Hellohello!
Lauantai aamupäivä, takana pitkät yöunet ja elämä jokseenkin tykkää hymyillä takaisin. Pienet on ihmisen ilot! Vaan mikäs siinä, jos tykkää tavallisesta ja rauhallisesta elämästä. Ja minähän tykkään!
Me pidettiin eilen Klaaran kanssa vapaapäivää. Käytiin vähän jouluostoksilla, ajeltiin pikkuteitä etsien pihaputiikkia, ja todettiin sen olevan auki vain viikonloppuisin. Syötiin autossa karkkia ja laulettiin radion kanssa kilpaa. Käytiin lasten kanssa kirjastossa, heitettiin uuniin pikaruokaa kaupan pakastealtaasta, ja pötköteltiin sängyssä lukien. Vietettiin koko perhe iltaa liikuntahallilla, ja minä turisin muiden äitien kanssa kanojen (ja vähän lastenkin) kasvatuksesta. Iltapalaksi lämpimiä voileipä, ja perjantain huipennukseksi lasi punaviiniä. Aivan täydellinen päivä! Illalla jopa totesin miehelle, ettei harmita yhtään, vaikken päässyt sinne blogikemuihin. Tykkään paljon enemmän näistä jutuista, tavallisista pienistä asioista. Koska mä olen oikeasti kotihiiri, enkä mikään awards-lady. Ihminen joka nauttii ihan tavallisista jutuista, jonkun mielestä ehkä tylsistä jutuista.
Jos eilinen oli täydellinen, tällekin päivälle on aika isot odotukset. Illalla on nimittäin tiedossa treffit! Leffaan ja syömään, pitkästä aikaa meidän aikuisten omaa laatuaikaa. Viimeiset viikot ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että se parisuhdeaika on jäänyt lähes kokonaan pois arjesta. Unohtunut kaiken arkisen kiireen keskellä – kuten sillä yleensä pienten lasten vanhemmilla on tapana unohtua.
Elämä on siitä kiva juttu, että se opettaa arvostamaan asioista tärkeimpiä. Jos mietin itseäni 18-vuotiaana tyttöystävänä, leffaan ja syömään kerran kaksi vuodessa olisi varmaan kuulostanut äärettömän tylsältä. Ehkä perjantai-ilta kanoista jutellen täysin absurdilta ja lasi punaviiniäkin aika pieneltä. Lopulta kuitenkin tuntuu, että viimeiset kahdeksan vuotta ovat kasvattaneet minusta enemmän omaa itseäni, kuin ne elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Nuoruuteen kun kuulu tarve olla vähän kaikkea, mutta tässä kohtaa elämää tarve olla oma itsensä ajaa kaiken muun edelle. Onneksi.
Tammen lehdet ovat säilyttäneet kirkkaan vihreytensä sisällä. Paperikukat maljakossa tuovat väriä viikonloppuun, kun mieleisiä kukkia ei löytynyt kaupasta.
Täydellistä viikonloppua juuri sillä tavalla, kuin se kullekin täydelliseltä tuntuu! ♡
Juhlissa oli kivaa, mutta ihana oli tulla kotiin ja vetää villasukat jalkaan. Hyvä arki on kuitenkin parasta.
Mukavaa treffi-iltaa!
En epäile hetkeäkään, että ei olisi ollut kivaa. Mulla se vain on tuo piipahtaminenkin niin vaikeaa matkan vuoksi. Illalla ei olisi enää päässyt kotiin, ja ainoa vaihtoehto olisi ollut yöpyä. Ja aamulla olisi kuitenkin pitänyt olla kotona.
Se on tämän syrjässä asumisen hinta, että kaikki menee aina niin kovin monimutkaiseksi ja aikaa vieväksi. Harvoin kun sitä on valmis uhraamaan ihan koko päivää kivoillekaan juhlille.
Kiitos, aion nauttia illasta. Nainen junassa oli ainakin niin hyvä kirjana, että leffan on pakko olla vähintään viihdyttävä. 🙂
Kivaa viikonloppua sinne!
Olipa hyvänmielen teksti! Hymyilytti. Olen tässä vuosien saatossa tajunnut, että olen aika introvertti: vaikka pidän sosiaalisia suhteita ja ystävyyksiä todella tärkeinä, en voi enkä halua täyttää kalenteriani menoilla. Kanssakäyminen vie minulta sillä tavalla voimia, että vastapainoksi mun täytyy voida nyhjätä kotona.
Muotoilitpa ihanasti! Juuri tuota vastapainoa minäkin kaipaan. Tykkään kyllä ihmisistä, mutta kaipaan myös ärsykevapaata oleilua kotona.
Voi olla, että nuorempana päätä vähän sekoittikin nämä ristiriitaiset tunteet. Mutta nyt kun asian on ymmärtänyt, sen kanssa on ihan sinut, ja kun itsensä tuntee, elämä on monella tapaa helpompaa. 🙂