eteisen muutos

21.9.2015

Muutama räpsy eteisestä. Siis siitä, jota ei kyllä eteisenä käytetä, kun kuljemme toisesta ovesta, mutta tämä on sellainen läpikulkutila, jonka funktiota pohdinkin jo keväällä Risteyskohta -postauksessa. Listojen myötä päästiin taas tässäkin huoneessa eteenpäin. Vielä tosin puuttuu työhuoneen oven karmilistat, sähkökalusteiden vaihto, sekä pienen tuulikaapin laitto, mutta muuten alkaa olla aika valmista. Facebookista löytyy kansio, jossa on enemmän vaiheita eteisen rempasta, mikäli ne jotakuta kiinnostaa.

ideteinen

Loppuun vielä ennen ja jälkeen -kuva. Punaisempi on räpsäisty ennen kuin muutimme taloon, ja valkoisempi tänä aamuna.

eteisen muutos before/after

Uusi viikko, uudet kujeet! Mahtavaa maanantaita!


25 Responses to “eteisen muutos”

  1. Tuija says:

    Kaunis on uusi läpikulkutila. Hienosti olet nähnyt punaisen tilan mahdollisuuden. Kaunis matto <3

  2. Anu says:

    Ihana on kyllä tuo tänä aamuna otettu kuva! ja tuo kaappi <3!

  3. sallakoo says:

    Nättejä kuvia!:) USKOMATONTA miten oot nähny alkuperäsessä talossa mahdollisuuden nuin nättiin kotiin!! Niin nättiä jälkiä ja sisustamista sulla 🙂 meilläkin on haaveena joskus tulevaisuudessa samanmoinen remppa ko löytyis ensin talo.;) paljon oon poiminu ideoita täältä blogista tulevaisuutta ajatellen!:)

    • Samaa ihmettelyä olen kuullut ennenkin, mutta uskon että kun on se visio, niin ei siinä lopulta tarvita kuin intoa ja tarmoa. 🙂

      Toivotaan, että pääset itsekin pian kokeilemaan ja remppaamaan. Onnea taloetsintöihin! ❤︎

  4. Hurmioitunut says:

    Hieman hymyilyttää tuo ensimmäinen kuva….Vaikea uskoa,kun tuntuu että lopputulos on ihan kuin toisesta talosta! Yhdyn sallakoon kommenttiin, hattua täytyy nostaa, että olette nähneet talossa potentiaalia unelmien kotiin ja etenkin, että uskalsitte heittäytyä remppatalon syliin! 🙂

    • Joo, kyllä näiden kuvien katselu aina omaakin jaksamista nostattaa. Vaikka tässä nyt on maristu jostain listojen puuttumisesta, niin hitto on sitä tekemistä kyllä ollutkin ja paljon on saatu aikaan.
      Mutta samalla kun katselen noita vanhoja kuvia, niin mietin että mahtoiko se sittenkään olla rohkeutta heittäytyä tähän hommaan. Ehkä enemmänkin hulluutta, tai jopa tyhmyyttä! 😀
      Mutta suomalainen ei anna periksi. Kun on talo ostettu ja sanottu, että se laitetaan kuntoon, niin sitten laitetaan. Ja sitä sisua tässä on kyllä tarvittu! 🙂

  5. Paula says:

    OMG! oli ensimmäinen ajatukseni punaisesta eteisestä, materiaaleista ja kalusteista… Rohkean ostoksen olette tehneet sekä hurjan työn remontoidessanne taloa! Löytyykö arkistoistasi yhtä shokeeraavia kuvia keittiöstä ja muista huoneista ;-)?

    • Eteinen oli tosiaan hyvin pitkälti jossakin 60-luvun asussaan, kun talon ostimme. Eikä se toki ollut ainoa huone. Tuolta Facebookista löytyy paljon kuvia ennen remonttia, ja myös rempan vaiheista. Siellä käyn itsekin välillä fiilistelemässä, kun asiat tuntuvat junnaavan paikallaan. 🙂

  6. Täti Ruskea says:

    Kyllä valkoinen vaan saa ihmeitä aikaan! Mutta kovan työn olette tehneet. Pidän valtavasti sisustustyylistänne. Erityisesti valkoinen, ruskea ja Tine Kn tuomat puunvärisävyt kera rottingin ja bambun ovat mieleeni. Oletteko olleet tyytyväisiä pöytään? Meiltä on puuttunut “ikuisesti” olkkarin pöytä ja ekaa kertaa ajattelin, että olisikohan tuossa ratkaisu. Tosin meille sopis paremmin suorakaiteen muotoinen malli.

    • Juuri eilen illalla tuulikaappia maalatessani mietin, että kuinkakohan monta litraa sitä maalia on tähän taloon sudittu! 😀

      Bambupöytä on kyllä ihana. Ja tyytyväinen olen kalusteisiin joak päivä enemmän. Varmaan makuuhuoneesn tulee myös jotakin samasa ateriaalista, se on munkin mielestä ihanan luonnollinen ja antaa kauniilla sävyllään pehmeyttä sisustukseen.

      Noita pöytiä on kai myös neliskanttisina, tai ainakin muistaisin nähneeni Homenordilla myös sellaisen. 🙂

  7. jeba says:

    Wow, aikamoinen muutos! Niin kaunis tila että huhhuh! Sun sisistustyyli henkii aika paljon omaani, vaikkei se tässä meidän pienessä 80neliöisessä kopperossa omalta osaltani oikein toteudukkaan, mutta ehkä sitten kun se OIKEA talo löytyy. 🙂

    Kivaa päivää sinne ja uutta viikkoa! ♡

  8. Elisa says:

    Vau! tosi nättiä!

  9. Tuuli says:

    Olen bongaillut kauniita vanhoja kaappeja useammastakin huoneesta teiltä. Mistä olette ne ostaneet? Keski-Suomessa ei vastaan ole tullut ja olenkin pohtinut että pitäisikö meidän tehdä ihan matkaa pakettiauton kanssa edemmäksi… Kiitos jo etukäteen mahdollisista vinkeistä!

    Kaunis eteinen!

  10. HannaKoo says:

    Onpa kaunis tila! Ja ei kyllä ikinä uskoisi, että kuvat on otettu samasta tilasta, niin suuri muutos on! 🙂

  11. nina says:

    Ihan mahtava muutos!!! 🙂

  12. Anni says:

    Oi vitsit mikä muutos! On kyllä aivan ihanan valoisa ja kaunis eteinen <3 Olet todella taitava sisustamaan ja ihailen kyllä ahkeruuttasi! Blogistasi saa aina inspiraatiota,hyvää mieltä ja valoa <3

  13. Ninnu says:

    Lopputulos on valoisa ja kutsuva! Nuo matkalaukut ovat niin upeita.

  14. Voi kauhistus! Ensin luulin, että tuo punainen on olemassaoleva sisustus. Kerkesin jo miettiä, että onpa uudenlaista tyyliä, apua, pitääks mun tykätä? Huokasin, kun huomasin, mista on kysymys!

  15. Minnaa says:

    Voi apua tuota punaista eteistä ja sen kalusteita!
    Valtavan työn ootte tehneet, mutta se on varmasti sen arvoista. Teillä on niiiiin kaunista!

    Ja muutenkin niin ihana hyvänmielen blogi! ❤ Aloin huolella seurata kun odotin tyttöämme, ja koukkuun oon jääny.. Kaikki postaukset luettu ja kiva onkia vanhoja välillä jos et ole ehtinyt uutta päivittämään.
    Jatka samaan malliin, ihana!

  16. emzi says:

    Hyvältä näyttää 😀

Kommentoi