Ensimmäiset ajatukset joululle

05.10.2016

Älkää peljätkö, en aio moukaroida kaunista syksyänne vielä minkäänlaisilla jouluhypetyksillä. Ennen kuin päästetään kulkuset helkkäilemään riemulla, nautitaan ruskat ja lämpimät iltapäivät kaikessa rauhassa. Niin, ja istutellaan ne kukkasipulit!

Joulu on kuitenkin tapaus, joka tupsahtelee eteeni ihan tasaisin väliajoin jo viimeistään elokuusta lähtien, joten jossakin tuolla mieleni sopukoissa se luuraa väkisinkin. Koska viime viikolla eteeni tuli yksi tosi hauska jouluinen projekti, päätin tarttua aiheeseen pienellä taustatutkimuksella ja kaivoin lehtikasoistani joululehdet esiin.

Joululehdet on muuten sellainen asia, josta olisi vaikka miten paljon sanottavaa. Kuten varmaan miehellänikin, joka on vuosien varrella joutunut muuttamaan lehtipinon jos toisenkin osoitteesta uuteen. Mutta hei, Country Living vuodelta 2004! Sillä on jo tunnearvoa! 🙂 Ja vaikka myönnän, että blogit, Instat ja Pinterestit ovat vähentäneet huomattavasti sisustuslehtien kulutustani, joululehdissä on jotakin, johon suhtaudun ihan erityisellä hartaudella.

joulusuunnitelmia-2-1joulu

Tässä lehtiä selaillessani huomasin muuten että kaikki luonnonmateriaalit ja vihreys näyttävät silmääni hyvältä. Huomiosta viisastuneena tajusin, että tänä vuonna voisin kerätä sammaleen valmiiksi ennen mahdollisia pakkasia, ja välttyisin jäisen sammaleen repimiseltä ja sen tuomalta ärtymykseltä. Ja niiltä palelevilta sormilta. Myös mustikanvarvut kannattaa kerätä jo lokakuussa. Ämpäriin vettä ja varvut sinne. Säilytyspaikka viileästä, ja vihreää on helppo lisätä syksyn mittaan kukkakimppuihin tai muihin koristeisiin. Materiaalit ovat nyt parhaimmillaan erilaisten kranssien tekemiseen, ja itse ainakin leikkelen taas kesän aikana venähtäneet villiviinit alas, ja kiedon niiden varsista pyöreitä seppeleitä.

joulusuunnitelmia-3-1

Joululehdistä inspiroituneena laadin itselleni pienen listan asioista, joita aion tehdä jo lokakuussa joulua ajatellen. Ikään kuin pientä valmistautumista loppuvuoden huipennukseen, ja sopivaa fiilistelyä, jonka avulla jaksaa syksyn pimeiden läpi.

-kerää sammalta, käpyjä ja muita luonnonmateriaaleja ulkovarastoon
-tee joulusinappi valmiiksi, jotta maku ehtii tasaantua
-testaa hyvä karamelliohje tai kaksi
-osta ainakin yksi joululahja valmiiksi (mieluiten kuitenkin enemmän)
-harjoittele painamaan oma joulupaperi
-hanki askartelumateriaalia, joilla pelastaa tylsät sadepäivät

joulu 2

Ja kylläpäs alkoikin jouluttamaan! Syksy sujuu huomattavasti paremmin, kun tietää, että pimeiden perään on tiedossa jotakin kivaa!

Ps. Jos haluat jo inspiroitua joulusta, virikkeitä voit poimia Pinterestin Christmas -taulultani.

Tallenna

Tallenna


24 Responses to “Ensimmäiset ajatukset joululle”

  1. Lottta says:

    Täällä ollaan myös jo innoissaan lähestyvästä joulusta. Pieninä paloina fiilistellään, juurikin luetaan vanhoja lehtiä ja mietitään, millaisia juttuja tänä vuonna halutaan toteuttaa. Hyvä lista sulla ajoissa tehtävistä valmisteluista, mun listalle kuuluu myös neulottujen joululahjojen aloitus. Annan lahjaksi useamman parin villasukkia, pipoja ja muuta pientä itsetehtyä ja niiden neulominen pitää aloittaa ajoissa!

    • Ehdottomasti jouluun saa asennoitua ajoissa. Itse en ymmärrä alkuunkaan sitä, että joulu koetaan jonkinlaisen kirosana ennen marraskuuta. Mulla on tapana lukea puutarhalehtiä talvella, ja se on mielestäni ihan luonnollista inspiroitumista ja suunnittelua.

      Itsetehdyt joululahjat on aina parhaita. Mulle neulominen ei ole se juttu, mutta tykkään tehdä sitten esimerkiksi jotakin syötäviä lahjoja tai muita pieniä juttuja. Äitini on kova käsityöihminen ja hän neuloo pitkin vuotta joulu mielessä. Ja viime keväänä taisi olla joulupallotehdaskin äidillä. 🙂
      Nautitaan pienestä suunnittelusta ja valmistautumisesta. Ne antavat ihanasti sisältöä arkeen. 🙂

  2. Teija says:

    Hei, sattuipa sopivasti, juuri tänään siivoiltiin ulkovarastoa ja sieltähän löytyi vanhoja joululehtiä, selailuun lähtivät. Hyvä ruveta tosiaan jo miettimään mitä luonnosta kävisi hakemassa tulevaa joulua varten ja iik glögiäkin löytyy jo kaupoista.

    • Nyt on ehdottomasti hyvä aika! Vaikka ostan aina uusia jouluhtiä, niiden monet DIY-ideat jäävät siltä vuodelta toteuttamatta, koska aika loppuu kesken. Tästä syystä asioihin on kiva alkaa varautua ajoissa. 🙂

      Mulle syksy on enemmän teeaikaa, tosin nyt mulle on sellainen pikkuisen jouluun vivahtava maku jo käytössä.
      Mutta kyllä meillä ensi kuussa glögitkin korkataan. Lämmin juoma tekee hyvää kylminä päivinä, ja antaa lupauksen tulevasta.

      Nautitaan hitaasta joulun valmistumisesta. 🙂

  3. maria hyle says:

    Ihanaa odottaa ja iloita pitkään joulussa se melkein aattoillan tunnelman lisäksi parasta ❤ Kauniita syyspäiviä sinulle!

  4. LS says:

    Oi, mäkin olen jouluihminen!
    Jouluun aletaan pian täälläkin valmistautua <3
    Enää yksi täysi kuukausi jouluun, hah hah.

  5. MariaE says:

    Hei

    Nyt alkoi kiinnostaa tuo sammaleen kerääminen valmiiksi jouluistutuksia varten. Ainakin viimeiset viisi vuotta se on ollut aikomuksena, mutta aina olen joko epäröinyt säilytyksen kanssa liian pitkään tai yksinkertaisesti unohtanut. Miten säilytät sammaleen jouluun asti?

    Meillä ei hirveästi koristeita ja joulua muuten laiteta, kun ei kotona ehditä joulupyhinä juuri aikaa viettää, mutta kukilla ja muutamilla tunnelmavaloilla yritän kuitenkin tuoda sitä joulun tunnelmaa kotiinkin. Vuodesta toiseen ihastelen joulukukkaistutuksiasi, joten jospa tänä vuonna saisin itsekin jotain vähän erilaista aikaiseksi.

    Maria

    • Hei!

      Joo, kukat, kasvit ja kranssit on kivoja koristeita, ja niillä saa pihaankin jouluista fiilistä. Mulle itselleni joulu tulee eniten juuri kukista ja kynttilöistä.

      Sammal on tosiaan helppo kerätä isoina paloina nyt, kun maa on vielä lämmin. (Omasta maasta tai maanomistajan luvalla!)

      Itse tykkään laittaa sammaleen kaupan hedelmälaatikkoon, sellaisen laakeaan pahvilaatikkoon, jossa kerroksia ei tarvitse olla paljoa (vähemmän roskaa).

      Sammalhan kuivuu ajan myötä, ja lähtee usein kosteuden ansiosta uudelleen elämään, mutta paras ja vihervarmin tapa on kerätä sammal laatikkoon, ja kostuttaa se kunnolla. Säilytykseen viileä paikka (ulkovarasto/autotalli/katos), ja mikäli käyttöä ihan jouluun venyttää, kosteutta kannattaa tarkistaa. Ei siis missään tapauksessa vedessä lilluvaa sammalta, vaan tasaisen kosteaa.

      Sammalella ja rautalangalla saa kivoja juttuja. Esimerkiksi kranssipohjan tai ison styroxpallon voi päällystää vihreällä. 🙂

      Mukavia jouluvalmisteluja sinne! 🙂

      • Mä olen kerännyt sammaleen ja jäkälän pakastuspussiin sellaisena, kuin se on maasta noussut ja suljetussa pussissa on säilynyt viikkotolkulla. Joskus unohtunut pidemmäksikin aikaa, eikä ole kuivunut. 🙂

        Vähän se kieltämättä jo jouluttaa… ♡

        • Mulla oli joskus kuistilla ämpärissä (ihan omassa kosteudessaan), mutta ne alkoi kyllä parissa kuukaudessa homehtua, kun olivat niin tiiviisti. Ja kuistilla oli ehkä liian lämmin vielä, kun ei mennyt pakkasen puolelle.

          Kyllä nyt saakin jo jouluttaa. 🙂 Pienin askelin, sehän se just on parasta!

  6. Elina says:

    Minulla on ainakin noussut jo hieman joulufiilis, kun istassa seuraamani joulutili aloitti jo julkaisut 🙂 Kivaa fiilistellä pienissä määrissä ja kerätä ideoita talteen jo hyvissä ajoin <3

  7. Essi says:

    Miun ympärillä on paljon niitä, joiden mielestä jouluhömpötyksen saa aloittaa joulukuussa. Mie taas tykkään joulun tunnelmasta ja salaa fiilistelen jo nyt. Tilasin ekan joululahjan, kun löysin täydellisen lahjan hyvään hintaan. Meidän kuoro aloittaa joululauluharkat tämän kuun lopulla, joten silloin niitä ainakin saa kuunnella ja hyvällä tekosyyllä!

    • Toisilla on ihmeen kielteinen suhtautuminen jouluun. Jouluun valmistautuminen ajoissa ärsyttää, ja sitten ärsyttää taas kaikki se kiire ja kauppojen tungos. Ehkä me aikaisemmin liikkeellä olevat varaudummekin juuri siihen, ettei sitä joulustressiä tulisi, eikä ahdistusta syntyisi.

      Nyt on tosiaan loistava aika varautua joululahjojen osalta. Mulla on jo lista tehtynä, eli se vähän helpottaa hommaa. 🙂
      Ihania joululauluhetkiä, ja jouluun astelemista sinne! ♡

  8. Ansku says:

    Ei ole joulujutuille yhtään liian aikaista. Olemme lasten kanssa ihan jouluhöpsähtäneitä ja tänään itseasiassa toin pienen jouluun liittyvän yllärin potilaalle. Joulu ollut puheissa jo useasti ja hyvissä ajoin marraskuussa sisustus muuttuu jouluun. Jotain kivaa näihin loka -ja marraskuihin pitää keksiä! Mutta jo vuosia yksi aikainen jouluvalmistelu on ollut yli muiden ja se on se, että kaikki lahjat täytyy olla ostettuna ennen kuin joulukuu alkaa. Tänä vuonna olen jo niin ajoissa että homma pian valmis. Vanhoja joululehtiä säilytin vuosia , mutta viime kesänä jätin enää muutaman tärkeimmän, en vaan ehtinyt niitä lukemaan enää!

    • Taidanpa ottaa nyt mallia teistä, jotka olette aikaisin liikkeellä lahjojen suhteen. Mulla on yleensä hankittuna jotakin, mutta sitten osa jää roikkumaan. Nyt pitää koittaa, mitenkä sujuisi jos olisikin ihan valmiina kaikki. 🙂
      Tosin meillä vähän sotkee, kun pojan synttärit on joulukuussa, ja tykkään valmistautua niihinkin. Jotenkin en osaa elää kahta juttua päällekkäin, ja siitä syystä joulu jää aina hetkeksi “tauolle”.

      En minäkään niitä kaikki lehtiä enää jaksa ja ehdi lukea, mutta en raaski luopua. Niissä on niin monta muistoa. 🙂

      Nautitaan jouluun valmistautumisesta. ♡

  9. Marjah says:

    Jep, täälläkin yksi joka mietiskelee jo Joulua 🙂

  10. Jarna says:

    Oi joulu. Saa jo vähän fiilistellä! Mä oon juonut kertaalleen jouluteetä(jos sitä yhtä heinäkuista iltaa ei lasketa.. ) ja ostanut ekan joululahjan. Pikku hiljaa hiipii mieleen, etenkin tänä vuonna kun ollaan eka joulu uudessa kodissa. 🙂

  11. Niina says:

    Päätin, että tänä vuona lahjat/viemiset on hankittu (joulukukkia lukuunottamatta) joulukuun 1. Päivään mennessä. Toissa vuona tein saman ja oli ihana vaan rauhoittua joulun odotukseen pienillä puuhasteluilla ilman mitään “joulustressiä”. Pitääkin kaivaa joululehdet esille, niissä on todellakin ihan oma tunnelma. Vaikka nykyään Piterest tulee kyllä hyvänä kakkosena 😉

    • Nyt on tullut niin monta kommenttia tuosta aikaisesta joululahjojen hankkimisesta, että mun on ihan pakko kokeilla myös! Josko se onnistuisi tänä vuonna itseltänikin. 🙂

      Pinterest on kyllä ihana, ja joulun suhteen juuri loistava tapa inspiroitua vaikka vuoden ympäri. 🙂

Kommentoi