{ töissä meidän olkkarissa? }

21.10.2014

Siitä on muutama vuosi, kun seisoin ystäväni kanssa leikkipuiston laidassa, pohtien, mitä haluamme isona tehdä. Juttelimme tutuista, jotka rakastavat työtään niin, etteivät tunne edes tekevänsä työtä, ja siitä, miten meillä olisi nyt hoitovapaalla aikaa ja mahdollisuutta kääntää elämämme kelkkaa. Kuinka tärkeää olisi löytää itselleen työ, josta oikeasti tykkää, ja jonka voisi helposti sovittaa perhe-elämään. Mitään suurta bisnesideaa tai ahaa-elämystä ei lopultakaan tullut. Ystäväni palasi työelämään, ja minä sain korvieni väliin jatkuvan kellontikityksen. Aivan, kuin tulevaisuudensuunnitelmilla olisi ollut aikapommi taskussaan. Olen ihaillut rohkeita naisia, jotka ovat tarttuneet yrittäjyyteen, ja saaneet elämäänsä uuden suunnan. Nähnyt tekemisen- ja työniloa, ja päässyt myös itse nauttimaan noista edellämainituista.

Yhteistyökumppanini Me&i etsii uusia myyjiä tiimiinsä, ja lupasin kertoa asiasta myös täällä blogissani. Joukkoon halutaan iloisia naisia ympäri Suomea, työskentelemään sekä naisten, että lastenvaatteiden parissa. Meandi on viime vuosina tehnyt nuorennusleikkauksen kotimyyntikonseptiin, ja kotikutsuista on tullut jälleen trendikkäitä. Ennen ehkä paremmin lastenvaatemerkkinä tunnettu me&i on vakiinnuttanut myös asemansa naisten pukeutumisessa, ja naistenmallistot ovat monipuolistuneet viimeisen vuodenkin aikana valtavasti. Kohderyhmän laajentuminen tietenkin helpottaa myös myyntityötä.

Eli, olitpa sitten hoitovapaalla ja puiston laidassa, tai muuten elämässäsi siinä tilanteessa, jossa kaipaat uusia tuulia, nyt voisi olla loistava tilaisuus tehdä töitä hiukan joustavammalla aikataululla, ja positiivisessa ilmapiirissä. Myyjäntyön voit myös sovittaa päivätyösi oheen, ja ottaa ikään kuin harrastuksena, josta on mahdollisuus tienata elämiseen mukavaa extraa! Ja, vaikka itselläni ei ole kokemusta meandi-myyjänä, voisin kuvitella, että työn voi helposti rinnastaa esimerkiksi bloggaamiseen; Työskentelet yksin ja omalla aikataulullasi, mutta pääset vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa, ja saat elämääsi sosiaalista kanssakäymistä. Kuten jo tammikuisen muotinäytöksen jälkeenkin kirjoitin, ainakin minuun teki suuren vaikutuksen tuo yhteishenki, joka me&i -myyjillä on. Me&i -myyjänä pääset myös tapaamaan kollegoitasi erilaisissa tapahtumissa.

meandi 2

Enemmän tietoa myyjäksi ryhtymisestä löydät meandin sivuilta, joilla voit täyttää myös hakulomakkeen. Sivuilta löytyy myös Tiinan tarina, joka kertoo yhden näkökulman meandi-myyjänä toimimisesta.

Mikäli sisälläsi heräsi kiinnostus asiaan, täytä ihmeessä hakulomake me&i:n sivuilla. Voit myös jättää meandille lisäkysymyksiä, joihin saat vastauksia myyjiltä. Pienenä bonuksena teille lukijoilleni meandi tarjoaa lahjaksi mallistolaukkunsa, mikäli teet mallistotilauksen ensi keväälle. Laukun hinta normaalisti myyjille on 40 euroa. Mainitse vain hakemuksessasi, että kiinnostuit myyjäntyöstä blogikirjoitukseni pohjalta!

meandi

Me&i -myyjänä työpaikkasi on useimmiten tavallisten ihmisten olohuoneissa ja kodeissa. Aivan, kuten esimerkiksi meidän olkkarissa! Niinpä olisin tosi iloinen, jos tulisit pitämään kutsut tänne meille! Mikäli siis kinnostuit meandi-myyjänä toimimisesta, ja olisit valmis ajelemaan tänne Satakuntaan, laita mulle meiliä! Tahtoisin ehdottomasti yhden lukijoistani esittelemään kevään malliston mulle ja ystävilleni!


6 Responses to “{ töissä meidän olkkarissa? }”

  1. Anu says:

    Iltaa, niin samoja mietteitä ollut tulevaisuudesta. Useita kertoja ollaan ystävän kanssa pohdittu että oispa sellainen työ jota tekisi sellaisella palolla ja draivilla ettei työltä ees tuntuis. Sitä odotellessa siis sitä suurta ahaa elämystä että tällä idealla tienaisi ja se ois kivaa. Myynti hommia miettinyt mutta noita me&i myyjiä on tällä alueella mun mielestä aika paljon. Täytyis keksiä uutta.
    Hyvää syyslomaa sinulle!

    • Ikuisuuskysymys, mitä tehdä isona.
      On kyllä ihanan kannustavaa huomata, että jotkut ovat löytäneet sen oman juttunsa.
      Vaan kaipa sitä jokainen voi sen löytää. Vaaditaan varmaan vain rohkeutta ja uskoa omiin kykyihin. Jonain päivä eteen tulee tilanne, jossa pitää vain heittäytyä ja uskoa, että siivet kantaa! 🙂

  2. Haisuvanukas says:

    Ei saa yllyttää… itseasiassa harkitsen vakavasti Nosh-edustajaksi hakemista, mutta suurella todennäköisyydellä en ryhdy ikinä tuumasta toimeen 😀

  3. Annukka says:

    Heips!
    Tuli mieleen että onko malliston hinta 400e? Puhelimella luen niin tällä summa näytti 40e. 🙂
    T. Ent.me&i myyjä 🙂

Kommentoi