Laajempaa kuvakulmaa

16.11.2015

Täytyy sanoa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaikaan ei tunnu hullummalta. Arkinen aherrus on siitä hauska juttu, että pienen irrottelun jälkeen taas arvostaakin ihan tavallisia juttuja. VAikak ohjelmaa oli parille päivälle yllin kyllin, ehdin kuitenkin siivoilla rapunpielet ja istutella loput callunat havujen kanssa ruukkuihin. Nyt kelpaa polttaa kynttilöitä myös ulkona, kun sisäänkäynnit on siivottu.

Viikonloppuna päätin myös, että mikäli mieli alkaa kaivata jouluisempia koristeita kotiin, nyt siihen on lupa ja joulu saa hiipiä pikkuhiljaa sisään. Eteisen ikkunaan jo virittelinkin valotähden, ja eilen nautiskelin glögiä jouluntuoksuisen kynttilän luodessa tunnelmaa sateisen koleaan iltaan. Luonnollisesti myös puheenaiheet ovat siirtyneet huomaamatta jouluun; Kinkku ja ruoka, lahjat ja pukki. Kuka viettää joulua missäkin, ja kenen seurassa. Tiedättehän, niitä perusjuttuja, jotka kuuluvat joulun suunnitteluun. No, mutta ennen joulua meillä on toki vielä 7-vuotiaan kekkerit ja tavaksi on muodostunut, että suurin jouluinnostukseni iskee vasta noiden kemujen jälkeen. Sitä odotellessa siis!

laajakuva2laajakuva8

Tänään kuvina vähän laajempaa kulmaa. Laajakulmaobjektiiveja tulee älyttömän harvoin käytettyä blogikuviin, mutta kun tänään testailin pitkästä aikaa kaluston toimivuutta, jäin oikein pohtimaan, miksi sitä aina jämähtääkin siihen yhteen ja samaan objektiiviin. Ainakin tällä Canonin 24 millisellä saa vielä luonnollisia kuvia, ja taustaankin kauniin pehmennyksen. Eivätkä ne ainakaan minun silmääni näytä vielä liikaa kiinteistövälittäjän räpsimiltä myyntikuvilta. No, kenties kun tässä saadaan paikkoja kuntoon, innostun kuvailemaan useammin vähän laajempaakin kuvakulmaa.

laajakuva10 laajakuva4 laajakuva5laajakuva1 laajakuva6 laajakuva7 laajakuva9

Mainiota maanantaita ja mukavaa viikonalkua teillekin!


44 Responses to “Laajempaa kuvakulmaa”

  1. Erika says:

    Olemme ostamassa vanhaa taloa ja juuri suunnittelemassa keittön uusimista.
    Teillä on todella kaunis keittiö, mutta huomasin, että teillä ei ole liesituuletinta? 🙂

    • Kivoja hetkiä suunnitelmien parissa. 🙂
      Joo, ei ole liesituuletinta. Hormiahan tässä keittiössä ei tuulettimelle ollutkaan, joten meille täytyy laittaa ihan sellainen suodattimella toimiva, ja joidenkin mielestä “feikki”tuuletin.

  2. s says:

    Teillä on kyllä niin kaunista 🙂

  3. Vekarus says:

    Kyllä on upeita kuvia upeasta keittiöstä!

    Ihanaa viikkoa!

  4. T says:

    Heippa! Mistä tuo iso kello seinällä on hankittu? Näyttäisi juuri sopivalta meillekin. Kiitos muuten kivasta blogista, jota seurailen viikottain. 🙂

    T

    • Heippa!

      Kello on Ikeasta ja hankittiin viime kesänä koululaista ajatellen. Tuosta kun on helppo opetella kellonaikoja ja seurata aamulla ajan kulkua, kun pitää valmistautua kouluunlähtöön. 🙂

  5. Nanne says:

    Olen jo kauan ihastellut kaunista ja tunnelmallista keittiötänne. Oli todella kiva katsella kuvia laajemmasta kulmasta. Sai paljon paremman käsityksen tilasta. Ihanaa viikkoa teille!

  6. Kylläpä on kiva vaihteeksi nähdä tällaisia laajempiakin kuvia teiltä:-) Ihanalta näyttää!

  7. Lingon says:

    Tuossa huoneessa tulee varmasti vietettyä paljon aikaa ❤️ Kaunista ja niin tilavaa/avaraa 🙂 mukavaa päivää ❤️

    • Valehtelematta miltei koko kotielo keskittyy keittiöön. No, makuuhuoneissa sentään nukutaan. 🙂
      Mutta mun unelma oli aina isoiso keittiö, jossa on tilaa kaikille ja kaikelle.

      Ihanaa päivää sinne! ♡

  8. Voi että, katsoin näitä kuvia toooosi pitkään! Aivan ihanan kodikasta, kaunista ja inspiroivaa, olet niin taitava sisustaja!
    Mukavaa viikkoa, Emilia! ♥

  9. Katariina says:

    Ihan eri tavalla hahmottaa tilan näistä kuvista! Nättiä on niin 🙂 Onko olohuone vielä erikseen jossain….koko talonne kokonaisuuden hahmotus vähän hakusessa…

  10. Siis niin ihanan näköistä! ♡ Oikein sielu lepää näissä kuvissa. Yhtä kulmaa jäin kaipaamaan; ovelta vanhaan kaappiin päin Se kaappi on niin ihana ja olisi kiva nähdä sekin ympäristössään ovelta päin kuvattuna.

  11. Tuo sävymaailma on niin ihana!! Ja just sopivasti kaikkea piensisustusta, katse kiinnittyy ihaniin juttuihin..

    • Kiitos, Katri. 🙂
      Tämä sävymaailma on sitä, missä itse tunnen oloni kyllä kaikkein kotoisammaksi. Ja monesti kaunis käyttötavara on samalla sisustuselementti. Hirveästi turhaa ei siis tarvitse hankkia. 🙂

  12. Ansku says:

    Joo hei tosi hyvät kuvat ja mukava nähdä vähän enemmän kokonaiskuvaa 🙂

  13. Asuntohaaveilija says:

    Hei,

    keittiösi on VALTAVA. On varmasti ihanaa, kun sopii laittamaan ruokaa lasten kanssa ilman, että perheenjäsenet ovat koko ajan toistensa tiellä.

    Kysymys koskien keittiöseinustan valaistusta: ovatko seinähyllyihin kiinnittyvät nipistinvalot väliaikainen vai pysyvä ratkaisu? Entä onko tason yllä valoa riittävästi näin pimeään vuodenaikaan?

    • Suuri keittiö on tosiaan ollut aina haaveeni, ja tässä talossa tuo haave toteutui. Keittiö on pinta-alaltaan 50 neliötä ja tilaa riittää.

      Valaisimet ovat ihan pysyvä ratkaisu, en tämän pysyvämpää halunnut. Valoa riittää hyvin, sillä huoneessa on hyvät yleisvalaisimet ruokapöydän päällä olevien lisäksi, ja nipsuvalaisimissa on tehokkaat lamput (1050 lumen), joten valoa riittää varmasti. Keittiö on todella valoisa, ja niin haluan sen olevankin. Työskentely hämärässä ei ole mun juttu. 🙂

  14. idahhh says:

    Wau <3 tosi kiva nähdä taas pitkästä aikaa laajakuvaa! 🙂

  15. Elina says:

    Upeaa! Onko keittiön lattia alkuperäinen vai tehty uusiksi? Jos uutta niin mitä maksoi per neliö ja mistä puusta. Entäpä nuo seinät, millä käsitelty ja mitä puuta käytetty? Oma mökki remontin alla ja myös puulattia mutta kun olisi pakko avata niin pohdin mitä sille tekisi.

  16. Hurmioitunut says:

    Tämä tuo mukavaa vaihtelua, nämä laajakulmat. Kuten sanoit, ei näytä liian kiinteistönvälittäjän ottamilta vaan ihan samanlainen tyyli näissä on kuin aiemminkin. Kuvaajahan se siellä linssin takana määrittelee lopputuloksen? 😉 Vaikka eipä sillä, olisit varmaan hyvä ottamaan myös niitä houkuttelevia myyntikuvia.
    Aamen. Olen samaa mieltä, että arki tuntuu ihan mukavalta tapahtumarikkaiden viikonloppujen jälkeen. Se tasainen ja turvallinen rytmi.

    • Kiitos! 🙂 Ehkä kun saadaan paikkoja kuntoon, uskaltadun laajakuvaamaan enemmänkin kotona. 🙂

      Arki on ihmeellinen juttu. Välillä puuduttavan tylsääkin, mutta ah aina niin turvallista. Ja turvallisuushan on tärkeintä! 🙂

  17. Hanni says:

    Toistan ehkä itseäni, mutta sanonpa taas silti: Ihana keittiö, niin tilava ja kauniisti toteutettu. Näistä kuvista sai hyvin selkoa keittiön todellisesta koosta. Miten olisi samanlaiset kuvat teidän olohuoneesta ja vähän muualtakin? 🙂

  18. Täti Ruskea says:

    Voi kiitos näistä kuvista! Niin kaunista ja täydellinen värimaailma! Tykkään, tykkään <3 Mistä nuo matot on? Onko helppo pitää puhtaana ruokapöydän alla? Miltä tuntuu jalalle? Itse oon haaveillut juuri tuollaisista matoista. Ja tuo oleskelutilan kalusteryhmä, aivan ihana.

    • Kiitos. 🙂

      Matot on ostettu aikoinaan ikeasta, ja ovat loistavat keittiön lattialla. Ei ehkä matto, johon haluaisi laskea jalkansa suoraan sängystä, mutta toimii loistavasti näin toiminnallisessa tilassa.
      Pinta on kiitollinen, kun jokainen leivänmuru ei näy, ja sisälin luonnollinen pinta hylkii myös tahroja. Kaatunut maito ei ihan heti imeydy mattoon. 🙂

  19. Kaisa Hakala says:

    Kertakaikkisen kaunis koti! Tykkään niin kori, bambu, rottinki -henkisistä jutuista. Olet hienosti yhdistellyt juttuja!

    • Kiitos, Kaisa.
      Ja kiva, että jonkin muunkin silmään tämä sekalaisten materiaalien kirjö näyttää hyvältä. Pidän kovasti luonnonmateriaaleista ja ne sopii värittämään vaaleaa kokonaisuutta tosi hyvin. 🙂

  20. jeba says:

    Mä en kestä! Voinko muuttaa teille?

  21. ~Sanna~ says:

    Siis onhan tuo ihan mielettömän upea keittiö! Silmä lepää.

  22. marita says:

    Hei,on tää sun sun keittiö JO niin NÄHTY,kyllä blogia voi pitää ,vaikka kuvaa miltei yksinomaan keittiötä ja sen mustia palloja ja välillä itseään sivusta ja muut bloggaajat kehuvat vastavuoroisesti toisiaaan kilpaa,
    kyllä kevyillä kuvilla, aiheilla ja valituksilla saa kokoon päivän bloggauksen!

    • Ja tällä kertaa Marita….
      Ymmärrätkö ollenkaan, millaisen kuvan itsestäsi annat? Jaksat kerta toisensa jälkeen toistaa itseäsi, vaikka mielipiteesikin on jo niin LUETTU!
      Jos blogini olisi tosiaan niin helkkarin huono, ja keittiöni sinunkin mielestäsi jo niin nähty, et varmaankaan vaivautuisi vierailemaan blogissani niin säännöllisesti.

      En tiedä, mikä ongelmasi on. Onko oma elämäsi tosiaan niin pahassa jamassa, että saat nautintoa siitä, kun lyttäät muiden tekemisiä. Oletko kateellinen, kenties katkera? Koko sydämestäni toivon, että vihdoin otat oman elämäsi ohjat käsiin, ja alat keskittyä niihin ongelmiin, joihin voit oikeasti vaikuttaa. Voi jopa olla parempi, että käytät tämän blogeissa kuluvan ajan jotenkin vähän hedelmällisemmin. Mikä ikinä mieltäsi sitten painaakin, toivon, että saat elämäsi kuntoon.

Kommentoi