{ puutarhakuvia }

03.8.2014

Nappasin eilen illalla ulkona joitakin kuvia. Tämä puoli pihasta on sitä helppohoitoisinta, vanhoja puita ja perennoja, jotka tulevat toimeen aika vähällä. Perennapenkkien koko, ja lajien kirjo, olivat se, mihin aikanaan pihassa rakastuin, vaikkakin kaikki oli tuolloin kovin puskittunutta, eikä esimerkiksi pientä vesiaihetta edes huomannut keskellä pihaa. Kitkemisellä sai kuitenkin ihmeitä aikaan, ja nyt saan nauttia siitä, että pihassa kukkii jatkuvasti ja koko kesän.

puutarha 1 puutarha 4

Tänään on puuhasteltu tuolla talon takana näkyvällä “alapihalla”, tontti joka on myöhemmin liitetty tähän kokonaisuuteen, ja jolla ei ole ainuttakaan rakennusta. Jättipalsamia, jättiputkea ja miehenkorkuista nokkosta. Niitä meillä oli alussa vastassamme, mutta tänään juuri laskeskelin, että olemme saaneet muutaman kymmenen neliötä enemmän pihaa kaiken raivaustyön jälkeen. Oikeastaan harmittaa, etten aikanaan ottanut niitä “ennen -kuvia” myös puutarhasta.

En tiedä, olenko oikeastaan koskaan liiemmin pitänyt esimerkiksi kuunliljoista, mutta isossa pihassa nuo muutaman metrin pituiset kuunliljarivit ovat oikeastaan kauniita. Ja toki kuunliljoilla on paikkansa perennapenkeissäkin. Niillä kun saa kauniin reunan, ja taaempana olevat korkeammat kasvit pääsevät oikeuksiinsa.

puutarha 6

Rakastan suuria vanhoja puita, ja juuri tämä korkea ja vanha kasvusto on se, mikä vanhojen talojen pihoissa viehättää. Minusta ei olisi asumaan uudelle omakotialueelle, jossa kasvillisuus ei antaisi tälläistä suojaa. Suojaa paitsi katseilta, myös paahatavalta auringolta!
Valitettavasti jouduimme heti muutettuamme kaatamaan suuren vanhan koivun, jonka runko oli haljennut. Viimetalvinen myrsky karsi sekin pihastamme vanhoja puita, ja yllä olevassa kuvassa näkyvä vaahtera halkesi keskeltä kahtia. Puolet rungosta makaa vieläkin tuossa nurmikolla, ja köynnöshortensia on kasvanut kauniisti sen päälle. Vaahteran kaataminen taitaa olla pakostakin edessä, sillä nyt kaikki latvan paino on tuolla talonpuoleisella osalla, ja vastaavanlainen myrsky voisi tehdä pahaa jälkeä talolle.

puutarha 5puutarha2puutarha 3

Nyt kun puutarhan ääriviivat on kaivettu esiin, on seuraavaksi vuorossa reuna-alueiden siistiminen. Metsittynyt autiotalon tontti, metsä, pellonreuna ja maantie, siinä neljä naapuriamme. Työ näiden parissa viekin sitten useampia kesiä. Myös nurmialueiden paikkaus kuuluu ensi syksyn ja kevään työlistaan. Hedelmäpuita, alppiruusuja ja keväisiä sipulikukkia, niitä olen suunnitellut hankkivani vielä lisää, tilasta kun ei ainakaan ole puute. Myös joitakin uusia sora-alueita on suunnitteilla.

Tänään juuri tuossa mieheni kanssa katselimme ulkona ympärillemme, ja mieheni kysyi, olisinko silloin pari vuotta sitten uskonut, että saamme pihan tälläiseen kuntoon. Paljon on toki tapahtunut, ja paljon on tehty hommia, mutta kai siihen oli jollakin tapaa pakko aikanaan uskoa. Ei kai tähän muuten olisi ryhtynytkään! Olemme kuitenkin miettineet, että meillä on koko elämä aikaa laittaa tätä puutarhaa, joten välillä on syytä myös vain nauttia!

Suloista sunnuntai-iltaa!


16 Responses to “{ puutarhakuvia }”

  1. AnnaRiikka says:

    Kiva kun kerroit puutarhastanne hiukan enemmän, olen uteliaana kuvistasi sitä aiemmin pälyillyt. Vanhojen talojen puutarhat ovat mielenkiintoisia ja jännittäviä! Toivottavasti valotat pihaanne vielä paljon jatkossakin. Minua jäi kiinnostamaan kovasti, kun taisit jossakin postauksessasi mainita, että olisit leipätyöltäsi puutarha-alan ammattilainen?

    • Koitan laittaa enemmän kuvia myös puutarhasta. Suurta pihaa on vaikea hahmottaa, ja välillä ei oikein itsekään keksi, miten sitä kuvailisi. Instan puolellahan on myös jonkin verran ulkokuvia, sieltä kannattaa kurkkia.

      Olen opiskellut puutarha-alaa, mutta leipätyökseni en sitä tee. Joskin työkokemukseni on enemmän myymälä puolelta ja itse olen enemmän tuonne kukkakauppa puoleen perehtynyt. 🙂

  2. Tiina says:

    Voi miten kaunista onkaan! En ole koskaan aiemmin nähnyt kuvaa teidän talosta ulkopäin! Vanhoja pihapiirejä ei todellakaan voita mikään!!!

  3. Voi, kun näyttää ihanalta!<3 Terkkuja uudehkolta asuinalueelta.;)

  4. Ranja says:

    Voisiko kauniimpaa puutarhaa ollakaan. Tuollaisesta itsekin haaveilen. Pois omakotitaloalueilta ja muilta ihan omaan rauhaan isojen puiden katveeseen. Ihana!

    • Tämä tosiaan oli haaveeni. Tuntuu ihanalle, että se on toteutunut!
      Vaikka toki työtäkin on paljon. Olen nauranut, että piha on se kolmas lapsi. Vaatii jatkuvasti huomiota ja hoitoa! 😀

  5. Katri says:

    Voi että miten kaunista!! Ihana vanha puutarha!! Me kamppailemme itsemme kanssa ja yritämme selvittää itsellemme, kumpaa oikeasti haluaisimme -asua asuntoalueella, jossa lapsilla olisi kavereita lähellä (mutta niillä tonteilla ei yleensä ole isoja ja suojaisia puutarhoja), vai vanhassa talossa omassa rauhassa, jossa olisi tilaa temmeltää ja viihtyisä puutarha (mutta luultavasti matkaa vähän joka paikkaan). Kauhean vaikea päättää, kumpia asioita preferoi enemmän.. Molemmissa on puolensa mutta niitä tuntuu olevan mahdoton yhdistää, tai sitten tuollaisen paikan hinta taajamassa olisi pilvissä.. Mutta huoh, on kaunista!! Valtavan työn olette tehneet! Niin ja ei meistä varmaan olisi noin mittavaa remonttiakaan tekemään..

    • Remontti ja iso piha onnistuvat kaikilta, kunhan oppii elämään sen kanssa, että kaikki ei tapahdu heti. Tosin sekin on mahdollista jos on paksu lompakko! 🙂
      Täällä päin väki on sen verran vanhaa, että se asuinalua olisi pitänyt valita tosi tarkkaan, jos lapsille ystäviä olisi halunnut naapuriin. Edellinen kotimme oli tuollaisella asutusalueella, mutta naapurusto oli aika iäkästä.
      Mä uskon, että teidän eteen tömpsähtää vielä se paras mahdollinen kompromissi, ja kun niin tapahtuu, tiedätte, että se on juuri se oikea! <3

  6. nalle says:

    Aivan ihana piha ja talo. Vanhoja, isoja puita ja kasveja, täydellistä♥

  7. Kati says:

    Tosi kauniita pihakuvia. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että puut tekevät puutarhan, kauniit ja vehreät puut kehystävät ja luovat varjoja pihaan ja perennat ovat sitten sitä ylimääräistä hyvää. Minustakaan ei olisi uudelle asuntomessualueelle, jossa ei kunnon puita ole vuosikymmeniin.

    Onnea tuon jättiputken hävittämisen suhteen, se ei todellakaan ole kiva kenenkään pihassa. Jättipalsamikin on ärsyttävä (joskin omalla tavallaan kaunis) mutta nokkostahan nyt piisaa jokaisessa vanhassa pihassa. Itse yritin ystävystyä tänä vuonna nokkosen kanssa ja tein siitä risottoa, ihan hyvää tuli ja voisin tehdä toistekin.

    • Puut todellakin tekevät puutarhan! Niin samaa mieltä!!!

      Nuori ja pieni nokkonen on ihan jees, ja sitä voi hyödyntää ja leikata huoletta. Täällä olen kuitenkin repinyt maasta sellaista metrien pituista puutunutta nokkosjuurakkoa joka on sormeani vahvempaa. Nyt alkaa jo näyttää kivalle, kun nokkonen ei puske kaiken komeuden yli. 🙂

  8. Anne-Mari says:

    Voi hyvä ihme kuinka ihana piha ja talo! Olette onnekkaita! <3
    Meidän tämän hetkisen evakkokotimme pihasta saisi myös ihanan, mutta tuntuu että sisätilojen maalausurakka tätä muutamaa kuukautta varten riittää. 🙂

    • Kiitos, olemme tosiaan onnekkaita ja iloisia. Toki työtä on paljon, mutta näkeepä kättensä jäljen! 🙂

      No joo, ehkä ne sisätilat on sitten tärkeämmät varsnkin syksyn tullen. 🙂

Kommentoi