan mieleen, et silloin aikanaan kun kuunneltiin, niin teistsi makas rentona ja mä vähän siivoilin siinä samalla! 😀

  4. LeAnn says:

    Aivan upealta näyttää. On kuin Mummolassa. 🙂 Värityksestäkin tulee ihan mieleen. 😉

  5. Cherry says:

    Tuo on aivan täydellinen! Koko teidän asuinympäristö vaikuttaa unelmalta, josta minä haaveilen. Olet itse asiassa tullut mieleen tässä viime aikoina monta kertaa, kun tavallaan haaveilen toisenlaisesta kodista ja rauhasta, jota ei meidän pihalla oikein ole, vaikka ei meillä huono koti ole laisinkaan! Katselen asuntoja toisella silmällä ja mietiskelen olisipa meilläkin tuommonen kaunis, tunnelmallinen ympäristö, kuin teillä. En tiedä voinko sellaista koskaan saada ainakaan täältä pk-seudulta, kun en haluaisi koko muuta elämää jättää vain muuttaakseni Keski-Suomeen unelmien talon perässä :)), mutta en aio lopettaa haaveilua 😉 Pihapiiriin haluaisin vieläpä muutaman kanan. Tästä haaveesta mies oli ihan äimänkäkenä 😀 Seurailen siis enemmän, kuin innoissani teidän talon remppoja ja kaikkea muutakin <3

    • Niinhän se on, että järvenrantatontti Helsingin keskustassa ei ole mahdollinen. 🙂
      Mutta ajattele, jospa joskus sulla olis vaikka kesäpaikka! Sellainen täysin oman kodin ja kotiympäristön vastakohta! Paikka jonne voisi mennä lomalle ja elää hetken maaseudun rauhassa!
      Ei lainkaan huono unelma! 🙂

  6. -heini- says:

    Oi että, tuosta tulee aivan ihana kesähuone! Me lapsena nukuttiin kesät aitassa, se oli ihan parasta.. Ihanaa viikonloppua!

  7. Heta says:

    Vaikuttaa ihanalta tuo sinun pieni yksiösi. En malta oottaa sen kuntoonlaittamista! 🙂

  8. Sanka says:

    Onpa ihana vinttihuone. Tuosta tulee kyllä varmasti upea!

    Vaikka huone ei olekaan hetkeen valmis, nauti suunnittelusta. Minusta suunnittelu on se yksi lempparivaihe. Kun voi ideoida ja suunnitella ja mielessä sommitella, et mitäs sinnekin!

    Itsekin rupesin heti ajatuksissni miettimään, et mitenkäs tuollaisen huoneen sisustaisin… Kunpa jokaisella olisi mahdollisuus tuollaiseen omaan tilaan!

Kommentoi