Nappasin eilen illalla ulkona joitakin kuvia. Tämä puoli pihasta on sitä helppohoitoisinta, vanhoja puita ja perennoja, jotka tulevat toimeen aika vähällä. Perennapenkkien koko, ja lajien kirjo, olivat se, mihin aikanaan pihassa rakastuin, vaikkakin kaikki oli tuolloin kovin puskittunutta, eikä esimerkiksi pientä vesiaihetta edes huomannut keskellä pihaa. Kitkemisellä sai kuitenkin ihmeitä aikaan, ja nyt saan nauttia siitä, että pihassa kukkii jatkuvasti ja koko kesän.

Tänään on puuhasteltu tuolla talon takana näkyvällä “alapihalla”, tontti joka on myöhemmin liitetty tähän kokonaisuuteen, ja jolla ei ole ainuttakaan rakennusta. Jättipalsamia, jättiputkea ja miehenkorkuista nokkosta. Niitä meillä oli alussa vastassamme, mutta tänään juuri laskeskelin, että olemme saaneet muutaman kymmenen neliötä enemmän pihaa kaiken raivaustyön jälkeen. Oikeastaan harmittaa, etten aikanaan ottanut niitä “ennen -kuvia” myös puutarhasta.

En tiedä, olenko oikeastaan koskaan liiemmin pitänyt esimerkiksi kuunliljoista, mutta isossa pihassa nuo muutaman metrin pituiset kuunliljarivit ovat oikeastaan kauniita. Ja toki kuunliljoilla on paikkansa perennapenkeissäkin. Niillä kun saa kauniin reunan, ja taaempana olevat korkeammat kasvit pääsevät oikeuksiinsa.

Rakastan suuria vanhoja puita, ja juuri tämä korkea ja vanha kasvusto on se, mikä vanhojen talojen pihoissa viehättää. Minusta ei olisi asumaan uudelle omakotialueelle, jossa kasvillisuus ei antaisi tälläistä suojaa. Suojaa paitsi katseilta, myös paahatavalta auringolta!
Valitettavasti jouduimme heti muutettuamme kaatamaan suuren vanhan koivun, jonka runko oli haljennut. Viimetalvinen myrsky karsi sekin pihastamme vanhoja puita, ja yllä olevassa kuvassa näkyvä vaahtera halkesi keskeltä kahtia. Puolet rungosta makaa vieläkin tuossa nurmikolla, ja köynnöshortensia on kasvanut kauniisti sen päälle. Vaahteran kaataminen taitaa olla pakostakin edessä, sillä nyt kaikki latvan paino on tuolla talonpuoleisella osalla, ja vastaavanlainen myrsky voisi tehdä pahaa jälkeä talolle.

Nyt kun puutarhan ääriviivat on kaivettu esiin, on seuraavaksi vuorossa reuna-alueiden siistiminen. Metsittynyt autiotalon tontti, metsä, pellonreuna ja maantie, siinä neljä naapuriamme. Työ näiden parissa viekin sitten useampia kesiä. Myös nurmialueiden paikkaus kuuluu ensi syksyn ja kevään työlistaan. Hedelmäpuita, alppiruusuja ja keväisiä sipulikukkia, niitä olen suunnitellut hankkivani vielä lisää, tilasta kun ei ainakaan ole puute. Myös joitakin uusia sora-alueita on suunnitteilla.

Tänään juuri tuossa mieheni kanssa katselimme ulkona ympärillemme, ja mieheni kysyi, olisinko silloin pari vuotta sitten uskonut, että saamme pihan tälläiseen kuntoon. Paljon on toki tapahtunut, ja paljon on tehty hommia, mutta kai siihen oli jollakin tapaa pakko aikanaan uskoa. Ei kai tähän muuten olisi ryhtynytkään! Olemme kuitenkin miettineet, että meillä on koko elämä aikaa laittaa tätä puutarhaa, joten välillä on syytä myös vain nauttia!

Suloista sunnuntai-iltaa!