Kesäpäiviä

04.7.2015

Täällä on todellakin jatkettu kesäpäivistä nauttimista. Ulkoilmaelämää ja rentoa otetta, juuri sitä mitä ihminen kaipaakin pikku jakson muuten niin pitkään ja pimeään vuoteen. Tuntuu, että pää on nollaantunut, samoin kroppa. Mutta kaipa se on loman tarkoituskin!

Eilen tutustuimme lasten kanssa viehättävään kesäkahvilaan. Varsin tunnelmallinen paikka tuo Kesäkahvila Kaneli. Synkän tummassa salissa oli  vahva fiilis kotimaisesta elokuvasta, eikä turhaan, samaisessa paikassa kuvattiin Postia pappi Jaakobille -leffaa.

Vaatehuone on edelleen siivoamatta ja ikkunat pesemättä. Mulla on silti vahvasti sellainen fiilis, etten jaksa tarttua mihinkään noin tylsään vielä ensi viikollakaan. Se on kesä nyt, joten pitäähän siitä nauttia! 🙂

Ihanan viileä ilta puhaltaa ikkunoista raikasta ilmaa sisään. Voisi kuumuudesta valittaakin, mutta hikoilen mielelläni muutaman yön vuodessa, jotta jaksan taas palella muutaman kuukauden. 🙂

Ihanaa kesäviikonloppua, ja muistakaan osallistua arvontaan!


4 Responses to “Kesäpäiviä”

  1. Mukavan näköinen kahvila 🙂 Aurinkoisia kesähellepäiviä odoteltu ja nyt kun pari päivää ollut niin voisi olla jo kylmempää 🙂 tai viileämpää oikeastaan 🙂 Leppoisaa sunnuntaita ❤️

    • Toki helle väsyttää ja lämmittää sisätiloja, mutta kun sen tietää olevan niin peini pätkä Suomen ilmastossa, niin kyllähän siitä on pakko nauttia. Kyllä sitä vettä taas ehtii vihmoa vaakaan ja pimeässäkin päästään kulkemaan.

      Suloista kesäsunnuntaita! ❤️

  2. Hurmioitunut says:

    Voi apua! En tiennyt että se kuvauspaikka on ihan avoimessa käytössä kahvilana! Kiitos! Pitää laittaa muistiin jos Kokemäele suuntaa kesäaikaan. Rakastan sitä Postia pappi Jaakobille leffan tunnelmaa suurelta osin juuri tuon kuvausympäristön vuoksi.

    • Joo, ei se olekaan kuin nyt ihan hetken. Loppuiko kahvila jo 12. tai 15. heinäkuuta. En ole ihan varma.
      Talo on yksityisessä omistuksessa, ja vaikka mekin asutaan naapurissa, niin en ollut koskaan nähnyt paikkaa sisältä. Ihan siis uteliaisuuttani halusin pyörähtää talossa. 🙂

Kommentoi