Mikä tekee kodista kodikkaan?

22.10.2016

Lauantaita! Täällä on juuri aivan ihmeellisen rauhallinen ja hiljainen hetki. Toinen lapsista on syntymäpäivillä, ja toinen ulkoilee isänsä kanssa. Minä hiivin villasukissani ja sytyttelen kynttilöitä. Ennen kirjaan tarttumista ajattelin kuitenkin napata muutaman kuvan sillä kylmä ja harmaa päivä saa kodin näyttämään erityisen kodikkaalta ja fiiliskin on sen mukainen.

Mutta mikä tekee kodista sitten kodikkaan? Varmasti jokaisella on oma ajatuksensa tästä, kuten sisustuksesta ja muustakin kodin tunnelmasta. Itse kuitenkin huomaan näin syksyisin sen kodikkuuden tarpeen lisääntyvän. Kesällä eletään puolittain ulkona, mutta lyhenevät päivät ajavat sisään ja houkuttelevat käpertymään oman kodin tunnelmaan.

Kuten tiedätte, meidän koti ei ole millään tavalla kliinisen minimalistinen. Se on enemmänkin rönsyilevä ja kerroksellinen, eikä sille varmaan lopultakaan löydy yhtä yksiselitteistä tyylisuuntaa, vaikka sitä joskus yritin teiltäkin kysellä. Mutta tyylisuunnasta ja lokeroinnista huolimatta, jokainen koti on asukkailleen kodikas omalla tavallaan.

Mulle kodikkuus syntyy tunnelmasta, joka ei välttämättä ole edes sidottu sisustukseen. Toki päälisin puolin siisti koti tuntuu kutsuvammalta, kuin koti jossa kaikki on hujan hajan, mutta mulle on tärkeää, että tunnelmassa näkyy myös eläminen. Myös tuoksuilla on iso merkitys. Koska kotimme ja käyttövetemme lämpenee kokonaan puilla, meillä on sellainen puulämmityksen tuoksu. Tämän lisäksi poltan mielelläni tuoksukynttilöitä, ja kokkailu ja leipominen luovat omaa tunnelmaansa. Tuli on oikeastaan yksi kodikkuuden lähde. Palaa se liekki sitten lämmityskattilassa, kynttilässä tai takassa, se luo aina omaa tunnelmaansa.

En juuri perusta ylimääräisille koriste-esineille, mutta käyttötavaroiden ulkonäön suhteen olen sitäkin vaativampi. Iso merkitys on esimerkiksi astioilla, joiden tykkään näkyvän ja olevan helposti saatavilla. Kukat ja kasvit luovat kynttilöiden tapaan tunnelmaa. Meillä on paljon koreja, kasseja ja pusseja, jotka kätkevät sisäänsä kaikenlaista tarvittavaa. Toisin kuin hyvin modernissa kodissa, ne saavat näkyä ja olla esillä.

Myös materiaaleilla on oma merkityksensä. Luonnolliset pinnat, karheus, pehmeys ja rauhalliset sävyt. Nuo kaikki tuovat mulle kodikasta tunnelmaa. Mutta ulkoisista tekijöistä huolimatta uskon, että sillä omalla fiiliksellä on kodikkuuden suhteen suurin merkitys. Rauhallinen ja levollinen olo ovat nimittäin ehkä niitä suurimpia tekijöitä tässä asiassa. Koti jaetaan rakkaimpien kanssa, ja siellä eletään se tavallisen elämän tärkein, eli arki. Koti on paikka jossa saa olla oma itsensä, paikka jossa pitää tuntea olevansa turvassa.

uusi kuu keittio 2uusi kuu keittio 1uusi kuu keittio 5uusi kuu keittio 3uusi kuu keittio 4uusi kuu keittio 7uusi kuu keittio 6

Niin, että kun se rauhallinen illuusioni nyt päättyikin siihen, että eteisestä kuuluu järkyttävää kiukuttelua, kodikkuus ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Nimittäin, yhtä varmasti kuin natiseva puulattia, tähän taloon kuuluu myös tuo Känkkäränkän vierailu. (Aion tosin yrittää neuvotella itselleni vielä hetken myös sitä lukuaikaa.)

Kodikasta viikonloppua!

Tallenna


9 Responses to “Mikä tekee kodista kodikkaan?”

  1. Aivan ihastuttavan näköistä. Tykkään kovasti. Mukavaa viikonloppua!

  2. Pauliina says:

    Saako kysyä mistä löytäisin tuollaisen harmaan pitkäkarvaisen taljan?

  3. Paula says:

    Niin kaunista teillä! <3 Ja juuri tänään kuules pohdin samoja kodikkuusasioita... Vaihdettiin eilen olohuoneen järjestystä, kun piti saada nurkkaus myös työpisteelle. Yhtäkkiä tuntui, että tavaran määrä olisi lisääntynyt paljonkin, olohuone tiivistyi, mutta silti tuntuu entistä kodikkaammalta. Ehkä se on itselläni myös tämä syksy ja talvi, jolloin miellyttää enempi määrä kynttilöitä, tekstiilejä ja muuta koristusta osana sisustusta. Alkuvuodesta voi sitten taas karsia, nyt tuntuu ihanan kodikkaalta ja tunnelmallisesta! <3

    • Hyvältä näytti olkkari ja juuri ihanan syksyisen kutsuvalta. ♡
      Onhan se ihan totta, että keväällä riittää vähempikin, kun ulkoa tulee valoa, ja ikkunoiden takana on vehreä maisema. 🙂

      Ja onneksi omassa kodissa on lupa myös muuttaa mieltään. Jonain päivänä kun ne fiilikset tulee taas ihan eri jutuista. 🙂

  4. Iitu says:

    Eksyin blogiisi sattumalta ja kysymykseni ei liity millään lailla postaukseen. En tiedä haluatko asiasta edes puhua, mutta lueskelin kirjoituksiasi syömishäiriöstäsi ja siitä parantumisesta. Puhuit kuinka aloit ajatella asiaa enemmän,kun lasten hankinta tuli ajankohtaiseksi ja kuukautiset puuttuivat. Minua kiinnostaisikin kuinka sait hormonitoiminnan palautumaan(kuukautiset takaisin) ja kauan siihen meni? Itselläni on vastaava tilanne, mutta ikää on jo 28v. Kuukautisia ei ole kuulunut 1.5 vuoteen ja syynä nähtävästi alhainen rasvaprosentti. Mikäli et halua asiasta puhua,niin ymmärrän kyllä. Alan vain olemaan hieman epätoivoinen 🙁

    • Kyllä mä pystyn näistä asioista puhumaan, ja oikeastaan on kiva, että nykyään voi kysyä joltakulta. Muistan kun itse painin noiden juttujen kanssa, eikä oikein ollut ketään, tai mitään, jolta kysyä.

      Ja totta kai olisi ihanaa antaa tähän nyt jokin pelastava neuvo tai vinkki, mutta sitä mulla ei valitettavasti ole tarjota. Mutta voin kertoa hiukan omasta elämästäni, tai siitä, miten itse olen tullut äidiksi.

      Puolivuotta aikaisemmin, kun aloin odottamaan esikoista olin saanut taas keltarauhashormonia, jolla saatiin aikaan pieni vuoto, joka ei sitten toistunut, saati jatkunut muina kuukausina. Kaikki palasi niin sanotusti ennalleen, eli olin 23-vuotias ja edelleen vailla kuukautisia.

      Seuraavana keväänä kärsin todella pahasta olosta ja soitin terveyskeskukseen, koska epäilin saaneeni ruokamyrkytyksen. Multa tivattiin raskaustestiä, vaikka kuinka yritin selittää, että se on kohdallani turhaa. No tein kuitenkin testin, joka näytti positiivista, ja vielä neuvolaankin varasin ajan sillä mielellä, että apteekin testit eivät olleet luottavia. Olin tutkimusten mukaan raskaana viikolla seitsemän (vaikka jälkeenpäin voisi päätellä, että raskaus oli jo paljon pidemmällä, koska vauva syntyi ennen laskettua aikaa, oli iso ja istukka jo harmaantunut).
      Painoin raskaaksi tullessani yli 80 kiloa, eli enemmän kuin olin painanut koskaan ennen. Kilot kuitenkin karisivat raskauden aikana, ja synnytyksen jälkeen olin jo riutuneessa kunnossa. Voin siis pahoin ihan synnytykseen asti.
      Koska olin lopulta tullut raskaaksi, ajattelin, että kehoni on parantunut ja haaveilin jo isosta perheestä. Esikoinen syntyi 2008, ja siitä asti tavallaan yritimme sitä toista lasta. Ja voi että miten sitä kyseltiinkin, että eikö nyt enempää lapsia ajateltu hankkia.
      2012 treenasin paljon. Kuukautisia ei ollut, mutta siihen olin jo tottunut. Oikeastaan olin luopunut toivosta toisen lapsen suhteen, ja etsimme uutta kotia. Keskityimme senhetkiseen elämään todella täysillä, ja kaikki oli hyvin. Tuntui, että treenistä ja lenkkeilystä huolimatta pyöristyin ja turposin. Joku ilta sitten suihkun jälkeen katsoin itseäni peilistä ja näin sen, minkä minun olisi pitänyt nähdä jo paljon aikaisemmin. Vatsani oli pallo, rinnat turvoksissa. Seuraavana aamuna viimeistelin päätelmäni raskaustestillä, joka kertoo viittellisesti raskauden keston. Se antoi viitteitä siitä, että olin pidemmällä kuin 5. viikolla. Pääsin nopeasti raskaudenkestonmääritykseen (ultra) ja todettiin, että olin viikoilla 11+6. Viimeinen mahdollinen päivä tehdä alkuraskauden niskapoimumittaukset ja verikokeet. Olin siis ohittanut ensimmäisen kolmanneksen odotuksesta tajuamatta edes itsekkään olevani raskaana. Koska enhän voinut kuvitella, että ilman kuukautisia voisin tulla raskaaksi.
      Koska olin alipainoinen raskauden alussa, lääkäri neuvoi, että painon saa rauhassa antaa kohota sen 16 kiloa, ja kyllähän sitä hiukan kertyikin tämän raskauden kohdalla. Kuopus syntyi siis alkuvuodesta 2013.

      Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Olin jälleen parin epäsäännöllisen vuodon jälkeen nainen, kahden lapsen äiti, vailla kuukautisia.

      Ainoat yhdistävät tekijät noihin hedelmöittymisen aikaisiin oloihin löydän siitä, että lasten hankinta ja oma hedelmällisyys eivät olleet tuolloin mielessä. Esikoisen kohdalla hankimme koiranpennun, joka oli meille kuin lapsi. Toisen lapsen kohdalla olin päässyt lapsiasian “yli”, ja valmis jatkamaan elämää yhden lapsen äitinä. Tiedän, että ei ole helppoa olla stressaamatta tai ajattelematta noita juttuja, tai ylipäätään mitään, mitä todella kovasti haluaisi, mutta en tiedä, ehkä siinä kuitenkin on joku järki, että keho ja mieli sai rauhansa.

      Haaveilen edelleen kolmannesta lapsesta, mutta nyt lopulta käytän jo ehkäisyä. Miksi, siksi, että ehkä eniten pelkään pettymyksiä. Sitä kuukausi kuukauden jälkeen tulevaa pettymystä. Että ei tämä onnistu. Kun tajusin toisen kerran olevani raskaana, hävetti mennä hakemaan raskaustestiä paikallisesta apteekista. Niin monta testiä olin sieltä vuosien mittaan kantanut ulos toisen lapsen toivossa.

      Älä stressaa, anna rasvaprosentin kohota. Joo, mä tiedän, ne on ihan typeriä neuvoja. Silti sen parempia en osaa antaa. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja mikäli tuntuu, että asian kanssa on mahdoton edetä yksin, neuvoisin myös juttelemaan jonkun asiantuntijan kanssa, vaikka niin olet jo tainnut tehdäkin.
      Mulle suurin opetus on ollut se, että elämä menee omaa polkuaan, toivoit, suunnittelit tai sitten lakkasit toivomasta. Mä en koskaan mitannut millään ovulaatiomittareilla, enkä siihen neuvoisi ketään. Ihan vain jo siitä syystä, että ne jos mitkä tekevät tuostakin asiasta pakkomielteistä. Toki ymmärrän, että joku kokee ne tärkeäksi. Mulle tärkeintä oli kuitenkin se sisäinen rauha, ja hyvä parisuhde. Luulen, että ne olivat ne parhaat avut asiassa.
      Kun kuukautisia ei ole, tai kierto on tosi epäsäännöllinen, ei seksielämäänsäkään voi jaksottaa kierron mukaan, vaan jokainen päivä on mahdollisuus. Tästä syystä sen parisuhteen hoitaminen ja vaaliminen on erityisen tärkeää. Lapsia ei voi kotioloissa tehdä, ne saadaan.

      Sun kirjoitus herätti mussa tosi suuria tunteita. Nytkin ihan kyyneleet valuvat silmistä. Toivon oikeesti todella todella paljon, että myös sun kohdalla asiat loksahtavat paikalleen.

      Mun vastauksen ei ollut tarkoitus masentaa, mutta ei myöskään maalata tästä asiasta mitään yliruusuista kuvaa. Kerroin vain miten asiat mun kohdalla menivät. Sen enempää en oikeastaan edes osaa. Jos koet, että syömishäiriö on asia, joka kaipaa enemmän työstämistä, suosittelen sitäkin. Itse työstän omaa mieltäni vieläkin säännöllisesti, eikä tämä asia minusta koskaan katoa, vaikka kuinka opettelisin armollisuutta. Voin kuitenkin nyt itse määrätä sairautta, eikä sairaus määrää minua.

      Kaikkea hyvää sinulle. Ja saat toki kirjoittaa uudelleenkin. ♡

      • Iitu says:

        Kiitos,ihana kun vastasit. Arvostan sitä todella <3

        Uskon,että kaikki mitä kerroit pitää täysin paikkaansa. Tuskin tilanteeseen on mitään muuta ratkaisua kuin olla armollisempi itselle. Ja tottakai tiedän sen itsekin.

        Ja vaikka olenkin jo tullut pitkälle siitä mistä on lähdetty,niin allekirjoitan kaiken siitä,ettei tämä ajatusmaailma itsestäni koskaan katoa. Ennen olen kuitenkin kokenut sen heikkoutena,mutta vastauksesi viimeiset lauseet sai minut pohtimaan asiaa toiselta kannalta. Eli vaikka sairaus tulisi olemaan aina läsnä niin tilanne voi kuitenkin olla se,että minä määrään sairautta eikä se minua. Ja ajatuksena tämä saa olon tuntumaan vahvalta. Mikäli ennen olen ruoskinut itseäni sortumisesta herkkuihin silloin,kun se ei ole ollut "sallittua",niin tämän ajatuksen siivittämänä haluan seuraavan kerran olla lempeä itselleni ja kokea sen enemmänkin vahvuutena.

        Olen niin iloinen,että kaikki on järjestynyt kohdallasi ja todellakin toivon ja haluan uskoa samaan myös omalla kohdallani. Ajatusmaailmani on kuitenkin sellainen,että uskon kaikella olevan tarkoituksensa ja haluan uskoa,että asia on niin myös tämän kohdalla.

        Aurinkoisia syyspäiviä ja kaikkea hyvää myös koko perheellesi! 🙂

Kommentoi