{ jotain piristystä }

01.9.2014

Uusi viikko, uusi kuukausi ja uudet kujeet!
Olen haudutellut keväästä asti ajatusta pienestä hiusmuutoksesta. Ei mitään radikaalia, mutta jotakin piristystä kuitenkin. Ensin ei riittänyt rohkeus, ja kesällä en uskaltanut lähteä vieraissa muutosta hakemaan. Nyt kun pitkästä aikaa pääsen tänään luottokampaajani tuoliin, voisi pikku muutos ollakin ajankohtainen. Eikä sillä, etten pitäisi nykyisistä hiuksistani, vaihtelu kuitenkin virkistää!

kampaajalle 1

Lähden tänään kampaajalle siinäkin mielessä innoissani, että on oikeasti todella ihanaa päästä hetkeksi pois kotoa. Pois tästä kaaoksesta ja hetkeksi pois tarrautuvan taaperon seurasta. Muistan nyt hämärästi, että esikoisenkin kohdalla oli tämä sama vaihe. Kun äiti ei saisi tehdä oikein mitään, ei mennä vessaan, ei laittaa pyykkiä koneeseen, ei syödä – ei mitään. Lohduton itku ja huuto, jos joutuu hetkeksi pois sylistä, kukaan muu ei saa pukea, pestä hampaita jne. Onhan se toki ihanaa olla lapselleen tärkeä, mutta tälläinen ripustautumisen kausi on myös raskas. Samaan aikaan kun miettii väkisinkin, ehtiikö halata tarpeeksi myös esikoista, antaa jakamatonta huomiota myös toiselle lapselle. Sitä joutuu väkisinkin katsomaan silmiin omaa rajallisuuttaan, ja sekös ihmistä kauhistuttaa. Mutta sitä se äitiys on; Jatkuvaa mittailua. Olenko riittävän hyvä, teenkö kaikkeni, voisinko enemmän…

kampaajalle 3

Äitiyden kiemuroista maallisempiin aiheisiin; Tämän parituntisen vapaani kunniaksi ajattelin oikein jättää farkut ja villasukat kotiin. Voi kun tuntuukin taivaalliselta olla hetki ilman maalitahroja (jos siis kirjavia kynsiä ei lasketa)!

Mutta nyt mä kipitän jo!
Ihanaa maanantaita, uutta viikkoa ja syyskuuta kaikille!
Pus!


23 Responses to “{ jotain piristystä }”

  1. Anne P. says:

    Ihanaa kampaajareissua! Se on sitä kaivattua äidin omaa aikaa 🙂 Täytyisi ehkä itsekin alkaa suunnitella moista reissua.. Ja kuulostaa niin tutulta tuo taaperon tarrautuminen. Meillä nyt puolitoistavuotias on niin kiinni minussa, että ollaan käytännössä kaikki pienen hereilläoloaika kuin paita ja peppu. Onhan se liikuttavaa, mutta toki olisi välillä ihan kiva käydä vessassa yksinkin ilman, että joku vetää sormesta tai haluaa siellä(kin) syliin 🙂 Tsemppiä meille! No mutta hetken päästä näitä saa taas oikein houkutella, että tulisivat edes pariksi sekunniksi syliin <3 Aikansa kutakin 🙂

    • Taitaa olla tämä juuri sitä tarrautumisen ikää. Ja ihan totta, tuleehan siitä ihan mahtava fiilis, kun pieni haluaa vaan painaa päänsä syliinsä ja olla lähellä. Inhimillistä kuitenkin että sitä omaa aikaakin tahtoisi välillä, kuten vaikka siellä vessassa tai suihkussa. 🙂

      Aikansa tosiaan kutakin, koitetaan löytää tilanteesta ne hyvät puolet! 🙂

  2. salla says:

    kiva asukokonaiusuus 🙂
    meillä on myös pikkuhiljaa alettu olla enemmän äitin perään, mutta ei onneksi vielä noin paljon. poikakin vielä alle vuoden ikäinen.

    ps. sinullahan on se pouf? millä olet sen täyttänyt? löysin mökiltämme samanmoisen poufin, jonka isovanhempani ovat joskus 70-80-luvulla ostaneet marokkosta, ja sisällä oli vaahtomuovipaloja, jotka oli pakko ottaa pois…

    • Meillä oli Klaaralla jossain kohtaa sellainen muutaman päivän isä-aika. Minä en ollut mitään. Koitin nauttia siitä, että sain vapautta, mutta rehellisesti taisin olla hiukan mustis! 😀

      Joo, se siis myydään tyhjänä, joten täyttää piti itse. Älä nyt sit naura, mutta mulla on siellä sisällä kaksi imetystyynyä! 😀 Hyötykäyttöä! 😀

  3. Haisuvanukas says:

    Välillä asiat unohtaa niin nopeasti! Meillä molemmat penskat ovat olleet kovinkin ripustautuvia aikanaan. Tänään saan olla onnellinen siitäkin, että voin mennä vessaan, ilman että (suurella todennäköisyydellä) kukaan ei jää itkemään oven taakse 🙂 P.S. Jos joskus myyt tuon huivin, niin pliiis, kerro mulle ensin 😉 Nimim. Adrenaliini virtaa huutiksessa

    • Ah, tää on kyllä mun lempi huivi! En ihan hetkeen luovu! 😀
      Ai sä huudat siellä. Sulle saankin sit vaikka toimitettuakin nopsaan! 🙂

      Meillä kun noiden nappuloiden välille jäi useampi vuosi, olin ihan unohtanut koko vaiheen. Vaan aikansa kutakin, kyllä ne siitä. Kohta ei saa enä kai haliakaan isompaa. Mites äiti sitten sen kestää!

      • Haisuvanukas says:

        Hitsi, kun en voinut töissä päivystää ja joku ylitti mun tarjouksen!!! Täytyy yrittää löytää oma “He loves me, he loves me not” -huivi jostain muualta 😀

        Ai kauhistus, voi tosiaan olla, että joskus äidin haliminen ei olekaan enää in! Sydäntä pusertaa jo pelkkä ajatuskin…

  4. jeba says:

    Ah! Nauti omasta ajastasi. ♡ muistan niin hyvin tuon ripustautumisvaiheen oman pojan kohdalla ja se oli todella kuluttavaa – ohimenevää, mutta kuluttavaa. Ja nyt kun tyttö on vielä niin kovin pieni, painiskelen joka päivä sen fiiliksen kanssa, että riittääkö musta nyt varmasti molemmille ja olenko tohinassa huomannut huomioida tarpeeksi myös poikaa. Tiedän miltä susta tuntuu!

    Psst. Mun blogissa olisi arvonta, käyppä katsomassa jos kiinnostaa voittaa omaksi ihana puuvillapussukka. Luulen, että voisit jopa tykätä siitä. Ainakin blogia pidempään lukeneena voisin näin ajatella… 🙂

    Mutta nyt, ihanaa päivää. ♡

    • Meillä ehti olla esikoinen niin pitkään ainokaisena, että koko raskausajan mietin, osaanko olla äiti kahdelle. Että voinko enää jakaa sitä jakamatonta rakkauttani kellekään muulle.
      No, luonto on tarkoittanut, että meillä voi olla useampiakin lapsia. Sydäntään kun seuraa, ihan varmasti on paras äiti lapsilleen!

      Mä tuun käymään! ASAP! 😀

      • Jeba says:

        No näinhän se on, vaan sinä itse olet se paras mahdollinen äiti. Vaikka, täytyy kyllä myöntää, että niitäkin päiviä on kun välillä tuntuu, että tämänkin joku muu tekisi varmaan miljoona kertaa paremmin. 🙂 tätä kotiäitiyttä kun ei aina pitäisi ottaa niin vakavasti, mutta kun on pääsääntöisesti lasten kanssa yksin kotona suurimmanosan ajastaan, suhtautuu tähän kaikkeen niin suuresti, ettei aina muistaa ottaa rennosti. 🙂

  5. Rouva V says:

    Mistä nuo baltsut on?

  6. Rouva V says:

    Piti vielä kysyä teidän koiran rotua ja miksi päädytte siihen?

  7. Janica says:

    Harvemmin kommentoin, vaikka joka päivä blogissasi vierailen. Kaunis, kaunis asu sinulla kuvissa! Erityisen ihana huivi 🙂 Meillä reilu 2-vuotias on myös minun perääni. Ei jää itkemään vessareissujani, mutta iltapesulle ei huoli ketään muuta. Välillä on myös hyvin tarkkaa, että juuri minä annan ruuan hänelle tai teen sen voileivän. Voi, noita pieniä! 🙂

  8. Aivan ihana tuo laukku! Oikein rentouttavaa kampaajareissua 🙂

    Meillä on tuo sama vaihe muksulla meneillään; montakohan kertaa olen viimeisten viikkojen aikana sanonut, äiti laittaa nyt ruokaa / pyykit / tiskit / mitä vaan, äiti ei nyt voi ottaa syliin. Ja sitä huudon määrää, huh 😀

  9. siri says:

    oletko joskus jutellut ammatistasi, jotain muistan lukeneeni, että olet puutarhuri. Oletko kauan vielä kotona tai onko työpaikkaa odottamassa. Itse olin kolme vuotta kotona ja vika vuosi oli äärimmäisen raskas ja pienet maaseutu ympyrät (vilkas lapsi) ja teki molemmille hyvää päästä töihin ja lapsi päiväkotiin, kun ainokainen oli.

    Siri

    • Enpä ole oikein tuonut noita juttuja sen enempää blogiini. Aikoinaan jäin opinnoista äitiyslomalle, vaikkakin pojan ollessa pieni palasin koulun penkille vielä puoleksi vuodeksi.
      Puutarha-alaa opiskelin kai jonkinlaisena välivuotena, tai parina. Vaikka ei sillä, puutarhurin ammatissa olisi paljon hyviä puolia! 🙂

Kommentoi