virvon varvon

29.3.2015

Kiitos Teijalle, joka vinkkasi pääsiäisvalmisteluja -postauksessa pojan pukemisesta mustaksi kissaksi. Vaikka pojalla itsellään ei juuri mustia vaatteita ole, löytyi äidiltä jumppatrikoot ja vanha villapaita, joilla saatiin kissa-asu alkuun. Korvat askarreltiin kartongista ja kumilenkkihiuspannasta, ja häntään teurastettiin äidin vanhat, mustat ja paksut, äitiyssukkikset. Pienen noidan asuun ei sitten tarvittukaan muuta, kuin vanha pitsiesiliina ja unirätti huiviksi. 🙂

Me kierrettiin vain sukulaisilla, mutta päivä oli oikein kiva ja lapset tietysti ihan innoissaan. Saaliin kimppuun sai tosin käydä vasta päivällisen jälkeen, mutta niin paljon tuli molempien korikasseihin tavaraa, että herkuteltavaa riittää vielä pitkän aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppu hurahti taas ohi ihan vauhdilla. Eilen oltiin muuttopuuhissa ja tämä päivä menikin melkein kuskatessa tätä pikkuväkeä. Vielä olisi pari koneellista pyykkiä odottamassa ja tietysti ne sunnuntain perusvalmistelut uutta viikkoa helpottamaan. Nyt kuitenkin äidin täytyy hetkeksi päästä oikaisemaan itsensä sohvalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leppoisaa iltaa ihanat, ja muistakaa ottaa osaa Beach House -arvontaan!


16 Responses to “virvon varvon”

  1. Priska says:

    Voi, miten söötit noita ja kissa! Samanmoinen kaksikko lähti meiltäkin tänään ensimmäiselle virpomisreissulle ja kivaa oli! Sitä virpomista piti leikkiä vielä kotonakin pitkät tovit…

  2. No pikkasenko ihania virpojia <3

    Mukavaa sohvaköllöttelyä, sama ohjelma täälläkin!

  3. Sanna says:

    Voi miten ihania pikkuvirpojia! <3

  4. Voi ei, kuinka suloisia!<3 Pikkunoita on jotenkin niin valloittavan valokuvauksellinen. Mistä lie sellaisen ominaisuuden saanut…;D

  5. Ansku says:

    Voi hyvänen aika miten söpöjä virpojia! Hitsi kun oma sunnuntai kului töissä, enkä nähnyt noitien nenänpäitäkään 😀

  6. LS says:

    Voi miten ihana noita ja kissa!!

  7. Iiiiik, ihastuttavia virpojia!!!!! Voi suloisuus! Omat muksut eivät enää harrasta virpomista mutta muiden ihanuuksia kyllä jaksaa katsella 🙂

    • Musta on jotenkin hassua, kun monet aikuiset sulkevat verhot, eivätkä avaa ovea virpojille. Kuulemma. Musta tälläiset vanhat perinteet on kivoja ja antavat vähän jotain muutakin nykyiselle tietokone/kännykkä -sukupolvelle.

      Ja, lasten ilo on lisäksi aika tarttuvaa! 🙂

Kommentoi