iltapäivän pelastus

17.1.2016

Tiedättekö sen iltapäivän hiipivän pikkunälän, tunteen joka ilmenee väsymyksenä ja keskittymisen herpaantumisena. Oma elimistöni huutaa ainakin ravintoa aika tasaisin väliajoin. Aamupuuro seiskan jälkeen, lounasta ennen puoltapäivää, ja sitten jotain pientä jonka avulla jaksaa päivälliseen asti. Tutkimusten mukaan iltapäivä on monelle se sudenkuoppa, jossa tulee tartuttua suklaapatukkaan tai leivonnaiseen. Verensokeri kaipaa piristystä, mutta suuhun tulisi laittaa jotakin, minkä avulla energia virtaa kroppaan tasaisemmin, eikä seurauksena ole kahta kauheampi väsy.

Indiedaysin ja Elovenan yhteistyön myötä pääsin kokeilemaan Elovenan kauraisia välipalapatukoita, ja käsilaukun lisäksi ne löysivät tiensä aika nopeasti myös iltapäiväkahvin kaveriksi.

Olen ollut pitkään sellainen patukkatyttö. Jonkinlainen välipala pitää kulkea laukussa miltei aina, ja autossakin on yleensä todisteita patukkariippuvuudestani käärepapereiden muodossa. Kun kroppa ei jostain syystä saakaan energiaa tasaisin väliajoin, patukat pelastavat pinnankiristymiseltä, ja isommalta suklaanhimolta. Alunperin tarrasin aina erilaisiin proteiinipatukoihin, mutta jossain kohtaa älysin yhdistää vatsavaivat kiireellä napattuihin välipaloihin, ja proteiinipatukat ovat jääneet siitä saakka kaupan hyllylle.

elovena 4

Elovenan hedelmäisen kauraisia välipalapatukoita on kahta erilaista; Mansikka-Vadelma ja Kaakao. Molemmat ovat koostumukseltaan raakapatukkamaisia, hedelmistä, kaurasta, marjoista/kaakaosta puristettuja, ilman mitään lisättyä. Näistä ei siis löydy lisättyä sokeria eikä lisäaineita, vaan rehellistä aitoa tavaraa.

Hedelmien, marjojen ja kaakaon lisäksi patukoista löytyy tietysti kauraa, joka on ravintoarvoltaan monipuolinen vilja. Kaura sisältää tasapainoisessa suhteessa hiilihydraatteja,
proteiinia ja rasvaa, sekä runsaasti ravintokuitua. Kauran kuidusta iso osa on liukenevaa kuitua eli beetaglukaania, joka hellii vatsaa ja
auttaa hallitsemaan myös kolesteroliarvoja. Kuitu tasaa verensokerin vaihtelua ja pitää nälän loitolla
pidempään. Kaura sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon, jos se on tuotettu erillään muista viljoista eli
se on niin sanottua “puhdasta kauraa”.

elovena 3

Itse tykästyin varsinkin tuohon Mansikka-Vadelma -patukkaan, koska siinä on marjojen tuoma raikkaus. Koemaistatus lapsilla meni tasaisesti, toinen piti enemmän marjoista, toinen kaakaosta. Proteiinipatukoita en ole koskaan halunnut lapsille antaa, mutta näissä kyllä plussana on juuri se, että luonnolliset raaka-aineet sopivat myös pienemmille. Toinen plussa tulee saatavuudesta, sillä Elovenan tuotteita löytyy niistäkin kaupoista, joissa ei ole protskupatukoita tai urheiluravinteita.

elovena 5

Vaikka patukkavälipalat on ollut mulle ennen sellainen reissussa napattava energianlähde, nämä ovat maistuneet myös ihan kotona. Aamukahvin haluan juoda tuntia ennen aamupalaa, mutta iltapäiväkahvin kanssa kaipaan usein jotakin “kastettavaa”. Jotain pientä, mikä nostaa verensokeria, ja estää iltapäivän nuupahtamista. Pienet patukanpalat tuntuvat joulun suklaakonvehtien jälkeen loistavalta valinnalta kahvin kylkeen. Hedelmien luonnollinen makeus taltuttaa makeannälkää, mutta ei nosta verensokeria piikiksi asti. Pieniksi paloiksi leikattuna patukasta tulee myös nautittua eri tavalla. Vähän kuin nappaisi sen muutaman palan suklaata kahvin kaveriksi.

elovena 2

Lukijakilpailu:

Kerro komenttiboksissa, missä tilanteessa Elovena pelastaa sinun päiväsi? Yksi onnellinen voittaa palkinnoksi Elovenan tuotepaketin. 🙂

Jätä kommenttisi viimeistään huomenna maanantaina (18.1.2016), ja olet mukana arvonnassa.

Kivaa sunnuntaita! Elättelen toiveita, että ehtisin tänään taloprojektissani jo maalausjuttuihin. 🙂


150 Responses to “iltapäivän pelastus”

  1. moonangel says:

    Töissä pelastaisi. Välillä on niin kiire ettei välttämättä ehdi kunnolla käymään tauolla ja kiiressä pitäisi jotain napata suuhun ettei tulisi hirveä nälkä ennenkuin pääsee ruokatauolle. Tuollainen olisi kyllä hyvä pelastus 🙂

  2. tuula says:

    Mukana arvonnassa. Oma suosikkini olisi varmaankin kaakao. Olen perhepäivähoitaja, lasten kanssa retkillä olisi kiva välipala.

  3. Tuisku says:

    Aina kun tekee mieli jotain hyvää, terveellinen vaihtoehto karkille, toimii 24/7 😉 nams! Mahtava palkinto!

  4. Outi says:

    Nämä kuulostaa kokeilemisen arvoisilta. Iltapäivälle oiva välipala. Ehkä myös aamukahvin kanssa yksi pala. 😉 Tuo teidän uusi talo näytti muuten aika söpöltä, odotan innolla lopputulosta.

  5. Paula says:

    Pikapuurot pelastaa! Helppo ja nopea sekä kuumaa vettä saa mistä vain

  6. Heini says:

    Elovena pelastaa useimmat aamut ja illat.
    Suosikki on perus Elovena kaurahiutaleet hitaasti kypsytettynä kattilassa, eli puuro

  7. Yöttö says:

    Välipalapatukat tulevat tarpeeseen pitkillä automatkoilla, ei tarvitse pysähtyä huoltoasemaevästelyille lasten nälkäkiukun noustessa vaan voi tankata lennosta patukoilla 🙂

  8. Tea says:

    Pelastaa oikeastaan joka aamu ja ilta, kaurapuuron muodossa! Sinne sekaan tulee hedelmäsosetta, turkkilaista jugurttia, pähkinöitä, chiansiemeniä ja pellavarouhetta. Ihan kuin jotakin herkkua söisi!

  9. Mari K. says:

    Työni on niin hektistä,että en ehdi syödä mitään iltapäivisin. Ja helposti ruokailuväliksi voi tulla 5 tuntia. Nämä patukat voisi nopeasti syödä,vaikka liikkuessakin. Ja plussaa on,että ei ole lisätty mitään sokereita. 🙂

  10. ida says:

    Elovena tuotteet pelastavat päiväni heti aamupala aikaan sekä pitkien koulupäivien aikana kun energiatasot alkavat tippua ja opiskelu ei enää innosta:-)!

  11. Johanna says:

    Elovena pelastaa aamut! Kaurapuurolla lähtee päivä käyntiin. Niin hyvää!

  12. Johanna A says:

    Nämä olisi päivän pelastus juurikin iltapäivällä kun tekee mieli jotain makeaa. Töissä, kotona, tien päällä, ihan missä vaan.

  13. Ink says:

    Hektisessä, fyysisessä työssä, missä tauko jää usein pitämättä olisi opea pelastus kun verensokeri rupeaa laskemaan! Tai heti töistä lähdettyä kun nälkä kurnii ja joutuu bussia vielä odottelemaan ja kotimatka kestää.

  14. MM says:

    Töissä tämä on pelastus ja taas jaksaa. Helppo ja nopea sekä terveellinen välipala. Patukat ovat helppo ottaa mukaan ja syödä nälän yllättäessä.

    mardumikkola@gmail.com

  15. Katja says:

    Perusteellisen elämäntapamuutoksen ongelmakohtia on ollut juuri kahvihetket, kun jotain olisi saatava, mutta mikään hedelmä tai marjat ei kahvin kanssa maistu. Nämä menevät jokatapauksessa kokeiluun, kiitos vinkistä! 🙂

  16. Nipsux says:

    Töissä tulee iltapäivisin usein napattua Elovena-patukka. Sitten voi käydä ruokakaupassa ilman sortumisia herkkuihin ja jaksaa ajella kotia ruoan laittoon. Elovena-patukoita suosin myös siksi, kun kuulin, että niitä tehdään tuossa naapurikunnan leipomossa eli työllistää montaa tuttavaani!

  17. Suvi says:

    Eloveenapatukat on kiva pelastus a), kun töissä tarvitsee pientä välipalaa b) ulkoilu/autoretkillä herkkuna kahvin tai kaakaon kera c) silloin kuin muilta merkeiltä ei tunnu löytyvän mm. pähkinättömiä välipalapatukoita, joita en voi allergian takia popsia

  18. MammaMaria says:

    Nämä ovat pelastaneet esim. meidän reissupäiviä! Kulkevat näppärästi laukussa ja plussaa yksittäinpakkaamisesta! Lapset ja äiti tykkää

  19. Kaura says:

    Puurot Elovenalta suosikkeja. Käy moneen tilanteeseen, ja töissä usein eväänä. Kaurahiutaleita voi myös käyttää leivonnassa ja saa nopsaan vieraille herkkua.

  20. Mari says:

    Voi kuinka monesti ylipitkinä työpäivinä kun olen jo ollut kävelemässä ostamaan karkkipussia..silloin olen muistanut laatikossa olevat välipalakeksit. Huomiseksi onkin uutta makua laatikossa odottamassa; Sitruuna&Siemenet.

  21. Tiina says:

    Tuo iltapäivän nuupahtaminen kuulosti niin tutulta! Oikeastaan jo se päiväkahvi on mullakin eka ongelma; mitä sen kanssa ottaisi. Siitä nykyään yleensä jo jotenkuten selvitään, mutta iltaruoan jälkeen tuntuu, että olisi pakko saada makeaa jälkkäriä. Pitäisi kokeilla, maistuisko nuo minulle.

    Tällä hetkellä Elovena kuuluu aamupaloihin kaurahiutaleiden muodossa.

  22. Milla says:

    Iltapäivällä on usein palavereja, joissa maha mouruaa eikä keskittyminen ole lainkaan huippuluokkaa. Ennen palaveria voisi napata muutaman palan tai koko patukan, niin jaksaisi skarpata lopunkin päivän.

  23. Jenni says:

    Nämä kyllä maistuis!! Välillä huomaa, että jää välipala kokonaan välistä kiireen vuoksi. Nää tois hyvän mielen,jos laukusta löytyisi tällainen 🙂

  24. Anne says:

    Nämähän olisivat vaikka näin kotiäidin pikainen ja helppo välipala 🙂 Namskis!

  25. jessika says:

    laukussa mukana, jotta saisi ottaa kun verensokeri putoaa. Myös ihan kahvin kanssa kun tekee mieli jotain hyvää

  26. HannaKoo says:

    Elovena pelastaa päiväni joka päivä! Aamupalaksi meillä syödään aina Elovenan kaurapuuroa ja aamupalanhan sanotaan olevan päivän tärkein ateria, eli Elovenan kaurapuurolla meidän perheen päivät on joka päivä pelastettu! 🙂

  27. Katja says:

    Välipalapatukat pelastaa päivän silloin kun lapsilla alkaa olla kova nälkä esim.treenien jälkeen!

  28. maikki says:

    Juu töissä tarttis iltapäivälle jostain saada energiaa terveellisessä muodossa! Iltavuorot on pitkiä jos maha kurnii. Joskus vuorosta riippuen päääsee vasta kahdeksan jälkeen kotiin syömään joten olis enempi ku tervetullut juttu! 🙂

  29. Mari says:

    Välipalapatukat tulee kyllä tarpeeseen, kun päivän ohjelma on juoksemista paikasta A paikan C kautta paikkaan B. 😀

  30. Annika says:

    Voi Elovena pelastaa minun jokapäiväiset aamuni. Rakastan kaurapuuroa ja ainoa oikea kaurapuuro tulee Elovenan kaurahiutaleista 🙂 Silloin tällöin nappaan kaupasta mukaan myös välipalaksi Elovenan välipalajuoman, näistä suosikkini on se aurinkoinen. Aion kyllä testata myös nämä patukat ihan ehdottomasti. Niin ja siis mukana arvonnassa 🙂

  31. Ella says:

    Aamuisin pelastaa, joka-aamuisena rutiinina tulee keitettyä elovenan hiutaleista aamupuuro. 🙂

  32. Marika says:

    Töissä patukat on käteviä, kun välipalan pitää olla helppo ja nopea syödä. Usein välipala jää syömättä..

  33. Elsa P. says:

    Elovena-patukat pelastaisivat päiväni opiskellessa, mikäli ruokalassa ei ole mieleistä ruokaa ja verensokeri alkaa laskea! 😉

  34. Elsa P. says:

    Elovena-patukat pelastaisivat päiväni opiskellessa, mikäli ruokalassa ei ole mieleistä ruokaa ja verensokeri alkaa laskea! 😉

  35. Creme says:

    Kieltämättä nyt kun on 3kk ikäisen kanssa kotona niin kaipaa viimeistään iltapäiviin herkkuhetken. Suklaapatukoita, leivonnaisia ja karkkeja ei taida hampaat pidemmän päälle kestää, joten siinä mielessä kaikki vähänkään terveellisempi on tervetullutta .

  36. Eevi says:

    Just siinä iltapäivällä, ennen päivällistä kahvin kanssa.

  37. viiviK says:

    Ehdottomasti silloin kun lääkäriluennot koululla kestävät ilta myöhään ja kanttiini on mennyt jo kiinni ja hirveä pikkunälkä yllättää 🙂

  38. Annika says:

    Kuulostaapas nuo välipalapatukat herkullisilta, menee ostoslistalle, kiitos vinkistä! Mä nauttisin patukat Ehdottomasti kahvin kanssa lasten päiväuniaikaan! Vauvan ja 2v nukutusrumban jälkeen tekee liian usein mieli jotain makeaa, joten nämä voisivat olla pelastukseni

  39. Kirsi says:

    Nuo patukat on minun iltapäivän pelastus kyllä. Iltapäiväkahvin kanssa on aina oltava jotain hyvää. Nuo patukat pelastaa siltä ainaiselta suklaanhimolta varmasti. Mukana arvonnassa ehdottomasti 🙂

  40. Sarkki says:

    Välipalaksi töihin! Aamupäivisin maha mouruaa kovin aikaisin kun aamiainen pitää syödä niin aikaisin.. Juuri tälläisiä tarvitsisin! Sopisi myös omalle kullalle mukaan töihin.

  41. MinnaM says:

    Iltapäivän väsymykseen ja pieneen herkkunälkään. Varmaan huomenna kipasen jo uutuuksia etsimään

  42. Pirjo says:

    Kesken työpäivän tietenkin.

  43. Katjuska says:

    Hei!

    Ekaluokkalaiselle joudun parina päivänä laittamaan pienet eväät mukaan kouluun, koska ruokailu on myöhään. Syksyllä laitoin mm. Hedelmiä, tomaattia ja kurkkua, mutta näillä pakkasillahan kyseiset eväät jäätyvät… Elovena-patukka on pelastanut tilanteen.

    Kiva arvonta!

    Pakkasterveisin, Katjuska

  44. Laura says:

    Tovottavasti onni on myötä, tartten nimittäin aina tämänkaltaisia tuotteita opetustuntien tai jumpan jälkeen ja olisi kiva testata näitä 🙂

  45. Teija says:

    Töissähän nuo ovat oiva apu kiireiseen päivään!

  46. Marjo says:

    Laukussa aina välipalapatukka mukana, makeanhimoa tai pikku nälkää varten. Lapsilla myös koulussa mukana kun kuuden tunnin koulupäivinä saa ottaa välipalaa mukaan.

  47. Elina says:

    Mukana arvonnassa, nämä patukat olisi näppäriä välipaloja automatkoilla itselle ja lapsille 🙂

  48. Johanna says:

    Elovena pelastaa jo nyt jokaisen työpäivän, tosin olen tykästynyt niihin juomiin. Patukoitakin voisi kokeilla, näyttää hyviltä.

  49. Sonja says:

    Ihan perinteinen kaurapuuro aamupalaksi pitää nälän poissa pitkään! Samaten tumman suklaan makuiset välipalakeksit ovat hyviä makeannälän selättäjiä ja erityisesti luentojen tauoilla käteviä, kun 15 minuutissa pitäisi ehtiä jotain haukkaamaan.

  50. Jenni says:

    Välipalapatukoita tulee aina olla laukussa mukana! Voi napata iltapäiväkahvin kaveriksi töissä tai vaikka töiden jälkeen jos täytyy vielä lähteä asioita hoitamaan tai kauppareissulle ja väli päivälliseen venähtää…

  51. Ellla says:

    Opiskellessa pelastaisi niin ihanasti!!:)

    • Anna-Maria says:

      Kotona kolmen pienen lapsen kanssa nopeat energiapatukat ovat tarpeen, sillä aina ei ehdi syödä silloin kuin nälkä yllättää. Juuri ne iltapäivät ovat usein niitä, kun tekisi mieli kahvin kanssa jotain hyvää, mutta terveellistä.

  52. Missä tilanteessa vaan, raskaudessa kun nälkä yllättää aina tasaisin väliajoin ja usein yllättäenkin 🙂

  53. Anne L. says:

    Useasti pelastaisi iltapäivän töissä, jotta jaksaisi työpäivän loppuun. Kahvin kera mieluusti.

  54. Heini says:

    Multakin löytyy yleensä aina juurikin Elovenan välipalapatukka käsilaukusta, mutta näitä kyseisiä en ole vielä päässyt maistamaan. Eli patukka pelastaa silloin, kun nälkäkiukku alkaa hiipiä ja seuraavaan ruoka-aikaan on vielä aikaa. Tai sitten vain kotona kahvihetken pelastajana toimii myös! 🙂

  55. Arja Rintala says:

    Koululaisille olisi hyvä laittaa reppuun patukka jotta jaksaa iltapäivän tunnit ahertaa. Olen itse ottanut töihin iltapäivä kahville usein mukaan elovena välipalakeksejä joita on aika monta eri makua. Tosi hyviä nekin ovat :)) T-Arja-

  56. Arja says:

    Mukana! Päivän pelastus tulisi juurikin iltapäivällä noin tunti ennen töiden loppumista, että jaksaisi taas seuraavaan lämpimään ruokaan asti.

  57. lulu says:

    Mulla iskee kauhea nälkä ja makeanhimo heti töiden jälkeen kun olen matkalla kotiin. Silloin hyvänmakunen välipalapatukka tekisi hyvää 🙂

  58. Elanor says:

    Koulussa on lounas jo yhdeltätoista, mutta päivä saattaa kestää neljään saakka. Silloin on erilaiset välipalat välttämättömiä, ja nämä voisivat tuoda mukavaa vaihtelua kun lähes aina on mukana hedelmä. 🙂

  59. Riri says:

    elovena pelastaa iltapäivän viimeisellä luennolla! mulla kulkee aina joku elovenan välipalakeksi mukana, että jaksan opiskella loppuun asti 🙂 luonnolisesti siis mukana arvonnassa!

  60. Elina says:

    Aamupuurona meillä käytössä joka aamu. Lisäksi erilaisia kaurapatukoita on ollut mukana metsäretkillä, uimahalli uinnin jälkeen kotimatkalle yms. Niihin hetkiin kun ruokailuun menee vielä hetki, ovat loistava apu kahden vilkkaan pojan 3 ja 5v äidille. Ja maistuvat kyllä äidille ja isillekin! 😉

  61. Heidi says:

    Minulla iltapäivällä alkaa painaa silmäluomet opiskellessa ja kahvikupin kylkeen kaipaa jotain verensokeria nostattavaa. Usein on tullut tartuttua suklaapatukkaan (tai jopa levyyn), mutta tällaiset luonnonmukaiset patukat maistuisivat varmasti! Itse en niin raakapatukoista pidä ja proteiinipatukat tuntuvat todella teollisilta. Plussaa totta kai suomalaisesta tuotemerkistä!

    Myös aamupalalla päivän starttaa Eloveenan kaurahiutaleet ja ilman niitä päivä ei lähde käyntiin parhaimmalla mahdollisella tavalla!

  62. by kaisla says:

    Aamupuurona ehdottomasti 🙂

  63. Anna says:

    Patukka maistuisi varmasti ihanalta kiireisinä päivinä, kun ruokavälit venyvät pitkiksi tai ennen salia kun kaipaa jotain millä jaksaa painaa treenin loppuun asti :>

  64. Helinä says:

    Yllätys, yllätys… iltapäivän makeanhimo yllättää IHAN joka päivä!
    Myös reissuun (ja rannalle) toisi helpon ja nopean avun – koko perheelle! 🙂

  65. Marielisa says:

    Meillä lukiolaiset tyttäret ovat erilaisten välipalapatukoiden suurkuluttajia, sillä koulupäivät venyvät välillä väkisinkin pitkiksi ja puoliltapäivin olevan kouluruokailun jälkeen on iltapäivällä jo pakko haukata jotain ja mikäs sen parempaa kuljettaa mukana kuin patukat!
    Mielelläni olen siis mukana arvonnassa

  66. Eija says:

    Tuollainen välipala maistuisi varmasti juuri iltapäivällä teekupillisen kanssa. Tai automatkoilla, varmasti parempi kuin se karkkipussi.

  67. Ninna says:

    Elovenan kaurapuuro on pelastanut kuukausitolkulla raskausaikana erittäin herkistyneen vatsani. Välipalakeksit puolestaan ovat mainioita välipaloja lapsille ennen kiireisiä harrastuksiin lähtöjä.
    Lämmin kiitos ihastuttavasta blogistasi ja iloista talven jatkoa 🙂
    Ninna

  68. Sari says:

    Osallistun arvontaan! Elovena pelastaa päivän töissä, kun ei ehdi syömään.

  69. Monica says:

    Välipalakeksejä ollut lapsilla mukana metsäretkillä, pitää kokeilla näitäkin 🙂

  70. Sari says:

    Herrrrkkuarvonta..joka maistuisi ehdottomasti parhaimmalta iltäpäiväkaffella 🙂 Josko onni osuisi kohdalleni..maanantain synttärieni kunniaksi 🙂
    -Sari-

  71. Lotta says:

    Työpäivän aikana maistui välipalakeksit kun ei ehtinyt syömään 🙂

  72. Jutta says:

    Elovena välipalapatukka pelastaisi aamulla kun lähtee ulkoiluttamaan koiraa vaunujen kanssa, ja aamupala on syömättä ja yön jäljiltä satanutta lunta ei vielä ole aurattu… 🙂 Silloin kun saisi nopeasti energiaa!

  73. Lingon says:

    Hyvä välipala retkelle mukaan otettavaksi ja pelastaisi myös väsyneen äidin päivän jos päiväkahvin kaveriksi tuollainen löytyisi kaapista 🙂

  74. SuviK says:

    Kahden vaippaikäisen äitinä oma ruokailu saattaa jäädä joskus viime tinkaan. Välipalapatukat ovat ehdottoman tärkeitä, jotta kiukku ei iske ja hommat rullaa. Nämä välipalapelastajat tunnetaan meillä känkkäränkkäpatukkoina, ja mies on jemmannut niitä mm.auton hanskalokeroon 😀 Arvonnassa ehdottomasti mukana! 🙂

  75. Noora says:

    Nuo olisivat ihana pelastus pari kertaa viikossa, kun yritän suoraan töistä kiirehtiä tennisvalmennukseen.

  76. johanna says:

    Pelastaa niissä tilanteissa, kun verensokeri pääsee laskemaan liian alas, mitä käy aika usein. Patukka on helppo napata suuhun. 🙂

  77. hanna says:

    Välipalapatukat pelastaa, kun tarvitsee saada jotain nopeasti energiatason nostamiseksi.

  78. Taina V says:

    Pieni välipala iltapäiväkahvin kanssa pitää verensokerin kohdillaan lopputyöpäivän ajan, kunnes pääsee kotiin päivällisen ääreen! Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  79. Minsti says:

    Elovenaa vein tuliaisiksi karkkilakkoiseen lapsiperheeseen! Itselle jo kaunis pakkaus on puoli ruokaa…

  80. Marjah says:

    Nam nam, hyvä välipala potilaiden välissä <3

  81. Heleena says:

    Nämä pelastaisi iltapäivän kaaokselta, kun saavutaan pienten kanssa hakemasta kaksospoikia eskarista. Pitkän rattaiden ja kävelymatkan jälkeen kun kaikilla on pikkunälkä ja kaikki haluaa jotain – nyt heti Allergioitten vuoksi kysyn, sisältääkö nämä maitoa ja kananmunaa?

  82. Sanmaria says:

    Elovena patukat pelastaisivat meillä äidin ja pojan kotiin paluun jääkiekkotreeneistä! Minun ei tarvitsisi hallilla sortua suklaapatukkaan ja poika jaksaisi kotiin saakka Elovena patukoiden ansiosta! 🙂

  83. Lauram says:

    Töissä, kun potilaita tulee ovista ja ikkunoista eikä kerkiä syömään 😮
    Vaikka onneksi näitä tilanteita on harvoin!

  84. Anski says:

    Elovena-patukat pelastaisi iltapäivän kiireisenä työpäivänä päiväkodissa tai siinä välissä kun kiidän töistä suoraan jumpalle tai spinningiin…

  85. Hanna says:

    Kiireen keskellä pikkunälkään yllättäessä 🙂

  86. Maria says:

    Välipalapatukat pelastavat, kun äiti ei ole muistanut hankkia lapsille välipalaa kotiin tai koulumatkalle. Ja äidin kun lounas on unohtunut kotijääkaappiin.

  87. Hannele says:

    Aamupuurossa Elovenaa, lähes joka aamu. Patukoita en ole Elovenalta maistanut. Mukana kilpailussa.

  88. Tea says:

    Koululaisen kotimatkalla.
    Reppuun aamulla pakattu ja kotimatkalla herkuteltu patukka auttaa pieneen välipalanälkään ja askeleisiin kotia kohti.

  89. Anna says:

    Töistä lähtiessä, kun väsyneenä lähtee ja kaupassa pitäisi käydä. Ja karkkilakossa sallittu patukka. 😉

  90. Mape says:

    mun laukussa on aina välipalapatukka, lähinnä lasten nälän yllättäessä, mutta välillä tarvitsen sellaisen itsekin. Vakiotilanne oli syksyllä kun kiidätin tyttöä suoraan koulusta kuviskerhoon, niin Elovena oli vakiovälipala keskiviikkoisin – mape

  91. Mia says:

    Välipalapatukka sopii lapsille reppuun, kun on pitkä koulupäivä ja itselle juuri iltapäiväkahvin kanssa.

  92. Anu says:

    Kiireisen koulupäivän jälkeen!!

  93. Julli says:

    Nää kelpais vaan niin hyvin mulle, koska mulla on jatkuva nälkä ja mahani ainakin osaa sen varsin hyvin ilmoittaa…:D Siispä minulla on aina varalta kaks patukkkaa laukussa mukana ja näitä olisi kiva alkaa testaamaan vuorostaan.

  94. Suvi says:

    Mukana ollaan! Kouluun ja töihin kätevä ottaa evääksi matkaan 🙂

  95. Laura says:

    Mä olen maistanut näitä kun mies sai muutaman töistä ja sen mitä sain (siis kirjaimellisesti maistoin koska ne pari patukkaa katos esikoisen suuhun alta aikayksikön 😀 ) niin hyvältä maistui!

    Nää kyllä olis just hyviä käsilaukussa kannettavia, kun vaikka lähtee suoraan töistä asioille ja jotain täytyis napata ettei “tuu kiukku”. 😉

    Nyt kun mulla on karkiton tammikuu menossa taas niin tämmönen…oi, olis ihana!

  96. Kerttu says:

    Aamulla syön elovenan kaurapuuroa.

  97. anna s. says:

    Täytyy sanoa, että näin vauvan kanssa se voisi pelastaa välillä minun omaa jaksamistani. Välillä tuntuu, etten kerkeä tehdä ruokaa, joten tämä siirtäisi nälkääni siihen asti että mies pääsee töistä 🙂

  98. Mirka says:

    Näitä en ole testannut, mutta aamuni Elovena pelastaa puuron muodossa 🙂

  99. Julie says:

    Se kriittinen vaihe, kun lähtee nälkäisenä koulu- tai työpäivän jälkeen kotiin ja siellä ei odotakkaan valmis ruoka. Siinä olisi oiva hetki saada pieni energialisäys- terveellinen sellainen! 🙂

  100. Kati says:

    Käsilaukussa on usein vastaavia välipalapatukoita. Jos työpäivät venyy, niiden kanssa jaksaa kotiin asti. Nuo vaikuttavat herkullisilta!

  101. Heleen says:

    Iltapäiväkahvilla töissä, ja töiden päätyttyä illalla ennen kauppaan menoa, ettei tulisi sorruttua huonoihin herkkuihin. Muutenkin olen pyrkinyt jättämään lisätyn sokerin kokonaan pois, niin tämä olisi hyvä vaihtoehto.
    Heleen

  102. Nina Vesterinen says:

    Hei!
    Yövuoroissa tämä on pelastaja kun on väsynyt ja nälisään…..

  103. Johanna says:

    Meillä Elovena-patukat säännöllisesti käytössä pojan jalkapalloturnauksissa, tytön kilpavoimistelukisoissa ja muuten vaan välipalana pidemmillä auto-/lentomatkoilla. Maistuvat kyllä koko perheelle!

  104. Hanna says:

    Koululaiselle evääksi kouluun kun on pitkä päivä tai kotimatkalle, että jaksaa tallustaa kotiin saakka. Laukkuun mukaan, kun liikkuu pienten kanssa. Saa heti lapselle syömistä, ennen kun raivari yllättää. Tai juuri itelle siinä vaiheessa, kun vauva itkee koko päivän, etkä pysty laittamaan mitään syömistä.

  105. Talitintti says:

    Elovena välipalapatukka pelastaisi varmasti iltapäivän teehetken kanssa töissä. Elovenapatukka toisi vaihtelua pähkinöihin, hedelmään tai proteiinipatukoihin, joita yleensä syön, jotta nälkäkiukku ei iskisi ennen päivällistä.

  106. Noora says:

    Opiskelujen välissä tauolla ja taas jaksaa!! 🙂

  107. olga says:

    Näihin täytyy tutustua! Nälkäisen uhmis-ikäisen itkupotkuraivarin estolääkkeeksi varmasti mainio vaihtoehto. Voisi toimia myös tähän äiti-ikäiseen 🙂

  108. Milla says:

    Nälkäkiukun hetkellä töistä tullessa 🙂

  109. Maria says:

    Elovena pelastaisi minut ehdottomasti iltapäivän työtunneilla, kun lounaan ja päivällisen väliin jää valitettavan monta tuntia 🙂

  110. Essi says:

    Kiireessä

  111. jaana says:

    pelastus kiireisenä päivänä töissä, kun ei ehdi kunnolla istumaan alas ja syömään kunnon ateriaa!

  112. Nea says:

    Harkkoihin mennessä suoraan koulusta, kun ei leivät pysy hyvinä, mutta tarvitsee jotain pientä, ettei nuukahda kesken treenin.

  113. Ansku says:

    Itselläni tulee pidettyä Elovenan patukoita mukana aina laukussa. Kun päivittäin kulkee koulun ja töiden väliä, ei aikaa kunnon ruokailulle aina jää, jolloin nämä patukat pelastavat päivän.

  114. Jaana says:

    Ehdottomasti päivä kahvilla, kun ruokaan on vielä tovi aikaa mutta kaipaa jo jotain. Urheileville nuorille välipalaksi 🙂

  115. Elisa says:

    Nauttisin patukan heti 🙂 ja myöhemmin ehkä töissä välipalana. T. Elisa

  116. Anna-Maija says:

    Kun työpäivä venyy ja/tai täytyy suunnata suoraan töistä kauppaan. Siinä vaiheessa tarvitsee jotain, ettei ostoskärryn sisältö ole ihan “holtiton”. 🙂

  117. Soile says:

    Töissä iltapäiväkahvin kera ja luulen että teinillekin maistuisi koulupäivän jälkeen tai repussa eväänä.

  118. Satu says:

    Elovena-tuotteet olleet hyviä; kevyt, maukas, helppo napata mukaan laukkuun –
    itselle tai lapsille mukaan kouluun.

  119. Ria says:

    Tauoilla ja varsinkin pitkinä opiskelupäivinä kun energiat alkaa olla lopussa iltapäivällä ja mitään kauppoja ei ole opiskelupaikkani lähellä.

  120. hannna1 says:

    Tauoilla töissä ehdottomasti!

  121. Karamelli says:

    Aamuluentojen energiapiikkinä.

  122. ride says:

    Välipalapatukka on loistoeväs juuri ennen hiihtolenkkiä!

  123. Maiju says:

    Elovena kuuluu puuron muodossa joka aamuun tai iltaan, mutta näihin patukoihin täytyy ehdottomasti tutustua jos näillä välttäisi sen iltapäivän pienen herkkujen napostelun 🙂

  124. Anna Voutilainen says:

    Lapsilla ja minulla kulkee repussa mukana elovenan suklaan makuinen välipalakeksi. Hyvä välipala jos iskee pikkunälkä 🙂

  125. Jesper says:

    Iltapäivällä töissä kiireessä tai iltavuorossa energian lähteeksi.

  126. Jossu says:

    Oi mukaan! Näitä tarvitsen minäkin! 🙂

  127. Anneli says:

    Elovena pelastaa meidän aamut puuron muodossa. Välipalapatukoita (siis niitä kauraisia, “vanhan mallisia”) on ollut satunnaisesti lapsilla retkieväänä. Odotin innolla näitä uusia patukoita, kun mainostettiin että niissä ei ole sokeria. Jotenkin oletin että ne olisivat samanlaisia kuin vanhat, mutta ilman sokeria. Kauhistuksekseni huomasin että nämä ovat todella paljon kalliimpia kuin ne vanhat välipalakeksit. Täytyy varmaan joskus kokeilla näitä kuitenkin, mutta toivon että Elovenalta tulisi myös kauraiset välipalakeksi ilman sokeria. Tuo suklainen näyttää kyllä todella herkulliselta…

  128. M says:

    Elovena pelastaa aamuni ja kiireiset lounaani puurolla! 🙂 Kiireisen työpäivän pelastuksia ovat valmiit annospussit, jotka valmistuvat nopeasti!

  129. Roosa says:

    Koulussa tai työharjoittelussa kahviaikaan, kun tarvitsisi energiaa vielä loppupäivälle ja helppo sekä terveellinen välipala olisi tarpeen.

  130. Omenainenomena says:

    Lapsille nämä olisivat niin parhaita!

  131. Ella says:

    Elovena-välipalapatukat ovat pelastaneet monina koulupäivinä, kun koululla on joutunut olemaan joskus jopa seitsemäänkin saakka. Antavat rutkasti kaivattu energiaa ja maistuvat niin, niin hyviltä! 🙂

  132. hilkka says:

    Töissä menisi välipalana 🙂

  133. Marika says:

    Milloin vain t.Kahden pikkupojan äiti 😀

  134. Jenniee says:

    Mun tekee usein lounaan jälkeen mieli jotain makeaa (ja jostain luin että se onkin ihan ok tapa ettei iske väsy iltapäivällä, kunhan kyseessä ei ole liian sokerinen jälkkäri). Tässä kohtaa Elovena on tosi bueno, suosikkini on Elovenan kaurakeksit, ne yksittäispakatut ja tummasuklaalla maustetut <3 🙂

  135. Elina says:

    Nämä saattaisivat olla nyt pelastukseni päiväkahvin kanssa, kun yritän terveellistää elämäntapojani. Mutta ne päiväkahvit ei maistu miltään ilman jotain hyvää..

  136. Milla Jasmin says:

    Elovena pelastaa usein 8 tunnin työpäivän jälkeen, kun vielä pitäisi jaksaa kolmen tunnin iltaluento!

  137. Pelastavat sellaisen kiireisen työpäivän jolloin en ole ehtinyt kunnon ruokaa syömään. Patukoiden avulla jaksaa taas jatkaa <3

  138. elisa nykänen says:

    Lapsen kanssa kaupungilla
    -elisa

  139. Maria K. says:

    Mulla patukat toimivat pelastuksena pitkän koulupäivän jälkeen pitkällä kotimatkalla. Jaksaa ajella kotiin. Elovena-patukoita pitäisi kokeilla, en vain ole niitä kaupoista vielä bongannut. Kuulostavat ihanan terveellisiltä.

  140. Res says:

    Elovenaa joka aamu puurona, patukka tai pikapuuro iltapäivällä opiskeluiden jälkeen ennen töitä.
    Silloin tällöin tulee patukka napattua banaanin kanssa lounaaksi, jos muuten ei ehdi syömään.
    Elovena välipalakeksit ja välipalajuomat ovat tutumpi, mutta raaka vaihtoehto ehdottomasti kiinnostava! Kaikki nämä helposti repussa/ laukussa kulkevia välipala vaihtoehtoja, parempia vaihtoehtoja 🙂

  141. Titta says:

    Otan seuraavalle pidemmälle hiihtolenkille, haukkaan aina välillä niin pysyy energiataso tasaisena. Lapsille voisi antaa turnauksiin ja kisoihin mukaan. Jos näitä olisi kaapissa, ne voisivat pelastaa päiväkahvihetken silloin, kun kaipaa jotain kahvin kanssa.

  142. Leena M. says:

    Heh, satuinpa todella sopivasti ensimmäinen vierailuni tässä blogissa. Näin noiden Elovena-patukoiden mainoksen vähän aikaa sitten ja mielenkiintoni heräsi samoin tein! Olen raakapatukoiden suurkuluttaja ja juurikin iltapäiväkahvin kera ne ovat mitä mainioin energiavajekuopan peittäjä :). Ihanaa, että Elovena on tuonut oman versionsa markkinoille, sillä Elovena on… no Elovena!

  143. saniri says:

    Iltapäivän kahvihetkeen oiva lisä, jaksaa loppupäivän pakertaa töissä. Yleensä minulla on aina mukana jonkinlaisia välipalapatukoita, jos pikkunälkä yht’äkkiä yllättää 🙂

  144. Hanna says:

    Klo 14-15 maissa töissä, ettei lapsia ole hoidosta hakemassa kärtyinen äiti. 🙂 Olen näitä patukoita etsinyt jo monesta kaupasta ilman tulosta. Minne nämä on sijoitettu? Keksihyllyille/energiapatukoiden sekaan vai karkkihyllyjen yhteyteen? Edes Sokoksesta en moisia löytänyt. 🙁

  145. Minna says:

    Pitkien työpäivinen ja reissu päivien palastus. Saa nopeasti energiaa ja sopii myös pieneen makean nälkään kahvin kanssa. Helppo ottaa mukaan myös harrastuksiin 🙂

  146. Pia M says:

    Tänään tuli nautittua yksi kun olen toipilaana ja mikään ruoka ei oikein maistu..

  147. Sari P says:

    Rankan opiskelun lomassa, muistia virkistämään tai vain päivää piristämään. Ihana herkkuhetki! 🙂

  148. naurispelto says:

    Töissä. Teen iltavuoroa 12-18 eli syön lounaan juuri ennen töihin menoa ja sitten myöhäisen päivällisen töitten jälkeen. Joku hedelmä tulee heitettyä kitusiin jossain välissä yleensä. Varsinaisia taukoja ei ehdi useinkaan pitää, joten välipalan pitää olla helposti ja nopsaan nautittava.

  149. Leena says:

    Missä vain, etenkin iltapäivällä töissä tai salilla jos energiat loppuu. Minulta löytyy aina jumppakassista elovena-pakka. Sopii myös täydellisesti vehnä- ja maito-ongelmaiselle! Kiva että tulee lisää elämää helpottavia tuotteita tarjolle :):)

Kommentoi