I niin kuin influenssa

04.2.2016


No pöh! Se flunssa muuttuikin sitten vähän rajumpaan kuumeeseen, ja vei aika veto pois -tilaan vähäksi aikaa. Maanantai-iltana kuume vain nousi, ja vasta eilen alkoi taas maailma hiukan hahmottua edessä. Lämpö sahaa edelleen, mutta pahin on kai (tai ainakin toivottavasti) jo takana.

Maku ja hajuaisti ovat edelleen lomilla, ruokahalu nollassa ja olo kuin junan alle jääneellä (kielikuvallisesti), mutta eilen illalla raahauduin jo suihkuun asti, sillä mitään haistamatta tiesin olevani pesun tarpeessa. Jospa tänään jo jaksaisi pestä hiuksetkin, sen verran on pelikuva nuhjuisen näköinen.

Aamupäivällä sain kyydin kauppaan, ja ruokapuoli hoitui pussilla ranskalaisia ja kalapuikoilla. Jep, ei mitään terveysruokaa, mutta muuhun ei oikein voimat riittäneet. Iltapäivällä kaivoin autonkin lumen alta (muistaakseni maanantaina vielä nurmikkokin pilkisti monin paikoin ja nyt on taas talvi!), sain jopa kuljetettua pojan soittotunnilleen. Vähän isompi kauppareissu pitäisi vielä tehdä, sillä jääkaapista morjestaa lähinnä valo.

Sunnuntaina siivosin koko talon vastaanottamaan uutta viikkoa, mutta pakko myöntää, että tällä hetkellä täällä näyttää juurikin siltä, että taloudenhoito on lomaillut, ja villakoirien koosta voi päätellä, että imuroinnin sijaan täällä on pöyhitty lähinnä peittoja ja tyynyjä.

Mutta kyllä tästä kuulkaas vielä noustaan! Nyt on sellainen fiilis, että johan riitti tätä lajia. Toki pitää varovaisesti tarttua arkeen ja parannella itsensä ihan loppuun asti. Nyt kuitenkin näkyy jo se valon pilkahdus siellä tunnelin toisessa päässä.

Kaikista edellä mainituista syistä johtuen, mulla ei nyt ole liittää tähän mitään kivaa sisustuskuvaa tai energistä omakuvaa, mutta hei, hedelmät kelvatkoon! Ne on aina nättejä ja energisiä!

Ensi syksynä asetun rokotejonoon, ja ehkäisen tämänkin pirulaisen ennakkoon. Viimeiset vuodet meillä onkin influenssa rokotetta otettu, mutta nyt olin jotenkin niin laiska tuonkin kanssa. Tulipahan opittua kantapään kautta. 🙂

Ja jos nyt oikein positiiviseksi aletaan, niin hei, kohta on taas viikonloppu! 🙂

Mukavaa torstai-iltaa!


8 Responses to “I niin kuin influenssa”

  1. idahhh says:

    Voi ei, tsemppiä ja paranemisia sinne! Toivottavasti pahin on jo ohi 🙂

  2. Täti Ruskea says:

    Paranemisia! Tiedätkö, viime vuonna (tai vuoden 2014 loppupuolella) otettiin influenssarokote, ettei vauva saisi influenssaa. Kuinkas sitten kävikään?! 5/7 meistä sairastui ja tietenkin myös vauva, silloin 2kk. Vauva joutui sairaalaan infektioeristykseen. Mä olin tietty mukana ja sairastuin itse toisena sairaalayönä. Kotona tosi sairas mies ja yksi yhtä sairas lapsi sekä yksi toipilas ja kaksi tervettä (jotka eivät sairastuneet lainkaan). Joulu muutaman päivän päässä. Vauva onneksi selvisi tosi hyvin, koska sai nopeasti viruslääkityksen. Oltiin onnellisia, kun saatiin viettää joulu yhdessä. Pölykoirat nurkissa eivät sinä jouluna häirinneet, tunnelma syntyi aidosti siitä, että perhe sai olla yhdessä. Vähän kyllä luottamus rokotteeseen kärsi :/

  3. Hoitsu says:

    Pakko kommentoida tuohon rokotteeseen. Siinähän on kahden viikon varoaika ja täysi suoja saadaan vasta kahden viikon päästä. Jos siinä se virus ehtii iskeä niin sitten ei voi mitään. Olen aina ottanut rokotteen paitsi vuonna -14 ja vuosi -15 alkoi sitten influenssalla jota podin kolme viikkoa. Nyt on rokote otettu.
    Paranemisia kaikille, influenssa on kyllä ikävä tauti.

  4. souliina says:

    Tsemppiä sinne kovasti ja toivotaan että flunssa olisi jo takanapäin. Hedelmäkuvat sopii oikein mainiosti, on niin upeita kuvia nekin 🙂
    meillä on oikea villakoira kennel menossa, ei niin että täällä olisi flunssaa podettu, vaan jäätävä työputki takana, ja millään ei jaksaisi pölyhuiskaan tarttua.

  5. Nanna says:

    Hei – ymmärrän! Täällä kanssa kokeiltiin influenssaa heti vuoden alussa. Täytyy sanoa, että pikkuisen tuntui jopa loukkaaville sellaiset kommentit, joissa tauti rinnastettiin tavalliseen flunssaan…

    Meillä myös ollaan jatkossa rokotejonossa ja heti ekojen joukossa! Kyllä tuntui pahalle, kun tartutimme vahingossa puolivuotiaan vauvan. Ja kuinka moni onkaan tullut tartutettua aiempina vuosina, virusta oireettomasti kantaessaan. :/

    Tsemppiä teille! Ei se onneksi tolkuttoman kauan kestä ja toisaalta laittaa myös pelinappulat oikeaan järjestykseen. Vaikka tapa siihenkin onkin aika ärsyttävä!

  6. Hanna-Mari says:

    Voih, onneksi nyt sinulla jo helpotta. Itse makaan kns sängyn pohjalla. Tyttö ollut viikon kuumeessa ja nyt kun hänellä helpottaa, alkoi mulla kuume nousta. Pahinta on pääkipu! Toivottavasti ei ihan viikkoa veis…

  7. Ansku says:

    Toivottavasti vointi on jo kohentunut ♡

Kommentoi