Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että kirjoittaisin vähän aiheesta “asuminen pienessä kaupungissa”. Tämä siitä syystä, että miltei 50 prosenttia blogini lukijoista on Helsingistä, ja seuraavillakin sijoilla komeilee suuremmat kaupungit kuten Tampere, Espoo, Turku ja Vantaa. Toki Google Analytics tässä kohtaa oikoo hiukan mutkia, sillä sivusto laskee esimerkiksi itseni Porilaiseksi, jota en tietenkään ole sitten millään muotoa. 🙂
Olen elämäni aikana joutunut aika monta kertaa tilanteeseen, jossa pitää esitellä itsensä, ja luonnollisesti kertoa mistä päin Suomea tulee. Kertoessani kotikaupunkini nimen, näen aika usein keskustelukumppanini ilmeestä, ettei hänellä ei ole minkäänlaista hajua siitä, missä kyseinen kaupunki sijaitsee, ja aika usein jatkankin heti selittämällä enemmän maantieteellisiä faktoja kotikunnastani. Kertoessani, että asun pikkukaupungissa, saan myös myötätuntoisia huomautuksia. Moni tietää kokemuksesta mikä on pikkukaupunki; Osahan on asunut Vihdissä, hurjimmat jopa Valkeakoskella!
Nuo kaksi kaupunkia ovat jääneet keskusteluista mieleeni vuosien varrella, joten käytän niitä nyt alustavassa esimerkissäni ikään kuin vertailupohjana:
Googlen mukaan Valkeakoskella on yli 21 tuhatta asukasta ja Vihdissä 29 tuhatta. Täällä meillä asukkaita on 7,5 tuhatta. Valkeakosken väestötiheys on 78,54 asukasta per neliökilometri, Vihdissä vastaava luku on 55,56. Arvaatte varmaan, että tässäkin kohtaa kotikaupunkini jää puhtaasti kolmikon hännille. Jep, täällä asukkaita on neliökilometriä kohden 15,8.
Se, miten kukakin pikkukaupungit kokee asuinpaikkanaan, riippuu varmaan aika paljon henkilökohtaisista mieltymyksistä, ja totta kai tottumuksesta. Helsinkiläinen ystäväni totesi taannoin, että täällä on ihana käydä, mutta hulluksi tulisi jos pitäisi jäädä asumaan. Ja myönnän kyllä, että samankaltaista shokkia kävin itsekin läpi reilut seitsemän vuotta sitten kun tänne muutin. Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt ja kasvanut vain hiukan isommassa kaupungissa. Synnyinkaupungissani kun esimerkiksi olin tottunut vaihtuvaan opiskelijaväestöön, mutta täällä tuntui, että jokainen vähintään tunsi toisensa (nykyisin ajattelen, että kaikki ovat jollakin tapaa sukua toisilleen :)). Muistan yhä aika elävästi kesäillan viiden vuoden takaa. Silloin koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ajellessani hiljaista kylänraittia. Jostain mieleni sopukoista kumpusi ajatus, joka käänsikin ulkopuolisuudentunteen voitoksi. Lopulta tuntui aika hauskalta ajatella, että nämä kaikki tuntevat toisensa, mutta kukaan ei oikeastaan tunne minua.
Tuosta kesäillasta asiat ovat muuttuneet paljon. Nykyisin käteni irtoaa autonratista tervehdykseen oikeastaan jokaisella valoisaan aikaan tehdyllä matkalla, ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut miltei kokonaan. Koen saaneeni kasapäin tuttavia, sekä ihania ystäviä. Minkäänlaista tarvetta täältä lähtemiseen en koe.
Tosiasiassa elämä pikkukaupungissa on kuitenkin hyvin erilaista, kuin Gilmoren tyttöjen Stars Hollow’ssa. Ei meillä ole Luken kahvilaa, runsauden sarvea muistuttavaa kukkakauppaa, kaupunkikokouksia, antiikkiliikettä tai Taylorin kauppaa. Yhdistävä tekijä löytyy julkisen liikenteen puutteesta, tosin Stars Hollow’n asukkaat tuntuvat kaikki asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta – palveluista joiden olomassaolo perustuu silkkaan mielikuvitukseen, ei kannattavuuteen.
Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni juuri täällä, on tietenkin lista asioita, joita muuttaisin jos voisin. Unelma olisi, että julkinen kaukoliikenne olisi parempaa, ja esimerkiksi junalla kulkiessa Helsingissä voisi viipyä ilta seitsemää pidempään. Bussilla matkatessa Helsingissä voi viihtyä jopa ilta yhdeksään, mikä sekin tuntuu vähältä, kun muistaa linja-autovuorot, joita vielä reilu vuosi sitten kulkivat tunnin välein vuorokauden ympäri. Verotoimistosta voisi olla joskus hyötyä, mutta Kela sentään tarjoaa palveluitaan vielä kahtena päivänä viikossa. Kylän ainoa Otto-automaattikin aiheuttaa välillä päänvaivaa. Lääkäri- ja terveyspalveluiden jatkuva väheneminen ja siirtyminen kauemmas aiheuttaa hiusten repimistä, ja myönnän, että tälläkin hetkellä olen täysin pihalla siitä, mihin päin mihinkin vuorokaudenaikaan pitäisi lähteä, jos sattuisi tarvitsemaan julkista terveydenhuoltoa. Terveyskeskuksen vuodeosastoa ei enää ole, mutta onneksi neuvolapalvelut löytyvät vielä suurimman osan vuodesta omasta kunnasta. Apteekissakin olisi kiva asioida iltaisin tai sunnuntaisin. Unohdetaan tässä kohtaa kahvilat ja ravintolat, selektiivinen kosmetiikka, muoti-, urheilu- ja muut erikoisliikkeet. 🙂
Entä hyviä puolia?
Lapseni on maailman parhaassa hoidossa perhepäivähoitajalla, ja toinen koulussa jonka ystävällistä ja lämmintä ilmapiiriä ihastelin juuri eilen koulun avoimet ovet -tapahtumassa. Meillä on mahdollisuus saada Musiikkiopiston palveluja naapurikunnalta ja kaupungissamme on tarjolla laaja kirjo liikuntamahdollisuuksia (jos nyt ei välttämättä vaadi spinning -tuntia tai saunajoogaa). Seurakunnan lapsityö on aktiivista ja kerhoihin pääsy helppoa. MLL, Naisvoimistelijat, 4H -yhdistys, Martat ja Kansalaisopisto lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Kirjaston hyllystä löytyy uutuuskirjat, ja mikäli näin ei ole, kirjan saa varmasti lainaan parissa viikossa. Ylipäätään jonottaminen kaikissa sen muodoissa on pikkukaupungissa aika vähäistä.
Varsinaista lintukotoa tuskin onkaan, mutta koen myös kotikaupunkini turvalliseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja leppoisia (vaikkakin Santakuntalaiseen tapaan kuuluu olla kateellinen ja ostaa mieluummin naapurikunnasta kuin omasta). Ai niin, ja hyvä suutari! Yksi kylän helmistä, kuten olen aiemminkin kertonut! Toiseen päähän kylää (taajama-alue) ehtii autolla muutamassa minuutissa. Siitäkin huolimatta, että siltaremontti on yhä kesken, ja kaupunkimme katukuvaa värittää edelleen ne liikennevalot – ja näin syksyisin myös traktorit.
Nyt olisi tietysti ihan mahtavaa kuulla siitä, millaisissa kaupungeissa te asutte. Tyytyväisinä, vai tyytymättöminä, alkuperäisasukkaana, paluumuuttajana vai uudisraivaajana?
Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. Täällä mennään leppoisissa merkeissä, ja ainakin sämpylätaikina odottelee leipojaansa.
Täällä toinen pikkukyläläinen. Kotoisin olen 18000 asukkaan kaupungista, olen asunut myös Turussa, Porissa ja Raumalla. Nykysisin asun pienessä kylässä joka tosin 2010 liittyi Poriin. Ehdottomasti tykkään! Ihmiset tervehtii, tuntemattomat alkaa juttelemaan,ympärillä on rauhallista ja luonto lähellä. Eikä mua häiritse jos joku tietää musta jotain, ei mun elämässä ole mitään salattavaa. En pystyisi asumaan isoissa kaupungeissa jo pelkästään metelin takia mutta onhan niissä mukava käydä. Sitäpaitsi elinkustannukset on halvemmat. Sillä hinnalla millä sain talon ja liki 2000 neliön tontin, olisin saanut Turussa jonkun pienen kerrostalokaksion.
Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla. Mulle meteli ja rauhattomuus ovat jotain, mitä en vaan pidemmän päälle jaksa. Tykkään käydä, ja nautinkin kaupunkipäivistä, mutta en jaksaisi koko ajan sitä ihmisvilinää.
Itselleni myös äitiys on luonut jonkinlaisen turvallisuuden kaipuun, ja täällä tuntuu, että se toteutuu helpommin.
Tottahan se on, että pienessä kaupungissa muut tietävät asiasi, usein paremmin kuin tiedät itsekään, mutta mitä sitten!? Eipähän tarvitse vaivautua kertomaan. 😀
Tiedätkö mulla oli melko samantyyliset ajatukset juuri blogipostiksi, kun ollaan muuttamassa parin tuhannen asukkaan kylästä n. 15 tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin täällä Irlannissa. Ja itse olen täysverinen Helsinkiläinen eli muutto tänne pikkupaikalle oli aikamoinen hyppy minulle alkujaansa ja nyt taas jännittää muutta isompaan paikkaan. City-tyttö olen kai sielultani, mutta ole oppinut rakastamaan pientä kyläyhteisöä juuri niistä muista syistä, kuin esim. palvelut ja kaupat. Vaikka en kiellä etteikö olisi kiva ajatus pian valikoiman laajenevan vähän paikallisesta Lidlistä ja supermarketista 🙂
Tuo juuri kun kirjoitit, että “oppinut rakastamaan pientä kyläyhteisöä juuri niistä muista syistä, kuin esim. palvelut ja kaupat” on mielestäni se asian ydin. Kaikella on vähintään kaksi puolta, ja asumme sitten missä tahansa, siihen asumiseen pitää liittyä jotakin, mikä saa tuntemaan olevansa kotonaan. Ei se voi mitenkään syntyä pelkistä palveluista ja kuppiloista. Johonkin pitää aina kiintyä, jotta tuntee olevansa kotona.
Kaikkea hyvää muuttoon ja uuteen elinympäristöön. Mieli avoinna ja positiivisena, uskon että paikasta kuin paikasta löytää ne parhaat puolet. ♡
Voi tiedän todellakin tuon kun joku kysyy mistä olet ja sen jälkeen saat selittää että se on siinä noin puolessa välissä Helsinkiä ja Kotkaa 😀 yleensä sanonkin vaan tuon lähimmän kaupungin Loviisan, koska noita pikku kyliä nyt kukaan ei tunne. Itse olen siis kotoisin ihan maalta sen kaikissa olomuodoissa ja syntymäkunnassani taisi asukkaita olla yhteensä joku 2000 😀 lähimpään kaupunkiin eli Loviisaan (n.15t asukasta) oli matkaa n.30km ja kyläkoulussa meitä oli yhteensä 30 oppilasta parhaimpina vuosina. Omalla luokallani meitä oli 4. Kouluun mentiin vuodenajasta riippuen pyörillä tai kävellen n. 4km. Kerran viikossa koululla toimi palloilukerho jossa pelatiin niin futista kuin sählyä. Kotona meillä oli pienmaatila ja peltojen lisäksi muutama eläin. Kesällä kykittiin mansikkamaalla ja syksyllä koulun jälkeen poimittiin viinimarjoja tai seistiin perunannostokoneen päällä. Aina ei toki ollut mitään herkkua mutta en kuitenkaan vaihtaisi siitä mitään! On silkkaa unelmaa olla saannut elää ja leikkiä peltojen, metsien ja järvien keskellä. Kai sillä kasvuympäristöllä on merkitystä sillä ala-asteella olin todella kiinnostunut lintubongauksesta ja se olikin kauan palloilukerhon lisäksi ainoa harrastukseni 😀 tietysti hieman vanhempana pystyi alkaa harrastamaan jotain lähimmässä kaupungissa. Opiskeluaikoina muutinkin sitten lähimpään kaupunkiin ja nyt olen jo puolivälissä matkaa takaisin mistä olen lähtenytkin! Veri vetää takaisin juurille ja unelmoin että joskus voitaisin muuttaa joko omaan tai miehen kotipaikkojen lähelle maaseudun rauhaan ihan sinne oikealle landelle 🙂
Oi, näitä on ihan mahtava lukea. Ja mun nousi iho ihan kananlihalle, kun kirjoitit, että olet jo puolivälissä takaisin päin menossa.
Mä uskon, että se rauha ja rauhallisuus, jossa saa kasvaa ja varttua, jää kytemään jotenkin ihmisen sisälle, ja viimeistään jossakin kohtaa aikuistumista sitä alkaa kaipaamaan yhä enemmän. Moni myös palaa juurilleen perheen ja tukiverkoston vuoksi.
Olen muuten aika kade tuosta lintuharrastuksesta! Itse kun en tosiaan erota lintuja kovinkaan hyvin, tuo kuulostaa ihailtavalta! 🙂
Asuin ensimmäiset 20 vuotta pienellä paikkakunnalla, asukkaita sillä kylällä noin 2000. Itse tykkäsin kovasti paikasta, koska ns. kaikki tarpeellinen löytyi ja kavereita ja tekemistä ja harrastuksia riitti.
Välissä opiskelin isommassa kaupungissa, kunnes muutin helsinkiin, ja täällä olenkin asunut kohta 10 vuotta.
Mutta tykkään kovasti asua täällä. Lähikauppa=iso prisma ihan vieressä,mutta toisaalta tosi hyvät lenkkipolut ja viljapellot myös. Meidän kerrostalo on ihan hiljainen, eli ei tietoa metelistä.
Eikä aina kaikilla helsinkiläisillä ole asiaa sinne ihan keskustaan, viime käynnistäni keskustassa on aikaa jo 4 kuukautta 🙂
Jos muutamme joskus, niin silloin muutamme kyllä ihan maalle. Koska itselleni on tällä hetkellä ihan sama asunko täällä pääkaupungissa vai vähän pienemmässä kaupungissa.
Aina hymyilyttää nämä “lähiprismat”. 🙂 Itse kun tottunut, että kaikki vähänkin erikoisempi pitää hakea sieltä kaupungista.
Mutta tuo, kun kirjoitit, että “Jos muutamme joskus, niin silloin muutamme kyllä ihan maalle. Koska itselleni on tällä hetkellä ihan sama asunko täällä pääkaupungissa vai vähän pienemmässä kaupungissa.” toi mieleeni siskoni. Hän asuu siellä päin, omakotitalossa, lähellä on peltoja ja muutenkin hyvät, ja siinä määrin kuin nyt voi olla, rauhalliset hoodit. Mutta joka kerta siellä vieraillessani mietin, että kun sinne keskustaan kuitenkin on matkaa, niin eikös sitten samalla voisi asua maalla. Joo, ja tämä nyt siis ihan hymyssä suin mietittyä. Itseäni kun ahdistaa nuo autoruuhkat, ja elämän hektinen meno, joka rauhallisessakin kaupunkilähiössä on aika kovaa verrattuna tähän meillä olevaan. 🙂
Mutta oli kaupunki iso tai pieni, niin kai se “koti” syntyy jokaiselle ihan muista jutuista. Kun ympärillä on ystäviä ja perhettä, ei sen ympäristön itsensä ole enää niin väljä. Ja hyvähän se on, että me kaikki ei kuitenkaan haluta asua samassa paikassa. 🙂
Meilläkin on asukkaita 7500, joista 90% ruotsinkielisiä. Emme asu keskustassa, vaan kymmenen minuutin ajon päässä maalla. Täällä on joskus ollut kylä, jossa jopa 100 ihmistä mutta nyt vain neljä taloutta. Olen oppinut viihtymään mutta kaupunkiin on päästävä (isompaan kuin tää meidän) tasaisin väliajoin. Olen ihan kaupunkilainen mutta maalaistun kaiketi tässä elämän aikana. Paree olis, kun ei mun mies taida lähtee täältä kulumallakaan! 🙂
Meillä ei ole ruotsinkielisiä, mutta itse asumme vanhan kylän entisessä kaupassa, terveyssisaren talo on naapuritontin autiotalo ja vähän matkan päässä on entinen kyläkoulu. No, kaikki nuo ovat lopettaneet toimintansa jo aikoja sitten. Mutta koska kaupunki on pieni, sinne keskustaan ajaa meiltäkin kymmenessä minuutissa, joten ihan korvessa ei sentään olla, vaikka pimeään aikaan siltä varsinkin tuntuu. 🙂
Itse muuten uskon, että ihminen maalaistuu aika helposti. Mulle ainakin on tämä rauhallisuuden tarve vain vahvistunut neljän vuoden aikana. Enää en osaisi olla edes tuolla meidän kaupungin keskustassa tai tiheämpään rakennetussa lähiössä.
Hyviä vuosia sinne teille! ♡
Kiva postaus! Mä olen kotoisin Raumalta ja opiskelujen myötä muuttanut Porin kautta Turkuun. Tänä vuonna muutettiin Naantalin saaristoon. Nykyisessä kotikylässä asukkaita on noin 1700. Mulle tosi iso muutos! Mutta viihtynyt olen hyvin. 🙂
Kukapa ei hymyilisi aurinkoisessa Naantalissa! 🙂
Ei vaan, elämä on elämää asui sitten missä vain, ja juuri tästä samaisesta syystä ihminen rakentaa sen kotinsa minne sitten elämä viekin. Ei ne seinät tai ympäröivä kaupunki, vaan juurikin ne tärkeimmät ja rakkaimmat jutut! ♡
Tulipas tyhmä olo 😀 oon pitkään puhunut miehelle että oon varmasti nähnyt joskus jossain sut, vissiin viimeksi sitten tuolla avoimissa ovissa eilen haha! Ja Pohjoispuolella myös asuvana voin todeta että siltaremppa sais jo loppua :/
Ja todistimme juuri, että täällä ei kaikki tunne toisiaan! 😀
Olipas hauska sattuma! Ja kyllä, nuo yhdetkin liikennevalot ovat mulle liikaa. Kun on tottunut siihen, että matka sujuu joutuisasti kylille asti, valot saavat kyllä pinnan kireälle. 🙂
Olen kotoisin Hangosta pieni kaupunki tällä hetkellä asukkaita noin 9 tuhatta joskus ollut jopa 12 tuhataa,Hangossa asuin suuren aikaa elämästä.Asun tällä hetkellä Salossa asunut yli kahdekasan vuotta ,asukkaita noi 50 tuhatta huomio liitoksen jälkeen,ennen liitosta oli asukkaita noin 25 tuhatta.
Kirjoittaessani juuri mietin tätä liitosasiaa, kun sehän vaikuttaa aika moneen kuntaan. Mutta Salon muistan jotakuinkin sellaisena, kuin se oli ennen liitoksia. 🙂
Hanko on jotenkin ihanan idyllinen ja juuri kesällä mietin, että siellä olisi ihana asua. Ja kyllä, tiedän vallan hyvin, että ei ne maisemat sitä kotipaikkaa tee, vaan kaikki muu elämässä. ♡
Mukavaa viikonloppua Saloon! 🙂
Hahaa! Täällä hurja Valkeakoskelta syntymäkaupunkini, ja välissä pikku piipahdus Tampereella ja ehdottomasti sen jälkeen paluu koto Koskiin. Viime vuonna jotenkin tuli blogisi työpaikassani puheeksi, ja löytyikin sinulle ja minulle yhteinen tuttava. Hän ei ole Valkeakoskelainen mutta opena meidän kylällä. Terkkuja vain A:lle jos sattuu tämän lukemaan.
Maailma on pieni! Tai ainakin Suomi! ♡
Äärimmäisen hyvän open ja ihanan ihmisen olettekin saaneet joukkoonne. Ja todellisen pikkukylän kasvatin, jolla varmasti olisi tästäkin aiheesta äärimmäisen paljon kerrottavaa! 🙂
Ihanaa viikonloppua sinne! ♡
Valitettavasti ei työskennellä enään samassa koulussa vaikkakin molemmat Valkeakoskella minä ja A. Viime vuosi oli erikoinen evakkovuosi jota kautta sain tutustua huipputyyppiin! Mutta kyllä näköjään pikkuinen Valkeakoskikin yhdistää ihmisiä joka puolella Suomea <3
Mä asun Edinburghissa, tänne on päädytty Brysselin ja Tukholman kautta, mutta alunperin olen myös kotoisin ihan maalta – eikä siis todellakaan mistään pikkukaupungista vaan ihan pikkuruisesta kunnasta. Ennen kuntaliitosta, lapsena siellä asuessani meitä oli kai lähellä 5000, nyt jo 7000. Muakin naurattaa kun kaverit sanovat olevansa “pieneltä paikkakunnalta”, ja sitten asukkaita onkin tosiaan se 20 000. En osaisi asua enää niin pienellä paikalla, ainakaan nyt nuorempana ja perheettömänä, mutta välillä houkuttaa esim täällä ulkomailla muuttaminen pienempään kylään tai kaupunkiin. Sun tekstistä tuli ihania muistoja lapsuudesta, joista tunnisti juuri ne pikkupaikkakunnan tavat: morjestetaan kaikkia autosta, urheilukauppaa varten lähdetään kaupunkiin. OMalla tavallaan seon kyllä jotenkin ihanaa, ettei kaikkea voi saada heti ja nyt, esim. mulle oli pienenä shoppailureissu kaupunkiin aina yhtä jännittävää.
Musta tuntuu, että nuorempana koin otsassani lukevan kissan kokoisin kirjaimin “olen maalta”. Nykyisin pidän sitä isona rikkautena, että olen saanut kasvaa pienen kaupungin oloissa. Kuulostaa ihan hullulta, kun kuuntelee juttua suomalaisista, jotka eivät tervehdi samassa rapussa asuvia naapureitaan. Päätelmä, joka on tehty kaupunkilaisten keskuudessa.
Mulle on jäänyt mieleeni vanhempi herra, joka nosti hattua kun tuli joku talvipäivä vastaan lapsuudenkotini lähistöllä ja täällä avuliaat herrasmiehet, jotka ovat availleet autonovia ja ovia, kun sylini on täynnä tavaraa, ja kädet loppuvat kesken. Suomessa on muutakin kuin kaupunkilaisuus ja siihen kuuluvat toimintamallit. 🙂
Aurinkoista viikonloppua sinne! ♡
Koti on siellä missä sydän on, joten kun koti tuntuu kodilta, on asiat hyvin. Kaupungista viis! 🙂
Mä asustelen täällä teidän naapurikaupungissa: olen täältä kotoisin ja teininä vannoin etten ikinä palaa kun kerran pääsen pois. No, kymmenen vuotta meni ympäri Suomea ja maailmaa, mut sit se kotiseutu vaan alkoi kuitenkin houkuttaa… Monet nuorempana ahdistavalta tuntuneet pikkukaupungin piirteet tuntuvat nykyään päinvastoin hyviltä syiltä asua pikkukaupungissa. Netin kautta kaikki maailman tavarat on saatavilla peräkyläänkin ja olen siitä onnellisessa asemassa, että lähikunnista oma kotikaupunkini on se, mihin terveyspalvelut keskitetään, ei meiltä pois. Tosi moni asia toimii täällä jouhevammin kuin kaupungissa, joskin allekirjoitan puutelistasi myös. Ihania kahviloita enemmän jäin kaipaamaan ystäviäni muualla, mutta siihenkin auttaa onneksi nykyään internet. Ja osaltaan korvaa tänne jäänyt, erittäin vahva turvaverkkoni, joka on nyt taas uudelleen ulottuvillani ja on ollut aivan korvaamaton etenkin lapsen myötä. Kaupungissa on ihana käydä, mutta juuri nyt en haluaisi asua missään muualla.
Juuri näin! Netti ja kaikki muu tuovat maailman jokaisen lähelle, ei maalaisuus ole enää tae erakoitumisesta! 😀
Ja mullekin on äärimmäisen tärkeää, että omat vanhemmat ovat tuossa seuraavassa kaupungissa, kun lähdetään Helsingin suuntaan. Arvokas tukiverkosto, josta en olisi valmis muuttamaan yhtään kauemmaksi. Myös äitiys ja turvallisuuden kaipuu tekevät pikkukaupunkielämästä nyt arvokkaampaa.
Siellä teillä tulee tosiaan välillä käytyä terkkarissa. Kävin jo äitiysneuvolassa ja lastenkin kanssa muutama neuvolakäynti ajoittunut meidän sulunaikaan. Hammasröntgen oli viimeksi se, mikä kuljetti terveyspalveluiden luokse, ja poika käy siellä kerran viikossa orkesteriharjoituksissa.
Muistelen kun kirjoitit hiukan siitä shokista, joka paluumuuttajalle syntyi, mutta ihana kuulla, että olet asettunut ja kotiutunut sinne hyvin. ♡
Kaunista viikonloppua!
Meidän kunnassa on alle 1200 asukasta, eikä edes sitä Otto-automaattia. Täällä olen viihtynyt jo 19 vuotta 🙂 Syntymäkaupungissanikin on vain n.6000 asukasta, ja meiltä kotoa oli keskustaan 20 kilometriä! Joten ei minusta isoon kaupunkiin taitaisi ollakaan 😀
Jos olisin kissa, kehräisin kun luen näitä juttuja! Ihanaa, että kirjoitatte elämästä kaupunkien ulkopuolella! Kun välillä tuntuu, että kaikki pyörii vain ja ainoastaan kaupunkielämisen ja varsinkin Helsinki-elämisen ympärillä! 🙂
Ihanaa viikonloppua Hannele! ♡
Terveiset täältä Torniosta! Muutimme tänne miehen työn perässä, ensin mies 2007 ja minä tyttärien kanssa vajaa vuosi myöhemmin kun lapsilla alkoi koulu syksyllä. 8 vuotta on siis aikaa vierähtänyt täällä ja taaksepäin ajatellen aika on mennyt tosi nopeasti. Vaikka Koti on nyt täällä niin en voi sanoa kokevan olevani täysin kotona. Ehkä asiaan vaikuttaa pitkälti myös se, että aina minulta kysyttäessä mistä olen kotoisin, vastaan “en mistään”. Vanhempani ovat kotoisin Jyväskylän kupeesta pikkukaupungista (tai no äitini on Karjalan evakkoja) itse olen olen Kymenlaaksossa syntynyt, josta muutimme Kajaaniin ollessani kolmevuotias
…karkasi kesken kaiken tuo edellinen kommenttini, joten…siis
Kainuussa tuli asuttua lapsuus, nuoruus sekä aikuisikä reiluksi kolmekymppiseksi asti, siellä oli työ ja siellä perustin perheen. Opiskelemassa kävin niin Oulun naapurikunnassa, Helsingissä kuin Kuopiossakin. Tulipa reilu parikymppisenä asuttua Italiassakin.
Tänne Meri-Lappiin en usko jääväni loppuelämäkseni, mutta selvää on että emme myöskään kaipaa yhtään Kainuuseenkaan, vaikka siellä asuu yhä molemmat siskoni, vanhempani sekä anoppini. Miehen kanssa ollaan joskus puhuttu, että minnehän meidät sitten joskus haudataan…kumpikin kun tosiaan olemme “ei mistään kotoisin”.
Tyttäret myöskään tuskin tulevat jäämään tänne, jatko-opinnot ja työpaikat kun ovat pitkälti muualla. Nyt edellään kuitenkin täällä ja kaikki on “ihan ok” suhteellisen pienessä ja turvallisessa (?) ympäristössä. Kun kaipaamme isompia shoppailumahdollisuuksia niin Oulu, Rovaniemi ja Luleå ovat kaikki samanlaisen matkan päässä täältä, reilun tunnin matka vain. Niin ja onhan meillä tuo Haaparanta – sillan yli vain ja ollaan ulkomailla ;D
Hassua, juuri kesällä mietin, että millaistakohan on asua täällä Torniossa. Kiva, että avasit vähän tätäkin puolta! 🙂
Juurettomuus on tavallaan surullista, vaikkakin tunnen monia joko henkisesti tai fyysisestikin juurettomia (kotipaikan suhteen), jotka eivät itse taida asiasta sen kummemmin kärsiä. Peilaan ehkä enemmänkin itseeni, jolla on tarve tuntea koti, ja tuudittautua siihen ajatukseen, että tässä olen elämäni loppuun asti.
Toivottavasti vielä joskus saat sen tunteen, että olet kotona ja kenties juurtumassa sijoillesi. Tai ehkä oletkin tässä mielessä vapaa kuin taivaan lintu, ja mikään ei velvoita palaamaan tai jäämään. 🙂
Niin tai näin, ihanaa syksyä Tornioon ja suloista sunnuntaita!
Ollaan nyt miehen kanssa asusteltu 3,5 vuotta Huittisissa ja täällä on ihanaa! Aina ennen tästä vaan ajoi ohi ja paikka vaikutti tylsältä risteyskaupungilta tasaisten peltojen keskellä. Täällä on vaikka mitä, melkein kaikki palvelut mitä ihminen tarvitsee ja kaunista luontoa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaikkialla on siistiä. Olen asunut aiemmin isommissa ja pienemmissä paikoissa. Kaikista olen tykännyt omalla tavallaan. Huittinen on siitä hyvässä paikassa, että tunnissa pääsee Tampereelle, Poriin, Turkuun ja Forssaan.
Ah, Huittinen! Oma synnyinkaupunkini! Eilen juuri ajeltiin sinne lasten kanssa ja vietettiin päivä mummulassa. 🙂
Huittinen on tosiaankin siitä kiva, että joka suuntaan on helppo mennä. Ja tuo oli todella hyödyllistä silloin, kun bussit tosiaan vielä kulkivat joka suuntaan miltei tunnin välein. 🙂
Vaikka täällä meillä on vain komisen tuhatta asukasta vähemmän kuin Huittisissa, kaupungit ovat kuin yö ja päivä. Meillä on tyhjää liiketilaa, ja kuollut keskusta, kun taas Huittisista löytyy urheiluliikkeet ja kaikki pienet erikoisliikkeet, joista täällä ei ole tietoakaan. Aina Huittisiin tullessa, se keskustan ruuhka tuntuu hassulta. Täällä kun voi vallan hyvin ajaa läpi keskustan näkemättä auton autoa. 🙂
Terveisiä pohjois-pohjanmaalta!:D minä asun perheeni (mies ja 4 pientä lasta) vajaan 8000 asukkaan kokoisessa kaupungissa. Ja tää on meille juuri sopiva! Tulisin hulluksi isossa kaupungissa hälinän ja melun keskellä! Me asutaan tosiaan ihan maalla,lähimpään kauppaan 10km ja naapureiden valoja ei illalla näy;) meijän kaupungista löytyy onneksi kaikki mitä nyt keksitään tarvita.monta ruokakauppaa,apteekki,terveyskeskus ja neuvolat.ynnä muuta…harvoin tarvitsee isommalle paikkakunnalle ajella. Me nautitaan luonnosta ja omasta isosta pihasta. Vanhin lapsi aloitti esikoulun kylän omalla koululla joka on 2km päässä.samaisen koulun olen itsekin aikoinaan käyny ja tuntuu turvalliselta laittaa omat lapset tuttuun kouluun tuttujen keittäjien ja opettajien keskelle ja oma lapsuudenkoti on alle kilometrin päässä, jossa siis omat vanhempani ja sisarukset asuvat:)<3 tuttua, turvallista ja rauhallista,sitä tämä on!
Heh, pimeys on muuten asia, jota on vaikea selittää kaupunkilaiselle, tai taajama-asujalle. SItä, että omaa postilaatikkoaan ei löydä kuin taskulampun avulla, koska mistään ei tule valoa. Ei naapurista, eikä ainakaan katuvaloista. 🙂
Teillä on palveluiden suhteen asiat mallillaan. Täällä kyläkoulut sulkevat ovensa toinen toisensa jälkeen, mikä on tietenkin surullista.
Mutta luonto, oma iso piha ja rauha ovat asioita, joita en menisi heti vaihtamaan pois.
Ihanaa syksyä sinne teille! ♡
Mun mielestä on hassua, että kotikaupunkisi ja muut vastaavat ylipäätään ovat kaupunkeja, eikä kuntia, koska jos miettii mielessään kaupunkia, ei kyllä tällaiset paikat ihan vastaa sitä visiota 😉 Taustalla tietty historia, ennen oltu suuria keskuksia, mutta nyt hiljenee. Palveluita onneksi on kuitenkin mukavasti ja välimatkat lyhyitä. Kiva on sitten isossa kaupungissa pyörähtää ja palata omaan käpykylään. Asun itse 5000 asukkaan kunnassa ja tykkään kovasti, mutta tekisi mieli asua vähän syrjemmässä. Nyt asutaan “keskustassa” ja tuntuu, että pienen paikan hyödyt eivät pääse oikeuksiinsa, koska kuitenkin on liikennettä ja naapureita ympärillä.
No sanopas muuta! Mutta koska sen voi jokainen kunta itse nykyisin päättää, niin kyllähän se sitten kuulostaa paremmalta olla kaupunki kuin kunta. 😀 Eikä täällä kai ole asukkaita ollut ikinä sitä 10 tuhatta. 😀
Hei ymmärrän ihan täysin tuon syrjempään kaipuun. Mehän asuttiin väliaikaiskodissa tuolla meidän “keskustassa”, hiljaisen kadun varrella. Silti jotenkin ahdisti, ja nyt on parempi, kun on se oma rauha ja ympärillä tilaa. 🙂
Suloista sunnuntaita! 🙂
Kiva postaus ja mielenkiintoista lukea, mistäpäin Suomea blogin lukijat ovat! Olen n. 2000 asukkaan maalaiskunnasta kotoisin ja asun syrjäisessä sivukylässä, jossa taitaa olla kymmenisen taloa tässä saman tien varrella. Meiltä on keskustaan kauppaan ja apteekkiin matkaa n. 15km. Tosin nyt kuntaliitosten jälkeen voin sanoa asuvani 7000 asukkaan kunnassa :)!
Muistan kun teini-ikäisenä vannoin etten ikinä tule maalla vanhempana asumaan, niin pieneltä ja tylsältä tämä kotiseutu tuntui. Kuitenkin opiskelujen jälkeen palasin maalle takaisin ja vielä tänne omaan kotikylään. Se on kumma miten mieli on muuttunut noista ajoista.
Mielestäni parasta maalla asumisessa on kiireettömyys, vapaus, tilan ja turvan tunne, rauha ja se, että luonto on lähellä. Saatan lähteä 10km lenkille ilman että ketään tulee vastaan. Saatan nähdä peuroja tai ketun pentuineen, mutten ketään ihmistä koko matkalla. Voin kävellä metsään marjaan tai sieneen omalta kotipihalta. Vuodenaikojen vaihtelu rytmittää arkea ja tuntuu vahvasti täällä. Naapureilta saa tarvittaessa apua. Myös junalla pääsee kulkemaan lähikunnasta.
Jos minun nyt pitäisi muuttaa johonkin isoon kaupunkiin, niin ahdistuisin. Lyhyitä reissuja kaupunkiin on kiva tehdä, mutta parin päivän jälkeen tuntuu, että kerrostalon seinät kaatuu päälle. Onhan täällä maalla negatiivisiakin puolia. Välimatkat ovat pitkiä ja julkinen liikenne olematonta. Ilman autoa ei pärjää ja töissä pitää käydä toisella paikkakunnalla. Terveyspalveluita on keskitetty toiselle paikkakunnalle, samoin Kela ym. ja jopa osa kyläkouluista. Myös välillä se, että kaikki tuntee sinut, alkaa ahdistaa. Mutta kaiken kaikkiaan viihdyn täällä hyvin.
P.S. Vaikka meillä on aika erilaiset elämäntilanteet, niin pidän tässä blogissa juuri “maalaisuudesta”. Lähinnä tarkoitan sitä, ettei joka postauksessa kerrota jostain lanseeraustilaisuudesta ja muista kissanristiäisistä missä on oltu tai laiteta kuvia avokadoleivistä tai lateista, jos ymmärrät mitä tarkoitan. 🙂
Kuntaliitokset todellakin sekoittavat pakkaa! 😀
Kun itse muistelen nuoruuteeni, en ole koskaan oikein kaivannut pois ja isompaan maailmaan. Mutta tuo kertomasi, että nuorena haluaa pois ja kaupunkiin, ja sitten aikuisena taas takaisin, on aika tavallinen kuvio. Mutta kai se on luonnollista, että nuorempana pitää nähdä ja kokea, koska mistäs sitä muuten tietäisi, millaista muualla on. 🙂
Niin jaan nuo sinun fiilikset! Se, kun aamulla pysäyttää auton, koska kurki seisoo keskellä tietä usvan keskellä, tai kymmenen kaurista tahtoo ylittää tien.. Ne on jotakin mitä ei voi edes kaupunkilaiselle selittää. Tai mitä on katsoa kettua suoraan silmiin! Kaupungissa on kiva käydä, mutta aina on halu palata takaisin luonnonhelmaan ja omaan rauhaan.
Voi, otan tämän maalaisuuden todellakin suurena kohteliaisuutena! Kaupunki ja kissanristiäiset ovat oman elämäni ulkopuolella, enkä taitaisi oikein istua joukkoonkaan. Toki joskus on kausia, kun miettii, että bloggaajana pitäisi olla jotakin muuta, mutta kuka nyt sitten voi pidemmän päälle olla kuin oma itsensä. 😀
Ihanaa sunnuntaita sinne! ♡
Täällä ainakin maisema on raikkaan näköinen ja houkuttelee ulkoilemaan!
Hei! Saksalaisen mittapuun mukaan asumme varmaan hyvin pienessä kaupungissa. Kuitenkin on kaupunki hyvine palveluineen kuin pikkuinen kylä. Synnyinkaupunkini ja kaupunki jossa asuin n. 7 vuotta ennen Saksaan muuttoa ovat kuitenkin isommat kuin tämä nykyinen asuinpaikkamme. Olen vieläkin reilun 5 vuoden jälkeen hämmästynyt miten paljon palveluja meillä on, mutta olo kuitenkin kotoisa kuin pikkukylässä. Kaikille moikkaillaan, kun törmätään ja illalla ei pelota kulkea kaupungilla.
http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.fi
Hei!
Voi tuo kuulostaa todella idylliseltä paikalta. Ja varsinkin kun kaikkeen pikkukaupungin hyvään (ilmapiiri, turvallisuus) yhdistyy palvelut on paikka aika täydellisen oloinen. 🙂
Kaunista syksyä sinne teille! ♡
Hei, täällä yksi Vihtiläinen lukijasi. Pakko oli kommentoida, koska vaikka laitoit noita asukaslukuja niin en todellakaan koe asuvani kaupungissa. Vihti on laaja kunta jossa on monta pientä kylää. Itse asun niistä suurimmassa mutta silti tämä on mielestäni kylä ja niin myös tietääkseni viranällisestikin. Vihti ei ole kaupunki. Terveisiä siis maalta 🙂 ja ihanaa syksyä. Juttujasi on ihana lukea.
Joo, nykyisin kun kunta saa itse määrittää kutsuuko itseään kaupungiksi vai kunnaksi, on nimitykset vähän harhaanjohtavia. Pääkaupunkiseudun läheisyydessä kukaan ei laske (melko tiheäänkin asuttua) Vihtiä kaupungiksi, mutta täällä meillä se “kaupunki” kuulostaa jo paljon hienommalta. Kaikki haluaa olla kaupunkeja. 😀
Mutta niistä kylistähän kaikki pikkukunnat (ja -kaupungit) koostuvat (laskin, että Vihdissä on 64 kylää, meiltä laskin, että kyliä olisi 70), täällä ne kylät vain kuolevat ja palvelut niissä loppuvat (Tosin eihän niitä ikinä kaikissa kylissä ole ollutkaan). Kaupat, pankit ja koulut lopettavat ja jäljelle jää vain se isoin keskusta. Niinhän mekin asutaan kylämme vanhassa kaupassa, aivan vanhan kyläkoulun lähellä. Niiden toiminta vain on kuollut ja kuopattu jo aikoja sitten. Surullista sinänsä, että siitä suurimmastakin palvelut alkavat loppua, ja osa on jo siirretty naapuriin.
Suloista sunnuntaita maaseudun rauhaan! Nyt näyttäisi olevan ulkoilukelit kohdillaan! 🙂
Oulun liepeiltä moikka! Asun 15 km päässä Oulusta ja tykkään! Paluumuuttaja muutamien pikkukaupunkien kautta takaisin isomman lähelle. En pystyisi asumaan keskustassa, saati Helsingissä, enkä liian kaukana kaupungista tai pienemmällä paikkakunnalla. En tottunut sitten millään siihen, että kaikkea ei saanut lähettyviltä ja että kaikki tunsivat jotakin kautta jonkun ihmisen. Tarvitsen tietyn määrän anonyyminä oloa. 🙂 Mutta liian suurta, hallitsematonta, muuttuvaa ja hälinää ei minullakaan saa olla. Tämä nykyinen sijainti tuntuu parhaalta, olla äärellä, muttei keskellä. Syke saatavilla ja luonto lähellä.
Ihanaa, että aina löytyy se välimuoto. Ei liian lähellä kaikkea, mutta ei kuitenkaan keskellä ei mitään. 🙂
Ja aika usein pitää nähdä ja kokea ymmärtääkseen sen oman juttunsa, ja sen, mikä toimii itsellä parhaiten.
Tuo anonyyminä oleminen on muuten myös sellainen juttu, johon törmää aika usein, kun juttelee ihmisten kanssa. Osalle se on tärkeämpää, osalle vähemmän tärkeää. Onni, että voidaan itse valita, eikä tarvitse ahtautua reservaatteihin. 😀
Ihanaa sunnuntaita! ♡
Olipas kiva postaus ja mukavat kommentit. Ja hauska huomata, että ollaan taidettu olla samaan aikaan yläasteella mikäli kävit sen siis Huittisissa. Iyse olen kotoisin Vampulasta. Nykyisin asutaan Porissa. Jos joku kysyy mistä olen kotoisin, sanon, että Huittisista. Kukaanhan ei tiedä missä Vampula on toisaalta nykyään pitää jopa paikkaansa, kun kerron olevani Huittisista. Vampulahan liitettiin siihen muutamia vuosia sitten.
Oma asumispaikkani valinta on hiukan ristiriitainen. Vaikka toisaalta kaipaan maalle, en missään nimessä haluaisi tarjota lapsilleni samaa kuin itselläni oli lapsena. Kouluun yli neljä kilometriä. Lähimmät ystävät 7 km päässä. Leikkikaverina siis pikkusisko. Toisaalta plussana oli valtaisa piha ja oma peltoauto, jolla huristeltiin
Nykyään asumme uudella asutusalueella. Olemme juuri rakentaneet. Lähinaapureista on tullut ihania ystäviä ja lapsilla on kavereita. Paljon. Vaikka täällä ei ole juuri yksityisyyttä eikä omaa rauhaa, en silti vaihtaisi tätä lasten paljoutta, yhteisöllistä naapurustoa ja katuvaloja (!)pois.
Paitsi, jos löytyisi ihana vanha kansakoulu aivan läheltä asutusta
No jopas! Jälleen on maailma pieni kuin mikä! 🙂 Ihana lukea näitä!
Meillä on siinä mielessä aika hyvä asuinpaikka, että ollaan vanhan koulun läheisyydessä (vanha kansakoulu, joka on muuten nykysin ihan mieletön koti!:)), eli tässä on asutusta ympärillä. Ei ne naapurit toki tontin rajalla ole nytkään, mutta lähin talo yhden autioituneen tontin ja tien takana, ja sinne poika jo saa kulkea yksin maantietä pitkin. Onni, että juuri tuossa talossa asuu ihan mahtava perhe, ja heillä on lapsetkin hyvin saman ikäiset kuin meillä.
Asuin itse lapsuuteni Huittisissa omakotialueella, ja toki siinä oli se kivaa, että naapureita oli paljon, ja lapsia niin omassa kuin naapurikortteleissakin. Moni kaupunkilainen kauhistelee sitä, miten paljon meillä on lapselle harrastuksia, mutta katson, että ne ovat sitä sosiaalista elämää, joka jää vähemmälle kun asutaan syrjässä.
Muistan, kun aikoinaan etsimme kotia, ja ystäväni antoi antoi hyvän neuvon: Jos kertaakaan harkitessasi mietit, että onko koti liian kaukana kaikesta, se mitä todennäköisemmin on liian kaukana. Tästä viisastuneena mekin ajettiin monen kivan talon ohi, ja jätettiin isommat haaveilut sikseen. Meiltä on se neljä kilometriä keskustaan, joten nyt kaikki on lähellä, mutta silti ollaan omassa rauhassa.
Ihanaa syksyä teille ja onnea uuteen kotiin! ♡♡♡
Moi! Hauskaa, että meitä maaseudulla viihtyviä on paljon. Itse olen asunut kunnissa, joissa asukkaita on muutamasta tuhannesta yli sataan tuhanteen. Nyt olen asettunut Suomen pinta-alaltaan suurimpaan kuntaan. Asukkaita meillä on noin 6800, mikä tekee asukastiheydeksi alle 0,5 ihmistä neliökilometrille. Voin kertoa, että tilaa on, enkä missään ole aikaisemmin viihtynyt niin hyvin kuin täällä. Monet palvelut löytyvät jokusen sadan kilometrin päästä, mutta välimatkoihin on tottunut ja ne harvoin ahdistavat. Nettikaupat ovat onneksi tasaisesti saatavilla kaikille.
Rakastan hiljaisuutta, tiivistä yhteisöä, samanhenkisiä ihmisiä, hidasta elämänrytmiä, kädennostamista vastaantulijoille, kylän pientä sekatavarakauppaa ja (joskus) jopa sitä, että muut tietävät ihmisen asioista enemmän kuin hän itse. Huonoja puoliakin tietysti löytyy – niinkuin kaikessa -, mutta niittenkin kanssa voi elää, kun asenne on oikea.
Malja maaseudulle! 🙂
Tiedätkö, kirjoituksesi toi mieleeni ne jutut saarista, joilla on vakituista asutusta vain muutaman ihmisen verran. Mä nimittäin aina noita lukiessa haaveilen sellaisesta elämästä. Tiedän, että mieheni ja lapset eivät koskaan suostuisi, mutta mulle itselleni jonkinlainen erakoituminen on suuri unelma. Tätä on hirveän vaikea selittää yleensä ihmisille, ilman, että leimautuu masentuneeksi tai muuten sosiaalisesti kyvyttömäksi. 😀
Kuvailemasi ovat kaikki sitä, mistä tykkään. Oikein hykertelen täällä ruudun toisella puolelle. Miksi kaikkien pitäisikään rynniä ruuhkasuomeen!? Maaseudulta ja haja-asutuksesta löytyy elämiseen paljon iloja ja ulottuvuuksia kun vain pitää tosiaankin mielen avoinna ja asenteen oikeana!
Malja maaseudulle ja ihanaa syksyä sinulle! ♡