{ keuhkot täyteen }

23.9.2014

Eilisen sadepäivän jälkeen, tänään on saatu nauttia auringosta. Ja, syksyn kylmyydestä tietysti myös. Kun lapset sairastaa, arjen rutiinit rikkoutuvat ja ulkoilut jäävät täysin. Mutta, kun sinne ulos välillä nenänsä laittaa, tulee pakottava tarve vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Täällä sisällä, kaiken kaaoksen keskellä, pääkoppa tosiaan alkaa tarvita sitä happea.

Syksyn tullen pihatyöt ovat jääneet totaalisesti tekemättä. Aika on mennyt sisällä hääräilyyn, ja piha repsottaa pahasti. Vaikka eipä kai tuo haittaa, ei sitä kummemin ole ehtinyt katsellakaan. Silti tuntuu, että vasta hetki sitten seurasin koivujen vihertymistä ja maasta puskevia kasveja. Minne katosi puoli vuotta?!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keuhkojen täyteen vetämistä olen pohtinut tänään ja eilen myös toisella tavalla. Kun tuntuu, että tavallinen arki ja sen pyörittäminen käy hankalaksi ja tunnit eivät riitä alkuunkaan, on pakko pohtia omaa jaksamista ja asioiden priorisointia. Keskustelin jopa pienestä blogilomasta, ihan vaikka vain viikon mittaisesta. Silti asiaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että en halua konkreettisesti jättää blogia jäihin. Kuulostaa hassulta, mutta sana loma saa mussa aikaan pakokauhun kaltaisen reaktion. Jotenkin liian virallista makuuni. Oli kyse sitten vaikka vain viikosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä tarvitsen arkeeni paikan jossa kauniille asioille on tilaa ja mahdollisuutta. Ja oikeastaan tarvitsen sitä juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. Siksi blogilomat saavat jäädä suunnitteluasteelle, mutta priorisointia pitää silti harjoittaa. Tällä viikolla koitan saada asioita järjestykseen, mutta samalla koitan saada myös aikaa itselleni ja joitakin hetkiä rentoutumiselle. Aion tarttua kirjaan ja tehdä happihyppelyitä. Ehtiä syömään ja nukkumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi olla, että se aika on otettava juuri blogiajasta, joten ehkä joku “vapaapäivä” on väistämättä edessä.  Joka tapauksessa, täällä mä olen, vaikka välillä näyttäisi hiljaiselta.

Ja nyt sitä ruokaa taikomaan. Kaamea nälkä!

Nauttikaa kirpsakasta kelistä! Vetäkää keuhkot täyteen!


8 Responses to “{ keuhkot täyteen }”

  1. Kati says:

    Moikka,
    Tsemppiä ja voimia sinne – täällä samis fiilikset. Lapset nuhaneniä ja oma terveys jää hoitamatta siinä sivussa. Arki on meilläkin pikakelausta sekä kamppailua omantunnon kanssa: ollakko “hyvä äiti” vai uraohjus – voiko oikeasti molempia saada? Meillä mies on matkoille 24/7 ja tämä arki jää minulle. En voi toiselle siitä mököttää, koska hän tekee myös työtään.
    Just nyt olisi tuollainen hetki omille ajatuksille tarpeen – yleensä se on vain klo 1 yöllä:). Hassua, miten ruokakaupassa käynti voi olla päivän kohokohta, kun on hetki omille jutuille:). Koita sä nyt jaksella – pidin itse blogilomaa kesällä ja toisaalta oli vaikeaa aloittaa uudelleen, vaikkakin kaipasin kivoja blogikollegoita ja näitä juttuja! Mutta muista pitää itsestä huolta ja jaksuja sinne<3!
    Lööv, Kati

    • Voi Katiseni! Voimia!
      Olen itsekin paljon lasten kanssa keskenään, mutta en ihan noin järjestelmällisesti. Se on silti rankkaa, varsinkin kun ollaan sairaita.
      Saatko ketään välillä apuun? Voisit vaikka pitää parituntisen yksin, lukea, selailla lehtiä, käydä kävelyllä jne? Omaa aikaakin on välillä pakko vain saada!

      Koitahan jaksella siellä! Halit! ❤︎

  2. Lingon says:

    Superkirpeä sää kyllä ollut tänään. Sellainen ‘kaivan takin, pipon ja hanskat talvisäilöstä heti paikalla’ päivä.. Ja silti on paleltanut ;D.. No eiköhän tähän taas totu 🙂

  3. Nauti elämästä ja ota omaa aikaa sekä priorisoi. Ei haittaa vaikka hetken pitää blogista taukoa. Täällä sitä kuitenki odotellaan ihania juttujasi ja kauniita kuviasi!

    • Kiitos, Laura.
      Tällä viikolla olen kyllä pitänyt vähän stressivapaata, ja koittanut pysyä poissa tietokoneelta. Ihan vain nauttinut siitä, että luen lehtiä, joita on kasaantunut kauhea pino ajatuksella, luen kun ehdin. 🙂

Kommentoi