aatonaatto

23.12.2015

Hei ihanat!

Toivottavasti teilläkin joulufiilis jo alkaa kolkutella ovella. Mulle itselleni nimittäin se fiilis tuli tänään. Melkein kaikki ruokajutut on nyt tehtynä, ja kauppareissun jälkeen tarjoiluasiat alkaa olla kunnossa. Eilen pidin oikein kunnon siivouspäivän, ja toki puhdas ja siisti koti (ilman työkaluja ja maalipurkkeja) tuo sitä juhlan tuntua.

Kuten huomaatte, olohuoneen pöydänjalat vaihtoivat myös väriään. Eilen sudin myös keittiön ruokapöytään uuden maalikerroksen, koska siihen on täysin mahdotonta löytää valmista pöytäliinaa. Siisti ja puhdas pöydänkansi saa siis kelvata.

Tämä aatonaatto on meille sellainen social call day, eli kierretään joulutervehdysten ja lahjojen kanssa, ja treffataan kavereita. Aatto rauhoitutaan sitten ihan vain kotona sukulaisten ja perheen  kesken.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet omalla tavallaan raskaita, mutta tänään aion vaipua siihen rauhoittavaan joulufiilikseen ja nauttia tulevista pyhistä. Eli, toivottelen teille kaikille rauhallista joulufiilistä ja leppoisaa aatonaattoa.


18 Responses to “aatonaatto”

  1. Jarna says:

    Kylläpä tuli olohuoneeseen ryhtiä, kun pöydän jalat vaihtoivat väriä. Hyvältä näyttää. 🙂 Rauhallista joulunaikaa.

  2. aada says:

    Joulua

    Onko Pernilla Corydonin arvonta kenties unohtunut??

  3. Maria says:

    Voi, miten kaunista! Miten mä saisin karsittua meiltäkin ne punaiset pallot kuusesta – joka toinen päivä tykkään niistä ja sit joka toinen päivä ne pistää kyllä silmään. Laitoin muutaman punaisen paketin kuusen alle tuomaan balanssia. Ehkä se tästä 😀

    Hei oikein hyvää, iloista ja tunnelmallista joulua Emilia koko perheelle ♥

    • Hassu juttu se punainen. Toisaalta kiva, mutta toisaalta…. Mulla on yksi kaveri, jonka kuuseen ei pääse kuin punaista ja kultaa, vaikka kaikki muu oliskin jotain muuta. Tämä ystävä on siis vielä enemmän joulukonservatiivi, kuin minä, ja sanoo napakasti, ettei joulukuusen kuulu olla trendikäs! 😀

      Hei ihanaa lomaa teille sinne tuntureille. Nauttikaa ja ladatkaa akkuja. Koko porukalle kaikkea hyvää uuteen vuoteen, ja halauksia oikein paljoooooooooooonnn!!! ♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡

  4. taru says:

    moi,
    Onko tuo olohuoneen kattovalaisin mistä? Se on aika kiva.
    Hyvää joulua.
    -Taru-

  5. Sohvapöytä näyttää ihan superhyvältä! Mitä maalia päädyit käyttämään? Teillä näyttää aivan ihanalta ja salaa olen hymyillyt sun Pinterestpinnauksille (varsinkin muoti), sillä voisi pinnata kaikki samat 🙂

    Oikein kivaa ja rauhallista joulue teille Emilia!

    • Kiitos, Sara! ♡
      Pinteres innostukseni saamui jossain kohtaa, mutta nyt olen taas innostunut. 🙂 Pitääkin katsoa, josko löytäisin sut sieltä. 🙂

      Maalina käytin ihan Tikkurilan helmeä, syystä, että se oli ainoa, mitä paikallisella oli tarjota. Saahans itä sitten vaihtaa, jos niin tykkää. 🙂

      Suloisia vuoden viimeisiä! ♡

  6. Sini says:

    Ihanan jouluista teillä! Teidän kuusi ja muu sisustus näyttää ihana levolliselta <3
    Täällä etelässä ei kyllä oo yhtään saanu joulufiilistä kiinni, olin ballerinoissa tänään aatonaattona kaupungilla :DD
    Ehkä se sitten illalla hiipii kun lähdetään maalle, mutta vielä on kyllä tosi epäuskoinen fiilis.

    Ihanaa joulua koko perheelle! Ladatkaa akut ja rentoutukaa, joulu on vain kerran vuodessa. 🙂 <3

    • Toivottavsti se jouluinen fiilis otti tullakseen. Vaikka edes aaton jälkeen, kuten itselleni. 🙂

      Täällä on tosiaan ladattu akkuja ja huilailtu vuoden väsymyksiä pois. Uudella innolla uuteen vuoteen. 🙂

      Kaikkea hyvää sinne, ja levollisia vuoden viimeisiä! ♡

  7. idahhh says:

    Wau, näyttää upealta!! <3 värin vaihto kannatti kyllä ehdottomasti! Hyvää ja rauhallista joulua teille! 🙂

  8. Täti Ruskea says:

    Kauniita kuvia! Hyvää joulua sinulle ja perheellesi! Ja kiitos kun jaoit tätä tunnelmaa, ehkäpä tässä omakin joulumieli vielä löytyy 😉 Nyt alan viritellä lapsille aattoaamun yllätystä, jota eivät voi aavistaakaan 🙂

    • Aattoaamun yllätys! Kuulostaa ihanalle, aatto kun on tunnetusti lapsille ehkä pisin päivä vuodessa! 😀

      Toivottavasti joulumieli tuli ja kaappasi valtaansa.

      Suloisia vuoden viimeisiä ja rauhallisia välipäiviä. ♡

  9. Tiina says:

    Hauskaa ja rauhallista joulua koko teidän perheelle teillä kyllä on aivan ihana koti ⭐️

Kommentoi