Tyräkki korissa

17.1.2017

Heipsunkeiksun!

Tarkoitus ei ollut lainkaan jättää blogia koko viikonlopuksi hunningolle, mutta niin vain pääsi käymään. Ja hyvä vain, sillä joskus moinen tulee miltei tarpeeseen! Pariin päivään mahtui niin paljon mukavaa ohjelmaa ja ihania ihmisiä, että viikonlopun latauksella jaksaa tämän viikon erityisen hyvin!

Viherbuumini sen kun jatkuu, ja koti täyttyy vihreästä. Koska lauantaina piti hakea uusi uuni, käytin kaupunkivisiitin hyväksi ja nautiskelin vihreästä tarjonnasta. Nyt istutusta odottaakin jokunen kaktus ja viherkasvi. Satuin nimittäin hyvään saumaan ostoksilleni, kun melkein kaikki kiva oli alennettu tai tarjouksessa. 😉

kaktus 1

Instagramin puolella jo vilauttelinkin vanhoja pukkijalkoja, jotka löytyivät vintin uumenista. Niiden kohtaloa on jo arvuuteltukin, mutta tähän hätään en keksinyt pyörää uudelleen, vaan jalat pääsivät melko perinteiseen käyttöön. Tuo vanha laudanpätkä on hiukan liian kapoinen yksinään, mutta kaikki sen kaverit olivat sen verran pahassa paikassa, etten nyt onnistunut tähän hätään saamaan kuin yhden pätkän. Jossain vaiheessa täytyy kaivaa laudalle kaveri. Mutta eikös olekin kauniit sävyt noissa vanhoissa puupinnoissa?! Itse ainakin tykkään juuri tuosta sävyjen tunnelmasta.

cactus 8cactus 6 (1)cactus 4

Tine K:n Vietjar ruukussa on vanhan puun värimaailma. Tyräkki ja riisikori ovat Ikeasta, puusta veistetty kulho on vanha ja kori penkin alla on Tine K:n. Housut Noisy May ja Neule 2dn Day.

cactus 3

Tänään on tiedossa niinkin mukavaa ohjelmaa, kuin mummulaan ajelua. Äiti on siellä aloittanut heti aamulla kaalikääryleiden vääntämisen, ja me menemme lasten kanssa tietysti maistiaisille. Ah, mikään ei voita äidin kaalikääryleitä!

Mutta nyt: Ihanaa talvista tiistain jatkoa!

Tallenna


6 Responses to “Tyräkki korissa”

  1. Anu says:

    Onpas kivan näköinen tuo “penkki” tai miksi tuota nyt kutsuisi.. Minä olen etsinyt tuollaista vanhaa penkkiä yhteen kohtaan, mutta sinäpä sen idean toit esiin, pukkijalat ja lankkua 😀 KIITOS!

  2. Hurmioitunut says:

    Kyllä, vanhat puunsävyt miellyttävät aina. Niissä on ihanaa lämpöä. Minäkin kaipailisin lisää vihertäviä kasveja.

    • Viherkasvit ja muut vihreät tuovat kivasti eloa. Meillä jopa mies sanoi, että, miksi ei olla aikaisemmin sisustettu enemmän kasveilla. Tuli kuulemma elävä olo. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin! 😀

  3. Jani-75 says:

    Nahkahousut<3

Kommentoi