Aamutakissa kaupungille?

29.1.2016


Huomautteleeko teillä lapset usein vaatteistanne tai asuvalinnoistanne? Tai huomautellaanko teillä yleensäkään pukeutumisesta lasten toimesta? Meillä ei juurikaan, vaikka toki pari poikkeustakin löytyy. Esimerkiksi esikoinen saattaa heittää ilmaan kohteliaisuuden, kun ollaan lähdössä jonnekin, ja äiti on käyttänyt ennätysajan sopivaa vaatetta etsiessä, koko tekstiilisen omaisuutensa sovittamisessa ja ärräpäiden luettelemisessa. “Äiti, sä näytät kauniilta” kuulostaa ihanalle ehkä varsinaista asiasisältöään enemmän juuri kauniin ajatuksen vuoksi. Lapsi kun ei vielä ymmärrä (samoin kuin ehkä joku toinen) kehua ja ylistää vain jotta päästäisiin lähtemisessä eteenpäin. Ei, lapsi joko tarkoittaa sanomaansa, tai sanoo asiansa tehdäkseen toiselle hyvän mielen.

Muuten pukeutumiseen ja vaatetukseen liittyvät kommentit jäävät pieniin (tosin äänekkäisiin) huomautuksiin siitä, että jonkun sukassa on reikä, vaatteessa tahra jne. Nämä huomiot tekee yleensä nuorempi lapsista, ja mitä julkisempi paikka tai jäykempi tilaisuus, sitä äänekkäämmin tiedotus ja ongelman paikantaminen suoritetaan. Näiden esimerkkien lisäksi meillä saatetaan huomata äidin uusi vaate, mutta näissäkin tapauksissa itse vaatetta enemmän lasta yleensä kiinnostaa, mistä ja koska hankinta on tehty. Mikäli esille nousee kysymyksiä hinnasta, uskallan epäillä, että varsinainen kysyjä on lapsen sijaan ihan joku muu taho. Tyyli- ja makuseikat eivät yleensä siis puhuta, tai nostata tunteita, mutta poikkeuksen tekee yksi takki.

asuperjantai 4

Jo parina aamuna takkivalintani on nostattanut kuumia tunteita. Viimeksi tänään, kun huikkasin ovea aukaiseville lapsille, että odottaisivat sen verran, että äiti saa itselleenkin takin päälleen. Ja mitä vielä! “Ei se ole takki, se on AAMUTAKKI!” Eikä siinä kuulemma kuulu lähteä ulos…

Siinä sitten puolihuolimattomasti vielä vilkaisin itseäni peilistä ikään kuin todistaakseni, että takkivalintani oli hyvä ja varsin oikeutettu, mutta samalla tajusin, että lapseni onkin äärettömän tarkkasilmäinen. Tässä palttoossa ei nimittäin ole vuorikangasta, nappilistaa, eikä vetoketjua. Pelkkä hemmetin saunatakinvyö! Ja kun mallia oikein tarkkaan katsoo, niin kyllähän se aamutakista menee. Vähän lyhyt ehkä, mutta varsin mukava muuten.
Niinpä pyörsin puheeni, sekä esimerkillisen käytökseni siitä, että talvella ei lähdetä takki auki minnekään, ja löysäsin vyöstä solmun pois. Yhtä aikaa toivoin, että tyylipoliisilapseni olisi tyytyväinen, eikä sääntöpoliisilapseni huomaisi ratkaisuani.

asuperjantai 5

Sanoi lapsi sitten mitä tahansa, niin aion kyllä nauttia näistä keleistä edes ohuemman takin muodossa. Kivahan se on, ettei aina tarvitse sonnustautua kuin napajäätikölle lähtisi. Takki aukikaan ei palellu välttämättä ihan niin kovasti, kuin olen antanut lasten ymmärtää.

Seuraavaksi kohti viikonlopun ruokaostoksia. Tosin otsikosta poiketen, minä en lähde aamutakissani kaupungille, koska meillä päin käydään kylillä.

Hauskaa viikonloppua kuitenkin ihan jokaiselle!

takki|Second Female
farkut|H&M
kengät|Zign
laukku|Marimekko
huivi|Becksöndergaard

Tallenna


8 Responses to “Aamutakissa kaupungille?”

  1. jaana says:

    Oletpa tyylikkäänä! On aika elegantti aamutakiksi ;D Itsellä hankintalistalla villakangastakki ja tuontapainen paksu, iso huivi. Mätsää kivasti yhteen!

  2. Poletti says:

    “Aamutakki” on oikein kaunis. 🙂

    Itselläni on vastaava kokemus KappAhlin farkkukankaisesta kietaisumekosta. Olin pukenut kyseisen mekon päälle ja lapsi kommentoi “Äiti miksi sinulla on pyyhe päällä??” No, kun tämä on kietaisumekko. 😀

  3. Lisbeth says:

    Mun 3 vee tyttöni kyselee päivittäin monen vaatteen (myös alushousujen..) ostopaikkaa ja sitä, kenen vanha vaate on (saamme serkkutytön vanhoja vaatteita).. Meidän tuppukylässä lapsen vaatteiden ostopaikkana toimii useimmiten Lindex, joten jos en muista (/halua keskustella vaatteen alkuperästä juuri siinä hetkessä) jonkun vaatteen ostopaikkaa, tyttö toteaa itse vaatteen olevan “varmaan Lindexistä”. Oma maku alkaa selkeästi myös kehittyä, esim. keltaisesta pidetään kodin tekstiileissä, mutta ei vaatteissa. Voi noita 😀

  4. Marme says:

    Hei,

    Hurmaava matto! Kenen, mistä jne. Juuri tuollaista on etsitty jo piiiitkään.

  5. ano says:

    Onko sinulla edelleen hiuksissa tuuhennokset? Oletko kokenut hankaliksi, takkuuntuvatko, miten harja osuu kiinnityskohtiin jne?

  6. Ihana (aamu)takki 😉 Kelpaisi omaankin kaappiin! Onneksi meidän 2v on vielä siinä iässä, että parasta on laittaa mun kuivumassa olevat pikkarit kaulaan ja mennä esittelemään iskälle uutta “korua”. :DD

  7. Marjah says:

    Tuttua tuttua…. ehkei aina niin mukavaa…. ja kyseessä siis jo 15 veet ja 13 vee… 🙁

  8. Inkivääri says:

    Sinulla oikein kaunis tuo takki, mutta täytyy sanoa, että Lontoossa noita sovittelin, tuntuivat huolettomilta, mutta aamutakilta ne minun ylläni näyttivät jo kaupassa

Kommentoi