Helluntain paloja

24.5.2015

Heleät hulluntait!

Tänään on potkaistu käyntiin kesän jalkapallopelit, joten sunnuntai on kulutettu jotakuinkin kentänlaidalla. Sen verran kylmässä tuulessa tuli seistyä, että nyt paleltaa ja kunnolla. Pilkkihaalari olisi taas ollut paikallaan. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, ettei kevätflunssa ota ja pahene entisestään.

sohvalla1

Lopun sunnuntaita mä ajattelin ottaa ihan rennosti peiton alla ja sohvan nurkassa. Kuumaa juomaa ja Netflix, niillä on hyvä lopetella yksi viikko.

kirja

puita

Kotikin on just sen näköinen, että täällä on viikonloppuna käyty kääntämässä, syömässä ja nukkumassa. Mutta, raivaukset saavat jäädä maanantaille. Nyt vain pakolliset iltatoimet ja maanantaiaamun valmistelut.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa teillekin!


6 Responses to “Helluntain paloja”

  1. Jonna says:

    Moikka Emilia!

    Ihana toi teidän kirjahylly (kuten toki muukin koti)!! Oon etsinyt juuri tuon tyyppistä jo jonkin aikaa. Kenenhän mallistoa tuo on?

    • Voi kiitos, hylly on kyllä tosiaan kiva. Tämä tässä on vain yksi paloista, joka ei mahtunut yläkertaan kavereidensa joukkoon. Kyseessä on Iskun Vellamo -sarja, eli kirjahylly, josta voi rakentaa haluamansa. 🙂

  2. Heidi says:

    Mistä tuo ihastuttava kirjavitriini on?

    • Tosiaan kyseessä on Iskun Vellamo -sarja, jota ei kyllä enää taideta myydä. Tämä on meillä yksi pala kolmesta, muut on sijoitettu yläkertaan, mutta kaikki kolme ei aulaan mahtunut. Me hankittiin tämä aikanaan ekaan omaan kotiimme, ikään kuin häälahjaksi itsellemme. Kiva ja klassinen virtiini, pidän siitä yhä. 🙂

  3. Onpa kivan tunnelmallisia kuvia ja kivoja ehkä uusiakin kuvakulmia! Toivottavasti et pahasti vilustunut! <3 meilläpäin oli tosi kaunis päivä, ihanaa kun on kesä edessä!!

    • Hiukan kyllä eilen pelotti, tuleeko vilustumisen oireita, mutta toistaiseksi olen ihan kunnossa. 😀
      Täälläkin oli kaunis auringonpaiste, mutta isolla urheilukentällä kävi niin jäätävä tuuli, joka puri kyllä luihin ja ytimiin. Tänään on onneksi hiukan lämpimämpi. 🙂

Kommentoi