Kesällä tuli kuluneeksi viisi vuotta, siitä kun tämä blogi sai alkunsa. Juhlan kunniaksi olisin tietysti voinut leipasta kakun, järjestää kivan arvonnan blogiin ja kiittää vuolaasti teitä kaikkia lukijoitani. Niinhän mun olisi pitänytkin tehdä! En kuitenkaan tehnyt. Sitä vastoin asia jäi pyörimään päähäni. Viisi vuotta – niin paljon ajatuksia ja tunteita.
Aloittaessani bloggaamisen koko blogimaailma oli jotakin aivan muuta. Suomessa blogit olivat uusi juttu, vähän kuin roolipelit aikoinaan; Melkein kaikiki oli kuullut niistä, mutta touhu kiinnosti harvoja ja vielä harvemmat tiesivät, mistä koko jutussa oli oikein kyse. Median ja markkinoinnin ammattilaiset toki olivat tietoisia blogien kehityksestä ulkomailla, mutta tälläinen tavallinen tallaaja ei osaanut villeimmmissä unissaankaan ennustaa, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Viidessä vuodessa olen kuitenkin päässyt melko läheltä seuraamaan, miten sosiaalinen media, blogit ja markkinointi sekä mainonta ovat kokeneet valtavan murroksen. Paluuta vanhaan ei ole, maailma on muuttunut.
Varsinaisesti Uusi Kuu -blogi on perustettu jo kuusi vuotta sitten, mutta osaamattomuuteni vuoksi asia ei edennyt ennen heinäkuuta 2009. Siitä, miten kaikki sai lopulta tuolloin alkunsa, on olemassa kaksi tarinaa. Se siloitellumpi veriso, jonka olen kertonut julkisesti lehtihaastatteluissa, ja sitten se hiukan karumpi totuus, jonka tietävät vain harvat ja valitut:
Heinäkuussa 2009 olimme asuneet uudessa kodissamme kuukauden. Uusi kotikaupunki tuntui kuukauden jälkeen edelleen vieraalta, samoin kaikki ihmiset, joiden automaattisesti oletin kuitenkin tuntevan toisensa. Tässäkin mielessä blogille aikoinaan varaamani osoite tuntui enemmän kuin oikealta; Hetkittäin tuntui, kuin olisin muuttanut Blair Wateriin!
Sen sijaan, että olisin kuitenkaan ollut pieni runotyttö, olin tuore vaimo, ja äiti pienelle seitsemän kuukauden ikäiselle pojalleni. Olin 25-vuotias, naimisissa, äiti ja remontoimme omaa omakotitaloa. Ulkoisesti asiat olivat hyvin, elin unelmaani ja olin saavuttanut elämässä asioita, joihin en ollut koskaan uskonut yltäväni. Silti sisälläni oli tyhjää, elämäni oli yksinäistä ja voimani hiipuivat taistellessani synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa. Ulospäin halusin näyttää iloiselta ja onnelliselta, mutta sisälläni oli aukko, joka veti mieltäni takaisin sairauteeni. Kun elämä tuntui kaaokselta, syömishäiriöni otti vallan, ja jokaisesta suupalasta ja jokaisesta grammasta tuli viholliseni. Halusin hallita ongelmiani, ja se hallitsemisen tunne, jonka sain sairauteni kautta tuntui hetkellisesti auttavan.
Heinäkuussa 2009 koin jonkinlaisen herätyksen. Oli aivan tavallinen päivä, lapsi nukkuin vaunuissa päiväuniaan, ja minä kulutin aikaani netissä surffaillen. Olin löytänyt teinityttöjen pro ana -blogeja ja käytin aikaani lukien, miten muutkin yrittivät elää syömättä. Välittämättä siitä, että en ollut itse enää teinityttö ja sairaus mitä todennäköisemmin veisi myös hengen. Jotain kuitenkin tapahtui sinä päivänä. En edelleenkään tiedä mitä, tai mistä se ajatus tuli, mutta tuolloin päätin, että nyt saa riittää! Olin sentään äti, vastuussa paitsi omasta terveydestäni, myös lapseni tulevaisuudesta!
Tuona samaisena päivänä opettelin viimein siirtämään kuvia ylioppilaslahjaksi saamastani digipokkarista tietokoneelle. Asia, jota olin yrittänyt opetella jo muutaman vuoden. Opettelin myös käyttämään bloggeria. Asia, joka oli viimeisen vuoden tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta. Opin, että halutessaan ihminen pystyy ihmeellisiin tekoihin!
Ja siitä se kaikki sitten alkoi, päätöksestä nähdä elämässä kaunista ja löytää arjesta hyvää.
Voitte varmasti uskoa, että tuota päätöstä en ole katunut. Jossain määrin voin ehkä jopa todeta, että blogi pelasti henkeni!
Viidessä vuodessa elämä on muuttunut. Koti on vaihtunut, minä olen kasvanut kahden lapsen äidiksi. Kaksvitosesta tuli kolmekymppinen. Nuo ovat kaikki ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat blogini sisältöön, mutta se sama Emilia on tuottanut nämä kaikki lähes 1500 postausta. Haluten nähdä elämässä hyvää ja arjessa kaunista.
Lämminhenkinen lifestyle blogi!
Näin vastasin pari viikkoa sitten, kun piti nopeasti luonnehtia blogiani. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, vaikka koen, että olen ehkä vuosien mittaan paininutkin sen kysymyksen kanssa, mihin kategoriaan blogini kuuluu. Sanat vain ryöpsähtivät suustani, ja kun myöhemmin mietin sanomaani, tajusin, että ehkä se tosiaan riittää. Ehkä blogini ei tarvitsekaan sen selvempiä raameja. Annan pieniä paloja elämästäni, jossa välillä keskiössä on sisustus ja remontti, välillä oma hyvä olo, ja pääosassa ihan tavallinen arki.
Muistan jokunen vuosi sitten lukeneeni jostakin keskustelupalstalta kirjoituksen, jossa kummasteltiin blogiani. Että kun se bloggaaja on ihan tavis. Sillä on henkkamaukan vaatteita ja Ikean huonekaluja. Totta, olen todellakin ihan tavis! Käytän samoja (ketjuliikkeistäkin ostettuja) vaatteita vuodesta toiseen, ja meillä on Ikean huonekaluja. Haaveilen ja unelmoin aika tavallisista asioista, ja elämäni tähtihetket olen tainnut kulkea pääosin villasukissa – Louboutinien sijaan.
Törmään usein kysymykseen, alkaako se koskaan tuntua työltä? Kysymyksen asettelulla kai tarkoitetaan, onko bloggaamisen ilo haihtunut vuosien varrella. Ei, se ei ole haihtunut minnekään, vaikka kyllä, pidän bloggaamista myös työnä. Noudatan kirjallista sopimusta, saan työstäni rahallisen korvauksen ja maksan veroni kuten kuka tahansa muukin. Näin ollen se kai täyttää kaikki työksi kutsumisen kriteerit. Taloudellisesti bloggaaminen on mahdollistanut läsnäoloni lapsille, joten itselleni tämä ei edes ole sivutuloa. Silti koen enemmän olevani äiti kuin bloggaaja. Vaikka äitiys ja kotiäitiys eivät palkkapussissa tunnukaan, koen työni äitinä tärkeämmäksi; kiireisenä päivänä voin jättää blogipostauksen kyllä tekemättä, mutta lapset tarvitsevat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, turvallisen kodin, ulkoilua ja vaatetta ylleen.
Entä puolison tuki?
Koen saaneeni mieheltäni tukea ja ymmärrystä bloggaamisen kanssa. Mieheni on paras tsempparini silloin joskus kun rimakauhu yllättää tai tunnen olevani lukossa, ja hän myös tietää, miten tärkeää tämä minulle on. Ehkä parasta on juuri se, että meillä molemmilla on työ, joka on kasvanut harrastuksesta. Aina ei ehkä jaksaisi, mutta se hyvä olo, jonka tekemisestä saa, pitää meidät onnellisena. Koen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä jotakin itselleni näin merkityksellistä, ja toivon todella, että jokainen saisi kokea sen saman työnilon, tulkoot se sitten musiikista, bloggaamisesta tai mistä tahansa.
Nettipäiväkirja.
Niin taidettiin vielä viisi vuotta sitten jossain luonnehtia blogeja. Sinänsä harhaan johtava nimitys, että tuskin kukaan omilla kasvoillaan jakaa päiväkirjaansa julki. Historiallisestikaan en pysty luomaan mitään niin merkittäväää, kuin esimerkiksi Anne Frank, ja toisaalta pidän henkilökohtaisen elämäni henkilökohtaisena. Taviksena painin elämässäni ihan tavallisten ongelmien kanssa enkä koe kenenkään kannalta hedelmällisenä jakaa huoliani julki. Esimerkiksi lapset esiintyvät blogissani lapsina omilla nimillään, mutta lasteni kasvu, kehitys ja terveys eivät ole aiheita, joista kokisin olevani oikeutettu kirjoittamaan. Sama pätee ympärilläni oleviin ihmisiin, heillä on oikeus ykistyisyyteensä. Silti kaiken pinnan alla on on olemassa myös se päiväkirja. Se ei aukea teille, mutta itselleni rivien väliin on tallentunut paljon muistoja. Yhtälailla myös kuvien joukkoon, enemmän kuitenkin niiden rajausten ulkopuolelle. Blogini alkutaipaleen postauksia olen myöhemmin sensuroinut teiltä, ne kun eivät olleet tarkoitettuja näin suurelle yleisölle, ja pitivät sisällään enemmän sitä henkilökohtaista ja kanssaeläjieni elämää. Itselläni jokainen teksti on kuitenkin tallessa, vaikka en silti mielelläni itsekään palaa lukemaan noita ensimmäisiä kirjoituksia.
En osaa arvioida, kuinka moni teistä jaksoi kahlata tekstini loppuun, mutta teille, jotka siitä selvisitte haluan lausua kiitokseni. Blogi on vuorovaikutusta bloggaajan ja lukijan välillä. Blogi on ollut itselleni pelastus, vertaistuki ja henkireikä, mutta ilman teitä se kaikki olisi ehkä jäänyt kokematta. Kovin pieni ja merkityksetönkin juttu voi kääntää elämän oikeaan suuntaan, ja itselleni niin kävi blogin myötä. Olen saanut uudet silmät, taidon nähdä hyvää ja kaunista. Kaunista ja hyvää olen oppinut näkemään paitsi arjessa ja itsessäni, myös ruuassa. Minä ja elämäni, me olemme muuttuneet vuosien varrella.
Niinpä uskon, että halutessaan jokaiselle päivälle voi itse maalata kultareunukset. Kiitos, että olette auttaneet siinä minua!
Kuvituksena kuvia vuosien varrelta. Muistoja nekin.
raksu!
Niin mäkin sua!
Voi miten kaunis kirjoitus ja niin ajatuksia herättävä. Blogisi on ihana kauniine kuvineen ja positiivisine ajatuksineen. Minä tykkään siitä, että ostat vaatteita henkkamaukasta ja huonekaluja Ikeasta, se tekee sinut inhimillisemmäksi ja asiat mahdolliseksi myös itselle.
Jatka juuri näin, näin on oikein hyvä 🙂
Kiitos Anu!
Ja tiedätkö, itsekin luen mielummin niitä inhimillisiä blogeja. Juuri niitä, joihin pystyn samaistumaaan. On ihana inspiroitua ja nähdä, että ilman hirveää tuhlailua voi silti saada aikaan kaunista! 🙂
Hyvä kirjoitus. Kiitos itsellesi arjen piristämisestä ja kauniiksi tekemisestä. Pitkään olen roikkunut mukana ja tukevasti pysyn jatkossakin. 🙂 ps. Millainen tukka tuli?
Kiitos! Niin ihana on ollut huomata että samat ihmiset jaksavat olla matkassa vuodesta toiseen! ❤︎
Tukasta tuli…. vaalea!!!!
Mä jaksoin 🙂 Ihana postaus ja niin totta joka sana! Yhtä pitkään ollaan blogia kirjoitettu ja vaihvihkaa harrastuksesta on tullut mieluisa työ. No, mulla se nyt on tavallaan edelleen harrastus tämän päivätyön ohella. Mutta olisi ihanaa kun voisi joskus keskittyä kirjoittamaan ja valokuvaamaan työkseen!
Ihanaa alkanutta syyskuuta toivotellen <3
Voi olisi se ihanaa. Tosin mietin, että mitä mä sitten tekisin, jos lapset olisi päivät poissa. En mä olis kuitenkaan niin tehokas. 😀
Ihanaa syksyä sinne myös, ja oikeesti olis joskus tosi kiva tavata! 🙂
Ihana kirjoitus Emilia! Sinun blogisi oli ensimmäisiä, johon pari vuotta sitten eksyin, kun mietin oman blogin kirjoittamisen aloittamista. Ja jäin samantien lukijaksi, lämminhenkisen ja “tavallisen” tekstisi ja upeiden kuviesi vuoksi. Voisin ikäni puolesta olla äitisi, joka ihailee tyttärensä kauneudentajua ja viisautta. <3
Voi kiitos, jaksat aina jättää niin ihania ja kannustavia kommentteja. Saat mut tosi usein hyvälle mielelle! ❤︎
Blogini lukijakunta on aika suuressa ikähaarukassa, ja pidän siitä. Ikä ja elämäntilanteet toki ohjailevat meitä, mutta ihmisillä on myös yhteisiä kiinnostuksenkohteita, ja musta on ihanaa, että mikään numero ei rajoita tätä! 🙂
Toivottavasti ehtisit vastaanaan mun kysymyksiin… Kysyin mm. Mistä nuo mustat balrsut ovat, entä se uusi laukku ja mistä kennelistä teidän Cotton on? 🙂
Ballerinat on ulkomailta, ei siis mitään merkkiä. Tähän hätään en muista kennelin nimeä, ei olla juuri pidetty yhteyttä.
Mitäköhän laukkua tarkoitat? En loydä sellaista kommenttia, jossa kysyisit laukusta.
❤️ Tämän takia blogiasi luen. Olet aito ja tekstiesi perusteella lämmin ja hyväsydäminen ihminen. Et yritä olla mitään muuta kuin oma itsesi. Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssamme ❤️
Kiitos, Mira.
Noloa vastailla näihin kommentteihinkin näin myöhään, olette ihania ja juuri tämän teidän kannustavan vastavuoroisuuden vuoski uskallan antaa teille sitä ihan tavallista itseäni!
Minäkin luin 🙂 Teksti, joka jätti hymyn huulille. Kauniisti kirjoitettu!
Kiitos, Martta! ❤︎
Ihana kirjoitus. Tykkään kovasti blogistasi. Kauniita kuvia ja ajatuksia.
Niin totta tuo lause että halutessaan jokaiseen päivään voi maalata kultareunukset
Se pitäisi muistaa aina! Kaiken kaaoksenkin keskellä jokaisessa päivässä on se suppempi näkulma, jonka kautta asiat näyttävät kauniilta! 🙂
Kiitos <3 inhimillisyytesi ja aitoutesi takia blogisi on suosikkini! Jatka samaan malliin Emilia! Upeaa 🙂
Te olette todella ihania kaikki! Kannustavia ja myötäeläviä. Se että uskaltaa olla aidosti ihan tavallinen on niin paljon teistä lukijoista kiinni! ❤︎
Kiitos ihanasta blogista, kiitos ihanasta tekstistä, ja kiitos siitä, että kuitenkin oot “ihan tavallinen”. Oon ennenkin päivitellyt suloisuuttasi ja aitouttasi, ja tämmöiset tekstit saavat entisestään tuntemaan pysähdyttävää lämpöä vierasta blogikirjoittajaa kohtaan. Kaikkea hyvää elämääsi ja blogitaipaleen tuleviin askeliin! 🙂
Kiitos, Heidi. Mitäpä tässä voi muutakaan sanoa! Olette ihan mahtavia, ihan tavallisia mun kanssa! ❤︎
Nyt on Emilia jo pakko kommentoida! Niin kauniita sanoja, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3
Kiitos Jenni! ❤︎❤︎❤︎
Olet ihana! <3 Olen seurannut blogiasi kauan ja löydän niin paljon yhtymäkohtia tarinastasi omaani, että hassusti tuntuu kuin olisit minulle tuttu! 🙂
Kun on sana ja kynä hallussa niin kuin sinulla, lukeminen on yhtä juhlaa!
-Jenni
Mä uskon, että meissä monissa on sellaista sielunsisaruutta ja elämän oppia, josta voimamme ammennamme. Välillä tavallisuuttaan ja inhimillisyyttään on pelottavaa päästää ulos, mutta toivon esimerkilläni viestittäväni, että on ihan ok olla kolhuilla ja välillä maassa. Elämää on helpompi rakentaa, kun katsoo perustuksia rehellisin silmin! ❤︎
Sulla on kiva blogi, joka antaa lukijoille -ainakin minulle!- arjen kauneutta. Siksi on kiva etä säkin saat jotain bloggaamisesta.
Kiitos! Te lukijat todellakin anntte mulle paljon! ❤︎❤︎❤︎
Kiitos Emilia :-)Joka kerta kun menen koneelle, ensimmäiseksi kurkkaan sinun blogisi: Tunnelmallisia, kauniita kuvia, sujuvaa ja mutkatonta kerrontaa,sisällössä tasapainoisesti elämän iloja ja suruja jnejne….
Näin sähköisenkin viestinnän välityksellä aistii sen,että olet aito oma itsesi, teet tätä sydämestäsi 🙂
Onnea “blogisynttärin” johdosta!!Toivottavasti saamme nauttia Uudesta Kuusta vielä pitkäään!:)
Kiitos, Sari! ❤︎
Ei kai kukaan jaksaisikaan viittä vuotta näytellä ja pitää yllä viehkeää kulissia elämästään. Vaikka paljon jää toki blogin ulkopuolellekin, silti väkisinkin elämässä on töyssynsä ja mutkansa. Silti juuri ne tuovat elämään makua. Kun haaveet ja toiveet toteutuvat, osaa antaa arvoa myös niille takapakeille. Kaikella on kai kuitenkin tarkoituksensa! ❤︎
Kaunis kirjoitus! Blogisi on ehdottomasti yksi suosikeistani. Ihania kuvia ja sujuvaa ajatusten virtaa. Arkisia asioita kauniisti kerrottuna. <3
Kiitos! ❤︎
Ihana teksti. Ja juuri oikeanlainen luonnehdinta tälle blogille. Olen blogiasi melkein alusta asti seurannut mutta en ole aiemmin kommentoinut. Pidä kiinni aitoudesta ja kauniista sielustasi. Ne on sinun blogisi kivijalka! …ja toiveena viittauksestasi runotyttöön, voisitko tehdä postituksen omasta muistostasi kirjaan ja sen vaikutuksesta blogi nimeen?
Nimim. “Runotytön suuri ihailija” 🙂
Kiitos, koitetaan pitää kivijalka vakaasti pystyssä! 🙂
Mulle Pieni runotyttö on tarina, johon olen verrannut elämääni vielä tähänkin päivään asti. Löydään yhtymäkohtia, ja toisaalta myös voimaannuttavaa energiaa kaimani kertomuksesta. ❤︎
Raksu ❤️
Raksu! ❤︎
Kiitos tästä tekstistä. Ihailen, miten osaat olla aito ja rehellinen vailla kokemusta “sosiaalipornon” lukemisesta. Vaikutelma on niin paljon kiinni siitä, millä energialla asiansa välittää. Mä pidän tästä energiasta 🙂 Lähestyttävyys ja kaunes samassa paketissa, siten luonnehtisin blogiasi <3 ihanaa syksyn alkua Emilia.
Kiitos, olipa kiva luonnehdinta! 🙂
Ja, mitä tulee sosiaalipornoon, tuskin kovinkaan kauaa jaksaisi luoda siihen tarvittavaa fiilistä. Elämä kun on… no ihan elämää jokaiselle! 🙂
Kiitos. Kirjoituksestasi välittyi aito ihminen ja se kosketti.
Kiitos, Annari! ❤︎
Hienosti olet tiivistänyt blogimatkasi alusta tähän päivään. Taisin löytään blogisi, jos en nyt heti ensimmäisestä postauksesta niin varmaankin toisesta 🙂 Ilolla olen seurannut juttuja laidasta laitaan kaikki nämä vuodet, vaali uutta näkemisen taitoa, se tekee elämästä niin paljon siedettävämmän. Ihanaa syksyä Emilia ♥
Kiitos, Heidi! Kuten myös, taisit olla niitä ensimmäisiä blogihelmiä, joita aikanaan bongasin. Susta on tullut osa mun arkea, vaikka enää ei muka ole aikaa heittää sitä kommenttia sinne boksiin.
Mutta on ne ajat muuttuneet! Voihan blogi, jos oltais aikanaan tiedetty, että mikä soppa näistäkin naisten turinoista vielä keitetään! 😀
Emiliamainen, lämmin kirjoitus, olet herkkä, aito ja elämäniloinen! Mukavaa jatkoa sinulle ja blogillesi, pysymme mukana!!!
Kiitos, Villis! Ihana! ❤︎
Lämpimät onnittelut 5-vuotialle ja kiitos ihanasta blogista!! Yhdyn ylläoleviin kirjoituksiin.. Kaikkkea hyvää sinulle ja perheellesi toivottelee Reetta
Kiitos, Reetta! Kaikkea hyvää myös sinne! Aurinkoa ja aurinkoista mieltä! ❤︎
Myös minun elämässäni Uusi kuu on ollut läsnä viisi vuotta!!
Viikosta toiseen on ihana klikkailla tänne maistelemaan pieniä paloja teidän arjesta, hakemaan inspiraatiota, hyvää mieltä tai lohtua.. 🙂
Haleja!!
Oot ihana! Haleja!❤︎❤︎❤︎
<3 Aika, tai paremminkin, todella harvoin kirjoitat postauksia, joita ei jaksaisi lukea loppuun asti.
Mietin joskus, että kuinkahan kauan sulla menee yhden tekstin kirjoittamiseen. Etenkin, kun sanot sanottavasi niin kivasti, että voisin kuvitella itse hiovani vastaavaa tekstiä kyllästymiseen asti, ennenkuin se vaikuttaisi järkevältä ja julkaisukelpoiselta.
Mut kyllähän se niin on, että jos elämässä käy läpi vaikeita asioita, oppii arvostamaan pienempiäkin juttuja eri tavalla. Näkee ympärillään kauneutta, jota voi jakaa ja tuottaa toisille iloa. Kiitos sinulle, että teet tätä. Lämminhenkistä lifestyle -blogia. <3
Kun mulla on asiaa (tai koen että mulla on asiaa) koitan järjestääa ajan kirjoittamiselle. Aina se ei onnistu, mutta kun on ajatus ja aika, ei teksti vaadi paljoa syntyäkseen. Se on yleensä jo valmiiksi jäsenneltynä korvien välissä. 🙂
Elämää voi katsella niin monesta suunnasta, ja myönnän, että olen itsekin kokeillut montaa kuvakulmaa. Voi jäädä makaamaan ja katsella taakseen, tai vilkuilla tulevaisuuteen välttämättä näkemättä mitään, mutta luottaen, että elämä kuljettaa ja avaa silmiä.
Olen kokenut jälkimmäisen huomattavasti hedelmällisemmäksi! 🙂
Kaunis kirjoitus <3
Kiitos sinulle teksteistäsi. Valillä, vaikeimpina ja yksinäisimpinä kotiäitiaikoina se "tavis" bloggaaja voi tuntua hyvinkin läheiseltä, saada ajatuksia uusille urille ja tehdä siitä kaurapuuron makuisesta arjesta hieman miellyttävämpää. Välillä kun päivä on ollut vain mustaa, kauniit kuvat antavat paon kauneuteen, tai remonttijutut sen pienen kipinän ja inspiraation oman kotikolon uudistamiseen. Kiitos siitä, sinä olet rohkea <3
Juuri tätä minä aikoinaan sain blogeista!
Ja nyt tuntuu ihan taivaallisen hyvältä, että sitä samaa saa jaettua itsekin ympärilleen!
On hyviä ja huonoja päiviä, mutta jokaiseen mahtuu ripaus kultaa. Olkoonkin vain tavallista kissankultaa, eikä suoranaista blingblingiä. 🙂
Voimia!❤︎❤︎❤︎
Olen seurannut ihanaa ja todella lämminhenkistä blogiasi pitkään! Blogiasi lukee mielellään juuri niistä tavismaisista syistä 😉
Lämmintä alkavaa syksyä koko perheellesi! <3
Tavallinen elämä ja tavalliset ihmiset! Minä täällä ja te siellä. Näistä tekijöistä syntyy paras fiilis, ja puolin sekä toisin saamme siitä iloa! ❤︎
Ihanaa syksyä! ❤︎
Lämpimät onnittelut Emilia! Koskettavasti kirjoitettu ja kuvasi, ne ovat kuin ammattilaisen ottamia. Olen tainnut seurata blogiasi kolmisen vuotta, joten sehän on vähän kuin kotiin tulisi, kun bloggaan itseni tuttuun blogiin.:)
Kiitos, Taina! Blogimaailmasta on tullut itsellenikin todella tärkeä henkireikä. Tiedän, että meitä bloggaajia ruoditaan ja arvostellaan, mutta itse näen upeita naisia ja erilaisia tarinoita. Kaikkea ei tarvitse sanoa ja kirjoittaa, mutta elämän maun voi maistaa sieltä rivien välistä! ❤︎
Ihana olet <3
❤︎ 🙂
Ihana kirjoitus, niin ihana sinä. Sun blogi on jo pitkään ollut yksi suosikeistani ja se ” tavallisuus ” vetosi ja vetoaa yhä. Oot niin aito ja suhun on helppo samaistua. Hali <3
Kiitos, Hanna! ❤︎
Halauksia!
Näin tämän viestin linkin fb:ssa ja ajattelin, että ihanaa illalla luen Emilian tekstin rauhassa, varmasti taas jotain osuvaa ja aitoa luvassa.. En meinannut millään malttaa odottaa, yritin lukea pätkiä välillä, mutta maltoin kuitenkin laittaa lapset nukkumaan.. Lämmin ja aito, niin ihana kirjoitus! Kiitos kauniista blogistasi, olen seurannut melkein alusta asti ja olen tosi onnellinen siitä, että mm. sinun blogisi ansiosta olen oppinut näkemään enemmän kauneutta ympärilläni. <3
Voi ihana sinä! Tuntuu ihan mahtavalle, jos must aon ollut edes joku apu blogini kanssa!
Katsellaan kauneutta ja opitaan siitä julmuudesta. Näin pysyy jalat maassa, ja pää samalla auringossa! ❤︎❤︎❤︎
♡ määki jaksoin lukea loppuun. Ihanasti kirjoitettu! Mä ymmärrän mitä tarkoitat kun et kirjoita lapsistasi blogissa. Mä olen omassani kirjoittanut pojastani paljonkin, mutta tytön syntymän myötä ajatus lapsiin liittyvistä asioista alkoi ahdistaa ja päätin vetää blogiini uuden linjan. 🙂 nyt tuntuu paremmalta – paljon paremmalta.
Jatksa samaan malliin vaan. ♡♥
En tarkoittanut vetää linjauksia kenenkään muun tapaan kirjoittaa lapsistaan. Mulle itselleni näin on ollut kuitenkin parempi. Rakkauttani lapsiini ei voi mitata sen mukaan, mitä heistä kerron tai jätän kertomatta. Lapsia kun rakastan blogin ulkopuolella.
Toisaalta monien vaikeiden asioiden kanssa painiessa, blogi on mulle se hengähdyspaikka. Tapa nähdä se kaikki muu hyvä elämässä, ja unohtaa ihan hetkeksi vaikeat jutut 🙂
Suloista syksyä sinne, sulle ja lapsille. Muistan varmasti aina, kuinka tuoreena sain katsella vastasyntyneen kuvaa kesäisellä aamulenkilläni! 🙂
❤︎❤︎❤︎
Kiitos ihanasta ja avoimesta blogista.Olet ihana sellaisena kun olet. Jatka entiseenmalliin.
Kiitos. ❤︎❤︎❤︎
:’)
Kiitos blogistasi, olen todella iloinen että löysin blogiisi tämän kesän aikana! Loistava kirjoitus, loistava blogi ja ihastuttava arjen sankaritar siellä näytön toisella puolella! Täällä pysytään mukana kaksin käsin.
Onnea viisi-vuotiaalle. ♡
Kiitos. Ja aina ihana kuulla, että vuosien jälkeenkin sinne toiselle puolelle löytyy usia lukijoita. Että ehkä osaan sanoa joskus jotakin uuttakin! 🙂
Aurinkao sun syksyyn! ❤︎
Kiitos Emilia, että kerrot asioista niinkuin ne on. Olen tykästynyt blogiisi kunnolla vasta viimeisen vuoden aikana, vaikka olen seuraillut useamman vuoden satunnaisesti. Totta, blogistasi välittyy nykyään lämminhenkinen ja kotoisa tunnelma, johon on mukava palata <3
Kenties olen itsekin kulkenut taivaltani nyt sen verran pitkään (ja oikeaan suuntaan) että on helpompi avata itsestään ne kipeämmätkin kohdat julkisesti.
Toivon kuitenkin, että voi esimerkilläni kannustaa muitakin uskomaan tulevaisuuteen. Siihen, että elämässä on paljon hyvää, vaikka joskus se tuntuisi olevan visusti piilossa! ❤︎
Kauniisti kirjoitettu 🙂 tykkään tosi paljon blogistasi, se on kaikella lailla viehättävä 🙂
Kiitos sulle! ❤︎
Onnea Emilia, sinulla on ♥ paikallaan.
Kuten myös! ❤︎❤︎❤︎
Kananlihalle meni iho…Niin kauniista <3 Ihanaa syksyä sinulle!
-fanisi–
Kiitos, Maikku! ❤︎❤︎❤︎
Ihanaa syksyä sinulle! ❤︎
Miten hienosti ja aidosti kirjotit vaikeistakin asioista! Kirjotuksiision helppo samaistua kun kirjoitat ihan tavallisista asioista, sellaisista mitkä koskettavat tavalla tai toisella kaikkien elämää, eli hyvä Emilia, jatka samaan malliin äläkä stressaa jos ei välillä huvita kiroittaa, kyllä me lukijat täällä pysytään vaikka postauksia tulisikin vähemmän! 🙂 itse löysin blogisi vasta pari vuotta sitten kun muutettiin omaan taloon ja sisustusjutut olivat hyvin ajankohtaisia. Siitä lähtien olen täällä roikkunut mukana koska lumouduin totaalisesti sinun upeista kuvista ja kauniista kodista ja toivon ettet vielä pitkään aikaan kyllästy kuvaamaan teidän ihanaa taloa – vaikka varmasti oletkin jo kuvannut siitä jokaisen nurkan ja yksityiskohdan mutta aina ne kuvasi jaksavat inspiroida! 🙂
Tää kuulostaa varmaan hassulta, mutta mä taas näen sussa usein itseäni. Nuoren Emilian, joka ei ollut vielä äiti, mutta sisusti intohimolla kotia, rakensi pesää ja inspiroitui blogeista.
Nii’in. Niin se toimii. Kyllä mäkin ajattelen teitä lukijoita usein. Muistan viestinne ja mietin, että miten teillä menee! ❤︎
Miten ihana postaus Emilia! Olen seurannut blogiasi ainakin pari vuotta ja nauttinut siitä tosi paljon, osaat kirjoittaa arjesta niin kauniilla tavalla. Uusi Kuu on todellakin lämminhenkinen blogi! Tavallinen elämä, sen ilot ja surut… niihin pystyy samaistumaan hyvin ja se kantaa eteenpäin. 🙂
Kiitos Elina! Ihana kuulla, että olette samalla linjalla luonnehdintani kanssa! ❤︎
Olen seurannut blogisi matkassa jo useamman vuoden ajan. Olen aina pitänyt siitä. Lämminhenkinen ja jollain tavoin maanläheinen tyylisi kiehtoo.
Eli tavallisuus. 🙂 Toivon todellakin, että blogini säilyy näissä kaikissa tuulissa omani näköisenä, eikä jalkani irtoa maasta!
Ihanaa ja aurinkoista syksyä! ❤︎
Kiitos.
Kiitos, Iisa. ❤︎❤︎❤︎
Käyn joka päivä kurkkimassa olisiko ilmestynyt uusia kirjoituksia. Kiitos aktiivisesta päivittämisestä ja tunnelmallisista kuvista. Laitathan muuten kuvan uudesta Z1 valaisimestasi kunhan saatte asennettua kattoon. Oli niin hauskan mallinen valaisin – ja kookas, että olisi kiva nähdä miten se istuu ihastuttavaan kotiinne.
Kiitos, Emmi! ❤︎
Koitin nyt jotain kuvia valaisimesta laittaa, aika rajattuja kuitenkin, koska olkkarin harmoniaa rikkoo tällä hetkellä paistinpannut ja kattilat! 🙂
Kunhan saadaan tavarat paikalleen, varmaan pääsee valaisinkin kunnolla näkyviin! 🙂
Vähän samoissa fiiliksissä oman blogin kanssa; sinne kirjoittaminen, kuvien ottaminen ja kivojen asioiden etsiminen elämästä on auttanut huonojen aikojen yli. Välillä tuntuu tosin siltä, että lukeeko kukaan juttujani ja into meinaa lopahtaa, mutta sitten taas sitä innostuu! 🙂
Kiitos kirjoituksestasi ja kivasta blogista!
Amanda
http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/
Samoja fiiliksiä käsittelee kai jokainen bloggaaja. Tärkeintä onkin muistaa se blogin merkitys itselleen, ja mennä se edellä niin paljon kuin voi. Silloin myös lukijoilleen antaa aitoa itseään! ❤︎❤︎❤︎
Ihanaa syksyä! ❤︎❤︎❤︎
Täällä ollaan menossa mukana,blogisi on yksi suosikki blogeista mitkä luen aina ensimmäisenä:)
Kiitos, Hanna! ❤︎❤︎❤︎
Ihana postaus, *hali*
Itse olen blogannut 5,5v..pian 6v..sinun blogiasi olen seurannut varmaan aika lailla alusta asti. 🙂
Hui, miten aika vierähtää!
Meillä sä olet ikuisesti Netflixlintu, mieheni antama nimi sarjatärppejen jälkeen! 🙂
Halauksia!❤︎❤︎❤︎
Hei, blogisi on varmaan ihan ensimmäisiä blogeja, joihin aikoinani törmäsin. En tiedä, olenko koskaan edes kommentoinut kirjoituksiasi, mutta tänne palaan säännöllisesti:) Kiva siis kun kirjoittelet!Aurinkoisin terveisin Satu
Kiitos, Satu, että nyt kuitenkin jätit itsestäsi merkin. Tämän postauksen kommenttiboksissa se on itselleni hurjan tärkeä.
Olette ihania ja saan olla kiitollinen siitä, että jaksatte nähdä täällä sitä hyvää ja kaunista, jota yritän teille viestittää. ❤︎❤︎❤︎
Aurinkoa ja halauksia! ❤︎
Emilia, paljon sydämiä lähettelen täältä ja kiitokset kauniista blogistasi <3 Itse taisin löytää tänne vasta reilu vuosi sitten, mutta muistan hyvin, kuinka silmät sikkaralla jäin tuijottamaan upeita valokuviasi. Tuossa kyseisessä postauksessa oli kuvia teidän kodista ja ihailin kovasti sitä tunnelmaa, jonka kuviin sait mukaan. Ja kyllä se maaseudulla eläminen kolahti myös ; )
Tämä oli kaunis kirjoitus – kuten Jenni/Talosanomat tuossa ylempänä sanoikin, niin minäkin löydin tekstistäsi paljon tuttua, olkoonkin, että olen sua viitisentoista vuotta vanhempi 😀 Koen myös, että oma blogini on pitänyt pinnalla ja ollut se pelastaja, vaikka niistä asioista en vielä rohkenekaan julkisesti kertoa. Matka on kesken, mutta ehkä joskus myöhemmin.
Ihanaa, aurinkoista syksyä ja lämpöiset onnittelut 5-vuotiaalle!
Kiitos, Päivi!
Tarinat blogien takana ja bloggaajien sydämissä ovat paljon paljon suurempia, kuin moni ehkä osaakaan ajatella. Kun elämästään jakaa pintaraapaisun, käy helposti niin, että sen pitaraapaisun oletetaan olevan se kaikki. Olen kuitenkin saanut tutustua niin ihaniin ihmisiin ja naisiin blogien takaa. Kuullut tarinoita ja nähnyt sellaisia sieluja, että tiedän sen pitaraapaisun alla olevan kauniita ajatuksia, selviytymisiä ja elämanjanoa!
Aurinkoa ja kauniita päiviä sinne! ❤︎
Sun blogin on ainoa lifestyle tyyppinen blogi, jota seuraan säännöllisesti. Tykkään sun tyylistä kirjoittaa ja nimenomaan siitä, että olet ihan tavallinen perheen äiti (jolla nyt sattuu olemaan normaalia parempi maku vaatteiden ja sisustamisen osalta ;). Elämä ei ole mitään pintaliitoa enkä sellaisista blogeista tykkääkään. Tavalliset ihmiset kun ostavat vaatteet henkkamaukalta ja huonekaluja Ikeasta. Niin ja leipovat viikonloppuisin pullaa! En varmaan ikinä kyllästy ihastelemasta sun tyylitajua 🙂
Olet ehdottomasti blogimaailman kirkkain tähti <3
Ah, voi sua ihanaa!
Mutta kiteytit sen, mitä toivon muidenkin todella näkevän: Olen ihan tavis, enkä liitele minkään pinnalla – koskaan.
Elämä on ihan jokapäiväistä arkea, ja koitan vain saada sen palat kauniisti kasaan. Ikea kunniaan, ei kaikesta tarvitse maksaa maltaita. Oikeastaan, mä en allekirjoita ollenkaan, että rahalla saa tyyliä. Päinvastoin, olen nähnyt monta vastakohtaakin! 😀
Tosi kiva tää sun blogi! Ajattelin linkittää myös omani. Oma blogini on sisustuspainotteinen lifestyleblogi, ja oon suunnittelemassa omaa sisustusmallistoo, josta kirjottelen sinne välillä. JA siellä on myös arvonta nyt käynnissä!
http://bytiahenriikka.blogspot.fi
Kiitos kutsusta! Käynpäs kurkkimassa! 🙂