Seitsemän tuntia

20.7.2015

Se on aika, jonka käytin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vaatehuoneen siivoamiseen. Jep, ei mikään ihan pikkujuttu, ja juuri sen vuoksi olen siirtänyt koko urakkaa lahjakkaasti jo pari kuukautta eteenpäin. Nuo pari kuukautta ovat tietenkin aiheuttaneet vielä jonkin verran pahemman lopputuloksen, mutta nyt se on tehty. Ja vitsit, kun henki kulkee paremmin!

Yksi syy projektin lykkäämiseen on ollut puhtasti se, etten ole katsonut kauhean järkeväksi aloittaa hommaa kahden lapsen kanssa. Jouduin kuitenkin levittämään vaatehuoneen sisällön pitkin taloa, ja tuntui, etten päässyt itsekään kulkemaan, kun lattiat olivat täynnä vaatekasoja. Yö oli oikeastaan ainoa järkevä ajankohta siivoamiselle, sillä en tahdo käyttää mahdollisia lastenhoito-optioitani siivoamiseen. 🙂

Täytyy myös sanoa, että yöllä olin parhaassa mahdollisessa mielentilassa lopputulosta ajatellen. Tavaraa lähti nimittäin niin paljon, että nyt koko vaatehuoneen hoito on huomattavasti helpompaa.

Kuvat kertoo kuitenkin huomattavasti enemmän kuin tuhat sanaa. Onneksi tuli otettua vertailupohjaa! 🙂

Vaatehuoneen lipastot ja hyllyn kannattimet ovat Ikeasta. Samoin vaaterekki. Myös takaseinän tapetti on Ikean mallistosta, sitä oli myynnissä reilu vuosi sitten keväällä.

Superia viikkoa! Mä jatkan täällä nyt tavaran karsimista ja siirryn lastenvaatteisiin. 🙂


20 Responses to “Seitsemän tuntia”

  1. Anne-Maria says:

    Eikö ole ihanaa kun kaikki on taas siistiä! Vaatehuone pysyy siistinä aina jonkun aikaa, mutta sitten tapahtuu “jotain” 😀 minäkin laitan vaatteet ja hengarit värijärjestykseen..

  2. Anu says:

    Ihanan näköinen vaatehuone siivouksen jälkeen! Mun pitäis kyllä tehdä tuo sama vaatehuoneille, kaikille! Ne kaikki näyttää samalta kuin tuo sinun ennen kuvasi…

  3. Lingon says:

    Voi että kun saisin siivottua meidänkin vaatekaapin ❤️❤️

  4. Oho kylläpä tuli siistiä! Ihania realitykuvia. 🙂 tuolta meidänkin vaatekaapit yleensä näyttävät.. Sitä vaan aina ihmettelen että miksi ei jaksa joka päivä käyttää muutamaa sekuntia enemmän laittaakseen vaatteet nätisti takaisin paikalleen..

  5. Kylläpä olet ollut ahkera!! Siivoamisesta, järjestelemisestä ja tavarasta eroon pääsemisestä tulee niin hyvä fiilis 🙂 Meille on tulossa kotiin vaatehuone/työhuone (kaikki tarvittava on hankittu jo ajat sitten, mutta aina jokin muu projekti tai perhe-elämä ovat menneet sen toteutuksen edelle) ja huomasin ilokseni että teillä on samalla idealla toteutettu kuin meillekin tulee, Ikean Malm-lipastoa alle ja vaaterekki yläpuolelle ja vielä ylimmäksi hylly. Meillä kokonaisuus tulee olemaan musta, mutta huomaan nyt tykkääväni paljon tuosta valkoisesta kun sellaisen kokonaisuuden ihan käytännössä näin! Kauniilta näyttää!

  6. Melkoinen urakka mutta lopputulos näyttää hyvältä! Kaunis vaatehuone 🙂

  7. Martina says:

    Oijjoi mahtavaa jälkeä! Meillä pitäisi käydä KAIKKI kaapit noin läpi, huh! Olin ajatellut ryhtyä toimeen miehen kesäloman aikana, mutta miten nyt tulinkin toisiin aatoksiin..jos loman ottaisi lomana 😀 Mutta kyllä se tuolla takaraivossa kolkuttelee..samaistun niin tuohon, että urakan jälkeen on niin paljon helpompi hengittää 🙂

  8. Villis says:

    No kyllä varmaan helpotti, on tuo tulos yhden yön valvomisen väärti, hyvä sinä!!!

  9. AnuElina says:

    Vaatekaappien siivoaminen ja karsiminen olisi edessä täälläkin. Voi kun omistaisin vaatehuoneen, olisi ihana laittaa vaatteet järjestykseen ja esille noin kauniisti kuin teillä.

  10. Tanja says:

    Ihanan lohduttava näky, en ole ainoa. Mies sanoi 10 minuuttia sitten vievänsä huomenna kaatiskuorman, nyt olisi täydellinen sauma tyhjentää kaappeja ja mielentilakin on juuri oikea; menemään vain, vähempi parempi!

  11. eija says:

    Kiitos noista ennen kuvista, juuri tuolta meidän liinavaatevarasto näyttää. Ja siellä on nykyään lakanoiden lisäksi tavaraa lastenrattaista mopokypäriin. Onneksi lakanat ja pyyhkeet mahtuvat hyllyille, muu roina onkin lattialla. Argh…

    Värimaailma vaatteissasi on täydellinen myös omaan silmääni. Kaunista.

  12. salla says:

    Oi miten siisti vaatehuoneesta tuli! Meillä odottaa sama projekti, tosin olen kevään mittaan siivoillut sitä jo muutamaan kertaan ja aikamoinen kasa vaatteita on lähtenyt kiertoon…nyt pitäisi tehdä vielä yksi kunnon siivous ja vähän järkeistää säilytysratkaisuja, että jospa ne vaatteet sitten pysyisi paremmin ojennuksessa 😉

  13. Susanna says:

    On siistiä nyt:) Muutenkin ihana vaatehuone, Meillä ei tätä nykyä ole vaatehuoneessa laatikoita ollenkaan vaan niiden sijaan on käytetty ostoksien mukana tulleita isoja paperikasseja 🙂

    Mä tykkään että Ikean Malm-lipastot ovat tosi ihanat vaatehuoneeseen vaikka muuten en Ikeaa kovin paljon ole fanittanut. Meillä oli ne tummanruskeat monessa kodissa Euroopassa, eivätkä ne menneet maiden välisissä muutoissakaan miksikään vaikka kokonaisina siirrettiin ja loppujen lopuksi yksi pariskunta osti meidän koko irtaimiston kun muutimme Berliinistä tänne jenkkeihin ja Malmit meni siinä samalla.

  14. Ansku says:

    No huhhuh! Oli kieltämättä aika ahdistava. Harmi että oma vaatehuone näyttää samalta. Täytys kans ottaa itseä niskasta kiinni…

  15. kirsikka says:

    Ihanaa realismia :). Nuo kuvat ennen projektiasi olivat loistava osoitus siitä, että sullakin voi vähän rempsottaa paikat kotona ;). Meilläkin on näennäisesti kotona siistiä, mutta ovia ei kannata aukoa kaappeihin tai tavarat tulevat syliin. Jaksan siivota kaikkea muuta kuin vaatehuonetta, olisi vielä projektina ennen loman loppua. Mutta ehkä minäkin vielä ryhdistäydyn. Aurinkoista heinäkuun loppua sinulle 🙂

  16. inspirations says:

    Kunnon urakka! Saan itsekin aina inspiraatioita näistä postauksistasi – eli kiitos vaan! Tällä kertaa suuntasin oman puhtini puutarhan kitkemiseen kotikäynnillä saaristosta. Sitä tuntee aina itsensä kunnon ihmiseksi, kun saa pitkään mieltä painaneen homman viimein tehtyä. Kivaa viikkoa!

  17. Marja says:

    Sulla on todella kauniita vaatteita! Ja hyvä on järjestyskin 🙂

  18. Frida says:

    Tuo on niin aikaa vievää puuhaa, mutta ihan parhaasta päästä sitten kun on saanut kaiken valmiiksi. Onnea uudelle vaatehuoneelle! Tuolla on nyt varmaan ilo pukeutua:)

  19. Elisa says:

    Huh huh kun sulla on vaatteita :). Tuolla määrällä vaatettaisi varmaan pienen afrikkalaisen kylän..

    Mä kaipaisin kans vaatehuonetta, tällä hetkellä minä ja mieheni jaetaan puoliks yks vaatekaappi. Mut lohduttaudun sillä et jos olis enemmän tilaa niin tulis varmaan hankittua sinne turhaa vaatetta.

    Silti se yksikin kaappi menee joskus sekaisin. Ja kun saa siivottua niin olo on niin freesi.

    Ihanaa kun sait siivottua vaatehuoneesi. 🙂

  20. Täti Ruskea says:

    Tämä tuli kuin tilauksesta! Oon jo muutaman päivän ajan surffaillut blogeissa ja Pinterestissä etsimässä kuvia vaatehuoneista 😉 Olimme aikeissa ostaa kahdelle lapselle vaatekaapit (perheemme on kasvanut viime vuosina), mutta suunnitelman mennessä pieleen, sainkin päähäni, että uudistetaan mieluummin meidän isompi vaatehuone, jossa nyt on meidän aikuisten vaatteet. Jos sinne laittaisi enemmän tankotilaa vaatekorien tilalle, saataisiin sinne mahtumaan myös muutaman poikasen vaatteet. En tiedä onko harhakuvitelmaa, kun ajattelen, että vaatehuolto ja -säilytys sujuisivat helpommin, jos valtaosa vaatteista säilytettäisiin henkareilla?! Kiitos erityisesti noista rehellisistä “ennen-kuvista”. Mikä ihme siinä onkaan, ettei se vaatehuone pysy kunnossa??? Meillä ainakin kaksi suurinta syytä on pieneksi jääneiden lastenvaatteiden siirtäminen odottamaan “toimenpiteitä” juuri vaatehuoneeseen ja sitten se “pikasiivous” ennen vieraiden tuloa tai juhlia. Eipä sitä muuta tarvitakaan, kun vaatehuone jo tulvii eikä ole enää jalansijaa päästä vaatekoreilleen/tangoilleen :/

Kommentoi