Kirjoittelin teille pari viikkoa sitten uudenvuodenlupauksestani, jonka tein Danone Activia yhteistyön innoittamana ja samalla startattiin huikea kilpailu. Kuka voitti 500 euroa oman lupauksensa helpottamiseen, se selviää tässä postauksessa, mutta sitä ennen hiukan omasta lupauksestani, eli siitä minäajasta!
Oma lupaukseni oli tosiaan irrottaa päivistä aikaa itselle, ottaa 24 tunnista yksi oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vaalimiseen. Luonnollisesti yöunista tinkimättä. Muutama viikko ei tietenkään ole loppuyhteenveto kokonaisesta vuodesta, mutta jotain muutosta siinäkin ajassa pystyy korviensa väliin tekemään, ja lopultahan muutokset ovatkin sitä uuteen rytmiin tai rutiiniin totuttautumista ja uusien tapojen omaksumista.
Olen aina ollut hillitön ylisuorittaja, joka puuskuttaa höyryjunan lailla paikasta toiseen jopa siinä määrin, että se kuulemma ärsyttää kanssaeläjiä. On se sitten tiskikone, pyykkikone tai kuivausrumpu, kun piipittää, olen salamana liikkeellä. Useimmiten ravaan sinne tänne vauhdilla joka ei välttämättä tuloksen kannalta ole lainkaan hedelmällistä. Vaikka viimeiset vuodet ovat tahtiani jo hiukan hillinneet, myönnän, että vieläkin tulee hetkiä, kun en muka ehdi pysähtymään ja halaamaan puolisoani tai aikaa ei muka ole istua syömään. Kysehän on sellaisesta itse itselleen aiheutetusta kiireestä, jota ihminen itse ruokkii omalla käytöksellään.
Jo tuossa loppuvuoden aikana, kun tuntui, että kasasin itselleni vähän kaikenlaista ylimääräistä, sain mieheltäni erittäin hyvän neuvon ja ajattelemisen aihetta. Hän nimittäin muistutti, että lopputuloksen kannalta on paljon parempi ottaa sinne aamuun hiukan enemmän niitä nukuttuja tunteja ja tarttua sitten päivän ohjelmaan virkeänä ja levänneenä. Väsynyt ja kiukkuinen ihminen kun ei lopulta kykene kummoisiinkaan suorituksiin, ja tekeminen muistuttaa lähinnä mutaan juuttuneen auton tyhjää sutivia renkaita; Yritys on kova, mutta mitään ei tapahdu. Tästä viisastuneena olen nyt kääntänyt minäaika -ajatukseni juuri tähän jaksamiseen ja tehokkuuteen. Nimittäin, kun välillä puhaltaa höyryjä pihalle ja rentoutuu, jaksaa muita juttuja ihan eri tavalla ja energia tuottaa tulosta.
Alkuvuodesta yksi puheenaihe on ollutkin lepo. Yksilön oma hyvinvointi ja jaksaminen on nostettu yhdeksi työelämässä pärjäämisen kulmakiveksi, enkä lainkaan ihmettele miksi! On toki paljon ihmisiä, jotka eivät stressaa tai koen minkäänlaista painetta elämänsä millään osa-alueella, mutta suurta joukkoa nykyajan hektisyys ja jatkuva suorittaminen kuluttaa. Minäaika pureutuu juuri tähän ongelmaan ja hyödyttää kaltaistani pikkutarkkaa suorittajaluonnetta. Kun aluksi pakottaa itsensä pysähtymään, huomaa muutoksen hyödyn melko nopeasti. Aion siis jatkaa tätä pysähtymisen ja oman ajan vaalimista, opetella rentoutumista ja pysäyttää itseni vaikka väkisin!
Entä ne korvamerkityt 500 euroa? Tällä kertaa pisimmän tikun veti Minna kommentillaan “Lupasin, että pyrin syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Olen hoikka, mutta syön aivan liian epäterveellisesti. Taloudellisen tilanteen vuoksi usein kuitenkin jätän yhtään kalliimmat terveelliset tuotteet kauppaan :/”
Tsemppiä lupauksien pitämiseen ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Vuoden jokaisena päivänä ei tarvitse onnistua täydellisesti, lopulta se oikea suunta ja suurempi kokonaisuus painavat vaakakupissa yksittäistä päivää enemmän!
Iloa uuteen viikkoon!
Yhteistyössä Danone Activia ja
Ihan hyviä kavereita viisaita ajatuksia! Tunti omaa minä-aikaa päivässä kuulostaa aika paljolta, vaikka todellisuudessa se on varmaan ihan sopiva aika antaa itselleen joka päivä. Minä kärsin kamalasta pitkään jatkuneesta unenpuutteesta, joten mulle tunnin päiväunet olisi ylivoimaisesti sitä parasta minä-aikaa. Nimittäin sen onyt juuri niin kuin sanoit, väsynyt ihminen ei lopulta kykene kummoisiinkaan suorituksiin. Tai sitten käy niin että hän yltää suorituksiin vain läheisten ja oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Muhun ei näköjää auta ko nuija nukutus. Semmoset tropit että ehtoolla putoo ja päivällä liika vauhti pois. Ja vuosi sairaslomaa.
Mulla on vähän samanlainen ongelma, kuin sulla, Katja. Vuosia kun on syönyt väsyttävää lääkettä ja tottunut ottamaan sen juurikin illalla, ei ilman saa enää unta. 🙁
Tunti on oikeasti todella vähän, ja kun se ei tarkoita, että itsensä pitäisi sulkea pois koko maailmasta yhdeksi kokonaiseksi tunniksi. Pieni kävelylenkki ja sen jälkeen vaikka hetki saunan lauteilla. Kosteuttava naamio ja kas, tuli hemmoteltua itseään! 🙂
Unenpuute on tosiaan pahinta mahdollista. Oli se sitten jatkuvaa univelkaa siitä, että nukkumaan ei tule mentyä ajoissa, tai yksinkertaista vaikeutta nukkua. Molemmilla on samanlaiset seuraukset. Väsymys kun käy sekä mielen, että kehon päälle.
Toivottavasti saat lepoa ja unta. ♡
Mikäli nukkuminen tuottaa vaikeuksia, kannattaa ongelmaan hakea nopeasti apua.Pitkittynyt väsymys kun ei johda oikein mihinkään.
Kiitos! Mun unenpuute johtuu lähinnä siitä että meillä on kolme pientä lasta, jotka ovat eri syistä valvottaneet meitä vanhempia jo puolentoista vuoden ajan. Koliikkia, uhmaa, painajaisia… näitä siis jokaisella lapsella.
Heh, olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen tai sisäisen pakon, että kun tulen (väsyneenä) töistä kotiin on purettava kauppakassit, lämmitettävä takat, järjestettävä kuivuneet pyykit, laitettava uudet pyykit koneeseen, vaihdettava kotivaatteet, ym. ym. ja väsyneenä, nälkäisenä ja äkäisenä tietty!
Miten sitä ei millään malta jättää keskeneräistä maailmaa ja kotia odottamaan edes sen aikaa, että vaihtaa vain kotivaatteet, lämmittää takat ja käpertyy viltin alle hetkeksi huilaamaan välipalan kera?! Ne kerrat kun sen olen tehnyt, olen ehtinyt toipua työpäivän taakoista ja kotihommat on tuntuneet jopa kivoilta. ja kaikki on tullut tehdyksi! Voi meitä! Miehet osaa paremmin relata. Se on kotiin ja sohvalle! 😀
Hihii, mä niin naureskelin eilen lukiessani kommenttiasi. Nimittäin julkaisin sen siinä höyryjunamenossani samalla kun laitoin perunakattilaa tulille, viikkasin pyykkejä ja järjestelin papereita iltaa varten. Ja juu, olin tietty äkäinen. 😀
Miehet tosiaan osaavat huomattavasti paremmin rentoutua ja ottaa aikaa. Meille on vissiin iskostunut tuo “ensin työ ja sitten hupi” niin tiukkaan, että luulemme kaikkien maailman askareiden kuuluvan siihen aikaan ennen hupia.
Mutta hei, opetellaan! Tässäkin asiassa voi aivan varmasti kehittyä, joten sohvaa selkään ja takkatulta ihailemaan. En ole koskaan kuullut karanneista kotitöistä! 😉
Kappas, ihan itseni tästä tunnistin. Omalla kohdallani ajankäyttö meni siihen, että kokeilin jopa saunassa neulomista, koska kaikki aika piti hyötykäyttää. Eihän nyt herran jestas saunassa loikoilu ole ajallisesti saati henkisesti sallittavaa. Ja joka aamu, lomallakin, kello 5 ylös tai päivä pilalla.
Mies sitten kysyi, mihin on aina kiire? Pitää keretä halimaan ja olemaan. Sen verran pysäytti toisen sanat, että olen nyt vähän höllännyt. Siirtänyt asioita suosiolla ja vaan ollut. Helpolla e kylä luonne anna periksi, mutta hyvää se tekee.
Oli pakko lukea tämä kommenttisi miehelleni. Tavallaan huvitti, toisaalta hävetti. Samaan aikaan tuntui kuitenkin huojentavalta, todistaa, etten ole itse mikään seinähullu poikkeus, vaan tämä luonteenpiirre on meissä monissa aika tiukasti. Minä en nimittäin vuosiin saunonut, kun mielestäni se olia ivan turhaa ajanhaaskausta, mutta käytin tilanteen aina hyväksi ja pääsin lämpimään pesemään kylpyhuonetta kun muut olivat saunoneet.
Ja ei, helppoa ei ole omaa luonnettaan muuttaa, mutta siinä voi kuitenkin pienin askelin mennä kohti keveämpää oloa. Olen hölännyt paljon, tullut “puoliväliin vastaan”, mutta matkaa on silti.
Tsemppiä sinne rennompaan elämään ja pysähtymisen taidon oppimiseen. Itse olen pitänyt motivoivana sitä ajatusta, että hellitän itseni vuoksi, en muiden painostuksesta. Omaa elämänlaatua parantaen. ♡