Keskiviikkoa ystävät!
Ehkä pakko jakaa myös täällä tämä paikallisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu: Nimittäin meidän liikennevalot. Kyllä, kaupunkimme on saanut ihka ensimmäiset liikennevalot, ja nekin tosin ihan väliaikaisesti siltatyömaalle, mutta juttu se on sekin! Mulla on tällä viikolla koulukuljetusvuoro (joka kolmas viikko vien omani ja pari naapurin lasta kouluun), ja olihan se aika juttu, kun maanantaiaamuna matkan varrelle olikin ilmestynyt ihan oikeat liikennevalot!
No joo, kuten jo kirjoitin, paikallinen uutiskynnys kyllä ylittyi, mutta eihän tuo nyt noin niin kuin yleisesti ole mikään kovinkaan suuri asia. Ja sehän se juuri laittoikin miettimään, että aika erilaista voi olla tavallinen arkikin, riippuen siitä missä kukakin asuu, tai missä olemme kasvaneet.
Ensimmäinen kosketukseni keskustelupalstoihin oli joskus vuosituhannen alussa, kun etsin tietoa eräästä koirarodusta. Ajauduin melko tunnetulle palstalle, missä pohdittiin kyseisen rodun aktiivisuutta ja ulkoiluttamisen tarvetta. Keskustelupalstojen syvin olemus aukesi mulle myös tuolloin (ja valitettavasti tämä mielipide jäi jokseenkin pysyväksi), kun luin noita ihmisten kirjoittamia juttuja – ja mitä kamalampia vastauksia niihin. Mieleen jäi pätkä, jossa joku koiranomistaja kirjoitti, ettei koe kauheasti stressiä koiransa lenkittämisestä, vaan kulkee lemmikkinsä kanssa päivittäin jalan kauppaan ja takaisin, ja se riittää oikein hyvin pienten pissatusten lisäksi.
No tästähän joku sitten sai vettä myllyynsä ja oikein kunnolla: Miten edesvastuutonta edes hankkia koiraa, jos ei viitsi Valintataloa pidemmälle perheenjäsentään viedä. Ja markettien pihat ovat koiralle vaarallisia, samoin mahdolliset häkit, joihin ihmiset tunkevat ties mitä myrkytettyä ja koira kärsii… No, tiedätte sen sävyn, millä näille palstoille kirjoitellaan.
Keskustelu kuivui lopulta kasaan, kun kauppareissulle koiransa mukaan ottava osapuoli kertoi asuvansa 12 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta. Hiljaisella kylänraitilla ei oikeastaan ollut koiralle mitään vaara, ja halutessaan karvakuono sai myös odottaa isäntäänsä sisällä.
Niin, aika usein me tuomitaan toistemme tekemisiä, tapoja, ja jopa ulkoista olemusta, melko heppoisin perustein. Vedetään niin johtopäätöksiä, kuin hernettä nenään, vaikka ei oikeastaan tiedetä koko asiasta yhtään mitään. Läski, ruma, outo, hullu, laiska… Tuttuja sanoja kaikille; loukkaavia, lokeroivia ja alentavia. Kun ihmisen ulkokuoren, ja päällepäin näkyvän käytöksen takana, on kuitenkin aina jotain paljon suurempaa.
No, entä miksi me sitten tuomitaan? Miksi me ollaan aina nimittelemässä ja herjaamassa? Miksi jonkun toisen elämää on niin helppo tarkastella ja vielä helpompaa on löytää siitä vikoja? Entä miksi joku jatkuvasti arvostelee sinua? Nälvii, loukkaa ja halventaa?
Onko minussa, sinussa tai meissä jotain niin pahasti vialla, että siitä pitää jatkuvasti muistutella? Tai voivatko ihmiset ihan oikeasti olla niin paljon toistaan huonompia ja vähempiarvoisia, että kaikkeen tuohon on jopa jonkinlainen oikeutus?
No ei tietenkään, eikös vaan!? Määrittämällä liikaa toisia, me määritämme oikeastaan vain itseämme, ja tuomitseminen kertoo aina enemmän tuomitsijasta kuin sen kohteesta. Se kertoo tuomitsijan omasta rajallisuudesta, huonosta itsetunnosta ja tarpeista, eikä loukkauksilla oikeastaan ole mitään tekemistä kenenkään huonommuuden kanssa, vaan niissä on enemmänkin kyse jonkun tarpeesta parantaa omaa huonoa oloaan. Kenties tarve tuhota toisen onnea vain koska oma elämä juuri sillä hetkellä potkii päähän ja tuntuu pahalta. Niin, kun kenelläkään ei saisi mennä paremmin kuin itsellä…
Entä miten ne liikennevalot liittyvät ihmisen tuomitsevaan luonteeseen? Voi kun edes tietäisin! Taisin jopa eksyä aiheesta vähän liiankin kauas. Mutta toisaalta, jonkinlainen viivytyssysteemi voisi olla paikallaan meillä ihmisilläkin. Paitsi ettemme sortuisi rumiin sammakoihin, myös siinä, miten paljon annamme ilkeyden loukata. Voi kun aina pysähtyisimmekin ennen kuin pahoitamme mielemme, ja muistuttaisimme itseämme että olemme hyviä juuri tällaisina. Yleensä kun ilkeys syntyy juuri pahasta olosta ja omasta epäonnistumisen tunteesta, eikä kenenkään virheistä tai huonommuudesta.
Mutta, jottei kävisi liian raskaaksi tämä päivitys, kevenetään sitä hiukan hömpälllä! Support your local -college on ollut pitkään haavelistallani, mutta tuntuu, että olen aina onnistunut nukkumaan onneni ohi, ja jäljelle on jäänyt vain eioota. Nyt vihdoin onnisti, ja tämä tulee kyllä olemaan kevään luottopusero kaikessa helppoudessaan ja rentoudessaan. Pusero löytyi lopulta täältä ja farkut ovat viime keväältä Lindexin valikoimista
Mutta hei, vielä loppuun yksi pyyntö!
Blogini on ehdolla “Vuoden tyylikkämmäksi blogiksi” Inspiration Blog Awards -kilpailussa, ja toivoisin kovasti saavani äänenne.
(Vuoden tyylikkäin blogi on niin ulkoasultaan kuin sisällöltään laadukas. Kuvat voisivat olla suoraan aikakausilehden sivuilta, ja aiheet ovat aina hyvällä maulla valittuja.)
On toki suuri kunnia olla jo ihan vain ehdolla, mutta toki jokainen antamanne ääni on tärkeä. Äänestykseen pääsette alla olevan kuvakkeen/linkin kautta.
Kiitos. ♡
Asiaa
Ja tuosta paidasta olen haaveillut itsekin, äkkiä siis ostamaan oma
Kiitti! 🙂
Juu, nyt nopsana, tai kohta on taas sitä eioota. 😀
Nuo netin keskustelupalstat (ja nykyään esim. facebookin ryhmät) on kyllä semmoisia sotatantereita välillä että huhhuh! Itseäni ottaa päähän ihmisten mustavalkoisuus, kun ei voida nähdä jotakin asiaa kuin omalta kantilta, ja se toinen kantti on väärä, aina. Se on todella turhauttavaa, ja itse kyllä pääasiassa tyydynkin vaan lukemaan näitä keskusteluja, sillä kommentointi olisi todennäköisesti aivan turhaa.
Ja niin totta tuo, että “What Mary says about Lisa, tells more about Mary than Lisa”, vai mitenkä se fraasi menikään..
Ja hei, onnea liikennevaloista – ja paidasta! 😀 Tsemppiä äänestykseen! 🙂
No sanopa muuta! Ja tuntuu, että ihmisten tapa ilmaista näisssä itseään muuttuu yhä vain pahempaan suuntaan. Turha sinne on edes yrittää lusikkaansa työntää, sillä kuten sanoit, joskus toisten on vain ihan mahdoton ymmärtää, että asioilla on myös ne harmaansävyt.
Mä mietin, että olisin liittänyt postaukseen jonkun hyvän lainauksen aiheesta, mutta en löytänyt/muistanut mitään mikä olisi tuntunut oikealta. Mutta toi Mary ja Lisa on ihan mahtava esimerkki! Kun noinhan se juuri menee. 🙂
Kiitos, me nautiskellaan “city-elämästä” ja liikennevaloista. Ja kiitos myös tsempistä! 🙂
Äänestetty -Sinua 🙂
Hyvä kirjoitus!
Kiitos, L! ♡
Kiitos hienosta kirjoituksesta, herjaamisesta,nimittelystä,tuomitsemisesta. Sitähän se on meidän aikuisten maailmassa ja lapset seuraa vanhempiensa mallia.
Toivotaan omalla esimerkillä hyvää…
Kiva paita,sopii hyvin sinulle!
Ja entä valot..voi,minäkin asun pienessä maaseutukaupungissa minkä mielellään tajuasi kirkonkyläksi kun valot tuli, nauratti,ei ne aina ole päällä nytkään.
Seija
Surullista on juurikin se, että aikuisen esimerkeistä oppii uusi polvi käyttäytymismallinsa, ja valitettavasti nykyaikana tuo malli on monesti ihan kauhea. Kunpa vain voisimme opettaa ystävällisyyttä ja erilaisuuden arvostamista.
Kiitos, tämä collari on kyllä niin mieleinen. Kauan ehdin siitä jo haaveilla.
Naurattaa oikein nuo valot. No, olen kotoisin vähän isommasta kaupungista tuosta naapurista, ja siellä kun asuttiin, niin sai sanoa, että asutaan siinä liikenneympyrän vieressä. Niitäkin kun oli vain se yksi. 😀
Hienosti kirjoitit ja niin asiaa! Kummallista, miten hanakoita me ihmiset olemme tuomitsemaan toisia, etenkin noilla keskustelupalstoilla ja kyllä ihan elävässä elämässäkin, valitettavan läheltä olen moista touhua seurannut ja joutunut jopa osalliseksi. Mutta kuten kirjoitit, niin tuo tuomitseminen kertoo enemmän tuomitsijasta kuin tuomittavasta. Jos omassa elämässä on ongelmia ja pahaa oloa sitä puretaan niin helposti toisiin, sen sijaan, että käytäisi asiallista keskustelua ja pyrittäisi ratkomaan asioita tai pysähdyttäisi miettimään, miksi suhtautuu asiaan niin kuin suhtautuu… Ääh, en mä osaa kirjoittaa ajatuksiani, mutta tiedän niin tuon tunteen!
Juuri näin, ihan samalla linjalla ollaan. Ja miten monen elämän pelastaisi se, että ihminen voisi vain todeta itselleen, että oma elämä on nyt ihan kökköä ja harmittaa, kun jollain toisella menee paremmin. Se on inhimillistä. Mutta väärin on se, että omaan kiukkuun käytetään lääkkeenä ilkeyttä ja ilo viedään toisenkin elämästä. 🙁
Voi kun kaikki kohdallamme osaisimme miettiä kahdesti, ennen kuin pahoitamme muidenkin mielen.
Mahtava kirjoitus, niin hyvä! <3
Kiitos, Marjah! ♡
Olen kolme kertaa erehtynyt kysymään neuvoa keskustelupalstalta,oikeasti luulin että ihmiset auttaisivat mielellään ja kohteliaasti. Kerran hiuksia värjätessä oli tullut sinertävä sävy…ja neuvojen sijaan tuli iva kommentit…toisen kerran olin ostanut uudet patjat ja iloinnut niistä,en enää muista mitä kysyin,mutta vastaukset oli taas haukkumista yms. patjojen surkeudesta…nää oli vauva palstalla…olin luullut et siellä on siis vauvojen äitejä vastailemassa nätisti…oma tyhmyys kai kun en älynnyt.Kolmas ja viiminen oli villakoira palsta…jestas mitkä ryöpytykset…ja kysyin saadakseni tietoa.Nämä sai riittää,pahoitin ihan oikeasti mieleni.Sulla on ihana blogi,mukava seurailla.Oikein ihanaa kevättä Teija t
Tuo koirajuttu oli oikeasti ensimmäinen käyntini keskustelupalstalla, ja silloin tajusin, että nämä ei ihan oikeasti ole mitään järkevän ihmisen hiekkalaatikoita. Voi sitä pahuuden ja katkeruuden määrää. Mutta myöhemmin ehkä ollut ihan hyväkin, että osasin jättää ne omaan arvoonsa. Jossain kohtaa kun siellä on jokainen bloggaajakin haukuttu pystyyn. 🙂
Mutta ymmärrän täysin, miten tuollainen pahoittaa mielen. Ja ei se välttämättä edes auta, että tietää toisten juuri sitä halunneenkin. Kamalia juttuja! Miten ihmiset ovatkin toisilleen niin ilkeitä!
Mutta koitetaan me pitää ilo mielessä ja hymy huulilla! Aurinkoa ja aurinkoisia ajatuksia! ♡
Pakko tähän väliin kommentoida, että sitten jos joku pahoittaa mielensä niin yleensä tämä saa vastaukseksi kehoituksen pysyä poissa somesta jos ei kerran kestä. Mitä ihmettä?! Miksi se on sen vika joka mielensä pahoittaa eikä sen joka loukkaa? Surullista.
No itse toivon ainakin, että se ohje pysyä poissa sieltä somesta olis ainakin läheisten puolesta sitä, että vedetään henkeä, ei anneta muiden provosoida, eikä provosoiduta. Monesti kun se oma paha mieli vähän hiipuu, niin asian näkee järjellä ja tajuaa, että lopulta se “vika” oli niissä somen “moukareissa”, eikä itsessäsi.
Mutta juu, olen jossain Facebook uutisten kommentoinneissa myös lukenut näitä
“no olisko sun sit parempi olla käyttämättä facea, jos et kestä ihmisten mielipiteitä”
Whaaaat????!!! Että jos joku haluaa haukkua toiset pystyyn, niin ne jotka ei siitä tykkää, pysykööt pois? Tulee mieleen lapsi joka valtaa hiekkalaatikon. Jos ette pelaa mun säännöillä ja anna mun määrätä teitä, niin ette saa leikkiä.
Surullista tosiaan!
Ehdottomasti olet vuoden tyylikkäin blogi,saat varmasti ääneni! Luen paljon muitakin blogeja,jotenkin vain sykähdytät!
Kiitos, Seija! ♡ Ja hei, vaikkei sitten palkintoa tulisikaan, niin onpahan ihanat lukijat ja tsemppaava palaute! 🙂 Kiitos!
Sinulla on Emilia ihana blogi ja kaunis koti! Olen lukenut postauksiasi taaksepäin ja ihastuin teidän kodin jalkalistoihin ja karmilistoihin, Voisitko mitata tai muistaisitko niiden korkeuden? Meillä olisi kohta remppa siinä vaiheessa, että listat vain puuttuu.
Kiitos, Janita! ♡
No nyt kaivoin mitan esiin ja tässä olisi:
Karmilista leveys: 6,5cm
Jalkalista korkeus: 11,3cm
Oioi, paras vaihe rempasta siis! Tosin meillä _sekin_ kesken! 😀
Ihanaa viimeistelyn aikaa sinne!
On kyllä laadukas blogi! Tsemppiä äänestykseen!
Kiitos, Janika! 🙂
Ääni annettu 🙂
Kiitos paljon! 🙂
<3 Minulla on samat housut ja paitaakin olen monesti katsellut. Onko reilu/pieni, mikä koko sinulla on käytössä? :)
No on kyllä yllättävän reilu. Tilasin M-koon, ja pelkäsin, että onko krippana, mutta hiat ja helma on pitkät jopa mun kokoiselle. Tosin en ole tätä nyt vielä pessyt, mutta tokkopa se siitä nokkiinsa ottaa. Voisin jopa miettiä hankkivani toisen kokoa S. 🙂
Heti alkuun, paljon onnea ehdokkuudesta! Aivan huikea saavutus 🙂
Toiseksi, sosiaalinen media ja netti ovat kyllä välillä raakoja paikkoja. Toivottavasti ihmiset oppisivat pian tulevaisuudessa sen kuinka sanat ja kirjoitukset voivat satuttaa. Positiivisilla kommenteilla saa aina paljon hyvää aikaiseksi. Ihanaa päivää sinne! 🙂
Kiitos, Sarah! ♡
Totta todellakin. Ilkeydet myrkyttävät ilmapiiriä, enkä jaksa uskoa, että lopulta kukaan voi oloaan parantaa viljelemällä pahaa. Positiivisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen vievät aivan varmasti pidemmälle. 🙂
Osallistun keskusteluun vähän viiveellä, kun en huomannut sun postausta aiemmin.
Mutta tiedätkö, olen miettinyt ihan samaa. Blogini on alkanut saada enemmän lukijoita ja ihmiset ovat pirun uteliaita. Ainakin täällä Etelä-Savossa. Meillä on jo käynyt stalkkereita ja se on aika jäätävää.
Samalla olen alkanut miettimään, mihin tämä homma on viemässä.
Kuitenkin mietin myös sitä, miten itse kommentoin netissä asioita. Nimittäin mietin tuohon sun edelliseen postaukseen kirjoittaessani, että miten vaikkapa sulle kirjoitan ja kommentoin. Kun eihän me oikeasti yhtään tunneta toisiamme! 😀 Sitä saattaa saada tekstistä niin monenlaisia fiiliksiä, kun mielikuvat ja tilanteet on niin erilaisia. Juuri kuten postauksen alkuun kirjoitit.
No kuule, ymmärrän hyvin nuo sinun ajatuksesi bloggaamista kohtaan, ja sen vähän pelottavankin fiiliksen. Mulla oli kausi, kun sain oikeasti ihan paniikki kohtauksia jossain julkisella paikalla, kun pelkäsin, että ihmiset kyttää ja katselee. Mutta tulin onneksi järkinii. Mitäs sitten, vaikka katsovatkin. Ja jos joku täkäläisistä on kehunut, että meillä on kiva koti, ja antanut ymmärtää, että haluisi nähdä sen paremmin, niin olen kutsunut kahville. Toki harva kehuu, tai edes näyttää kiinnostustaan. Sekin on fine! 🙂
Mä koen, että aika hyvin tässä tavallaan tutustuu ihmiseen ja oppii sen yhteisen juttelun sävyn. Oikeesti on kyse vain parista kerrasta, kun kommenteissa on tullut väärinymmärrystä, ja ne on onneksi korjattu. Mutta toisaalta, koskaan ei voi tietää. Normaalisti mä elävöitän vaikka viesteissäni tekstiä itkunauruhymiöillä, mutta täällä ei ole niitäkään. Toisaalta, lähtökohtaisesti luen kommentit sillä mielellä, että toinen osapuoli on positiivisella mielellä liikenteessä. 🙂
Tuo, millä mielellä itse lukee ja asioita arvioi, on muuten varmasti tosi tärkeää! Pohdittiin puolison kanssa tätä stalkkerihommaa ja ehkä niitä tuli otettua väärin. Voihan olla, että joku osui vaan sattumalta katselemaan esim. mun oudosti leikattua puuta. Uteliaita kun täällä ollaan… Tai toinen saattoi tehdä ajattelemattaan jotakin!
Tekin olette varmaan siellä aika silmätikkuina. Olen vietellyt aikaa kymmenisen vuotta sitten sun suunnalla ja muistan esim. omien harrastuskaverien saavan huomion. 😀 Mutta hyväähän ihmiset yleensä tarkoittavat! Ja jos joku selän takana muuta miettii, miettikööt.
Aion jatkossa vaan morjestaa reilusti! 🙂