Save Your Skin – ihosyöpää vastaan

30.5.2016

Ihana kamala aurinko! Kevät ja kesä ovat mielestäni vuoden parasta aikaa. Syksyn ja talven yli jaksan aina sillä ajatuksella, että kohta valo lisääntyy ja auringonpaiste nostattaa mielialaa. Mutta niin ihana kuin aurinko onkin, ei sovi unohtaa, että siinä piilee myös vakavat vaaransa. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä ottaa kesällä aurinkoa joko itseään grillaten, tai ulkona liikkuen ja puuhaillen? Auringolle on nimittäin aivan sama, poljetteko polkupyörää, vai grillaatteko itseänne tasaisesti baden badenissa loikoillen. Olen mukana Indiedaysin ja La Roche-Posayn kampanjassa ja tarkoitukseni on herätellä ajatuksianne auringon haitoista ja ihosyövän riskistä. Sillä, niin ihana kuin lämmin auringonpaiste iholla onkin, meillä on vain yksi ainokainen iho, ja sen terveyttä kannattaa vaalia myös kesäauringon hurmoksessa.

lrp 2

Ihosyöpä on syöpä siinä missä mikä tahansa muukin syöpä. Kuitenkin 90 prosenttia ihosyövistä voidaan hoitaa, mikäli ne havaitaan ajoissa. Havaitsemisiin ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kansallisia vuosiseulontoja, vaan jokaisen tulisi aktivoitua asiassa ihan itse. Samoin kuin meidän naisten tulisi itse seurata ja tutkia rintojamme, luomien tarkkailua ja seuraamista pitäisi tehdä ihan jokaisen! Kotioloissa luomien mahdollista muuttumista voi seurata useamman kerran vuodessa, ja ihotautilääkärille luomiaan kannattaa vilauttaa vuosittain.

Rehellisesti, kuinka usein ajattelette luomianne, saati seuraatte niiden mahdollista muuttumista? Niinpä! Koska luomet harvemmin asettuvat kehossamme vain paikkoihin, jotka pystymme itse näkemään, tarvitaan tähän seulontaan usein kaveri. Puoliso, hyvä ystävä, äiti…

Entä miten luomia tarkkaillaan?
Tähän löydät avuksi helpon ABCDE -ihontarkastusmetodin La Roche-Posayn sivuilta, ja sen toivon nyt teistä jokaisen vievän läpi. Kehon luomien tutkiminen ei vie päivästäsi kuin hetken, vaikka luomia olisi runsaastikin. Silti tällä pienellä toimenpiteellä voi olla suuri merkitys loppuelämäsi kannalta.

lrp 4

Ei unohdeta lapsia!
Tiesitkö, että 50–80 % UV-säteiden aiheuttamista vaurioista tapahtuu lapsuuden ja nuoruuden aikana. Tästä syystä on erittäin tärkeää opettaa lapsille jo pienestä pitäen kuinka suojautua tehokkaasti auringon haitoilta. Myös lapset kannattaa ottaa mukaan luomien seurantaan esimerkiksi leikin avulla. Lasketaan pieniä pisteitä kunkin perheenjäsenen iholta ja otetaan aikaa yhdessäolemiseen.

lrp 6

Luomien tarkkailu on vain yksi tapa seurata ihon muutoksia, mutta kaikki lähtee toki liikkeelle siitä, että suojaudumme auringolta. Alla olevasta listasta löydät tärkeimmät vinkit auringolta suojautumiseen. Näitä noudattamalla varmistat, että ihosi säästyy mahdollisimman hyvin vaarallisilta UV-säteiltä.

Neljä kultaista sääntöä aurinkoon:

-Pysyttele poissa auringosta keskipäivän ja kello 16 välillä

-Pidä pienet lapset ja vauvat pois suorasta auringonpaisteesta

-Suojaudu vaatteilla. Läpinäkymättömiä vaatteita tulee käyttää aina kun mahdollista yhdessä leveälieristen hattujen ja suodattimilla varustettujen aurinkolasien kanssa.

-Lisää aurinkovoidetta joka toinen tunti, vaikka se olisi vedenkestävää. Muista lisätä riittävästi aurinkovoidetta niskaan, korviin ja jalkateriin.

lrp 5

Kuten keväällä kirjoittelin, olen vuosien saatossa aina enenevissä määrin alkanut suosimaan varjossa ja puolivarjossa istuskelua. Hihallinen väljä mekko suojaa kovassakin paahteessa selkää ja olkapäitä, mutta ei tunnu liian kuumalta, kun materiaali on vilpoisa. Lisäsuojaa saa helposti hatuilla ja huiveilla. Meillä myös hiekkalaatikon sijoittaminen suojaisammalle alapihalle oli tietoinen valinta. Näin lasten leikit keskittyvät enemmän puiden varjoon, jossa on helppo myös itse istuskella korituolissa kesästä nauttien. Myös erilaisilla aurinkovarjoilla ja katoksilla voi luoda omaan pihaan tai uimarannalle varjoisan lepopaikan.

Entä se rusketus?
Itse olen aika tyytyväinen, että trendi menee siihen purkkirusketuksen suosimiseen, ja varsinainen bikinigrillaus alkaa olla vähän vähemmän trendikästä. Mutta usein törmää myös siihen harhaluuloon, että aurinkovoidetta käyttämällä jotenkin estäisi ihon ruskettumisen, ja tämähän on ihan väärää tietoa. Nimittäin iho kyllä ruskettuu, vaikka siihen suojavoidetta laittaisikin. Olettaisinkin, että jokainen kesän sävyjä iholleen haluava ottaisi mielellään sellaisen kauniin päivettyneen sävyn, eikä punottavia olkapäitä tai niskaa.

lrp 3

Niinpä mulla olisi ehdotus!
Nyt jokainen teistä ottaa viikon sisällä itselleen kaverin luomien tarkasteluun ja seuraatte yksinkertaista ABCDE -ihontarkastusmetodia. Lisäksi tänä kesänä mennään iho edellä ja muistetaan, että kuten muistakin “nautintoaineista”, myös auringosta kannattaa nauttia vastuullisesti. Eli muistetaan suojata ihoamme vaatteilla, varjoisilla paikoilla ja aurinkovoiteella, jossa on vähintään se suojakerroin 30, mutta mielellään 50+, joka on lapsille ihan ehdoton! Taistellaan siis yhdessä ihosyöpää vastaan!
Miten on, lähdettekö mukaan? 🙂

Apteekkimerkki La Roche Posayn ANTHELIOS -tuotesarjasta löytyy tehokkaita ja herkällekin iholle sopivia aurinkovoiteita koko perheelle.

Blogi palaa normaalille uomalleen, kunhan tästä nyt kunnolla pääsen kotioloihin mukaan. Tartun myös kommentteihin niin pian kuin vain mahdollista! Kaikkea kivaa kerrottavaa on toki myös reissulta tulossa! 🙂

Nautitaan kesästä ja terveestä elämästä!


2 Responses to “Save Your Skin – ihosyöpää vastaan”

  1. Marjah says:

    Olen viettänyt tänään ensimmäistä kesälomapäivää auringossa loikoillen ja nautiskellen! Ah tätä ihanuutta! Ja juu, aurinkorasvalla tietenkin, varsinkin siksi, ettei tällaiselle keski-ikäiselle tule enempää ryppyjä 😉

    • Joo, toi on muuten hyvä pointti. Itsekin alkanut tuota ihon rypistymistä ajattelemaan ihan erilaisesti kuin parikymppisenä. 😀
      Auringossa on oma ihanuutensa, vaikka kyllä tuo viime viikon kuumuus oli itselleni jo vähän liikaa, ja auringossa en jaksanut oleilla yhtään. 🙂

Kommentoi