toisen romu – toisen aarre

24.7.2015

Koska karsiminen, ja paikkojen siivoilu, tuntuvat olevan monella mielessä, ajattelin kasata hiukan ideoita siihen, miten turhasta pääsee eroon, ja kenties se oma romu voikin päätyä toisen aarteeksi.

Totta, jos tavaran haluaa vaihtaa rahaksi on mahdollisuuksia monia. Kirppikset, joko itsepalvelulla tai erilaiset kirppispäivät, joissa pääset itse myyjän työhön. Esim. pihakirppisten aika on kesällä, joten vielä ehtii. Sitten on Huuto.net ja Tori, jotka jo varmaan monelle onkin tuttuja. Myös Facebook on täynnä kirppisryhmiä.

Mutta entä jos onkin niin laiska, kuin minä. En nimittäin jaksa nähdä vaivaa tavaroiden viemisestä myyntiin, ja kirppispöydän järjestelystä. En jaksa kuvata ja mitata tavaroita, en jaksa postittaa jne. Mitä muita vaihtoehtoja jää!?

desk

Mulla ihan ekana on aina mielessä, että annan eteenpäin kavereille ja perheelle. Esim. blogin kautta tulee välillä tavaraa, jota en tarvitse, kosmetiikkaa, joka ei sovi iholleni, meikkejä väärässä värissä jne. Aika paljon saan lykättyä siskolleni ja äidilleni. Äidille ja siskolle menee yleensä myös suurin osa vaatteista. Tietty vähän ongelmaa tuottaa, että ovat molemmat n. 20 senttiä mua lyhempiä. 🙂

UFF oli mulle aikoinaan se paikka, johon tuuppasin kaiken. Myöhemmin olen yrittänyt löytää muita kanavia kierrättämiselle, ja myönnän, että UFF:n kohdistunut kritiikki on vaikuttanut asiaan. En kuitenkaan väitä, että yhdistyksen toiminnassa on mitään vikaa, olen lähinnä kuitenkin tyytyväinen, että olen itsekin opetellut katsomaan keltaisia laatikoita pidemmälle. Tässä ajattelinkin hiukan listata, mitä muita vaihtoehtoja UFF:n sijaan voi hyödyntää tavaran kierrätyksessä. Lainaukset on otettu kunkin toimijan omilta nettisivuilta.

Fida
“Fida lähetystorit on 29 myymälän kotimainen hyväntekeväisyyskirpputoriketju, jonka tuotoilla tuetaan Fidan tekemää työtä kehitysmaiden lähimmäisten hyväksi.”

SPR Kontti
“Kontti on kierrätystavaratalo,
jonka tulos käytetään Punaisen Ristin avustuskohteisiin. Kun käyt ostoksilla Kontissa tai lahjoitat meille tavaraa, tuet samalla toimintaamme kotimaassa ja maailman kriisikohteissa.”
Kontilla on vastaavia keräyslaatikoita, kuin UFF:llä.

Paikallinen seurakunta.
Diakoniatyön kautta on mahdollista saada vaatteita, leluja ym. niitä tarvitseville perheille oman seurakunnan piirissä.

Seurakuntien ylläpitämät kirpputorit.
Itse muistan, kuinka hyviä löytöjä tein ystävien kanssa teininä tämänkaltaisessa paikassa. Löytyi hippivaatetta joka lähtöön! 🙂

Ensi- ja turvakodit.
Aina voi kysyä, josko näillä olisi tarvetta sille, mikä sinulle on ylimääräistä.

Kierrätyskeskukset.
Itse esimerkiksi kuulin, että paikallinen kierrätyskeskus tekee yhteistyötä kaupungin sosiaalityön kanssa, ja vaatteet, lelut ym. saadaan ohjattua omassa kunnassa apua tarvitseville.

Vastaanottokeskukset.
Ihmisiä, jotka tulevat Suomeen ilman minkäänlaista matkatavaraa. Vastaanottokeskuksiin tulee paljon lapsia, ja niissä myös syntyy vauvoja. Lelut, vauvanvaatteet, pikkuiset talvihaalarit jne. kaikki menee tarpeeseen.

Lasten- ja nuorisokodit.
Esimerkiksi astiat, huonekalut ja kodintekstiilit tulevat tarpeeseen nuorille, jotka lähtevät omilleen. Ensimmäisessä omassa asunnossa tarvitaan kaikkea kahvimukista naulakkoon, ja juustohöylästä kattovalaisimeen.

Just nyt ei tule enempää mieleen, mutta täydennän, mikäli huomaan unohtaneeni jotain. Ja tehkää te samoin! Nyt on hyvä mahdollisuus antaa vinkkejä muille. Tuleeko mieleen muita kohteita, jonne ylimääräistä voisi lahjoittaa?! Kertokaa ihmeessä!

Ihanaa viikonloppua!

PS. kuva ei liity asiaan mitenkään. Sotkuinen työpöytä kertonee ehkä, että olen vielä vähän vaiheessa projektissani! 🙂


12 Responses to “toisen romu – toisen aarre”

  1. Minttu says:

    Itse olen kanssa tosi surkea myymään tarpeettomia kamojani kirppiksellä tai netissä. Onneksi on hyviä kohteita, joihin tavaroita voi lahjoittaa – ja monet tulevat hakemaan isompia määriä tai huonekaluja kotoakin. Hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen tuntuu sikälikin paremmalta kuin myyminen, kun olen muuten aika huono tukemaan hyviäkään lahjoituskohteita, mutta tätä kautta saa kannettua edes jonkun pienen korren kekoon… 🙂

  2. Pauliina says:

    Pakko vinkata tällainen kanava, mihin voi kierrättää itselle tarpeettomat tavarat: https://www.facebook.com/ihmeistamo

    Perinpohjainen siivous ei olisi pahitteeksi meidänkään huushollissa, inspiraatiota odotellessa!!

    Mukavaa viikonloppua 🙂

  3. Nanna says:

    Moikka!

    Sulla on samat puuhat, kuin mullakin. Liekö kelit saaneet ihmiset innostumaan siivoukseen. Kirjottelin jo varaston tyhjennyksestä, mutta ajattelin vielä palata ympäristöasiaan. Teit tosi hyvän listan, linkitän tämän, kunhan postailen aiheesta! 🙂

    Täällä Kaakossa toimii edelleen myös Pelastusarmeija. Joulupadan lisäksi tavaraa voi viedä Pelastusarmeijalle muulloinkin. Vanhaa tektiililumppua, esimerkiksi peittoja, mattoja ja lakanoita voi vielä löytyeläintaloihin.

    Vanhat lakanat saattavat kiinnostaa myös seudun käsityöharrastajia! Askartelumateriaaliksi voi pussittaa erilaista tavaraa myös esimerkiksi noihin sun kertomiin paikkoihin.

    Minä lähden jatkamaan varastolaatikoiden kanssa. Kierrätysiloa sinne! 😉

  4. seija says:

    Kiitos,hienoa miten kerroit miten voi päästä ylimääräisistä tavaroista eroon. En ole kirpputori myyjä tyyppiä,mutta aikoinaan vein pienet lastenvaatteita spr-konttiin. Ja reilu vuosisitten kotimme remontin jälkeen vein lamppuja seurakunnan kirpputorille jota aktiiviset eläkeläis rouvat pitävät lähetyksen hyväksi. Sinne meni myös jotain astioitakin. Tiedän miten ihanaa on kun kaapit ei pursua täytetä ja käyttämätön tavara on jossain muualla missä niitä tarvitaan! Kyllä syksy ja koulun alku oli aikoja jolloin tuli käytyä kaapit läpi.Mielestäni se on luonnollista, uusi alku uudelle kouluvuodelle, pienet vaatteet ja ylim.tavara pois.
    Mutta huvää kesälomaa vielä, nautitaan!

  5. Sari says:

    Kiitos vinkeistä. Meillä on ollut tavaramäärän minimointi projektina keväästä asti ja paljon on koti jo keventynyt. Vaan vielä löytyy turhaa tavaraa. Omakotitalon omistajalle FB:n purkutavarakirppis on ollut kätevä. Sitä kautta on myös hankalammin myytävät remppaylijäämät jne löytäneet uuteen kohteeseen. 🙂

  6. JohannaT says:

    Myös Hope-yhdistys ottaa vastaan ehjiä ja siistejä vaatteita, kodintekstiilejä, huonekaluja jne. Yhdistys jakaa tavarat edelleen vähävaraisille lapsiperheille.
    Itse olen vienyt Ensi- ja Turvakotiin, Hopeen, Uffille, kirppikselle.. Vähän vaihtelevasti kullekin. Kun jaksan, näpyttelen huutonettiin, kun en jaksa, vien kuorman johonkin edellä mainituista.
    Ja tietysti roskat roskiin, ei muille kiertoon 🙂 (Toisinaan kirppikselle näkee tavaraa, jonka elinkaari ainakin omasta mielestäni olisi jo tiensä päässä.)

  7. Heidi says:

    Afrikassa käyneenä täytyy sanoa, etten enää luota noihin avustusjärjestöihin sillä tavalla kuin ennen. Hyväuskoisesti olen uskonu, että lahjoittami tavarat lahjoitetaan apua tarvitseville, mutta kappas vaan, siellä ne oli kaupungilla myytävänä ihmisille. Voihan pettymys sentään. Seuraavalla reissulla haluan viedä laukullisen vaatteita ja toimittaa ne johonkin kylään ihan itse.

    Mutta kun ei sitä matkaa Afrikkaan ole varattu, niin turvaudun noihin suomalaisiin avustusjärjestöihin. Täällä meillä toimii esim Pelastaa Lasten kirpputori, johon vien useimmat vaatteet. Ja olen tehnyt monet löydöt itsekin.

  8. Kirsi says:

    SPR:n kontti on vakiokohteeni. Sinne vien pussillisen tavaraa melko usein. Erittäin vähäisten säilytystilojen vuoksi meillä ei pääse nurkat täyttymään tavarasta, vaan vien sitä säännöllisesti kierrätykseen. Täällä sairaala otti vastaan ihan pienimpiä vauvanvaatteita vastasyntyneille. Neuvola ja päiväkoti puolestaan leluja. Hoitolaitokset, vanhainkodit yms. ottavat mielellään aikakauslehtiä. Hyviä kohteita kyllä löytyy ja niihin antaminen tuntuu ainakin minusta luontevammalta kuin itse myyminen.

  9. Suvi says:

    Itse oon kanssa laiska myymään omia tavaroita, mutta vien itselle ylimääräiset tavarat eläinsuojeluyhdistysten kirppiksille myyntiin. Ylimääräiset viltit, lakanat, pyyhkeet yms. ja eläinten ruokakupit ja muut kamat ovat haluttua tavaraa löytöeläintaloille ja monesti vievät niitä esim. tallinnan löytökoirille. Tulee hyvä mieli kun ei tarvitse heittää mitään pois ja voi samalla auttaa toisia 🙂

  10. by kaisla says:

    Hyviä vaihtoehtoja kyllä löytyy ja varmasti myös tarvitsijoita. Isellä olis samanlaiset hommat vielä loman aikana edessä. Puuh..! ☺

  11. Mervi says:

    H&M kierrättää kaikki tekstiilit, myös lumput, kunhan on kuivaa ja homeetonta. Vastalahjaksi saa alennuskupongin.

  12. Sv says:

    HOPE-järjestöä suosittelen. Auttaa ripeästi ihan Suomessakin tarpeessa olevia! Itse saimme sieltä kaiken tarvittavan perheelle,kun jouduimme homeen takia jättämään kaiken.

Kommentoi