Hyvää melkein huomaamatta

25.10.2015

Se olisi sitten talviaika. Yhden tunnin verran saatiin lisää tähän sunnuntaihin, ja ihan kiva, koska tuli nukuttua melko pitkään. Onhan tämä kellojen siirtely vähän hassua, mutta toisaalta eipä tuo nyt maailmaa niin kauheasti horjuta. Tunti sinne, tunti tänne…

Mutta, talviajasta sähkönkulutukseen! Yhteistyössä Indiedaysin ja Ilovirran kanssa lupasin kertoa teille hiukan uudesta, vasta lokakuun alussa aloittaneesta, sähköyhtiöstä. Jos nyt heti tuli mieleen niinkin tylsä asia kuin sähkölasku ja sähkösopimus, niin annapa minä kerron, miksi halusin kirjoittaa juuri tästä sähköyhtiöstä!

Ilovirta on nimittäin sähköyhtiö, joka haluaa tehdä hyvää niinkin arkisella asialla kuin sähkölaskulla. Sähköyhtiön idea on, että jokaisen sähkölaskun yhteydessä asiakas lahjoittaa 1, 3 tai 5 euroa kuukaudessa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Käytännössä kyseessä on siis yhden kahvin, tai suklaapatukan, suuruinen summa, joka sen enempää lahjoittamista miettimättä, napsahtaa joka kuukausi lyhentämättömänä Ilovirran asiakkaan valitsemalle kohteelle. Mikäli siis valitset lahjoittaa kuukaudessa vain euronkin haluamallesi kohteelle, se euro menee hyväntekeväisyyteen yhtenä eurona. Täysin lyhentämättömänä ja kokonaisuudessaan. Lahjoitettavat summat ovat pieniä, ja euron tai muutaman heitto sähkölaskussa tuskin ajaa ketään konkurssiin. Silti pienistä puroista kasvaa suuria virtoja, ja mikäli jokainen meistä maksaisi sähkölaskunsa yhteydessä sen ylimääräisen euron, olisi hyväntekeväisyyteen menevät summat huomattavia.

ilovirta 1

Suomessa sähkön hinnoissa ei juuri ole eroa. Hinnat ilmoitetaan sentti/kilowattitunteina, ja kalleimman ja halvimmankin sähköyhtiönkin ero vuositasolla on n. 10€. Ilovirta ei lupaakaan olla jatkuvasti se halvin yhtiö, mutta tarjoaa sähköä edulliseen hintaan, joka mahtuu varmasti Suomen hintahaitariin. Ja, koska sähköyhtiö tekee yhteistyötä suurimpien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, sen toiminta halutaan pitää puhtaana ja eettisenä. Niinpä Ilovirran sähköstä 100% on uusiutuvaa.

ilovirta 5Vesivoimalaitoksen valli on meidän tavallinen ulkoilupaikka.

Ilovirta haluaa olla kiltein sähköyhtiö, ja tähän kiltteyteen kuuluu uusiutuvan sähkön ja hyväntekeväisyyden lisäksi asiakasystävällisyys; Sähköyhtiö haluaa nimittäin tehdä sähkösopimuksen tekemisestä helppoa ja vaivatonta puhumalla samaa kieltä kuluttajan kanssa. Niinpä sähkösopimusta tehdessäsi sinun ei tarvitse tietää sulakekokoja ja muita ihmeellisyyksiä, vaan riittää, että kerrot millaisessa, ja minkä kokoisessa, talossa asut, ja kuinka monta henkeä talouteen kuuluu.

ilovirta 2

Ilovirran kanssa yhteityötä tekevät suuret ja tunnetut järjestöt: Roosa Nauha / Syöpäsäätiö,  Suomen Punainen RistiUnicefMannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Miettiessäni itse lahjoituskohdetta, päädyin kahteen järjestöön, joita en ehkä vielä ole tukenut sillä tavoin, kuin olisin halunnut; Suomen luonnonsuojeluliiton, joka valtakunnallisena järjestönä vaalii luonnon monimuotoisuutta, kestävää elämäntapaa, ympäristönsuojelua ja kulttuuriperintöä. SLL on itselleni järjestö, joka pitää huolta siitä, että luonto säilyy monimuotoisena ja kauniina myös lastenlapsilleni. Valitsin myös Suomen Punaisen Ristin, joka rientää apuun katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa kansalaisia varautumaan niihin. SPR myös kannustaa meitä hoitamaan terveyttämme ja pitämään huolta toisistamme. Koska itse en voi luovuttaa verta, koen, että voin auttaa tällä tavoin.

ilovirta 3

Mutta hei, nyt olisi luvassa koko blogihistoriani kiltein arvonta!

Nimittäin Ilovirta kysyy teiltä kolmea tärkeintä sähköä kuluttavaa laitetta, joista ette haluaisi luopua? Kertokaa myös mikä mukana olevista organisaatioista ansaitsisi mielestänne 50€:n lahjoituksen.

Kaikkien vastausten joukosta arvotaan yksi, ja 50 euroa siirtyy lyhentämättömänä siinä esitetylle järjestölle. Ollaan siis kilttejä ja laitetaan hyvää eteenpäin! Jättäkää vastauksenne kuitenkin viimeistään tiistaina 27.10. 2015.

Rauhallista sunnuntaita.


17 Responses to “Hyvää melkein huomaamatta”

  1. Jose says:

    Tämäpä kiinnostava uusi tuttavuus! Sähkölaitteista mulle tärkeimpiä ovat varmaankin tietokone, pyykkikone ja jääkaappi. Extralahjoituksen voisi laittaa Mannerheimin lastensuojeluliitolle. 🙂

  2. Luonto says:

    Jääkaappi, pyykinpesukone ja uuni

    50€ lahjoituksen mielestäni ansaitsisi Suomen luonnonsuojeluliitto, koska kaikki me käytämme ja tarvitsemme luontoa ollaksemme olemassa

  3. ReetaJohanna says:

    Onpas ihana arvonta <3 Eli ne tärkeimmät sähkövempaimet ovat jääkaappi, pyykinpesukone ja kahvinkeitin. Ja lahjoitus menisi ehdottomasti Suomen Luonnonsuojeluliito,le.

    Terkuin, Johanna

  4. Sähkötuolissa says:

    Hei, onpas kiva arvonta ja tärkeät kohteet.
    Tärkeimmät sähkösyöpöt minulle ovat kännykkää, telkkaria ja jääkaappia.
    MLL on lahjoituskohteeni.

  5. miinur says:

    Valaisimet, liesi ja pyykinpesukone.

    Rahat Suomen luonnonsuojeluliitolle. Saamme kaiken luonnosta.

  6. Hanna says:

    Jääkaappi, induktiotaso, pesukone. Kohde Syöpäsäätiö

  7. Anni says:

    Pesukone on ykkönen! Sen lisäksi jääkaappi ja liesi. Niihin sähköä kuluu :-S . Tärkeitä kohteita: Nenäpäiväkeräys ja Fight Back!

  8. Anni says:

    – hyvin luin ohjeet 🙁 … ei siis uusia kohteita kysytty, vaan olemassaolevista: Punainen Risti

  9. seija says:

    Ihana arvonta!
    Jääkaappi, liesi-ja lämminvesivaraaja!
    Ostan joka vuosi roosa-nauhan. Niin tänäkin vuonna. Kannan sitä työssä, hiukan korun asemasta työpuvun rontataskussa!

  10. Elisa says:

    Jääkaappi, kännykkä, uuni. Toivoisin viisikymppisen SPR:lle

  11. Nanna says:

    Hirmuisen vaikea valita sähkölaitteista!
    Puhelin. Muut riippuvat täysin ympäristötekijöistä. Jääkaappi ja pyykinpesukone ovat kyllä käteviä, mutta korvattavissa. Pakastin on huikea laite, pidän sen! Ja ikivanhan up light -valaisimen. Sähkövaloa alkaa muutaman pimeän päivän jälkeen arvostamaan ihan uudella tavalla.

    Ääneni annan Luonnonsuojeluliitolle.

  12. Elina says:

    Mielenkiintoinen liikeidea tuolla sähköyhtiöllä. Sinänsä tämä uskottelu asiakkaalle, että käyttämäsi sähkö on 100% uusiutuvaa, on vähän harhaanjohtavaa, koska tosiassa se sähkö mitä sinun talossasi käytetään on aivan samaa kuin se mitä naapurisikin käyttää, riippumatta siitä, mille sähkölaitoksella siitä maksat. Mutta toki, mitä enemmän asiakkaat vaativat uusiutuvaa energiaa, sitä suurempi paine sitä on tuottaa.

  13. Paula says:

    Jaa-a, vaikean pistit! Sähkösyöpöistä luopuisin kaikista viimeisimpänä pyykinpesukoneesta, pakastimesta ja puhelimesta. Ääneni menee MLL:lle.

  14. Sanna says:

    Minulle tärkeimpiä sähkölaitteita taitavat olla jääkaappi, pyykinpesukone ja puhelin. Nuo kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt varmasti ansaitsisivat lahjoituksen, mutta valintani olisi Suomen Luonnonsuojeluliitto.

    Hienoa, että Ilovirta tekee yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Se on myös hienoa, että he käyttävät ainoastaan uusiutuvia energiamuotoja. Tosin vesivoimalla tuotettu sähkö on kaikkea muuta kuin ympäristöystävällistä. Esimerkiksi täältä voi lukea tarkemmin, miksi: http://www.vihrealanka.fi/uutiset/jasper-pääkkönen-nyt-vrn-kimpussa

  15. Anni says:

    Jääkaappi, puhelin ja kamera on mulle tärkeitä juttuja. Mä haluaisin lahjoittaa rahat syöpäsäätiölle. 🙂

  16. Teija says:

    Jääkaappi, pyykinpesukone, uuni.

    Lahjoitus luonnonsuojeluliitolle.

  17. Anna-Maija says:

    Kiva tietää tuollaisestakin yrityksestä!

    Tärkemimpänä sähkönkäytössä varmaankin lämmityskattilan kiertovesipumppu ;), liesi ja jääkaappi.

    Rahat lahjoittaisin Unicefille.

Kommentoi