Hello hello!
Ja hei, terkut Pohjois-Karjalasta! Eräänlaista sukulointia, Valamon luostaria ja paljon paljon muuta on mahtunut viikonloppuun, ja nyt suuntana onkin jo koti. Ihana niin, mulla nimittäin on hirmuinen koti-ikävä, ja tuntuu oikeastaan todella upealta, että tuleva viikonloppu on tarkoitus olla ihan vain kotona.
Mutta nyt muutama hempeän sävyinen kuva lastenhuoneesta, tilasta jonka valo hyvin harvoin innostaa kuvailemaan. Kuluneella viikolla niin kuitenkin kävi, ja tartuin tietenkin kameraan heti. Näiden kuvien hempeän pehmeässä värimaailmassa on jotakin hassua, mikä viehättää silmääni tällä hetkellä hyvin paljon. Huomaan, että kontrastintarpeeni on viime aikoina vähentynyt ja nautin lempeästä sävyjen yhteensulautumisesta enemmän kuin mustan tuomasta kontrastista. Toki nyt ollaan yksityiskohtien puolesta aika lapsellisessa ympäristössä viirien ja pompomien kanssa.
Saan aina välillä kyselyjä kalkkimaalin soveltuvuudesta lastenhuoneeseen, ja edelleen olen sitä mieltä, että kalkkimaali sopii aivan yhtä hyvin lastenhuoneeseen, kuin olohuoneeseenkin. Ja tämä Kalklitir -maalin Nougat -sävy on muuten meillä juurikin noissa huoneissa, mutta fiilis huoneiden muussa värimaailmassa onkin sitten ihan erilainen. Myönnän nimittäin, että viimevuotinen olkkarin pöydänjalkojen maalaaminen oli niin typerä veto, että se on harmittanut älyttömästi. Tai no, toisaalta olen tykännyt vanhasta tarjottimesta jopa enemmän seinäkoristeena, kuin pöytänä, mutta nyt olisi pikkuhiljaa aika löytää olkkariinkin jonkinlainen sisustuksen punainen hempeänsävyinen lanka.
Koska rakastan erilaisia projekteja alustavine suunnitelmineen ja erilaisine vaiheineen, päätin, että tälle syksylle mulla on kaksi sisustusprokkista. Toinen on juuri olohuoneen “lämmittäminen”, eli uuden sohvapöydän löytäminen, sekä mustan senkin poistaminen ja toinen liittyy työhuoneeseen, jonne olen alkanut haaveilla myös kalkkimaalattuja seiniä.
Sisustaminen on siinä mielessä hauska juttu, että välillä tosiaan tulee tehtyä virhearviointeja ja toisaalta mielikin muuttuu matkan varrella. Silti olen älyttömän tyytyväinen, että omalla kohdallani käännökset ovat lopulta aika pieniä. Ihaninta on kuitenkinse, että omassa kodissa on lupa erehtyä ja hukata innostuksensa. Kaikkea kun ei tarvitse ottaa aina niin himputin vakavasti. 🙂
Olkoon tämä nyt jonkinlainen sisustussyksyni startti!
Ihanaa sunnuntaita!
Aivan ihana huone pikkuisella!
Kiitos, Inka. 🙂
Heh, mä tykkäsin olkkarin pöydästä ja muusta mustasta tuossa postauksessa. Mutta se ei ehkä ole yllätys, jos kurkkaa meidän kotiin!
Ikean Hemnesinkö aiot laittaa pois? Mulla on sama lipasto ja olen setvinyt sen sisustaa tämän illan. Laatikoista pettää pohjat ja niitä on fiksattu jo useampaan otteeseen! Olen yrittänyt etsiä tuommoista pystymallista ja yhtä isoa lipastoa sen tilalle, mutta en ole löytänyt. Nyt näyttäisi olevan hyviä tarjouksiakin monessa liikkeessä.
Onko sulla ajatusta, mistä semmoinen löytyisi?
Joo siis se pöytä oli kiva niin, mutta ei mun olkkarissa. 😀
Hemnes on aikanaan vain lyöty tuonne nurkkaan ja yksi laatikko pitää sisällään riisi kaupalla paperia, ja se pohja nauraa siihen malliin, että lahoaa kohta. Mutta en mä tästä luovu. Nämä nielee sisäänsä vaikka mitä. Meillähän on eteisessä tämä valkoisena. Eli jonnekin mä tämänkin tungen.
Tilalle pitäisi saada joku kaappi tai senkki, mutta mä uskon, että vanhassa olis varmaan vara parempi. Jos en sitten löydä jotain kivaa vitriiniä, joka mahtuu ilmalämpöpumpun alle. 🙂
Mitä pidit Valamosta? Olen itse sieltä suunnilta kotoisin ja sittemmin muutin Pohjois-Karjalan puolelle. Pisti heti silmään tutut paikannimet 🙂
Tuo Heinäveden Valamo kiehtoo ihan jo pelkästään historiansa vuoksi, vaikka luostarin alue ei ehkä niin hohdokkaan pyhä enää tunnu olevan. Toisaalta ymmärrettävää, että turismi on keino rahoittaa toimintaa.
Joskus olisi ihana äydä ihan vanhassa Valamossakin laatokalla. Idän uskonnot ja uskonto sekä historia kiehtovat aina.
Haaveilen kyllä, että joku kesä voisi ottaa luostarilta yöpymispaketin ja tutustua paremmin suomen itäisiin osiin, jotka on mulle tosi vieraita. 🙂 Viikonloppuna pääsin jopa tutustumaan Joensuuhun, joka on mulle myös vieras kaupunki. Mutta meidän Alma on Pohjois-Karjalan tyttöjä, joten oli kiva palata niille seuduille, josta koira yli kuusi vuotta sitten haettiin. 🙂