Söpöilyä

03.8.2016

Eletään elokuun kolmatta, ja täällä on jo nyt satanut varmasti enemmän kuin koko heinäkuussa yhteensä! Olin eilen päivällä yksin kotona, ja kuuntelin kahteenkin otteeseen ukkosen jyrinää. Ulkona satoi lehtiä, kuin oltaisiin syyskuun lopussa ja väkisinkin siinä syksy tuli mieleen.

Koko heinäkuu meni todellakin kesästä nauttien ja se tarkoittaa myös sitä, että ne kaikki pienet remonttijutut, jotka oli ajatuksena tehdä kesällä, jäivät tekemättä. Mitään morkkista ei asian suhteen koeta, mutta kurssin korjaus on paikallaan, ja niinpä täällä on nyt pari päivää maalipensselit sutineet. Vihdoin, kohta neljän vuoden jälkeen, rapun seinä ja katto saavat ylleen tasaisen valkoisen maalin. Myös naulapyssy on paukkunut ja puuttuvia listoja on saatu paikoilleen. Ai että, mutta tuntuu vaihteeksi hyvältä!

lumoan 3

Tippuvista lehdistä huolimatta kesä on yhä täällä, ja sateen jälkeen aurinko lämmittää mukavasti. Niinpä jatkan mekkoilua, eräänlaista söpöilyä. Samaan kategoriaan kuuluvat myös tuoksuherneet, jotka kuuluvat kesään yhtä tiivisti kuin jäätelö. Olen pikkutytöstä asti rakastanut tuoksuhernettä, siinä on jotain niin älyttömän kaunista. Lapsuuden kodissani äiti kylvi tuoksuherneet aina leikkimökin kuistin viereen, ja siinä ne kipusivat tukilankojaan pitkin kuistin kaunistuksena. Täytyykin muistaa ensi keväänä kylvää näitä ihanuuksia vieläkin enemmän.

Nuo vanhat Fiskarsit löysin muuten kirpputorilta, jossa kävin viime viikolla äidin kanssa. Olen pitänyt kirppiskierroksista tietoisesti muutaman vuoden tauon, mutta nyt repesi. Pitäähän sitä itselleen joitakin pieniä iloja suoda.

lumoan 2 Lumoan mekko

Tämän viikon to-do-listalle kuuluu remppajuttujen lisäksi lasten vaatekaappien ja vaatevarastojen läpikäynti, muutama senkin laatikko ja keittiön komeron siivous. Ikään kuin valmistautumista arkeen.

Mutta nyt lounasta taikomaan. Toivottavasti tänään säästytään sähkökatkoksilta.

Suloista keskiviikkoa!

Tallenna


4 Responses to “Söpöilyä”

  1. Piia says:

    Kiva mekko ja kivoja myös nuo tuoksuherneet.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

  2. Laura says:

    Kävin Lumoan nettisivuilla, mutta en löytänyt tuota mekko, mistä sen voisi saada?? Aivan hurmaava 🙂

Kommentoi