Uusi päivä

27.8.2015

Huomenta!

Meillä herätään yleensä aika ajoissa, joten kaikelle tällekin jää tilaa. Lelukorien sisältö kaadetaan useamman kerran päivässä keittiön lattialle, ja yleensä ensimmäinen kerta on heti aamusta. Lapset on varmaan oppineet, ettei äiti juuri välitä asiasta, kun menossa päivän ensimmäisen kahviannoksen nautinta. Ja ihan totta, en välitäkään. Paitsi sitten kun iskee se kiire ja siivoukset jää mulle. 🙂

Voisihan sitä päivänsä huonomminkin aloittaa, kuin leikkimällä. Ollapa yhä lapsi!

Pirteää päivän aloitusta!


4 Responses to “Uusi päivä”

  1. Pieni Lintu says:

    Osattaispa mekin herätä ajoissa! Tänään pojilla oli heräämisestä puoli tuntia aikaa siihen ku pitää ulko-ovesta astua reppu selässä ulos. 😀

  2. Hurmioitunut says:

    Ihana kuva! Sopivan rento asenne lasten kanssa varmasti pitääkin olla. Itse kun en osaa sen kummemmin kommentoida. Hassua, olen kuullut monelta vanhemmalta, että lapset kantavat ne lelut juuri keittiöön tai olohuoneeseen,vaikka olisi se oma lastenhuonekin. Mutta ilmeisesti tässä halutaan kuitenkin olla lähellä vanhempia? Kun juot kahviasi keittiössä, lapset haluavat olla lähellä? Vai onko tässä lapsen logiikalla se ajatus, että mitä isompi tila, sen parempi levitellä leluja…? 😉

    • Meillähän on suosiolla lelukorit keittiössä. Toki välillä käsken lapsia karsimaan ja viemään osan ylös, kun sitä tavaraa kulkeutuu alas niin paljon. Kyllähän se välillä ärsyttääkin, kun kaikki on tässä leväällään, mutta lapset haluavat leikkiessään näyttää koko ajan jotakin äidille tai isälle. Ja musta se on kiva. Ei meillä lastenhuoneessa juuri muuta kuin nukuta, mutta se on kuulemma yleistä, jos lastenhuone on yläkerrassa. 🙂

Kommentoi