#blogitarina

15.3.2016

Aina vähän väliä blogeissa kiertää erilaisia haasteita, eikä ihan jokaiseen millään aina tule tartuttua. Nyt viime aikoina minulle on kolahtanut kaksikin mielenkiintoista haastetta, joihin ajattelin tässä kevään aikana tarrata. Aloitetaan blogitarina -haasteesta, jonka sain ihanalta Inspirations -blogilta. Kiitos siis siitä!
Viisi kysymystä, joiden avulla avaan vähän omaa suhdettani bloggailuun ja tietysti siihen blogikirjoittamisen aloittamiseen.

illalla

Miksi perustin blogin?

No tätähän on aika ajoin tullut täällä pohdittuakin. Blogini pohja sai alkunsa jo vuonna 2007, kun olin reilu vuosi sitten löytänyt blogimaailman ihmeellisyyden. Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että blogit (siis nämä nykyaikaiset visuaaliset blogit (bloggit olivat tosiaan ennen enemmän verkkopäiväkirjatyyliin toteutettuja mielipidekirjoituksia)) olivat varsin uusi juttu Suomessa, eikä niiden määrä tainnut olla kuin promillen luokkaa nykyisestä.
Anyway, ihastuin, rakastuin inspiroiduin – ja lopulta halusin tehdä jotain vastaavaa itsekin. Kyllä, kuvata kivoja juttuja lähinnä omaksi iloksi, sillä eihän pieneen mieleenikään tullut, että blogit olisivat oikeasti joku kasvava juttu.

Vaan oma bloggaamiseni ei sitten lähtenytkään käyntiin niin nousukkaasti kuin olin ajatellut. Esteeksi muodostui se, etten osannut käyttää bloggeria, enkä siirtää kuvia kamerasta koneelle. Sitten tuli aika kun aloimme odottaa esikoistamme, ja niin kaunis ja hieno asia kuin tuo olikin, se myllersi elämäämme todella paljon. Ensin tuli raskausmasennus, lopulta synnytyksen jälkeinen masennus, ja siihen vielä muutto pois kotikaupungista (ja omien vanhempieni läheisyydestä) puolivuotiaan vauvan kanssa.

Viimeinen niitti oli kuitenkin varmasti se blogin kannalta merkittävin, sillä ymmärsin, että suosta oli noustava, ja halusin keksiä itselleni jotakin mielekästä puuhaa kaiken muun vastapainoksi. Opettelin kaiken lähinnä itsekseni ja salaa, enkä oikein kehdannut kertoa edes miehelleni puuhistani. Kuvailin kukkia, ja niitä näitä, purin ajatuksiani  ja lopulta tuntui, että tekninen puoli oli välttävästi hallussani.
Olin edelleen ahkera blogien lukija, ja kommenttien jättäminen lopulta toi jotakin liikennettä myös omaan blogiini. Muistan yhä, kuinka hassua oli lukea ensimmäinen, tuiki tuntemattoman ihmisen, jättämä teksti kommenttiboksista.

Mikä on blogini aihepiiri?

Blogillani ei taida olla niin ihmeellistä aihepiiriä. Aiheet valikoituvat lähinnä oman elämäni ympäriltä, ja niitä on laidasta laitaan. Jossain kohtaa törmäsin blogeihin, joissa pääpaino oli lastenvaatteissa, ja muistan kokeneeni pienen huonoäiti -fiiliksen. Lopulta tajusin, että on ihan ok, jos ei halua turista kurahousuista, vaan kaipaa siihen omaan juttuunsa jotakin muuta. Meillä kullakin on omat intohimomme, ja blogeissa ihanaa on juuri se, että sen kun toteutat ja kirjoitat siitä mikä tuntuu kivalta. Toiset kuvaavat koristetyynyjä, toiset lasten välikausivaatteita, ja molemmille on tilaa ihan yhtäläisesti.

Blogini aihepiiri on kietoutunut vahvasti myös minuun itseeni. Tällä tarkoitan sitä, etten juuri halua blogissani nostaa esiin muiden asioita. En silloinkaan, kun niillä on suuri vaikutus omaan elämääni. Läheisteni sairaudet tai kriisit eivät ole asioita, joita haluan riepotella julkisesti. Perheeni on blogini taustalla, mutta en koe asiakseni kirjoittaa heistä sen enempää. Lasteni kasvu, terveydentila ja kehitys eivät ole asioita, joista koen olevani edes oikeutettu kirjoittamaan. Minua ei kuitenkaan millään muotoa haittaa, jos joku määrittelee bloginsa sisällön rajat täysin toisin. Tiedän, että osalle tämä linjani merkitsee itsekkyyttä, ja osa näkee elämäni täydellisen huolettomana. Koen silti, että valtaosa lukijoistani osaa lukea blogeja ymmärtäen, että sisältö ei tosiaankaan paljasta ihmisen elämästä kuin pintaraapaisun.

hoodit-7

Miten läheiseni suhtautuvat blogiini? 

Kysymys, joka pitäisi ehkä esittää ennemmin heille! :)
Joitakin johtopäätöksiä voisin kuitenkin vetää siitä, että saan heiltä tukea. Mieheni on kannustava, ja vanhemmiltani saamme usein lastenhoitoapua, kun minulla on ns. etäpäivä. Luulen, että mieheni on tyytyväinen siihen, että saan tehdä juttua, josta nautin, ja veikkaan, että jokainen vanhempi tahtoo sitä omalle lapselleen. Välillä vastaillessani kommentteihin, hymyilen itsekseni tai naurahdan kivalle kommentille. Tällöin saan usein ”mä rakastan sua” -fraasin mieheltäni, joka kuulemma pitää siitä, että hymyilen ja teen asiaa, joka saa minut hymyilemään.
Kenties se, että läheiseni eivät ole blogini pääasiallista sisältöä merkitsee tässä kohtaa paljon. Tuskin ystävämme tulisivat kovin pitkään meille istumaan iltaa, jos seurauksena olisi aina oman pärstän pyöriminen sosiaalisessa mediassa.

Tästä aiheesta tulee kuitenkin mieleeni yksi hassu tapaus, joka sattui kun odotimme Klaara. Raskauteni oikeasti todettiin vasta ensimmäisen kolmanneksen lopussa, ja kerroin syyn pyöristyneeseen vatsanseutuuni vasta reilun viikon päästä siitä, kun syy oli selvinnyt itselleni. Toki läheisille ilmoitettiin vähän aikaisemmin, mutta uudella iPhonella kun lähetin siskolleni masukuvaa, viesti ei mennytkään perille, enkä tajunnut sitä. Pahoitin toki kauheasti mieleni, kun iloista uutista ei noteerattu, ja vastaavasti siskoni taisi tuohtua hetkeksi, kun sai lukea kyseisen uutisen blogistani. No, asia selvisi, eikä siitä jäänyt kuin hauska muisto. Tosin myöhemmin siskoni törmäsi jossain Facebookin kirppisryhmässä myynti-ilmoitukseen jossa myytiin takkia, ja kuvana oli blogistani otettu kuvani, jossa takin alta pilkotti pyöristynyt vatsani. Ensimmäinen ajatus oli kuulemma ollut, että ”ai se on taas raskaana, eikä ole kertonut mitään”. :)

Mitä blogille kuuluu juuri nyt?

Kiitos, blogille kuuluu nyt hyvää. Kevät tekee aina kuvaamisesta mielekkäämpää, ja energiaa blogille riittää enemmän. Kevään aikana on ollut myös muutamia tosi erilaisia yhteistyöjuttuja, joiden seurauksena olen päässyt kokemaan asioita, joita tuskin ilman blogia koskaan kokisin. Bloggaaminen tuntuu kivalta, ja juuri nyt en osaisi kuvitella elämääni ilman sitä.

Toki aika ajoin myös omaa blogiaan tulee kyseenalaistettua, mutta katson senkin positiiviseksi asiaksi. Taisi olla ystäväni Hercule Poirot, joka totesi, että lääkäriä, joka ei kyseenalaista koskaan diagnoosiaan, kutsutaan murhaajaksi. Oli asia mikä hyvänsä, omaa tekemistään on välillä syytä pohtia. Tätä samaahan minulle on esimerkiksi äitiys. Välillä on hyvä kyseenalaistaa myös omaa käytöstään äitinä ja pohtia, olisiko siinäkin parantamisen varaa. Samaa yritän kovasti harjoittaa myös puolison roolissa, mutta en sitten tiedä, että minkälaisin tuloksin. ;)

pionipenkki

Mitkä ovat lempipostaukseni?

Lempipostauksiani ovat edelleen pienten yksityiskohtien kuvat ja positiivisten ajatusten luominen. Toki tätä en itsekään ihan tauotta jaksaisi. Kosmetiikasta on välillä kova palo kirjoittaa, mutta arastelen aihetta, kun en ole mikään kosmetiikkaguru. Ja sama pätee varmasti moneen muuhunkin aiheeseen. Sekoitus vähän kaikkea sopii siis oikeastaan itsellenikin parhaiten.
Mikäli taas katselen teidän mieltymyksiänne, luetuimmat postaukset ovat juurikin niitä omaan elämääni (ja napaani) liittyviä. Kauneudenhoito, hiustenhoito, liikunta, terveys, pukeutuminen ja yleinen onnellisuuden pohtiminen ovat tilastollisesti luetuimpia juttujani.
Minusta tärkeintä bloggaamisessa on juuri se, että tehdään juttuja, jotka itsestä tuntuvat kivoilta niin kirjoittaa, kuin kuvata. Toki niiden läheisten asioiden riepottelemisella saisi jokainen blogiinsa hurjat kävijämäärät, mutta se on totaalisen toisarvoista. Kuten kesällä 2009, tavoittelen edelleen bloggaamisella hyvää mieltä. Ainoanan erona se, että toivon tuottavani sitä nykyään myös edes osalle teistä.

Tällä kertaa kuvituksesta vastaa viimekesäiset muistot. Tänään aamulla paistoi nimittäin niin ihanasti, että ulkona tuoksuikin ihan kevät. Aika siis aloittaa puutarhahaaveilut oikein urakalla!

Kivaa tiistaita!


24 Responses to “#blogitarina”

  1. Anu sanoo:

    Olipa mukava postaus ja ihania, niin kesäisiä kuvia, tulispa se kesä jo pian!
    Sinun blogisi on hyvänmielen blogi ja ideoita pullollaan, kiitos tästä!

    Ihanaa kevään jatkoa!

    • Kiitos, Anu. Koitetaan pitää kiinni siitä hyvästä mielestä!
      Kohti kesää, kesäiltoja ja pioniaikaa! :)
      Mukavaa sunnuntaita!

  2. Minttu sanoo:

    Arvostan suuresti ettet tuo liikaa yksityiselämääsi ja läheisten elämää blogiin. Tämä on aito ja hyvänmielen blogi josta lukija saa paljon. Kiitos ♥

    • Niin, ei se vain olisi se mun tapa, mutta ymmärrän kyllä, että blogeja mahtuu maailmaan kaikenlaisia ja ehkä hyvä sitten juurikin niin. Jokaiselle jotakin. :)

      Kiitos sinulle, ja ihana kuulla, että täältä saa sitä hyvää mieltä. Tunnen ehdottomasti onnistumisentunnetta siitä. :)

      Suloista sunnuntaita! ♡

  3. idahhh sanoo:

    Olipas mukava postaus. Näitä on kiva lukea kun ne kertoo tosi paljon kirjoittajasta vaikka niissä ei hirveesti asiaa edes kirjoitettaisi! :) ihanaa keskiviikkoa sinne ja kuvat saivat todellakin puutarhahaaveilut valloilleen!

    • Ymmärrän mitä tarkoitat. :)
      Voi mä niin kaipaan niitä kesäiltoja kun puutarhassa vaan aika kuluu, ja sitten huomaa, että hups, taas meni yksi päivä kökkiessä multaa. :) Ihanaa, kun taas mennään kesää kohti. Kaipaan jo sitä ulkoilmaelämää. :)

  4. MariaE sanoo:

    Olen seurannut blogiasi aivan sen alkuajoista lähtien. Niistä kirjoituksista, joita ei enää blogista löydy. Muistan Odd Mollyn rimpsut ja madonnapatsaat. Kauniit kuvat ja tekstien surumielisyyden, tuntemasi yksinäisyyden. Ehkä juuri siksi en ole koskaan kokenut blogiasi liian pinnalliseksi tai kiiltokuvamaiseksi, vaikka se onkin matkalla muuttunut kevyemmäksi ja vähemmän henkilökohtaiseksi. Olen onnellinen, että voit hyvin ja saan nauttia blogisi kauneudesta ja valoisuudesta. Sanon usein, että blogisi näyttää siltä miltä haluaisin oman elämäni näyttävän. Sinulla on silmää kauniille asioille ja lahja niiden kuvaamiseen. Inhimillisyys on yhä läsnä teksteissäsi, vaikka pidätkin yksityiselämäsi tyylikkäästi omanasi.

    Hyvin harvoin olen vuosien aikana kommentoinut, mutta nyt halusin kiittää siitä ilosta ja inspiraatiosta jota blogisi minulle antaa.

    Maria

    • Kiitos, Maria! ♡
      Tavallaan mulle tuli se tunne kommenttisi jälkeen, että niin, mitenköhän ulkopuolinen näkee elämäni ”kehittyneen” kun on sitä seurannut blogin kautta pitkään. Toisaalta taas jokaista postausta kirjoittaessani ajattelen juuri teitä (pienen pientä joukkoa), jotka olette pysyneet matkassa koko ajan tai lähes koko ajan. Että kirjoitan ihmisille, jotka tietävät, mistä ponnistan ja mitä olen. Niin, ehkä juuri siksi tuntuukin niin pahalta, kun joku tuomitsee elämäni hirveän helpoksi ja minut itseni omaan napaan tuijottavaksi.
      Mutta näin sen blogin piti muuttua. Suurelle yleisölle ei olisi enää valmis avaamaan tuntemuksiani ihan niinkään paljon kuin joskus alkuun tein. Sama ihminen olen silti, samat kolhut ja sama usko siihen, että elämässä pitää myös olla kauniita juttuja, vaikka päivä näyttäisi kuinka harmaalta. :)

      Mulle tuli todella ( ja tarkoitan oikeasti todella paljon) lämmin olo tekstistäsi, ja hyvä mieli siitä, että elämän pienet hetket tuovat iloa myös muiden päiviin. Elämääni tuskin kokonaisuudessa kukaan omakseen haluaisi, mutta toivon, että meistä jokainen oppisi näkemään kaunista ympärillään ja omassa arjessaan. Olen puhunut paljon bloggaamisen ”eduista” ja haluan kannustaa ihmisiä jonkinlaisen kuvapäiväkirjan tekemiseen. On se sitten itselle tai muille. Kun oikein yrittää, kauneutta näkee väkisinkin ympärillään. Ja joskus se väkisin on olosuhteisiin nähden se ainoa keino.

      Blogi on antanut mulle paljon, se on vienyt itseäni ja ajatuksiani eteenpäin. Ennen kaikkea se on kuitenkin antanut kannsutavia kommentteja, ymmärrystä ja vertaistukeakin. Eikä sillä ole väljä, kommentoiko usein. Nyt kuitenkin on taas ihana tunne, kun tietää, että sinäkin olet yhä siellä, ja olet yksi niitä joille blogia päivitän. Kiitos siitä. ♡♡♡

      Kaunista sunnuntai-iltaa.

  5. Frida sanoo:

    Kiitos, kun jaoit… tätä oli kiva lukea :)

  6. satu sanoo:

    Blogisi on oikeasti ihana, kaunis ja käsittelet asioita mukavan positiiviseen sävyyn. Luen blogisi aina samanlaiseen elämäntilanteeseen ja koettuihin asioihin on helppo samaistua. Jatka samaan malliin.

    • Kiitos, Satu. ♡
      Tuntuu tosi hyvältä lukea näitä kommentteja. Kiitos, että olette siellä toisella puolella. ♡♡♡

  7. Riikka sanoo:

    Kiitos historiapläjäyksestä, josta aivan liikutuin! Huomaan löytäväni paljon yhtymäkohtia omaan elämääni. Itse vielä kovasti raivaan tietä sitä kohti, että uskaltaisin tehdä sitä, mistä nauttisin. Hauskaa muuten sekin, että olet ollut kiinnostunut blogeista jo -07. Itse aloin lukea blogeja -06 ja sittemmin aloin niitä tukimaankin, mutta omaa en vieläkään ole uskaltanut perustaa :).

    Kiitos blogistasi, rankkaan sen tasoltaan Suomen lifestyle-blogien parhaimmistoon!

    • Kiitos, Riikka.
      Tosiaan silloin -06, kun löysin blogit, koko touhu oli kovin erilaista, ja valitettavasti moni hyvä, silloinen suosikkini, on jo ovensa sulkenut. Oma bloggaamiseni lähti tosiaan liikkeelle vain pienenä puuhasteluna, mutta olen siitä hyvin hyvin iloinen.
      Blogi antaa paljon, ja laittaa myös minut edelleen pohtimaan niitä elämän parempia puolia, ja arjen kauneutta. Siksi aina kannustankin myös muita kokeilemaan. Tekeekö sitä sitten julkisesti vai ei, on asia erikseen. Mutta mikset koittaisi. Ensin vaikka ihan vain muutamalla postauksella, ja päivien iloja keräillen. Kuka tietää, minne se johtaa! ♡

      Ja hei, kiitos rankkauksesta! Kotikutoinn blogini punastelee ja kiittää hämillään. ;) ♡♡♡

  8. Ihana postaus! :) Mä olen myös lukenut sun blogia jo vuosia, ihan liian harvoin tulee kommentoitua. Nyt olen vähän yrittänyt kunnostautua tässäkin asiassa! Joka tapauksessa jatka samaan malliin, sun blogi on parhaimmistoa! :)

    • Kyllä minä sinutkin jo aika pitkän ajan takaa muistan. :) Kiitos siitä! ♡
      Ja eipä tässä ole blogi mihinkään muuttumassa. Elämä muuttuu sen verran, että mitään isompaa en kaipaakaan. Tämä tuntuu omalta, kun se kulkee tässä rinnalla ja elää ihan vain mukanani. :)

      Suloista sunnuntaita teille! ♡♡♡

  9. Nina sanoo:

    Olen melko tuore blogisi lukija. Pidän kovasti tyylistäsi kirjoittaa ja nimenomaan aiheiden monipuolisuudesta. Blogisi ei ole pinnallinen vaikket yksityiselämääsi juuri tuokaan esiin (ei mielestäni pidäkään). On hienoa, että näin kunnioitat läheisiäsi ja etenkin lapsiasi. Enemmänkin pitäisi herättää keskustelua, onko oikein, että vanhemmat blogeissaan tuovat lastensa elämän julki kuvineen ja teksteineen…
    Kiitos siis mukavasta blogista ja aurinkoista kevättä!!

    • Kiitos, Nina.
      Kuten kirjoitin, uskon, että jokainen tekee blogiaan tavallaan, parhaimmaksi näkemällään tietenkin.
      Mulle lapset ovat niin iso elämää, että heidän rajaamisensa tämän ulkopuolelle ihan täysin olisi teennäsitä ja mahdotontakin. ;utta yksityisyyteen on heillä oikeus siinä missä minuunkin. Positiivisuus ja ilon kautta tekeminen ja kirjoittaminen sopivat paremmin minulle.

      Toivon sinne aurinkoista uutta viikkoa ja keväisiä päiviä. Ihanaa pääsiäisen odotusta! ♡

  10. inspirations sanoo:

    Kiitos kun otit haasteen vastaan <3 Oli kivaa luettavaa, antoi tosi positiivisen kuvan sinusta ajatuksistasi, niin kuin blogisi yleensäkin. Tulipa hyvä mieli ; )

    • Kiitos sinulle, että annoit haasteen minulle. Tämä oli ihanan positiivinen juttu kirjoittaa ja antoi myös kivaa perspektiiviä itselleni.
      Sait siis tehtyä minulle oikein hyvän mielen. ♡

  11. Anni sanoo:

    Olipas mukava postaus! Luen blogiasi usein ja kommentoin aivan liian harvoin. Tykkään blogissasi monipuolisista aiheista, kauniista kuvista ja elämänmakuisista teksteistä. Kiitos myös vinkeistä ja inspiksistä mm. sisustukseen tai kauneudenhoitoa liittyen <3
    Kivaa kevättä!

    • Kiitos, Anni! ♡
      Mitään paineita tai velvotteita ei tässä blogissa anneta kommentoinnin suhteen. Haluan, että täältä saadaan hyvää mieltä ja niitä inspiraatioita. Vaikka sitten kiirellä ja puhelimellä selaillen. Toivon, että pystyn tekemään sellaista matalan kynnyksen blogia, johon on helppo tulla ja josta uskaltaa kysyäkin jotakin. :)

      Kaunista kevättä ja suloista sunnuntaita sinulle. ♡

  12. Hurmioitunut sanoo:

    Voi ihana Emilia! ♥ Tätä oli kiva lukea. Puit hyvin sanoiksi tunnelmat ja ajatukset joita itsekin mietin välillä blogisi kohdalla. Siis että se saa hymyilemään, tuo hyvää mieltä ja pidän siitä, että kirjoitat itsesi kautta ja perhe jää taustalle. Tämä ei siis tarkoita sitä etteikö perheesi kiinnostaisi, vaan juuri sitä että tämä on sinun juttusi, kerrot omasta näkökulmastasi perhettä ja läheisiä suojellen. Myös se että aihepiiri elää tilanteesi ja tunnelmasi mukaan on virkistävää ja luontevaa.
    Itse harmittelen, että työt vievät tällä hetkellä niin paljon aikaa ettei illalla bloggaamiseen jaksa keskittyä, vaikka tästä nautinkin. Tämän vuoksi kommentointikin muiden blogeihin on vähän unohtunut. Tämä sai kuitenkin pysähtymään. :) Kiitos.

    • On todella ihanaa lukea näitä kommentteja, ja vaarsinkin teiltä, jotka olete kulkeneet matkassani jo pitkään. Blogi on elänyt, ja elää edelleen minun mukanani, mutta tietoisesti en ole siihen muutosta kaivannut. Ja tosiaan edelleen toivon, että ilo ja elämisen kauneus veisivät eteenpäin niin minua, kuin kaikkia lukijoitani.
      Ja sinulle myös: Kommentointi ei ole täällä laisinkaan pakollista. Toki saan siitä hyvän mielen, mutta meillä kaikilla on elämänvaiheita, jolloj on vaan kiire, tai aika ainakin vähissä. Silloin iloinen kuvakin on kiva piristys päivään, ja toivon, että niitä hetkiä mahtuisi sinne kiireenkin keskelle. ♡♡♡

      Ihanaa kevättä sinulle! ♡