Kaikki se, mitä en koskaan voinut saada – rakkauteni farkkuihin

02.3.2017

Farkut kuuluvat kevääseen ja nyt onkin denim-kampanjoiden kulta-aika! Näin on myös Elloksella, jolle sain tehdä oman Denim -kampanjapostaukseni. Koska sain vapaat kädet fakkuaiheisen yhteistyöpostaukseni tekstin toteuttamiseen, päätin kirjoittaa hiukan siitä, mitä farkut minulle merkitsevät – ja myös yhden teorian siitä, miksi minusta tuli farkkutyttö. Henkeen ja vereen farkkutyttö!

Joitakin vuosia sitten, silloin blogiurani alkuvuosina, sain negatiivista palautetta tyylistäni, ja siitä, että pukeudun farkkuihin. Niin kovin tavalliseen ja arkiseen vaatekappaleeseen, jossa ei oikeastaan ole mitään blogikelpoista.
Niin, olisin voinut polttaa farkut roviolla ja päivittää tyylini jotenkin fiinimmäksi, mutta sitä en kuitenkaan halunnut tehdä. Toki koen olevani tuntemattoman ikävien sanojen yläpuolella, mutta farkuilla on oikeasti omassa elämässäni iso rooli – siitäkin huolimatta, että kyse on vain farkuista.

Koska pituuskasvuni pysähtyi jo varhain, kasvoin nykyiseen mittaani varsin nuorena. Jo ensimmäisinä kouluvuosina kärsin jossain määrin pituudestani, eikä tilanne helpottunut ala-asteen viimeisinä vuosina. Olin kooltani lapsi, joka ei mahtunut vaateteollisuuden muottiin, ja juuri silloin kun halusin olla vain kuten kaikki muutkin, se oli kohdallani täysin mahdotonta. Muistan ensimmäiset vaatekaupassa itketyt itkut, sen tunteen kun innolla lähdettiin ostamaan jotakin uutta ja kotiin palattiin tyhjin käsin. Vaatteiden ostamisesta tuli tuskallista – ei paitsi minulle, vaan myös äidilleni ja siskolleni, joka usein oli mukana näillä epäonnistuneilla ristiretkillä. Jossain kohtaa istuvien housujen hankkiminen kävi mahdottomaksi, ja lopulta äiti teki kaavan yksinkertaisiin housuihin, joita pystyi surauttamaan omien mittojeni mukaan melkoisella tahdilla. Toki housut olivat kivoja, mutta farkkuja ne eivät korvanneet. Farkkuja, joita kaikki muut tytöt käyttivät luontevasti. Sellaisia istuvia, ei vyötäröltä köytettyjä lökäpöksyjä. Niinpä farkuista muodostui itselleni se jokin mahdottomuuden materia. Ne edustivat kaikkea sitä, mitä minä en koskaan voinut saada.

Nykyisin farkkumuoti on melko sallivaa. Lahkeenpituus on makuasia, ja meillä Suomessa näitä muotiasioita rajoittaa nykyisin saatavuuden sijaan lähinnä talvi ja kylmä sää. Lapsena liian lyhyet farkut olisivat kuitenkin olleet nolot. Nuorempana ylisuurissa housuissa kulkemisesta tuli kai itselleni jonkinlainen identiteetti. Vaikka olisin halunnut olla kuin muut tytöt, pingottaa itseni piukkoihin farkkuihin, oli huomattavasti helpompaa roikottaa USA:n armeijan reisitaskuhousuja.

Muistan edelleen kun sain ihan ensimmäiset merkkifarkkuni. Tuumakoot mahdollistivat sen, että lahjetta oli vihdoin riittävästi myös pienempään kokoon. Tuolloin vaateteollisuuden tuottama lahkeenmitta oli nykyaikaista lyhyempi, eikä markkinoilla ollut erityisesti pitkille suunniteltuja vaatteita. Tuumakoot olivat ainoa poikkeus, mutta halpojahan merkkifarkut eivät missään tapauksessa olleet tuolloinkaan. Eivätkä ne ensimmäiset farkkunikaan ihan tyköistuvat olleet, mutta olin vihdoin farkuissa, täyspitkissä lahkeissa ja tunsin olevani jokseenkin kuten muutkin.
Ja kaikista näistä kokemuksista syntyi sisälläni farkkutyttö, joka elää yhä ja nauttii farkuistaan. Joka päivä, sillä samalla rakkaudella. Farkut ovat itselleni se jokin, mitä kynähame ja jakku, tai vaikkapa lääkärintakki, edustavat jollekulle muulle. Pelkkä vaate, mutta silti niin täynnä suuria tunteita, vuosien haaveilua ja unelmia.

Yhä edelleen löydän itseni sovituskopista itkemästä, törmään farkkuihin, joissa lahkeenmitta ei riitä pituudelleni, ja ihmettelen polven alapuolelle jäävää nilkkapituutta. Mutta farkuista en ole kaikkina näinä vuosina luopunut, enkä usko, että koskaan luovunkaan. Nykyisin etsimällä voi löytää ne ihan oikeasti sopivat farkut, ja jos turhamaisuus laittaa hankkimaan vajaalahkeiset pöksyt, niin sen kanssa pitää vain elää: Talvella sääri peitetään pitkällä villasukalla, nilkka kengän varrella ja lopun edestä käytetään muita housuja. Mutta kevään koittaessa vajaatkaan lahkeet eivät enää haittaa. Nilkat saavat vilkkua ja farkunlahkeita voi hiukan kääräistä, jotta ne eivät näyttäisi jo valmiiksi liian lyhyiltä. Vaikka farkut kuuluvat peruspukeutumiseeni vuoden ympäri, kevät on aikaa, jolloin tämän farkkutytön sydän pauhaa onnesta!

Farkut eivät ole vain farkut!

Ehei, kyseessä on yksi vaatekaapin kulmakivistä! Kun ne oikeat löytää, pukeutumisesta tulee helpompaa myös niinä päivinä, joina vaatekaapissa ei muka ole mitään päällepantavaa. Ne sopivat kaveriksi tennareille, nilkkureille, saapikkaille, sandaaleille – ja kyllä, myös korkokengille! Farkut voi yhdistää raikkaaseen raitaan, paksuihin neuleisiin, pitsiin ja oikeastaan ihan mihin vain. Farkut ovat klassinen vaate, johon vuonna 2017 jokaisella naisella on lupa pukeutua. Selasin pelkästään Elloksen oman malliston farkkuvalikoimaa, ja kokoja on todellakin tarjolla ihan jokaiselle vartalolle. Mikä parasta, nämä Elloksen omat farkut ovat myös hinnoiltaan kukkaroystävällisiä.

Valitsin omaan Ellos Denim -asuuni Jenna boyfriend-farkut, jotka ovat itselläni jo kolmannet samanlaiset. Yhdet omistan sävyssä, jota ei enää valmisteta, ja tätä kuvissa näkyvää väriä minulta löytyy toiset pari numeroa suuremmat yksilöt. Sellaiset kunnon lökäpöksyt, joita pidän usein kotona paksun villapaidan seurana. Farkun malli on todella klassinen ja se toimii siis sekä väljempänä, että tyköistuvana.
Koska halusin koostaa farkkuasustani mahdollisimman naisellisen, mutta samalla myös klassisen ajattoman, yhdistin farkkuihin Ellos Collection pellavapaidan. Nora mokka-avokkaat valitsin mukaan koska halusin korostaa farkkuasun naisellisuutta. Asuhan toimisi oikein hyvin myös tennareiden kanssa, mutta mulle itselleni se naisellisuus on suuressa roolissa, kun puhutaan farkuista.

Ellos Denim -valikoimasta löytyy myös hurjasti niitä merkkifarkkuja. Silti halusin antaa esimerkin siitä, että edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Ellos Denim -kampanjan ajan saat myös farkuista 25% alennusta. Tarjous on voimassa 5.3. asti, joten kannattaa hyödyntää se pikapikaa.

Mielelläni kuulisin myös teidän farkkutyttötunnustukset. Kertokaa ihmeessä tarinoita ja muistoja! :)

Jenna boyfriend-farkutEllos Collection pellavapaita ja Nora-avokkaat ⎮saatu

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


37 Responses to “Kaikki se, mitä en koskaan voinut saada – rakkauteni farkkuihin”

  1. Anni sanoo:

    Tosi kaunis asu! Hyvä yhdistelmä, raikas ja tyylikäs mutta kuitenkin niin rento. Pakko ehkä laittaa tilaukseen nuo farkut.
    Ihanasti kuvasit lapsuuttasi ja nuoruuttasi ja farkkujen käytön ongelmia. Pystyin samaistumaan tuohon täysin… <3

    • Kiitos, Anni! ♡

      Se on jotenkin hassua, miten niinkin pinnalliset jutut, kuin vaatteet vaikuttavat lopulta aika paljon elämään ja siihen, miten koemme kuuluvamme joukkoon. Onneksi farkkumarkkinat ovat nykyään huomattavasti paremmat ja nuoret pitkänhuiskeat tytöt löytävät tänä päivänä varmasti paljon helpommin ne omat farkkunsa. :)

  2. Suvi sanoo:

    Kauniin lookin olet saanut aikaan ja tarinasi sinällään kertoi myös oman tarinani. Omassa nuoruudessani, ja nytkin, ongelmani ei ole ollut pituus vaan lyhyys yhdistettynä muodokkaaseen lantioon ja kapeaan uumaan. Harvoin nykyäänkään löydän farkkuja, jotka istuvat täydellisesti. Onneksi nilkkapituiset farkut ovat muodissa, ne ovat minulle oikean mittaiset, nilkkaan ei jää liikaa kangasta ryppyilemään kiitos blogistasi, se on aina positiivinen ja täynnä aurinkoa ❤

    • Ihanaa, kun uskallatte jakaa omia tarinoitanne! ♡
      Meistä oikeasti aika harva istuu ulkomuodoltaan siihen yhteen muottiin, jolle vaatteet vieläkin useimmiten valmistetaan. Silti on myös hienoa, että vaateteollisuus kehittää ja laajentaa näitä muotteja, ja jokaisen yksilöllisyys tulee vuosi vuodelta paremmin huomioiduksi.

      Minä haaveilin jo nuorempana siitä lantiosta, mutta sitä en saanut koskaan. Aina ihailen naisia, joilla on oikea lantio, sillä mielestäni se on yksi kaunein asia naisen vartalossa. ♡♡♡

      Ihanaa ja aurinkoista maaliskuuta sinulle! ♡

  3. Poletti sanoo:

    Samaa mieltä Annin kanssa. Todella kaunis asu sinulla on kuvissa päällä. Keväinen ja raikas!

    Itse olen niin vanha (kröhöm…), että kuulun siihen sukupolveen, jonka 90-luvulla yläasteella oli pakko saada Leviksen 501 farkut. Kalliitkin olivat, mutta ne oli pakko saada. Ne yhdistettiin Vagabondin purkkareihin.:-) Jossain vaiheessa oli myös muoti, että farkkujen sivusaumoihin laitettiin kangaskaistale. Voi niitä aikoja! :D

    • Kiitos, Poletti! ♡

      Muistan muodin, vaikka olinkin itse tuohon aikaan vielä lapsi. Mutta se 501-kausi on varmaan se, mikä on vaikuttanut omaankin farkkuajatteluun ja kyseisen vaatteen ihannointiin. Silloin aikoinaan ajattelin, että noin minäkin sitten vähän vanhempana pukeudun. Siskolta ne purkkarit ja farkut löytyikin. :)

  4. Heidi sanoo:

    Voih! Taas kerran voin niin samaistua sanoihisi! Farkkujen etsimunen in ihan tuskaa tälle yli 180 senttiselle varrelle :) nuorena tuttönä erityisesti, kun niitä ei vaan ollut olemassa tarpeeksi pitkänä. Levikset ja tuumakoot pelastivat minutkin ja kun äiti suostui viimein kalliisiin merkkifarkkuihin. Olen ostanut kirppikseltä kaksi kokoa liian pienet farkut vaan siitä ilosta että olivat pituudeltaan 36 tuumaa :D olipa helppo myydä eteenpäin kun myönsin itselkeni etten niihin tule koskaan mahtumaan… Onneksi nykyisin on niin paljon vapaampaa tuo farkkutyyli, ei haittaa vaikka täyspitkiä ei löytyiskään.
    Mutta tuo sun asus on ihan huippuhieno, täytyykin tutustua elloksen valikoimaan.

    • Kiitos, Heidi! ♡

      Hih, mulla on myös muutamat farkut, jotka olen hankkinut ihan silkasta hankkimisen ilosta. Kun ovat olleet niin pitkiä! :D Ymmärrän siis ihan täysin tuon kertomasi! :)

      Nykyisin niitä pitkiä lahkeita on kyllä huomattavasti helpompi löytää, ja onneksi tosiaan ei sen lahkeen pituudenkaan kanssa ole niin kauhean tarkkaa. Nyt on siis hyvä aika nauttia niistä farkuista sen nuoruudenkin edestä! ♡

  5. Minna-Liisa S sanoo:

    Kaunis asu sinulla! Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa pituuden kanssa, jämähdin tähän reiluun 160 senttiin joskus ala-asteella. Mutta istuvien farkkujen etsintä onkin sitten kiven takana ollut aina. Joten voin kyllä hyvin samaistua farkkujen aiheuttamaan riemuun! Pillifarkkuihin olen jämähtänyt viime aikoina. Oon yrittänyt etsiä joka kohdasta istuvia löysempiä farkkuja, mutta kun ei tunnu löytyvän.

    • Ihanaa tämä teidän kommenteista välittyvä farkkuriemu. Ja lohduttavaa myöskin se, että ne farkut ovat olleet monelle muullekin se pukeutumisen sudenkuoppa. Jotenkin kuvittelin aina, että _kaikki_ muut löytävät itselleen istuvat farkut vain kävelemällä kauppaan.

      Mä tykkään myös pillimallista ja useimmiten se istuu itselleni kaikki muita malleja paremmin. Joustavat pillit ovat myös aika monikäyttöiset. :)

  6. Hanna sanoo:

    Oi kyllä, farkkuja on supervaikea löytää. Mun ongelma on se että olen lyhyt ja pyöreä. Ylhäältä sopivat on lahkeista puoli metriä liian pitkät. Onneksi mm. Elloksella on paljon erilaisia farkkuja, sieltä on edes pieni mahdollisuus löytää itselleen farkut tai ylipäätään housut. Itsellä ei ole varmaan kymmeneen vuoteen ollut ihan tavallisia farkkuja vaan stretchejä jotka on mukavat ja joustavat. Musta farkut on oikein hyvä ja kaunis vaate ja sen kanssa sopii juurikin asuste kuin asuste.

    • Tuossa ylempänä Suvi kertoi, että on löytänyt onnen näistä nilkkapituisista farkuista. Oletko kokeillut?

      On todellakin vapauttavaa, että kokoja ja malleja on nykyisin runsaasti. Tuntuu, että se 501-aika oli samalla aikaa, jolloin kaikkien olisi pitänyt istua samaan muottiin.
      Itse tykkään myös, että farkut samalla joustavat ja usein päädynkin malleihin, joissa on sitä stretchiä mukana. Varsinkin istuvimmissa malleissa se on ehdottomuus. :)

  7. Liina sanoo:

    Tulipa taas oma nuoruus mieleen!:) Välillä olen miettinyt, että olinko se vain minä joka ei löytänyt niitä tarpeeksi pitkiä ja samalla vyötäröltä kapeita farkkuja silloin aikoinaan… En tainnut olla!;) Olin nuorena aupairina ulkomailla ja edelleen muistan kuinka sieltä kirjoitin kotiin, että vihdoin löysin pitkät farkut jotka ei lökötä!! Se oli aika mahtavaa! Elämän merkkihetkiä, heh…:)

    Tosi kiva asu sulla noissa kuvissa!!

    • Kiitos, Liina. :)

      Ihanaa, kohtalotovereita löytyy! Ja kyllä se taisi juurikin tuo Suomen silloinen farkkusaatavuus olla yksi iso tekijä. Vasta kun länsimaiset yritykset kunnolla rantautuivat Suomeen, myös farkkuvalikoima, ja se kokovalikoima, laajenivat kunnolla.
      Voin hyvin kuvitella tuon ulkomailla koetun farkkuriemun! :)

  8. Satu sanoo:

    Olen sinua varmaan 15 vuotta vanhempi, ja edelleen lompsottelen farkuissa lähes joka päivä!Teen töitä nuorten ihmisten kanssa, joten jakkutätinä ei tarvitse olla. Rakastan farkkuja samankaltaisesta syystä kun sinä; mun ongelma vaan oli leveä lantio ja kapeahko vyötärö (kuten jokun muukin tuossa ylhäällä kirjoitti), ja sitten se ylipaino. Ei silloin (80-luvulla) ollut joka kropalle sopivia farkkuja, joten nyt nautiskelen, kun saan sopivan pituiset ja lantiolle sopivat farkut suht helposti. Korkkareilla mun pitäisi vielä opetella kävelemään:)

    • FArkut ovat nykyään vaateklassikko, eikä niiden käytöllä ole onneksi mitään ikärajoja! Eli anna ihmeessä palaa ja nauti siitä, että nykyisin farkkuihin on helpompi sonnustautua. Itsestäni ainakin tuntuu, että farkkumarkkinoilla on jo ihan selkeä runsaudenpula. Tarjontaa on niin paljon, että kaikista malleista se itselleen sopivan löytäminen on myös jo jonkinlainen haaste. :D

      Korot kopsumaan! Nyt on muodissa leveämpi ja matalampi kork, jolla on hyvä opetella! Avokkailla saa kivasti naisellisempaa fiilistä asuun! :)

  9. Kivan näköisiä kuvia Sinusta! Itselläni on muisto, kun omilla kesätyörahoillani sain ostettua ensimmäiset ”coolit” farkut: Se oli ysikytluvun loppua, olin ehkä 14v, ja farkkujen merkki oli BigStar. Ne olivat silloin kuuminta muotia meidän kulmilla. :D

    • Kiitos. :)
      Voi, nuo kesätyörahat olivat varmasti tärkeät! BogStar ei soita mulla mitään kelloa, mutta samapa tuo. Muistan kyllä, miten 14-vuotiaana oli äärettömän tärkeää käyttää sitä, mikä oli kovassa huudossa kavereiden kesken. :)

  10. Piia sanoo:

    Se upea tunne, kun sain ekat Levikset, 501! Meillä ne ala-asteella yhdistettiin ruutupaitaan. Mutta todellinen rakkaus roihahti 555:siin, ja lahje piti ehdottomasti olla 34″. Nyt en missään nimessä haluaisi niin leveitä lahkeita ;)

    Tykkäisin käyttää farkkuja, mutta en ole jaksanut lähteä etsimään. Olen pitkä ja samalla aika vatsakas (eli levee, heh) ja nyt tuntuu, että en osaisi etsiä oikeanlaisia. Mutta ehkäpä vielä tänä vuonna!

    • Mulla oli myös 555-malliset! Ihanan leveät lahkeet. Siis silloin! :) Viime keväänä yritin löytää itselleni leveälahkeisia farkkuja, mutta niistä ei löytynyt kyllä sopivia. Leveän lahkeen kun pitää olla oikeasti täyspitkä, tai se näyttää vähän urpolta. Tosin muotia nyt ne lyhyet leveätkin lahkeet, minä vain vähän konservatiivinen näissä asioissa.

      Nyt rohkeasti farkkuostoksille. Tiedä vaikka löytyisi ne ihan oikeat ystävätkin vielä! :)

  11. mamaEle sanoo:

    Ooooo!
    Mulla kanssa ikuinen farkkuRakkaus. Nyt vasta oon alkanu löytää istuvia ja edelleen jahtaan ’elämäni farkkuja
    Mulla oli housupainajainen kanssa.. oon lyhyt ja petite. Onneks nyt on kaikkia ihania lahkeita ja malleja.

    Kaunis olet! Ihana asu.
    Mun tulevan kesän motto: farkut ja korot-now or never

    Ihanaa maaliskuuta. Piti kauan miettii mikä se on suomeksi.. en tiedä miksen muista ikinä sitä enää suomeksi. Ekana tulee mieleen may.. mutta onneksi ei kuite kaan vielä siellä.. i want to march through april to may

    Kiitos kauniista postauksista.

    • Kiitos, sinulle! ♡

      Hassua, kun en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että myös pienillä naisilla (joita niin suuresti ihailen) on ongelmia vaatteiden kanssa. Ajattelen aina, että jos vain olisin pieni, olisin naisellinen ja kaikki vaatteet sopisivat ylleni. :)

      Farkut ja korkkarit on oikein hyvä pari. Niin klassikkoja molemmat. :)

      Maaliskuu on ihana kuukausi. Mulle se tietää synttäreitä, mutta samalla se on aina talven loppu ja valoisien päivien kuukausi. Eli ei marssita liian nopeasti sen läpi! :D

      Ihanaa alkavaa viikonloppua! ♡

  12. Meri80 sanoo:

    Tosi kaunis ja raikas asu :) Minä muistan kans omasta nuoruudesta levis 501 farkut, ne oli saatava vaikkakin olivat kalliit. Minä olen kans pitkä ja monesti joudun jättämään housut kauppaan kun pituus ei riitä. Olen aina kärsinyt pituudestani enkä ole vieläkään sinut sen kanssa, haluaisin niin pukea päälle farkut ja korkokengät mutta minusta tulee (mielestäni) kauhean iso enkä voi käyttää korkokenkiä. Hyvää kevättä ja kiitos kivasta blogista :)

    • Voi, mä ymmärrän paremmin kuin hyvin tuon itsensä isoksi tuntemisen! Mulla on aina kovin miehekäs olo, tunnen olevani korsto ja haikailen pienen naisellisen vartalon perään.
      Mutta kaksipiippuinen juttu, sillä korkokengistä saan sitä naisellisuutta. Korkojen kanssa tunnen olevani naisellisempi, vaikkakin pituutta tulee lisää. Oma siskoni ja äitini ovat sellaisia 160 senttisiä ja äidinäitini vielä paljon lyhyempi. Pari vuotta sitten kesällä mummoni katsoi jalkojani ja totesi korkokengistä, että ”sinun kokoisesi nainen ei saisi käyttää tuollaisia korkoja”. Silloin harmitti. Kun olin ajatellut olevani kerrankin tyttömäinen koroissani ja mekossani.
      Mutta mun pointti on se, että elämässäni ei mene päivääkään, ettenkö toivoisi olevani lyhyempi. Monesti sen asian perään tulee itkettyäkin. Eli ymmärrän tunteesi oikein hyvin. Mulle korkokengät on kuitenkin se jokin, jolla menen sinne mukavuusrajan ulkopuolelle ja opettelen hyväksymään itseäni.

      Ihanaa kevättä sinulle! ♡

      • Meri80 sanoo:

        Kiitos <3

      • Paula sanoo:

        Anteeksi uteliaisuuteni, mutta kuinka pitkä olet? Et missään nimessä nimittäin näytä miltään korstolta! :-) Minä itse olen kyllä aina tuntenut itseni myös korstoksi, olen 178cm. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki ystäväni ovat minua selvästi lyhyempi. Vaikka farkkumuoti onkin tänä päivänä hyvin sallivaa lahkeiden leveyden ja pituuden suhteen, on sopivien farkkujen löytäminen muuttunut mielestäni aikaisempaa vaikeammaksi viime vuosina. Viisi vuotta sitten 34 pituutta löysi paljon helpommin, tänä päivänä kaupat pitävät pienempi varastoja ja ostavat vain pituuksiea 30 ja 32. Todella usein kuulee sanottavan, että tilaa netistä, sieltä saa pidemmällä lahkeella. Mutta farkut jos mitkä on mielestäni sovitettava huolella, koska jokainen pesu tuntuu erilaiselta, eli tutustakin mallista saattaa joutua ottamaan eri koon, jos kyseessä on eri pesu. Ja pesutkin haluan nähdä livenä, koska usein on jopa vaikea selittää miksi joku sävy ei miellytä. Ja vaikka joustava farkut ovatkin mukavat, ovat kaikki lempifarkkuni olleet ns. perinteisemmät ei niin joustavat. Ne muotoituvat päällä ja näyttävät oikeilta farkulta, eivät trikoilta. Nudie on tämän hetkinen suosikkini ja heiltä löytyy jopa lahkeenpituutta 36 (tosin ei juurikaan kaupoissa Suomessa).

        • Taitaapa tuo jossain ystäväkirjassa lukeakin, mulla pituutta on 182cm. Ja ehkä se ”isouden tunne” tulee juuri siitä, että tahtomattaankin sitä vertaa itseään muihin. Äitini ja siskoni ovat siinä 160 senttisiä, joten olen aina kuullut tulleeni isääni. Lisäksi olen saanut koko ikäni näitä ”komea nainen”-kommentteja, jotka kai jotenkin söivät ajatusta naisellisuudesta, siroudesta ja hentoudesta.

          Itselläni on sen verran pitkä matka vaatekaupoille, että farkkujen sovittaminen tuntuu aina jotenkin ylitsepääsemättömältä. Kasa housuja ahdistavaan sovituskoppiin, ja hyvällä tuurilla yhdet ovat sopivat – yleensä ei yhdetkään. Tästä syystä käytän itse mielelläni postimyynnin tarjoamaa ”sovita kotona”-mahdollisuutta. Sillä ainahan voit palauttaa tuotteen, mikäli se ei vastaa odotuksia tai sovi päällesi. Mielentilani on jotenkin kotioloissa rauhallisempi farkkujen sovitukseen. Tähänkin kai vaikuttaa ne pettymysten täyteiset ostosreissut lapsuudesta. :)

  13. KAura sanoo:

    Tosi freesin keväinen asu. Sopii hyvin noi farkut sulle!

  14. neito sanoo:

    Taidan olla aika samanikäinen ja muistan itsekin himoineeni noita Levis 501:siä ja kesätyö rahoilla sellaiset ostinkin. Itsekin suht pitkä, mut kropan maliltani suht ”helppo” joten löysin housut helposti. Mulla on pitkä sukulaiset ja tutut pitkiä, ja jäin itse nuorena siihen käsitykseen et ole lyhyemmästä päästä.

    Sitten aika kului, ja valmistuin ja työelämään. Suuri järkytys oli huomata, et olen pidempi kuin moni mies. Mulla äiti nalkutti aina huonosta ryhdistä, ja tottunut olemaan selkäsuorana ja korostaen pituutta. Sitten kun ensimmäisen homman perehdyttäjä oli mua vanhempi mies ja varmaan kymmenen senttiä lyhkäsempi, mua rupes nolottamaan oma pituus. Kiva fiilis, kun perehdyttäjä katsoo yläviistoon neuvoessa hommia… :)

    • Minä kuulin myös huonosta ryhdistä, mutta mulle se äidin muistutus ei valitettavasti tuonut kummoistakaan tulosta. Myönnän, itselläni on ihan hirveä ryhti. Mutta puolustelen kyllä asentovirhettäni sillä, että kun ystävät ovat aina olleet lyhempiä, olen tottunut roikottamaan päätäni siinä keskustelukorkeudella. :D

      Pituus on kyllä hassu juttu. Vaikka sillä ei juuri pitäisi olla merkitystä, minkä pituisia me olemme, niin kyllä noita hassuja tilanteita vain tulee vastaan. Itse nolostuin tovi sitten, kun pidin ovea auki miehelle, ja hän kulki sieltä kainaloni alta, vähän kuin lapsi, jolle avataan ovea. Tajusin siinä samassa tilanteen outouden ja punastuin varmaan jonkin verran. :)

  15. Tuija sanoo:

    Kiitos taas ihanasta kirjoituksesta. Olen kokenus aivan saman ja sen vuoksi rakastan farkkuja ja tämän vuoksi kaapistani on parhaillaan löytynyt yli 20 kpl farkkuja kun aina piti ostaa kun löytyi täydellinen mitta :)

  16. Tiina sanoo:

    Muistan, miten yläasteikäisenä häpesin kapeita jalkojani ja pidin jopa kaksia pitkiä housuja päällekkäin, jotta olisin saanut vähän reisiä. ”Onneksi” aika on korjannut tämänkin ”vääryyden”! :D Mutta ekat Levis 555:t, jotka maksoivat 500mk ja joihin tienasin rahat ihan itse, olivat mullekin unelmien täyttymys kasiluokkalaisena. Niin täydellisiä farkkuja kuin ne olivat minulle silloin, en ole enää koskaan löytänyt. Ehkä vikaa on nykyään omassa kropassakin, joka ei ole enää teinimallin kroppa.

    • Jotenkin niin elämänmakuisia nämä teidän kertomukset. Näitä on ihana lukea, sillä tuntuu lohduttavalta, että meillä aika monella on se jokin omaan ulkomuotoon liittyvä seikka, joka nuoruusvuosina on tuottanut päänvaivaa. Vielä ihanampaa on toki lukea siitä, että ne asiat ovat iän myötä tasoittuneet. :)

      Tuo 555-malli taisi olla juuri sellaisen vähän poikamaisen vartalon kanssa toimiva. Pitäisikin päästä kokeilemaan, miten malli nykypäivänä asettuu omaan kroppaan. :)

  17. JonnaK sanoo:

    Luulin aina, että pitkillä ei oo mitään vaikeuksia saada vaatteita. Itse olen tämmöinen hukkapätkä, joka joutuu aina lyhentämään farkut oikean mittaisiksi. Vielä kun on leveä lantio, niin siinä on semmonen kombo, että farkkujen osto on nykyään yhtä tuskaa.

    Lapsena kyllä farkkuja tuli käytettyä paljonkin, mutta murrosiän myötä kasvoin naisen mittoihin ja sen jälkeen farkkujen käyttö on jäänyt vähemmälle. Olen kyllä yrittänyt löytää itselle sopivia malleja, mutta ”boyfriend” ym. telttamallit ei kyllä imartele tällaista lyhytjalkaista pölkkyä. Silti rakastan edelleen farkkuja ja niitä löytyy myös kaapista. Kuitenkin farkkujen hankinta on usein niin vaikeaa, että olen lähes luovuttanut.

    Kirjoituksestasi sain kuitenkin nyt uutta virtaa, kun huomasin, että muillakin voi farkkujen osto tuottaa vaikeutta. Harmi vain, että tarjous nyt meni itseltäni ohitse. Yleensä olen saanut sähköpostilla tiedon Elloksen tarjouksista Picodista, jos ei ole tuttu, niin katso: https://www.picodi.com/fi/ . Nyt kuitenkin mulle ei tullut mitään viestiä tästä tarjouksesta, niin meni ihan ohi.

    Pitää alkaa seuraamaan tätä blogia enemmän. En oo aikaisemmin seurannut suo, mutta nyt eksyin lukemaan blogiasi. Luulen, että jatkossa saat musta kovan seuraajan. Mukavaa kevään jatkoa ja kiitos hienosta postauksesta, joka todella pelasti mun maanantain.

    • Ja minä olen aina ajatellut, että se lyhentäminen olisi vielä mukavaa, sen kun voi tehdä. Lisäsenttejä taasen ei oikein pysty taikomaan mistään housun lahkeeseen. :)
      Mutta, yhtä kaikki, tämä todistaa vain sen, että vaateteollisuus on oikeasti melko suppeasti kaavoitettu ja meitä ihmisiä taasen on miljoona erilaista. Jokaisella ne omat yksilöllisyytensä, jotka tekevät meistä ihania jokaisesta juuri sellaisena kuin olemme! Lopultahan olisi aika kamalaa, jos jokainen ihminen olisi tehty täysin samaan muottiin. :)

      Mä olen itse valinnut tuolta Ellokselta, että mainokset saa lähettää tekstiviestillä. Se on näppärä, eikä mene varmasti mikään -40% -kampanja ohi. Ja viestejä ei tule kuitenkaan mitenkään liikaa, eli ei ainakaan minua ole häirinnyt. :)

      Kiva kun löysit blogiini ja ihanaa jos tykkäät jäädä seurailemaan juttuja. Sillisalaattihan tämä on, mutta koitetaan pitää juttu pääasiassa positiivisena. :)

      Ihanaa kevättä myös sulle! Ja hei, yksi pelastettu maanantai, sillä jaksaa pitkälle ensi viikkoon! ♡