Vaikuta omilla valinnoillasi

10.12.2015

Kuinka tärkeänä pidät sitä, että huolehdit omasta hyvinvoinnistasi? Syöt hyvin, nukut hyvin, ja liikut riittävästi? Tärkeitä juttuja, mutta oletko koskaan miettinyt, miten paljon vakuutusyhtiösi arvostaa aktiivisuuttasi, ja entäpä, jos voisit säästää rahaa pitämällä itsestäsi huolta?

Ihmisen omaa aktiivisuutta tullaan kysymään tulevaisuudessa paljon enemmän, ja vakuutukset tulevat varmasti jossain kohtaa muuttumaan. Indiedaysin ja OPn yhteistyö testaa uudenlaisen vakuutuskonseptin toimivuutta, ja sitä, motivoiko pienempi vakuutuslasku meitä huolehtimaan paremmin itsestämme? Tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa vakuutusehdot saattavat syrjiä esimerkiksi perinnöllisestä sairaudesta kärsivää, mutta vakuutuksenottajan omat elämäntavat eivät juuri vaikuta vakuutusten ehtoihin. Tämä onkin se syy, miksi itse halusin lähteä mukaan palvelun kehittämiseen.

OPn Syke -vakuutus on uudenlainen vakuutuskonsepti, joka kannustaa asiakkaita huolehtimaan myös itse itsestään, ja huomioi terveelliset valinnat vakuutusten hinnoissa. OPn Syke -vakuutuksessa yhdistyy niin vakuutusyhtiön huolehtiminen asiakkaistaan, kuin suomalaisten startup -yritysten hyvinvointiosaaminen. Perusidea on, että hankkiessasi uuden vakuutuksen, valitset itsellesi myös hyvinvointihaasteen, ja keräät ikään kuin pisteitä omalla aktiivisuudellasi, ja vaikutat näin oman vakuutusmaksusi määrään.

Liike on lääke.
Asiakkaan omaa aktiivisuutta kysyvä vakuutusmuoto tuo mieleeni taannoisen Tv-lupamaksu mainoksen, jonka  tunnuslause kuului “seuraava maksaa“. Vakuutus- ja terveysasioissa ei missään tapauksessa liikuta yhtä mustavalkoisella alueella, kuin Tv-luvissa, mutta totuus on, että hyvinvointivaltio tarvitsee hyvinvoivia kansalaisia, eikä yhteisestä pussista voida ehkä ammentaa hamaan tulevaisuuteen asti. Ihmisten on otettava jossain määrin vastuuta myös itse omasta terveydestään, ja kansantautien määrä pitää saada laskuun. Me suomalaiset tarvitsemme kannustimia oman hyvinvointimme huomioimiseen ja sen edistämiseen myös omin avuin.
Harvassa ovat ne sairaudet, joihin liike ei toimisi lääkkeenä. Ihminen on luotu liikkumaan, eikä siirtymään kotiovelta autolla työpisteelleen istumaan. Sairauksia ei ehkä paranneta terveillä elämäntavoilla, mutta omilla valinnoilla on usein merkitystä toipumiseen, tai sairauden kanssa elämiseen.

OP Syke -vakuutus on yksinkertainen, mutta tavanomaista laajempi, tapaturmavakuutus, jonka selkeät ehdot mahtuvat älypuhelimen näytölle. Mikäli asiakas loukkaa itsensä ja hänen tulee päästä lääkäriin, tarvitaan vain yksi puhelinsoitto. Puhelun aikana varmistetaan, että vamman hoito kuuluu vakuutuksen piiriin, ja varataan aika Omasairaalaan tutkimuksiin. Asiakkaan ei tarvitse täyttää ensimmäistäkään korvaushakemusta, vaan Omasairaala laskuttaa kaikki kustannukset suoraan vakuutusyhtiöltä. Asiakkaan maksettavaksi ei jää minkäänlaista omavastuuta, eikä korvattavilla hoitokustannuksilla ole ylärajaa.

Koska kyseessä on pilotti, projekti on luonnollisesti vielä alkutekijöissään ja samalla myös parhaassa mahdollisessa kehitysvaiheessa, eli asiakkaiden testattavana. Esimerkiksi itselleni vakuutus ei juuri tällaisena tuo sitä parasta mahdollista korvaushoitoa, sillä Omasairaala toimii vasta Helsingissä. Koska aihe ja palvelu kuitenkin kiinnostavat ja koen, että nyt kehitetään juuri sitä tulevaisuuden vakuutusta, halusin lähteä mukaan koekaniiniksi, ja toivoisin, että voisin innostaa mukaan myös mahdollisimman suuren joukon teitä lukijoitani.

Pilottijaksolle pääsee mukaan 15 euron kuukausihintaan ja paitsi, että tässä pääsee kokeilemaan ja testaamaan uusia hyvinvointisovelluksia ja niiden kannustavaa tehoa, tuohon hintaan saa ihan oikeasti OPn Syke -vakuutuksen. Niin, ja sen alennuksen vakuutuksen hintaan oman aktiivisuuden mukaan!
Eli varsinkin, jos olet pääkaupunkiseudulta, hyppää ihmeessä pilottiporukkaan ja hyödynnä edullinen ja kattava tapaturmavakuutus. Mikäli taasen olet kuten minä, eli asut reippaasti pääkaupunkiseudun ulkopuolella, voit silti lähteä mukaan omia elämäntapoja puntaroimaaan, kuten minä tein. Pilottijakso on luonnollisesti keino testata palvelua, parantaa, ja mahdollisesti myös laajentaa sitä.
OPn Syke -pilotti kestää vuoden 2016 toukokuun loppuun asti, ja vakuutuksen voi irtisanoa pilotin aikana milloin vain.

OPn Syke -pilotissa on mukana neljä eri hyvinvointipalvelua, ja löydät ne täältä. Kuten huomaatte, valittavana on paitsi liikuntaa ja kunnonkohotusta, myös terveellisempään ruokavalioon ja arjen aktiivisuuteen sekä parempaan jaksamiseen tähtääviä sovelluksia.
Puntaroin itse pitkään, mikä sovelluksista tuntuisi omaltani, mutta täytyy sanoa, että valinta oli vaikea, koska olisin oikeastaan halunnut testata kaikkia. No, liian monimutkaista ei elämästään kannata tehdä, ja ihan joka asiaa asettaa yhdellä kertaa luupin alle, joten valitsin itselleni PulseOn palvelun, jonka avulla mun pitäisi nyt saada itseni treenaamaan tehokkaammin ja kuntoa kasvattavalla tasolla. Miten tässä käy, siitä tulette kuulemaan myöhemmin, kun saan jonkinlaista kokemuspohjaa projektilleni.

Silti ihan jo omankin motivoitumiseni vuoksi, ottaisin teistä enemmän kuin mielelläni tsemppiseuraa. Josko sitä oltais keväällä koko porukalla paremmassa kunnossa! 🙂

Miten on, olisko vuosi 2016 hyvinvoinnin vuosi, ja pehmeä lasku parempaan oloon alkaisi jo joulukuussa? Jos kiinnostuit, mukaan pääset tästä linkistä.

Toivottelen aktiivista päivää myös teille! 🙂



11 Responses to “Vaikuta omilla valinnoillasi”

  1. Ansku says:

    Mun mielestä oma vastuu on ihan ensiarvoisen tärkeä juttu, mutta kyllähän se näin on, että valtaosalta se on unohtunut, ja sitten odotetaan vaikka elämäntapasairauksien parantamista ja että muut sen homman hoitaisi.

  2. Tru says:

    Ymmärrän, että kyse on pilotista (Lähitapiolalla muuten vähän samantyylinen pilotti meneillään), mutta eihän tässä oikeastaan ole mitään uutta tai ihmeellistä.

    Vakuutus on siis tapaturmavakuutus ja monella se jo nyt toimii niin, että soitat vakuutusyhtiöön tapaturman sattuessa ja he tekevät kaiken puolestasi (tuli juuri testattua asia Lähitapiolan kautta), paitsi ihan itse piti mennä lääkärille 🙂

    Tulevaisuudessa omasta terveydestä huolehtiminen sidotaan varmasti henki- ja sairaskuluvakuutukseen, tapaturman kanssahan sillä taas ei ole kauheasti tekemistä. Erilaisia seurantatapojahan tässä juuri haetaan, sekä op:n että lähitapiolan piloteissa, miten voidaan oikeasti ja järkevästi saada ihmiset itse vaikuttamaan terveyteensä ja sitä kautta vakuutusmaksuihin ja miten toteutumista voidaan luotettavasti seurata.

    Tsemppiä liikkumiseen! 🙂

    • No kyllä mun mielestä tälläinen vakuutuskonsepti on vielä uusi. Käsittääkseni suomesta ei löydy vielä yhtään vakuutusyhtiötä, joka löisi hintalappuja asikkaan oman aktiivisuuden mukaan. Ja, pitäisin tätä ehkä silti uutena juttuna ainakin seuraavat kymmenenkin vuotta. 🙂

      Tapaturmavakuutuksessa ei tietenkään olla minkään kovin uuden ja järisyttävän äärellä, mutta pitäähän se ymmärtää, että silloin kun kokeillaan jotakin, ja arasti testataan hyvinkin erilaista suuntaa, vakuutusyhtiöiden pitää antaa jotakin myös asiakkailleen. Ja olisihan se ehkä vähän eettisestikin väärin, testata moisia juttuja vaikkapa henkivakuutuksella. Eikös?

      Tottakai tässä nyt juuri testataan niitä seurantatapoja, ja sitä, miten ne linjat voidaan aikanaan vetää niissä vakuutuksissa, joissa asiakkaan omat elintavat oikeasti vaikuttavat. Mutta, kuten kirjoitinkin, kyse ei ole mistään niin mustavalkoisesta, kuin vaikkapa tv-luvasta. Eli nämä jutut pitää tosiaan miettiä, ja kokeilla, ja siitähän tässä juuri on kyse.
      Kuten monessa muussakin asiassa, liikkeelle pitää lähteä jostain. Ehkä kuitenkin mielummin tapaturmavakuutuksen kanssa, kuin vaikkapa, sen henki- tai sairaskuluvakuutuksen kanssa. 🙂

      • tru says:

        Tarkoitin siis sillä, ettei tässä ole mitään uutta sitä, että vakuutusyhtiö hoitaa paperiasiat asiakkaan puolesta eikä asiakkaan tarvitse tehdä mitään.
        (Onpas hankala lause).

        Mutta pidän siis hyvänä sitä, että vakuutusyhtiöt tutkivat tapoja, joilla asiakkaan elintavat vaikuttavat vakuutusmaksuihin. Juuri näillä piloteillahan niitä tapoja testataan.

        Tosin elintavoilla ei kauheasti ole vaikutusta tapaturmiin, paitsi että liikkuville ihmisille niitä sattuu enemmän kuin laiskoille 🙂

        Oikeastihan elintavoilla on vaikutusta sairaskulu- ja henkivakuutuksiin. Mutta koska järkeviä seurantatapoja ei vielä ole, on ihan sama minkä vakuutuksen kanssa pilotointi testataan.

  3. Lou says:

    Tuo OP:n Omasairaalakuvio herättää paljonkin ajatuksia. OP tulee jatkossa ohjaamaan asiakkaansa omaan sairaalaansa ainakin suurempien tutkimusten ja toimenpiteiden osalta, jolloin asiakkaalla ei ole enää yhtä suurta mahdollisuutta vaikuttaa siihen, missä häntä hoidetaan. Tämä saattaa katkaista vanhoja hyviä hoitosuhteita. Ja tiesitkö muuten, että myös Tampereelle on valmistumassa Omasairaala, tosin vasta tämän pilottijakson päätyttyä. 🙂

    • Omasairaalan laajentamisesta Tampereelle oli tosiaankin OPn kanssa jo puhe. Silti en koe vieläkään, että palvelu olisi tarpeeksi lähellä itseäni.
      Rehellisesti toivon, että siinä kohtaa kun vakuutusten hinnoitteluun oikeesti vaikuttaa asiakkaan omaa aktiivisuus, myös hoitopaikkojen valinnassa olisi enemmän joustoa. Ihan vain jo senkin vuoksi, että maantieteellisesti asiakkaat eivät saisi joutua eriarvoiseen asemaan. 🙂

  4. Minna says:

    Heips!
    Kuulostaa oikein mukavalta ja katselinkin noita eri vaihtoehtoja sillä silmällä, josko ilmoittautuisin mukaan. PulseOn kuulostaa parhaimmalta, mutta sitten olis joka kädessä jokin laite tai kenties toisessa kaksi, kun käytän jo Polarin aktiivisuusranneke/sykemittaria.
    Mietin vielä.
    Mukavaa viikonloppua!

    • Mulla on myös Polarin Loop, mutta en ole raaskinnut ostaa siihen sykevyötä ja vanhan Polarini sykevyö on tehty aikaa ennen tämänkaltaisia laitteita.
      Tässä mua viehättää kyllä se, että ranneke mittaa sykkeet samalla, eikä tarvita sitä rintapantaa. Loop kun ottaa jälkaprässinkin istumisena tai makaamisena, jos ei ole sykevyötä erikseen.

      Mutta katsotaan nyt miten tässä käy. Kun vain saisi lapset terveiksi ja pääsisi itsekin tuulettumaan vähän enemään lenkille ja salille. 🙂

Kommentoi