{ missä mennään }

28.8.2014

Pieni päivitys remonttirintamalta. Vielä ei ole hymy hyytynyt, ja usko projektin etenemiseen on yhä korkealla. Toki välillä miettii, että olisipa kiva, kun saisi aamulla herätä, ja joku olisi vaikka sillä aikaa hionut lattian. Vaan eipä tule tapahtumaan, joten turha ihmeitä on odotella.

keittiöremontti 1

Vesipiste, uuni ja liesi, tiskikone sekä kylmälaitteet on vielä pystytty pitämään käytössä, mikä tietenkin helpottaa elämistä ihan hurjasti. Tarkoitus onkin roikottaa niitä mukana viimeiseen asti, sillä lattia on joka tapauksessa maalattava osissa. Myös yläkaapit ovat yhä seinässä, mikä taasen helpottaa astiasäilytystä.

keittiöremontti 6

Lattiasta on nyt korjattu se “the aukko”, sekä muutama puu hormin edestä. Ikkunoiden yläpuolelta on purettu vanha verholautakotelo, ja kattoa on jatkettu seinään asti. Myös listoja on saatu jo ylös paikoilleen. Noista edellisistä kaikki kiitos ammattilaiselle, joka viuhtoi täällä pari päivää hommia eteenpäin. Katto on maalattu kertaalleen (seuraavan kierroksen aloitan ihan kohta), seiniä ja lattiaa on paikoin tasoiteltu.

keittiön remontti - missä mennään

Tässä parin vuoden aikana useammassakin postauksessa on näkynyt esiin kaivettua vanhaa lattiaa, ja joka kerta olen saanut kommentteja siitä, että onpa ihana lattia ja ihanan värinenkin vielä. Aina joku on myös ihmetellyt, miksi käsittelemme lattiat, emmekä jätä niitä alkuperäiseen asuunsa.

Yritin tähän nyt kasata kuvia, joista näkee, miltä tuollainen esiin kaivettu lattia todellakin näyttää. Iloinen yllätys puulattia toki on, mutta ei se tarkoita, että sieltä on kaivettu esiin täydellinen valmiiksi maalattu pinta. Ehei, jos joku on aikoinaan tahtonut lattiasta päästä eroon, on siihen ollut syynsä, eikä vanhaa ole juuri säälitty. Paljon paljon helpommalla olisimme itsekin päässeet, jos paikalle olisi vain paukutettu uusi lattia, jonka maalaaminen on helppoa ja nopeaa.
Tämä keittiön lattia on ehdottomasti kaikista esiin kaivetuista parhaimmassa kunnossa, vaikka siihenkin jouduttiin tekemään paikkoja. Lattiassa on myös aikanaan ollut kiinteitä rakennelmia, ja sitä on maalattu useammalla sävyllä, mikä takoittaa sitä, että jossakin kohtaa lattia on täysin eri värinen kuin muualla, ja paikoin maalia ei ole ollenkaan. Ikkunaseinän edessä on myös tuollaista valkoista tasoitetta, jota muiden huoneiden lattiat ovat olleet täynnä.

keittiöremontti 2

Voi tietysti olla, että joku on joskus löytänyt sen täydellisen valmiin lattian vanhan alta, mutta kutsuisin sitä ehkä enemmänkin lottovoitoksi, kuin iloiseksi yllätykseksi.

Nyt vuorossa on katon maalauksen saattaminen loppuun, jonka jälkeen päästään käsiksi lattioihin. Mitään tasaista puuta vanhasta ei ole tarkoitus hioa, mutta maalin tarttumisen ja pysymisen kannalta vanhan maalikerroksen kevyt hiominen on tärkeää.

keittiöremontti 7

Että sellainen remppapäivitys täältä. Koitan vastailla kommentteihinne myös tämän päivän aikana!

Toivorikasta torstaita!


19 Responses to “{ missä mennään }”

  1. Minna P says:

    Seitsemän viikkoa pelkän keittolevyn avulla ruokaa viidelle lapselle ja kahdelle aikuiselle. Lapsista neljä kasvuiässä olevia urheilijanuorukaisia. Voin sanoa että luovuus kasvoi erilaisia wokkiruokia tehdessä ja hitto kun makaroonilaatikko olikin tuon jälkeen maittavaa 😀 Kaikesta oppii jotain ja arvostus perusasioita kohtaan nousee kummasti, kuten esim. uuni kuinka loistava kapistus se onkaan 😀

    • Muistissa on myös edellinen keittiöremppa. Ja kesän kaikki kolme kuukautta ilman kylppäriä. Vuosi ilman pyykkikonetta jne. Kylläs itä ihminen ihmeesti sopeutuu kaikenmoiseen! 😀
      Onneksi tämä on niin iso huone, että pystytään sumplimaan hommat jotenkin. Pari kolme viikkoa tosin taitaa olla meilläkin tiedossa mikroruuan parissa ja keittolevyä käyttäen. 🙂

  2. Kirsimilja says:

    Ihania remonttikuvia! Tsemppiä projektiin ja toivottavasti tulee pian valmiiksi. 🙂

  3. Eija says:

    Tuosta tulee upea, kun jo nyt näyttää noin hyvältä. Ihanan raikasta ja valoisaa, mutta samalla niin kotoisaa.

  4. On kyllä ihan huippukiva yllätys että sieltä alta paljastui puulattia! Ei muuta ku tsemppiä rempan keskelle, sitä jaksaa kun on mitä odottaa 🙂

    • Kiitos, kyllä tässä tsemppiä tarvitaankin! 😀
      Mä muuten lisäsin sun blogin linkin tuonne sivun laitaan. Oon niin hatarapää nykyään, että pitää olla ihan itsenikin takia parhaat blogit listattu tuonne! 🙂

  5. Minna says:

    Wau mikä projekti! Hatun nosto sille, että hymy ei ole hyytynyt. Joka tapauksessa olen varma, että lopussa kiitos seisoo. Jo nyt kuvista paistaa hyvä fiilis. Keittiöstä tulee upea!

  6. Casa 23 says:

    Tuollainen elämää nähnyt puulattia näyttää kyllä kuvissa ihanalle, mutta on varmasti totta, että todellisuudessa pieni ehostus on tarpeen. Tuosta tulee kyllä mahtava, näyttää nyt jo upealta!

    • Joo, ei se oo kiva, että muksut kaivaa sieltä ties mitä suuhunsa. Pakkohan niitä on hiukan paikkailla. Ja suoraan sanottuna tuo lattia näyttää noin enemmänkin likaiselta! 😀

  7. Tanja says:

    Mitä te siis teette lattialle? Hoitte ja sitten Teknosta (sen verran erotin purkista 🙂 pintaan, mutta siis millainen maali? Ja mikä väri ;)?

    • Tanja says:

      … siis hioitte 😉

      • Joo, eli meillä on kaikki lattiat maalattu Tikkurilan Betolux Akvalla. Ja väri on ihan maalarinvalkoinen. Silloin pari vuotta sittenhän laitettiin ensin harmaata, mutta siitä tuli liian sininen. Tuo maalarin valkoinen taas näyttää meidän valoissa enemmän harmaalta.

        Teknos purkki on siis kattomaali, täyshimmeä vesiohenteinen. 🙂

  8. Sanna says:

    Ihana katsella muiden remontteja, kun oma alkaa VIHDOINKIN ja viimeinkin olla valmiin puolella. Ainahan sitä pientä laittoa on, mutta se kahden vuoden kaaoksessa asuminen on tältä erää ohi. =)
    Tsemppiä rutistukseen.

    http://luumutar.blogspot.fi

  9. Niina says:

    Kuulostaapa tutulta. 🙂 noin vuosi sitten olimme samanlaisessa tilanteessa vanhoine löytöpuulattioinemme. Pitkän ja hartaan harkinnan jälkee päädyimme piilottamaan lattiat kyprokin ja laminaattien alle. -nyt jo kaduttaa. No, siellähän ne ovat ja odottavat koska raaskimme ne kaivaa esille. 🙂 tsemppiä remppaan, kyllä lopussa kiitos seisoo. 🙂

    • Kyllä mekin on tässä naureskeltu, miten paljon helpommalla olisi päässyt, jos olisi vain tehnyt sen uuden lattian, tai vaihtanut vaikka vain laminaatin toiseen. Vähemmällä, ja halvemmalla.
      Mutta meillä tämä oli se, mihin on pyritty, joten nyt oli vain tartuttava työhön.
      Onneksi teilläkin se lattia on siellä hyvässä jemmassa! Joku päivä myyttee laminaatin pois (en tiennyt, että niitäkin ostetaan, nyt tiedän!) ja laitatte laudat kuntoon! 🙂

Kommentoi