Hei hei heinäkuu

01.8.2015

Heinäkuun helteet, ne parhaimmat lomakelit Suomessa. Noh, tänä vuonna ne jäi tulematta. Oikeastaan ne miehen lomaviikot ennen juhannusta osuivat aika nappiin kelien puolesta, vaikka kylmyyttä tuolloin valiteltiinkin. Olipa ainakin kuivempaa, ja aurinkoisempaakin.

En yleensä valvo kovin myöhään, olen koittanut pitää jonkinlaisen rytmin kesälläkin yllä. Eilen ilta kuitenkin venähti myöhäisen illallisemme jälkeen, ja puolilta öin ihastelin ruokapöydälle palamaan jäänyttä kynttilää. Pimeässä sen tunnelma oli uskomattoman kaunis – valo melkein kuin sadusta. Tajusin, ettei sykyn tuloa kannata murehtia, siinäkin on omat puolensa.

Eilen aamulla vanhempieni pihassa tuntui tuttu tuoksu. Sanoinkin isälleni, että tuoksuu ihan koulunalulta. Syksyltä, loppukesältä. Kostea ja kolea ilma on saanut luonnon tuoksumaan syksyisemmältä, kuin vuosi takaperin samaan aikaan. Silti tiedän, ettei siihen ole enää kauaa, kun nenässä tuntuu taas kypsien omenien tuoksu, ja aamuissa raikas kirpeys.

“Syksyllä kun koulu alkaa.” Toukokuussa se tntui olevan ikuisuuden päässä, nyt siihen on viikko. Viimeinen lomaviikko, viimeinen kesäviikko.

Seuraavan viikon ajan vedetään keuhkot täyteen ilmaan. Nautitaan aamuista, joilloin ei ole kiire minnekään, ja pidetään pyjamia pitkälle iltapäivään asti. Kohta se loppuu.

Tervetuloa elokuu!

Suloista loppukesän lauantaita. Muistakaa polttaa kynttilöitä!


8 Responses to “Hei hei heinäkuu”

  1. Tara says:

    Neljän viikon kesäloma päättyy huomenna ja säiden suhteen on ollut täysi pettymys. Yritän ajatella positiivisesti, että viime kesän helteillä ei pystynyt remontoimaan, nyt pystyy, mutta silti kaipaan kesältä lämpöä, hellettä ja aurinkoa. Siinä suhteessa surkea kesä. Etenkin kun talvi ja kevät oli kovin pimeä.

    Toivotaan, että saamme nauttia edes aurinkoisesta syksystä ennen marraskuun pimeyttä.

    • En tiedä kääntääkö tämänhetkinen sää veistä haavassa, kun työt on jo alkaneet ja lomat lusittu, mutta yritetään nauttia niistä ja ottaa ilo irti. Imetään aurinkoenergiaa itseemme ja mietitään tosiaan niitä positiivisia puolia!
      Ja toivotaan tietty kaunista syksyä, talvea ja kevättä! ❤︎

  2. Kesä oli niin surkea, että oikein oottelen jo syksyä, siinäkin on todella puolensa…
    Kynttilöitä olen poltellut koko kesän, kun on ollut niin sateista ja pimeä…

    • Niinkin pieni asia, kuin kynttilät, mutta kyllä niissä vain on ihme taikaa!
      Nyt nautitaan auringosta, ja siitä, että illalla vielä ehtii olla ulkona ennen pimeää.
      Toivotaan, että syksy muutenkin antaa parastaan ja ruska on kaunista! ❤︎

  3. seija says:

    Ihana kirjoitus,kiitos sinulle,aivan itketti niin kauniisti kirjoitit. On todella minunkin läheisten kanssa kesän jäähyväisten aika. Lomat loppuu, rakkaitten on lähdettävä yli suomen rajojenkin. Kesä ei näyttänyt parhaintaan täällä savossa. Aina sataa, uusi terassi hyvin vähällä käytöllä. Tai jos vähänkin ulkona tarkeni valvottiin pitkään. Vielä yksiviikko lomaa, olen selännut forecaa, minne lähtisi jotta aurinkoa saisi.
    Hyvää koulun alkua, kyllä tuoksusta tietää,milloin koulut alkaa.

    • Tuoksuissa on vahva muisto ja enne.

      Äiti palasi juuri viimeiseltä lomaltaan töihin, ja kertoi eilen, että ihan itkettää, kun kesä loppuu. Mummulassa oltiin useaan otteeseen isolla porukalla ja lapset yökyläilivät paljon. Nyt siskoni perheinnen on kauempana, eikä samanlaisia päiviä ja viikkoja ole tiedossa kuin vasta vuoden päästä.

      Mutta syksystä ja talvesta on selvitty aina. Asenne kohdilleen ja hyvät muistot mielessä kohti seuraavia kesälomia! ❤︎

  4. Hanne says:

    Vaikka kesä ei ole ollut kovin lämmin ja aurinkoinen,niin silti olen nauttinut ulkona olosta ja luonnon vehreydestä. Kesä on kuitenkin kesä, vaikka vähän huonompikin ja muutaman vuoden jälkeen tämäkin kesän sateet ovat unohtuneet:)
    Enää en edes haluaisikaan mitään helteitä, niiden aika meni jo. Nyt odotan kaunista kuulasta syksyä ja nautin pimenevistä illoista kynttilöitä poltellen ja pehmeästä laskusta pikkuhiljaa joulun tunnelmaan.
    Elokuuhan on mätäkuu ja luonto on jo aloittanut mätänemisen. Sen huomaa kostean illan ja yön hajusta kuten kertoitkin:)
    Mukavia kyntyiläiltoja sinulle!

    • Itse nautin vielä lämpimistä päivistä, mutta tunnen kodikkuutta illoissa, jolloin kylmä ja kostea iskevät ulkona, ja sisällä on ihana käpertyä kynttilän valoon.
      Kumpa syksy olisi kaunis ja ruska toisi ensilumet aikaisin. Puhdas lumi kun on niin valoisaa ja tunnelmallista kuraan ja märkään verrattuna.

Kommentoi