{ syksyttää }

02.10.2014

Kylläpä syksyttää. Johtuu varmaan auringosta, mutta juuri nyt syksy ei tunnu pimeältä ja masentavalta, päinvastoin! Elinen siivouspäivä levisi käsiin, nyt on sohvat ilman päälisiä ja nopeasti voisi jopa vetää johtopäätöksen, että meillä on sekaisempaa kuin eilen aamulla. No, pitää vissiin jatkaa urakkaa tänään!

Olen pari viikkoa miettinyt, miten upealta komeamaksaruorivit näyttävät ja voivotellut, ettei ole mitään järkeä viedä kukkia sisälle, kun eivät ne kuitenkaan miltään näytä tuossa kaaoksessa. Pyörsin puheeni, pitäähän oman pihan viimeisistä kukista ottaa ilot irti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi olisi tarkoitus nostella keittiön kaapistot paikalleen. Sitten odotellaan tasoa, jonka jälkeen päästään kaakeloimaan. Altaan kanssa aikoo tosiaan venyä ainakin marraskuun loppupuolelle, joten valmista keittiötä on turha tässä vaiheessa edes odotella. Odotan kuitenkin eniten, että saadaan irtoroinaa pois lattioilta ja kaikilta tasoilta. Keittiötavarat keittiöön, sekin on jo jotain!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli nyt jatkamaan hommia! Nauttikaa auringosta!


4 Responses to “{ syksyttää }”

  1. Lingon says:

    Voi kuinka minäkin unelmoin uudesta keittiöstä <3 mukavaa päivää!

  2. Sari says:

    No tiiätkös! Minäkin just tänään mietin, että jos tällaisia olis syksyt aina niin ei tekis yhtään heikkoa! 🙂 On ollut ihanaa voida viilettää menemään iso villatakki päällä ja tennarit jalassa, nauttia vielä kohtalaisen mukavasti lämmittävästä auringosta ja kauniista syysvalosta. Täytyy ottaa tästä kaikki ilo irti, sillä pessimisti -vai oisko se kuitenkin realisti- mussa sanoo, ettei tätä kuitenkaan loputtomiin kestä. 😉

    Ps. Niin ihana kuva susta taas!

Kommentoi