Elämä jatkuu!

28.2.2017

Hepskukkuu – taas kerran!

Nyt olisi hyvä sauma jäädä sängynpohjalle itkemään tätä sairastelun kurjuutta. Surkutella voimatonta oloa ja kaameaa ulkomuotoaan. Listaa voisi jatkaa, mutta pah, mitäs noita vatvomaan, elämä jatkuu! Tänään ensimmäistä päivää melko pienellä lämmölläkin vielä! Sen verran kuitenkin sanon, että ensi vuonna meillä otetaan influenssarokotteet. En unohda, en varmasti!

Enkä muuten yhtään ihmettele, että noita rokotteita riskiryhmille kaupataan. Käy tämä kohtuu terveen kolmekymppisenkin kunnolle. Viimeksi olen tainnut olla yhtä huonona vuonna 2004 sairastaessani munuaistulehdusta.

Mutta nyt on minun vuoroni nousta jaloilleni, sillä perheen seuraava uhri on jo kaadettu. Niinpä minä vetäisin suihkunraikkaisiin jalkoihini siskolta etukäteissynttärilahjaksi saamani villasukat  ja otin asenteen peliin. Ei auta itku markkinoilla, tapaa isäkin sanoa.

Eikö olekin ihanat sukat!? Sisko kävi työväenopiston villasukkakurssilla (kantapäänopettelussa äiti antoi intensiivikurssin) ja nyt se jo suoltaa tällaisia!!! Kovasti ne vannovat, että minäkin oppisin, mutta katsotaan nyt koska sitä aikaa löytyisi uudelle harrastukselle. Ei ainakaan ihan heti.

Mietin tuossa, että kroppa huutaa lenkille ja salille, mutta kyllä se on enemmänkin pää joka huutaa noita juttuja. Kroppa huutaa nimittäin hoosiannaa pelkästään yläkertaan kävelemisestä. Ulkomuodostani kertoo varmasti jotain jo sekin, että kun mies eilen tuli kaupasta tilaamieni ostosten kanssa, hän ilmoitti, että nyt on palsamointiaineet kunnossa. Oikeasti mies kyllä tarkoitti lausahduksellaan nenäliinoja, joissa ilmoitettiin olevan balsamia. Mutta luotan siihen, että nenäni ei nyt kuivu eikä mätäne. :D

Edellisen postauksen kommentteihin vastaaminen on jäänyt, mutta koska niissä kovasti kyseltiin sohvapöydän lattialankkujen hankintapaikkaa, ajattelin laittaa sen nyt tähänkin. Lankut ovat täältä, eli samaisesta paikasta, josta löydettiin meidän jalkalistat. Lankut olivat ihan mieheni yllätys kun tulimme lasten kanssa siskoni luota, eli vaikka palsamoinnit ja balsamit menee sekaisin, mies tietää, minkälaisesta puusta vaimo tykkää. :)

Hei kyllä tää tästä, voitonpuolella jo! Ja maaliskuu on niin mun kuukausi! :)

Tallenna

Tallenna


9 Responses to “Elämä jatkuu!”

  1. Iina sanoo:

    Mulla eräs ystävä sanoi, että ei enää ota influenssarokotetta! Ei muista, koska olisi viimeksi ollut näin kaameassa taudissa ja näin kauaa!! Sanoi, että kun ylimääräisiä myrkkujä kroppaan tungetaan, niin niistä hän kenties sairastui. Minuakin houkutteli seuraansa piikkiä ottamaan, mutta kieltäydyin. Ja olen ollut terve. Toivottavasti siellä on kaikki pian kunnossa :)

    • Onhan nuo niin yksilöllisiä juttuja ja toisina vuosina rokote antaa paremman vasteen. Tänä vuonna influenssakin taitaa olla sitä rajumpaa luokkaa, eikä rokotteet toimineet ihan niin hyvin.
      Meillä kuitenkin aina ennen nuo rokotteet ovat toimineet ja nyt harmittaa todella, että ne tänä vuonna jäi ottamatta. Nyt pienin perheestä on kuuma kuin kekäle. :(

      Mutta ihanaa ja aurinkoista maaliskuuta, sitä toivon meille kaikille! ♡

  2. J sanoo:

    Tunnen tuskan! Mullakin oli viime talvena influenssa ja se oli niin kammottava tauti, että tänä vuonna otin hyvissä ajoin rokotteen ja onneksi se on pitänyt taudin poissa. Aikuisena sairastaminen on kamalaa, ei kroppa enää tällä iällä (32 v) kestä sitä makaamistakaan.

    • Hei ihan totta!!!! Just tuo maakaaminen (ja ikää mullakin vielä se 32 :)). Pahinta on se kun ei jaksa mitään muuta kuin maata, ja se makaaminen käy kyllä kropan päälle. Nyt kun vertaa omaa sairastamista lapsen sairastamiseen, niin kyllä sitä itse oli ihan raato tuohon vieterinukkeen verrattuna. :)

      Ensi vuonna otan kyllä rokotteen kaikille. Ihan turha näitä on kärvistellä, jos rokotteella voi ehkäistä!

      Energiaa maaliskuuhusi!

  3. Suvituulia sanoo:

    Ihania kuvia ja kauniita sukkia. Toivottavasti taudit pian hellittää. Flunssarokote on hieman kaksipiippuinen juttu. Toiset tykkää, toiset ei. Omasssa perheessänikin on näin. Toinen otti ja sairasti koko vuoden. Minä en ennen ottanut ja sairastin aina. Nyt olen parina vuonna ottanut ja säästynyt taudeilta. Jatkossakin aion ottaa, mutta toinen ei todellakaan enää ota.

    • Joo, onhan nuo todella yksilöllisiä asioita. Meillä kuitenkin aiemmin rokote toiminut, joten nyt vähän omaa tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä, että tällä kertaa joudutaan sairastamaan.

      Mutta toivotaan, että maaliskuu ja kevät hoitavat nämä pöpöjutut pois ja elämä saa jatkua energisempänä ja terveempänä! :)

      Iloa ja valoa maaliskuuhusi!

  4. Nina Vesterinen sanoo:

    Hei!Itse alkoi sairastuminen elokuun lopussa neljä antbiotti kuuria peräkkäin ja viellä jatkuu seuraava pöpö iskee kun just suht kohti tervehtinyt.TOsi surkeasta..

    • Voi ei! Nyt kaikki tsemppi sinne, toivottavasti pääset nauttimaan paremmasta keväästä! ♡
      Koitaha pysyä positiivisena, tiedän, ettei ihan koko aikaa välttämättä tunnu mahdolliselta.
      Parempaa maaliskuuta!

  5. Mä astmaatikkona otan rokotteen joka vuosi tunnollisesti ja se on todellakin kannattanut. Ihanat sukat!