Ihan pihalla

10.6.2015

Tässä alkaa blogi väkisinkin toistaa itseään, mutta tiedättekö, mun päiviin ei paljon muuta mahdu, kuin puutarhaa. Tai mahtuu toki, tänäänkin on aloitettu päivä kouluterveydenhoitajan tapaamisella, ja on laitettu ruokaa, pyykätty jne. Mutta muuten se aika taas humpsahti ulkotöiden parissa. Eilinen sauna teki todellakin tehtävänsä, tänä aamuna olo oli jo ihan normaali, tai niin normaali kun nyt voi olla.

Tänään viimeistelin kivan oleskeluryhmän suuren puun juurelle. Tämä on se meidän ns. toinen tontti, jota kutsumme alapihaksi, ja täällä lapsilla on tilaa pelata ja leikkiä. Tällä puolella on pikkuinen hyötypuutarhani, eli kasvimaat, ja alue, jota äitini kauniisti kutsui tammilehdoksi (pläntti, jossa ei ole muuta kuin tammia). Tällä tontilla on myös hiekkalaatikko, ja nyt voin rauhassa istuskella ja seurailla lasten leikkejä korituolistani. Alapiha on kuumina päivinä huomattavasti mukavampi, sillä suuret koivut antavat kivan varjon pahimmalta paahteelta. Oikeastaan tuolla toisella puolella ei ole tullut edes syötyä kuumina päivinä, kun lämpö jää rakennusten väliin, eikä pihaan sovi välttämättä tuuli ollenkaan. No, tämän kaapelikelan ympärille mahtuu kyllä neljäkin henkeä ihan mukavasti, joten ongelma ratkaistu. Korituolit on Ikeasta, ja keloja meillä on vielä jokunen käyttämättäkin. Tuonne puun oksille taidan hommata vielä jonkinmoisen valosarjan pimeneviä iltoja kaunistamaan.

ulkona4ulkona2

Tuo kaapelikelan puu on ihanasti harmaantunut ajan myötä. Ensin mietin, pitääkö tuohon heittää joku liina päälle, mutta ei sentään. Se on just passeli noin!

ulkona1 ulkona5

Nurmireunojen kanttaus on ollut tänään myös päivän puhteena. Hommaa on paljon, mutta kylläpä tulee heti skarpimpi ilme. Maa on tosin niin kovaa, että työnjako menee niin, että mulle jää lähinnä se kaivetun maan putsaus, ja mies hoitaa sitten nuo lapioimiset.

ulkona ulkona7

Puutarhuri tyylistä tinkimättä; H&M:n ballerinat on toimineet jo vuosia mun pihakenkinä. Tosin ei nämä samat yksilöt, kenkiä kun menee pari per kesä. 🙂

ulkona8

Mutta hei, mies lupasi chorizopitsaa, ja lasin sangriaa, päivän päätteeksi, eli taidan mennä auttamaan keittiöpuuhissa.

Ai niin, ja huomenna on tiedossa jotain superjännää. Mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Nyt toivottelen ihanaa iltaa teille kaikille!


21 Responses to “Ihan pihalla”

  1. idahhh says:

    Kaapelikelapöytä tuoleineen aivan uskomattoman hienot ja sopivat ympäristöön kuin nenä päähän!! Ei voi muuta sanoa kuin WAU! Sitten joo laitat jotain lamppuja sinne puuhun roikkumaan, niin on kyllä aivan täydellistä! <3 ja voi vitsi, miten maltankaan odottaa huomiseen?!? Ei saa jättää jännitykseen varsinkaan yön yli! >🙂 😀

    • Mä oon nyt niin liekeissä näistä pihajutuista. Ja toi kaapelikela on ihan mahtava! Joku valosarja pitää tosiaan hankkia! 🙂

      Voi toi kissajuttu on kyllä niin iso asia mulle. Ihanaa, kun vihdoin asia etenee! 🙂

      • idahhh says:

        Niin ja jotkut viirinauhat vois varmaan kans näyttää niitten valosarjojen kanssa tosi kivoilta puuhun ripustettuna?! 😀

        Joo ihan varmasti! Oli kyllä todella iloinen uutinen ja voin vain kuvitella sitä odotuksen ja jännityksen määrä mikä teillä nyt on ennenkuin Kylli teille saapuu! 🙂

        • Käytiin eilen ikeassa, ja sieltä oli loppu ne kaikki kivat aurinkokennolla toimivat valosarjat. 🙁 Onneksi Kodin ykkösestä löysin sellaiset valkoiset airamin pallot. Virittelin ne jo illalla kuistille vähän kuin koekäyttöön. 😀

          • idahhh says:

            Joo, olen nettisivuja katsellut niin todella usein näyttäisi ne aurinkokenno valaisimet olla loppu 🙁 mutta onneksi löysit niitä muualta! Jäämme odottelemaan ihastuttavia kuvia! 🙂

  2. Katriina says:

    Jestas miten ihana alapiha! Ja vielä ne valot kun laitat niin ah! Kyllä siinä sangriaa ja pizzaakin kelpaisi nautiskella vaikka ihan yhtessä kahtestaan miehen kans 😀

  3. Mallu says:

    Niin silmä lepää näissä kuvissa. Iso kaapelikela on haaveissa, kunhan löytäisimme unelmiemme pihan, mihin sen laittaa.

    Mukavaa pizzailtaa!

  4. Täti Ruskea says:

    Onpa ihana oleskeluryhmä! Miten hyvin nuo Ikean rottinkituolit kestävät säätä? Oon haaveillut meidän pihaan (myös hiekkalaatikon läheisyyteen) paikkaa parille rottinkituolille. Oon yrittänyt löytää mieleisiäni ja luonnollisesti Ikean tuolit on yhtenä vaihtoehtona. En usko, että ihan joka sadekuuron alta niitä ehdin kuljettaa suojaan.

    • Nämä olivat viime kesänä puolen kesää ulkona ja saivat kyllä sadetta päälleen. syksyllä ne kannoin sisään, eikä mitään käytön jälkiä ollut. Veikkaan, että tuo kori ihan nauttiikin kosteammasta ilmasta välillä.

      Mutta kyllä mä yritän nyt näitäkin hiukan varoa, kun ei ne ihan ilmaiset Ikeassakaan ole. Täytyy seurata, ja katsoa, että miten niiden käy! 🙂

  5. Poletti says:

    Näyttää kauniille!

    Mun on pakko sanoa, että teidän puutarha on sellainen mistä itse tykkään. Se on vanha ja melko runsas, hyvin hoidettu ja teet sille just oikeanlaista “remonttia”. Vaikka kauniita ovat nämä selkeät kivi-havupuutarhatkin, niin silti. Mun suosikkipuutarhassa on vahva ripaus mummolaa. 🙂 (Jos saan noin sanoa, voihan olla ettet tykkää mummolapuutarhasta ollenkaan, mutta tämä minulta tulee kehuna kuitenkin. :D)

    • Voi mä olen sun kanssa ihan samaa mieltä! Vanha mummolameininki on parasta! Itse en jaksaisi olla koristekatteiden seurassa kovin pitkään. Runsaus perennapenkissä on paras tapa välttää rikkakasvit! 🙂

  6. Anni says:

    viehättävä piha ja ihania isoja vanhoja puita. Kelapöytäryhmä sopii sinne hyvin. Voisitko piirtää pihastasi jonkinlaisen kartan, kun kuvista on vaikea hahmottaa minne mikin sijoittuu?

  7. JohannaMaria says:

    Ei haittaa, vaikka tekisit kuinka monta postausta puutarhasta, se on niin hurmaava!! Jos saa kysyä, niin mitkä ovat sinun suosikkiperennojasi?

    Kaunista loppuviikkoa! <3

    • No hyvä! Täältä pesee! 😀

      Mä pidän vanhoista perennoista. Salkoruususta, malvasta, myskimalvasta, jaloritarinkannuksista, pioneista, sormustinkukasta, akleijasta jne… Mä oon vähän sellaiseen runsaaseen englantilaiseen puutarhaan päin kallellaan.
      Toki tammien varjossa pidän myös esimerkiksi alppiruusuista!

      Ihanaa viikonloppua! 🙂

  8. Anu says:

    Olen sun blogin uusi lukija ja tykkään tosi kovin! Nyt oli pakko kommentoidakin 🙂 Löysin tämän blogin, kun etsin kuvia sanoilla “vanha piha”. Kunnostan myös itse vanhan talon pihapiiriä ja olen saanut tosi paljon inspiraatiota blogistasi. Eli munkin puolesta puutarhapostaukset saavat mieluusti jatkua! Kaunis piha teillä ja nuo korituolit ovat hienot. Kyllä vanhoissa taloissa ja puutarhoissa on sitä jotakin!

    Muutenkin blogiasi on kiva lukea. Mukavaa kesää sinulle!

    • Hei, ihanaa, että löysit paikalle! Varmasti tulee puutarha juttuja läpi kesän, minkäs sille mahtaa! 🙂
      Vanhat puutarhat on niin kauniita. Runsaus on jotain sellaista, mikä vetoaa itseeni. Ei niinkään havut ja koristekatteet. 🙂

  9. Susanna says:

    Hurmaava tuo kaapelikela pöytänä!!
    Ihan pop!
    Ja kisuli on Super suloinen!
    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaaksosta!

Kommentoi