Välipäivien nahkahame

28.12.2016

Keskiviikko. Piti oikein tarkistaa tuosta ruudun yläkulmasta, että mitä päivää nyt eletään. Se kai kertoo jotakin elämänmenosta näinä joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Nukkua posotin tänään kymmeneen, joten ainakin joulun alla kertyneiden univelkojen kuittailua on ollut ohjelmassa. Ja tietysti lukemista. Pukki toi kasan kivoja kirjoja, joten nyt pitää lukea kirjaston kirjat pois alta, jotta pääsee nauttimaan lahjoistaan. Ja Gilmoren tytöt kuuluvat nekin vahvasti tähän semilomailuun. Kesällä päätimme miehen kanssa katsoa kaikki vanhat tuotantokaudet uudestaan, ennen kuin nautimme uudesta kaudesta. Savotta on venynyt pidemmäksi, kuin osasin kuvitella, mutta vauhti on kiihtynyt nyt joulunpyhinä.

Jääkaappi pursuaa edelleen jouluruokaa, mikä onkin hyvä, sillä uunimme päätti hajota jouluaattona. Onneksi jokin vastuksista saatiin kuumenemaan, ja laatikot kypsiksi. Nyt uuni palvelee enää haalealla lämmöllään, ja korjaaja tulee käymään ensi viikon torstaina! Voin vakuuttaa, että kirota päräytin muutaman kerran tällekin tapahtumalle. Ei siis joulun jälkeistä pitsaa ainakaan hetkeen.

leather-skirt-outfit-4

Koska meille kannettiin kuuset tänä vuonna harvinaisen aikaisin, alkaa lattioille putoileva neulasmäärä vaatia kuusista luopumista. Yritän kuitenkin pitkittää tätä toimenpidettä esi vuoden puolelle. Joskaan ihan loppiaiseen asti ei varmasti kuusten kanssa päästä. Joululla ei kuitenkaan ole mikään kiire poistua, nautin mielelläni tästä fiiliksestä vielä ihan rauhassa

leather-skirt-outfit-1leather-skirt-outfit-5

Viime syksyn nahkahamehankinta on osoittautunut äärettömän hyväksi. Ehkä yksi vuoden parhaista vaatehankinnoista. Harvemmin hame valikoituu osaksi asua, ainakaan talvella, mutta tämä roiskeläppä on oiva pari paksullekin villapaidalle.

Näissä fiiliksissä kohti uutta vuotta. Nauttikaa välipäivistä ja joulutunnelmasta!

hame ja kengät⎮ellos
villapaita⎮2nd Day

Tallenna


8 Responses to “Välipäivien nahkahame”

  1. Jarna says:

    Alapeukku uunin hajoamiselle, mutta iso peukku ja hymy Gilmoren tytöille. Aloitin itsekin kesällä katsomaan sarjaa alusta ja ajattelin katsoa ennen kuin uudet jaksot katson. Noh, enhän mä malttanut olla katsomatta niitä uusia heti vaikka edelliset tuokkarit jäikin ihan kesken. No ei se mitään, ne on hyviä missä tahansa järjestyksessä. 🙂

    • Gilmoren tytöt on kyllä ihan mahtavia! Laskelmiemme mukaan olisimme maaliskuussa saamassa nämä vanhat kaudet päätökseen, mutta voi olla, että joulun ajan tiivis tahti vähän nopeuttaa projektia. Uusia en halua vielä katsoa, en ole edes lukenut mitään juonipaljastuksia. 🙂

      Katseltiin tuo sarja pariinkin kertaan silloin nuorempana mieheni kanssa, ja hassua nyt kun kahden lapsen äitinä nuo monet asiat näkee joenkin ihan erilaisessa valossa. Muistan, että aikoinaan mietin kovastikin sitä, millainen äiti minusta joskus tulisi. Yhtä kaikki, ehkä maailmanhistorian ihanin tv-sarja! ♡♡♡

      Uuniasiaa koitan olla edes ajattelematta. Ketuttaa niin vietävästi! 😀

  2. Birgitta says:

    Hei.
    Ihana tämä blogi ja ihana myös teidän koti. Minua kiinnostaisi tietää, että millaiset pääliset teidän sohvissa on? Onko joku peitto niiden päällä vai mikä (: Näyttää nimittäin hyvältä ja itsekin omien ektorppien päälle jotain “suojaa” kaipailisin.
    t. Birgitta

    • Kiitos, Birgitta! 🙂

      Meillä on olkkarin toisessa sohvassa Elloksen edullinen päiväpeite ja toisessa kaksi valkoista pellavapussilakanaa. Ovat osoittautuneet isoksi avuksi niin lasten, kuin eläintenkin kanssa. Säästää ainakin pyykkärin hermoja! 🙂

  3. Jani-75 says:

    Tuo on vaan tosi tyylikäs hame:)

  4. Riina says:

    On kyllä kaunis hame! Ja noin yhdistettynä myös sopivan “kiltti” 🙂 Tiedätkö, mistä saisi….eikä haittaa, jos helma olisi hitusen pidempi….

Kommentoi