Tähtiin kirjoitettu

19.10.2016

Heips!

Mä olen tässä vähän taas miettinyt, ja tulin siihen tulokseen, että joidenkin päivien kohdalle on varmasti kirjoitettu jo tähtiin “juo saavillinen kaakaota – extravaahtokarkeilla”. Ja mulle se päivä on ehdottomasti tänään! Tai oikeastaan se olisi ollut jo eilen tai edellispäivänä, mutta tämän universumin kokoisen kohtalopäätelmän tekemiseen meni multa kaksi päivää. En niinkään usko horoskooppeihin, mutta olen täysin varma, että tuolla linnunradan varjossa lymyilee joillekin elämäni päiville myös viisaudet “syö paljon suklaata” ja “nouse ylös sängystä vain jos on äärimmäinen pakko”. Näistä jälkimmäisen ole elämäni aikana todistanut useampaankin kertaan;  Todennut päivän päätteeksi, että tänään olisi kannattanut jäädä peiton alle.

Siinä missä lehtikaali-maca-spiruliina-vehnänoras-superhyperfood -smoothie tsemppaa terveellisyydellään, kuuma sokeripommikaakao hivelee sieluni sopukoita ja öljyää sisäistä tasapainoani. Voisin väittää, että kyseinen tehojuoma on lähes välttämätön näin syksyn harmaina päivinä. Erityisen hyvältä se maistuu tavoitteellisen urheilusuorituksen jälkeen, kuten vaikka haravoinnin päälle nautittuna.

kaakaolla-2

Haravointiurakkani on edennyt tuskin puoliväliin, joten näitä superjuomasaavillisia saattaa mennä vielä muutama. Toisaalta syksy saa haikailemaan pienemmän pihan perään, mutta toisaalta haravointi on hommaa, josta nautin. Tulee oltua ulkona, ja hienkin saa pintaan kun jaksaa ahkeroida. Eilen tyttäreni yllytti kokeilemaan lehtikasassa makoilua. Sekin tuntui kivalta, vaikka kuperkeikkaa en itse kyllä lehtien sekaan halunnutkaan heittää. Aika kului ulkona kunnes tuli säkkipimeää, ja hommat oli pakko lopettaa. Palkkana punaiset posket ja virkeä olo.

kaakaolla 6 kaakaolla 3 kaakaolla 5 kaakaolla-11kaakaolla 4

Viritin eilen jopa ulos yhdet valot. Kiedoin rapunpieleen tuijan ympärille, mutta jätin vielä laittamatta töpselin seinään. Muu perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että valoja on turha säästellä, ja nyt meillä onkin sitten jo melko jouluisen näköinen puu pihassa. Vaan väljäkös tuolla täällä pimeyden keskellä. Väljäkö ylipäätään sillä, mitä milloinkin, ja koska, kuluisi tehdä. Jos siitä tulee hyvä mieli, niin antaa mennä!

Syksyn pimein ja ankein pätkä alkaa olla käsillä. Mustat pellot ja kohta lehdettömät puut. Kuten sodassa ja rakkaudessakin, tässä kohtaa vuotta kaikki keinot taitaa olla jo sallittuja. 🙂

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna


19 Responses to “Tähtiin kirjoitettu”

  1. Niina says:

    Olen aivan samaa mieltä: vastaiskuna kaikelle harmaudelle on kaikki keinot sallittuja! Oma salainen aseeni on suklaa ja sitähän menee…;)

    • Ah, ei ole suklaan voittanutta! Mulla on jo kaapissa muutama levy odottamassa loppuvuoden herkkujen tekoa, ja meinasin eilen avata yhden levyn. Lopulta tulin järkiini, sillä minä en tunne käsitteitä “yksi pala” tai “yksi rivi”. 😀

  2. Johanna says:

    Hei !

    Minunkin tekisi niin mieli jo laittaa ulkovaloja tuonne pimeyteen … Eilen istutin myös Tuijat ruukkuihin ja callunoita myös … tuli niin talvinen ole. Ottaisin lunta ja pakkasta vastaan milloin vaan 🙂
    //Johanna

    • Oi täällä on nyt ihana kuura! Aamulla oli pakkasta ja joutsenet lentelivät aamuauringossa. Niin kaunista! Lunta saa tulla minunkin puolesta. Haravoinnitkin nyt siinä vaiheessa, että isommat on poissa. 🙂

      Ihanaa päivää sinne!

  3. Annika says:

    Oi, miten herkullisen näköistä kaakaota, nam! Onneksi ilmat ovat suosineet pihan syystöitä, tänäänkin paistoi täälläpäin aurinko 🙂 Valot ovat ihania näin pimeällä säällä. Itse taidan viritellä valoja myös viikonloppuna. Ja lyhtyihin kynttilöitä. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    • Niin ihana auringonpaiste tänään täälläkin. Eilinen harmaus jo uuvuttikin. 😀
      Mietin juuri, että on jotenkin hassua, kun muualla valoja käytetään läpi vuoden, mutta meillä ne yhdistetään jouluun, vaikka puolet vuodesta ollaan miltei pimeässä.
      Mä liputan valojen puolesta. Ne antavat ihanasti tunnelmaa pimeyteen. 🙂

      Ihanaa loppuviikkoa myös sinne!

  4. Suvi - Kotonainen says:

    Todella kauniita kuvia jälleen kerran! Itsekin olen jo miettinyt ulkovalojen laittamista, mutta ovat vielä varastossa. Naapurissa on jo, joten ehkä minäkin viikonloppuna 🙂

  5. Laurs says:

    Kaakaokuvat nähtyäni ei voi todeta muuta kuin että mulla se tähtiin kirjoitettu kaakao-vaahtokarkkipäivä on huomenna 😀 Nam! Ja ihana muki, mistä se?
    Mukavaa syksyn jatkoa!

  6. P says:

    “Väliäkö”, ei “väljäkö”…

  7. Marianne says:

    Aivan ihanan terveitä ajatuksia! Mikä sen parempaa kuin kuuma kaakao reippaan ulkoilun jälkeen. Syksy on oikeastaan aika ihana vuodenaika!

    • Sanos muuta! Syksykin on ihanaa aikaa, jos siitä sellaista tekee. Niin paljon on kiinni siitä omasta korvienvälistä ja asenteista. Nautitaan pienistä jutusta, ja tehdään lämmintä tunnelmaa ympärillemme! 🙂

  8. Hurmioitunut says:

    Aamen. Juuri noin. Välillä on sellaisia päiviä, jolloin tekee mieli jotain hyvää, kupillisen juuri tuollaista kaakaota tai jotain hyvää piirakkaa, suklaakin tekee hyvää. Silmäni nauliintuivat tuohon kuppiisi. Mistä se on peräisin? Rakastan tuota sinisen sävyä. ♥ Onpa muuten kupilla kokoa. 😉

    • Ja joskus niitä päiviä on enemmänkin, mutta elämä on sellaista, ja siihen kuuluu inhimillisyys. 🙂

      Tämä kuppi, tai tuoppi, on Indiskasta. Mies osti sen mulle lauantaina, jotta saisin isomman aamukahvin. Cappuccino viidellä espressolla mahtuu tähän oikein mainiosti. 😀

  9. Julia says:

    Jokunen aika sitten teit lipaston tuuneuksesta postausta kun sitä pitäisi jaksaa fiksailla. Siitäpä tuli mieleen kun on itelläkin vanhan lipaston tuunaamista ja siihen pitäisi löytää vanhanaikaiset vetimet. Onko sinulla tietoa mistä semmoisia saattaisi saada. Perus marketit ja krauta ei vaan sellaisia omista. Ei sinulla olisi hajua? 🙂

    • Mä ostin meidän kettiön vetimet täältä: http://www.helakauppa.com/
      En tiedä, mitä etsit, mutta näillä nyt ainakin on muutakin kuin niitä rautakaupan ja marketin vetimiä. Tietty sisustusliikkeissä on erilaisia vetimiä ja nuppeja nykyään myös tarjolla. 🙂

      • Julia says:

        Kiitos! Täytyy katsoa jos sieltä vaikka löytäisi. On niin hankala löytää mistään sellaisia jotka on pysty suunnassa…! Toivotaan että jostakin löytyy. Kiitos vinkistä 🙂

Kommentoi