Tukholman sisustustärpit

07.9.2016

Huomenta!

Noniin, kaikki 1000 ja yksi kuvaa (ei taida riittääkään) Tukholmasta on nyt käyty läpi, ja ajattelin aloittaa pienellä sisustuskauppakierroksella. Kyseessähän oli siis Visit Swedenin  yhteistyöreissu, jolle pääsimme Marian ja Essin kanssa. Ja nimenomaan kyseessä oli Tukholma sisustajan silmin, eli mitä kaikkea naapurista löytyy innokkaalle sisustajalle. Mulla on muutama kuva kustakin reitillämme olleesta liikkeestä,  ja niissä näkyy yleisfiilis. Muutamin sanoin kerron teille myös, miten itse näin ja koin juttuja. Mennään kuitenkin kuvavoittoisesti, koska näissä jutuissa kuva kertoo enemmän kuin ne tuhat sanaa. Liikkeen nimi on samalla linkki yrityksen nettisivuille/verkkokauppaan ja alta löytyy osoite, jonka avulla navigoida kohteeseen.

Mutta sitten aloitetaan:

Grandpa (clothing store)
Fridhemsgatan 43, 112 46 Stockholm

Urbaani. Puhutaan lifestyle -putiikeista, mutta kun on käynyt täällä, koko konseptin ymmärtää paremmin. Kyseessä on kauppa, josta löytyy niin vaatteita, kuin sisustustakin. Ihana lisä ovat myös vintage-esineet ja -huonekalut. Lisäksi liikkeen yhteydessä on ravintola. Grandpa myy urbaania lifestylea miehille ja naisille. Puhutaan, että jokin paikka on kuin olohuone, mutta harvoinpa sitä oikeasti putiikeissa tuntee kotoisaa oloa. Tässä liikkeessä huokui olohuonetunnelma, vaikka toki se ehkä turistille välittyy eniten seuraamalla muiden käytöstä. Rento paikka, jossa sisustustavaraa on laidasta laitaan, mutta ei kuitenkaan mitään turhaa.

stockholm 4stockholm 1stockholm6 stockholm 2 stockholm 5 stockholm 7 stockholm 8

SPITI
Sankt Eriksplan 2, 113 20 Stockholm

Mosaiikkipöytiä! Voi luoja, miten rakastuin valkoiseen pöydänkanteen, ja jos suinkin olisi ollut mahdollista, olisin kantanut sen kotiin (näkyy toisessa kuvassa). Lisäksi tämä liike hurmasi keramiikalla, astioilla ja ruukuilla. Rustiikkia ja mausteisia sävyjä. Ripaus itämaista fiilistä, mutta kuitenkin hyvällä maulla toteutettuna.

stockholm 9 stockholm 10 stockholm 11 stockholm 11 stockholm 12 stockholm 15

Oscar & Clothilde
Birger Jarlsgatan 27, 114 54 Stockholm

Hienostunutta, sitä oli mielestäni Oscar & Cothilde. Näyttävää ja ylellistä. Näen tämän sellaisena “sisustussuunnittelijaliikkeenä”.  Tiedättehän, kun taiotaan massiivisilla huonekaluilla ja runsailla tekstiileillä sellaista vähän hotellimaista fiilistä. Viimeisen päälle sisustetaan ja noudatetaan valittua linjaa. Tämä oli liikkeistä ehkä vähiten sellainen, missä näin mitään omaan kotiin rinnastettavaa, mutta voinen hyvin kuvitella, että täältä on hankittu tuote jos toinenkin Tukholman ylellisiin kaupunkikoteihin. Liikkeen fiilis on ihan jo nähtävyys sellaisenaan!

stockholm 16 stockholm 17 stockholm 18 stockholm 19

Garbo Interiors
Brahegatan 21, 114 37 Stockholm

Ehdottomasti oma suosikkini! Myös tässä liikkeessä oli ylellinen fiilis, mutta kuitenkin rouheus, josta tuli äärettömän levollinen ja kotoisa fiilis. Värimaailma ja materiaalit olivat juuri eikä melkein, ja tästä liikkeestä olisin voinut vallan mainiosti irrottaa muutaman jutun omaan kotiin. Kolmannessa kuvassa näkyvä sohva ja matalampi kaappi sopisivat meidän olkkariin oikein hyvin. Vanhat huonekalut, pellava, villa ja keramiikka saivat aikaan lämpimän fiiliksen. Liikkeessä oli myös kaksi erityistä piirrettä. 1. Sisäänkäynti oli myymälän sisäpuolelle rakennettu muistuttamaan kasvihuonetta (2. kuva) 2. Tässä myymälässä ei ollut ahdasta! Tilava ja avara liiketila sai haukkomaan henkeä, ja jokainen yksityiskohta nousi harmonisesti esiin. Tsekkaa suosikkini sivut: www. garbointeriors.com

stockholm 21 stockholm 20stockholm 29 stockholm 28 stockholm 25 stockholm 24 stockholm 21

Siinäpä nyt neljä ensimmäistä kohdetta. Ja tässä oli nyt toisaan sitten vain murto-osa kuvista ja jutuistani, eli palataan asiaan vielä. Muutama liike ja tietysti Formex ovat käsittelemättä, joten niitä ainakin on luvassa!

Mutta nyt äärimmäisen kivaa päivää! Ja hei, palailen illalla Nespresso -arvonnan voittajan kanssa! Siihen asti: Moi!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


2 Responses to “Tukholman sisustustärpit”

  1. Tiina A says:

    Voit vitsi, miten ihastuttavia paikkoja olet löytänyt Tukholmasta! Siellähän kivoja paikkoja riittää. Täytyis päästä itsekin käymään siellä.

Kommentoi