Meidän juhannus

23.6.2016

Pahoittelut. Pionipommitus jatkuu! Tänään vuorossa vaaleanpunaiset kukat. 🙂

Se olisi sitten juhla ja juhannus. Tai huomenna viimeistään. Meillä ei tänäkään vuonna isosti tätä keskikesän etappia juhlisteta, joten kiire ja stressi on kaukana. Rentoutuminen on aloitettu jo porrastaen eilisestä. Koska tarkoitus on viettää aikaa vanhempieni luona (jonne myös tulee siskoni lapsineen), ei jääkaappi pullistele, eikä ruokakaupassa tarvinnut tehdä normaaleja viikonloppuostoksia isompia investointeja.

Koti putsattiin juhannukseen tavallisella viikkosiivouksella, ja sisään kannettiin useampi kimppu pioneja. Jos oikein kurjaksi keli vetää, kynttilänvalo tuo tunnelmaa ja kaminaan saa tulen. Viiniäkin on kaapissa – jos siltä tuntuu, mutta muuten nautiskelen kyllä ihan vain villasukista ja hyvästä kirjasta niin paljon kuin suinkin voin (toinen Alan Bradley odottaa jo hyllyssä).

Mies on perinteisesti työssään juhannuksena, ja kosiskelipa minuakin mukaansa juhannuspäiväksi. Huh, se olisi toisinto ensimmäisestä yhteisestä juhannuksestamme 14 vuotta sitten!

juhannus 1 juhannus 2 juhannus 3 juhannus 4

Kohta herkutellaan ribseillä ja jälkkäriksi niinkin omaperäinen juttu, kuin kaupan jäätelö. Tämä äiti huilaa nyt ja panostaa sitten taas siihen jouluun enemmän! On muuten puoli vuotta aikaa valmistautua(!).

Ajelkaa turvallisesti, pitäkää hauskaa ja nauttikaa! Suurenmoista juhannusta jokaiselle!

Tallenna


3 Responses to “Meidän juhannus”

  1. idahhh says:

    Oi kuulostaa ihanalta! Juhannus pitää olla juuri sellainen mitä itse haluaa eikä siinä tarvitse olla sen enempää extraa. Vaikkakin tuo sinun miehen ehdotus kuulostikin aikas kivalta! 🙂 Juteltiin juuri miehen kanssa juhannustaioista. Se ei ollut moksiskaan seitsemän kukkaa jutuista mutta kun tuli puhetta virvastulista alkoi kiinnostaa – miehet! 😀 hauskaa ja rauhaisaa juhannusta teille! <3

  2. Sanna says:

    Onpa kauniita pioneja! Pidän juuri tuollaisista, joissa näkyy keltainen keskiö ja kukissasi on oikein kaunis sävy. Satutko tietämään, mitä lajiketta ne ovat?

  3. Oi että, nuo pionit ovat niiin kauniita <3 Meidän varjoisalla pihalla vasta odotellaan niitä, nyyh! Voi olla, että pitää itsekin pommittaa kuvilla, kunhan joskus lopultakin puhkeavat kukkimaan 😉 Kiitos myös kirjavinkistä ja hyvää juhannusta!

Kommentoi