Mattovalssi ja valmis eteinen

07.3.2017

Tiistaita!

Oli tarkoitus kirjoitella blogiin ihan muita juttuja, mutta mattovalssi jotenkin suisti ajatukseni raiteiltaan. Niin, että tänään tarjolla on kuvia meidän eteisestä.
Tämä on siis se tila, joka ei varsinaisesti ole meillä niinkään eteiskäytössä, vaan toimii enemmänkin läpikulkureittinä. Uloskäynnin lisäksi tästä tilasta löytyy ovi kylppäriin, kellariin ja työhuoneeseen, sekä ovi-aukko keittiöön. Tähän on joku joskus rakentanut myös jonkinlaisen (peri suomalaisen) tuulikaapin ulko-oven ympärille, ja sen rinnalle pienen kiinteän komeron, joka toimiikin meillä siivouskaappina.

Tämä eteistila ja työhuone olivat ne talon ainoat huoneet joista ei löytynyt vanhaa puulattiaa purkamisen tuloksena. Nämä ovat myös ne kaksi huonetta, jotka ovat aikoinaan kokeneet eniten muutostöitä. Meidän työhuone on nimittäin alunperin ollut keittiö ja kylpyhuonettahan talossa ei ole alkujaan ollutkaan. Myöhemmin kun tilaa on jaettu kylpyhuoneelle, vaatehuoneelle, tuulikaapille, ja muille väliseinille, tästä puolesta taloa onkin tullut vähän sellainen sekamelska. Vaikka siihen itse onkin neljässä vuodessa tottunut, huomaan usein, että meillä ensimmäisiä kertoja kylässä olevat ovat usein vähän hukassa, kun lähtevät selvittämään keittiöstä tietään eteiseen josta tulivat. :)

Hyvin tuo Elloksen matto tähänkin tilaan sopii, vaikka omaa silmää ärsyttääkin, ettei maton reuna koskaan mene ihan tasan kaapin kanssa. :D

Eteinen ja työhuone tosiaan viimeisteltiin ennen joulua uusimalla sähköjohtoja ja -kalusteita. Työhuone sai myös kalkkimaalin lisäksi vihdoin listat, joten nyt kokonaisuus alkaa olla valmiin oloinen. Oikeastaan tuntuu aika oudolta ajatella, että niitä listoja ja sähköjä alkaa olla jo joka paikassa. Jotenkin kun siihen keskeneräisyyteenkin ehti tottua.

Ja vaikka nämä neljä vuotta ovatkin olleet yhtä Iisakinkirkon rakentamista, niin onhan sitä tulostakin oikeasti syntynyt. Eteisessä tuo tarkoittaa katon nostamista (melkein) alkuperäiseen korkeuteensa, sekä korkin ja kovalevyn korvaamista puulattialla. Niin ja tietenkin kaikki ne maalaamiset, listoittamiset ja sähköjutut.

Ja hei, kaikkein palkitsevinta on aina vanhoihin kuviin vertaaminen. Vai mitä olette mieltä tästä ennen ja jälkeen -parista?

Sain eilen pyynnön esitellä meidän kotia ja sen pohjapiirustusta, mutta mietin, että kiinnostaako tämänkaltaiset kotipostaukset vielä muitakin, vai onko neljän vuoden aikana tullut jo ihan riittämiin samoja nurkkia? Puhukaa nyt tai vaietkaa iäksi! :D

Mutta hei, huisia tiistain jatkoa!!!

Tallenna

Tallenna


70 Responses to “Mattovalssi ja valmis eteinen”

  1. Elisa sanoo:

    Täällä käsi ylhäällä. Kaikenlaiset kotijutut kiinnostaa! Huisi muutos teidän eteisessä(kin)

  2. Nina sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostaa! :) Olisi kyllä todella mielenkiintoista nähdä pohjapiirrustus myös. Ihan huikea tuo ennen ja jälkeen kuva pari. Miten paljon valoisampi tila nyt on. Ihanan näköistä. Näitä ennen ja jälkeen kuvia katselisi mielellään lisää. ;)

  3. MariaK sanoo:

    Minuakin kiinnostaa! Valtava muutos kahden kuvan välillä :)

    • Onhan se hurja muutos. Ja näiden kuvien avulla on saanut kyllä itse aina sitä intoa tekemiseen. Näkee selkeästi tuloksen, vaikka pitkässä juoksussa välillä tuntuu, ettei mikään etene. :)

  4. Tuija sanoo:

    Todellakin kiinnostaa

    Huikea muutos kyllä eteisessä. Ihailen kyllä teitä, kun olette nähneet talon mahdollisuudet.

    • Täytyy myöntää, että välillä ihmettelen itsekin, että millä laseilla sitä silloin aikoinaan on tullut katsottua! :D

  5. Mira-Pauliina sanoo:

    Todellakin kiinnostaa! Rakastan sisustusjuttujen yhteydessä tutkia pohjapiirroksia, joten ehdottomasti liitä myös se mukaan!
    Ennen ja jälkeen kuvat ovat aina myös kiinnostavia.

  6. Tuula sanoo:

    Kiinnostaa tottakai! Vanhan remontoiminen kiinnostaa aina ja kotijutut yleensäkin.
    Teidän on koti on niin kauniskin. :)

  7. Jarna sanoo:

    On kyllä huisi muutos! Kiva nähdä tällainen kulma teidän kodista. :) Ja JOO, mä rakastan pohjapiirroksia. Eli en vaikene vaan vaadin kaikenlaisia kotijuttuja. :)

  8. T. sanoo:

    Kotipostaukset (ja siivous- & järjestely-!) todellakin kiinnostaa aina!:)
    Teillä on upea koti :)

  9. Tiitu sanoo:

    Juuri jokunen hetki sitten mietin, että kehtaisinko pyytää sinulta pohjapiirustuksen julkaisemista. Joku muu kehtasi. Olisi tosi mielenkiintoista nähdä pohja myös. Itsekin vanhaa taloa vähitellen remontoidessa joutuu pohtimaan juuri näitä hassuja kulkureittejä ja väliseinien sijoittelua ja aina avartavaa nähdä, miten ne on muissa taloissa toteutettu. Ja todellakin, todellakin kiinnostaa kotijutut – teillä on niin kaunista.
    -Tiitu

    • Joo, onhan tätä ennenkin kysytty, mutta jotenkin en ole halunnut sitä julki laittaa. Nyt kun se kuitenkin tulee tämän vuoden aikana yhteen lehtijuttuun, niin ajattelin, että miksä siinä, vaikka se nyt blogissakin olisi. Ja nythän se on, uusimmassa postauksessa. :)

      En tiedä, onko tässä talossa tuo huonejako nyt aikoinaan tehty ihan järkevimmällä tavalla, mutta sillä mennään, isompaan remonttiin meistä ei ollut. :)

  10. Sari sanoo:

    Voi kuule, kaikki otetaan innolla vastaan mikä liippaakaan sisustamiseen/remontoitiin tai niihin pohjapiirustuksiin. Huikea on muutos, onnittelut uurastuksesta :-)

  11. Annina sanoo:

    Oi vautsi mikä muutos!! Kiinnostaa hurjasti kaikki tämmöinen! :) lisää ’ennen ja jälkeen’ kuvia ja pohjapiirrustukset myös kehiin – niitä on aina kiva katsella! :) olis kyllä niin mielenkiintoista nähdä minkälaisesta olette aloittaneet urakan – minkä kaiken läpi ootte nähny että tästä saadaan hyvä! Innolla jään odottamaan :)

    • Välillä kyllä ihmettelen itsekin, että minkä kaiken läpi sitä oikein on nähnyt. :D
      Mutta nyt olisi uusi postaus blogissa ja tuo pohjapiirroskin näkyvillä. :)

  12. Heini sanoo:

    Hyvältä näyttää! Ihanan valoisaa.

    Kyllä kiinnostaa kaikenmoiset remppahommat, sisustusjutut ja myös ne keskeneräiset ei niin kauniit paikat. Teidän pohjapiirrustus myös kiinnostaa, kun ei osaa hahmottaa kuvista missä mennään.
    Meilläkin samanmoiset touhut ollut neljän vuoden ajan, joten on helppo samaistua teidän projekteihin

    • No nyt se alakerran pohja löytyy blogista. :)

      Hurjasti tsemppiä sinne – joko remontiin tai siitä toipumiseen. ♡♡♡

  13. Nina sanoo:

    Ihana!!! Jaa kiinnostako?! Kysy vaan miten paljon?! Olis niin hienoa nähdä kaikki ja vielä hienompaa jos on ennen ja jälkeen kuvia koska itse olen niin huono hahmottamaan miltä joku voisi näyttää :

  14. Jenni sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostaa! Sisustusjutut on aina niitä mieleisimpiä :-) ennen- ja jälkeen-kuvat kiinnostavat myös. Huikea muutos teidän eteisessä!

  15. Velipuolikuu sanoo:

    Onpas hyvännäköinen vahvistin.

  16. Vilma sanoo:

    Kiinnostaa, ja tosiaan jos vaan löytyy niitä ennen kuvia enemmänkin, niin olisi kiva vertailun vuoksi nähdä

    • Hei Vilma!

      Seuraatko blogia Facebookissa. Siellähän on paljon niitä vanhja kuvia ennen remonttia ja remontin jälkeen. :)
      Ja nyt tosiaan tuo pohjapiirros myös blogissa. :)

  17. Idahhh sanoo:

    On kyllä niin kaunista ja kodikasta ja niiin valoisaa! Ihan luksusta tuollainen eteinen :) ja kyllä kiinnostaa kaikki sisustus ja pohjapiirros jutut, samoin myös ennen ja jälkeen kuvat!

    • No nyt olisi se pohja blogissa. Jotenkin jännä laittaa tuollainen juttu julki, en tiedä, miksi se onkin tuntunut aina jotenkin niin vaikealta. :) Mutta nyt se on siellä! :D

  18. Janna sanoo:

    Koti-, remontti- ja sisustusjuttujen takia lähinnä seuraankin blogiasi eli kaikki pohjapiirrokset ja vertailukuvat tänne vain! :D <3

  19. Jani-75 sanoo:

    Moi hieno tuo fenderin kajari.Onko vielä käytössä?

  20. Todellakin kiinnostaa! Kotisi on todella kaunis. Kodikas, raikas, harmoninen ja kutsuva. Olet tehnyt hienoa työtä remontissa! Mielelläni näkisin ja kuulisin lisää näitä juttuja

  21. Viveka sanoo:

    Pohjapiirustukset ovat aina kiinnostavia. Kuvia katsellessa aina pohtii mitenkähän nämä palaset ovat järjestyksessä, millainem talo on kysymyksessä.

  22. julle sanoo:

    Joo ehdottomasti kiinnostais nää koti postaukset ja pohja piirrustukset!:)

  23. Silja sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostaa kaikki sisustusjutut!

  24. Anu sanoo:

    Tänäänkin kiinnostaa Ja olen iloinen, että muitakin kiinnostaa!

    Ja teidän eteinen on kyllä ihana ja tuo kaappi on aivan täydellinen❤

  25. Minna-Liisa S sanoo:

    Kyllä kiinnostaa! Ja vertailukuvat on tosi kivoja myös :) Aika huima ero eteisessä!Vau!

    • No joo, ei sitä aina itsekään tajua, miten isoja muutoksia on tapahtunut,ja välillä on tuntunut, ettei tapahdu mitään. :)

  26. Kiia sanoo:

    Laittele vaan sisustusposteja tulemaan! Nätti eteinen, mutta Elloksen matto ei sovi sinne: kuvio liian levoton.

    • Mä tykkään matosta tuossa, se antaa kivasti jotain ilmettä huoneelle ja on ehdottomasti hillitympi kuin edellinen, musta matto. :)

  27. Pia sanoo:

    Muita kompaten, eli kiinnostaa kaikki sisustusjutut ja juurikin noita ennen ja jälkeen-kuvia olisi hienoa nähdä!! Eli, eiköhän nämä kommentit ole aika helposti tulkittavissa!

    • Kiitos, Pia! No joo, aika yksimielisä olette, ei ole ainakaan aiheen vastustajia ilmoittautunut. :D

      Ja hei, se pohja löytyy nyt uusimmasta postauksesta. :)

  28. Meri80 sanoo:

    Moi! Oi kyllä kiinnosta Kaikki sisustus jutut ovat kivoja ja varsinkin kaikki ennen-jälkeen kuvat! Ihanaa naistenpäivää

  29. -Karoliina sanoo:

    kiinnostaa!!!!

  30. Poletti sanoo:

    Kysytkin. :D

  31. Ihana eteinen ja matto on tosi hieno. Mahtavaa naistenpäivää!

  32. Noora sanoo:

    Kiinnostaa kovasti! Ja ennen-jälkeen-kuvapareja on mahtava katsella, itsekin niitä tehnyt kun remontoimme parhaillaan vanhaa hirsitaloa.

  33. Kati sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostaa. Sellaiset koontipostaukset on muutenkin parhaita. Ymmärrän kyllä, että susta tuntuu, että oot nurkkia esitellyt jo joka puolelta :D

    • No nyt olisi eräänlainen koontipostaus blogissa. Ja ihan totta, hassua, että sitä jotenkin ajattelee, että ei nämä jutut enää kiinnosta ketään. Kiitos kun annoitte palautetta! :)

  34. Heidi sanoo:

    Hei!
    Kiinnostaa! Vielä enemmän kuitenkin kiinnostaa minkälainen on tämä ihanuus ulkoapäin sekä pihapiiri.
    Minkä värinen talo? Millainen ulko-ovi? Pihapiirin muut rakennukset ja niiden tarina. Pihan istutukset ja hyötykasvit.Vai onko liian yksityistä ?

    • Hei, Heidi.

      Löydät blogin oikeasta laidasta avainsanapilven, ja sieltä esimerkiksi kategorian ”puutarhassa”. Tuolta löytyy ulkokuvia ja puutarhajuttuja. Myös kategoria ”koti” pitää sisällään enemmän sellaista taloon liittyvää asiaa. :)

  35. Emma sanoo:

    Joo! Kotijuttuja lisää. Minä en ole tainnut nähdä kylpyhuoneesta yhtään postausta vaikka olenkin seurannut useamman vuoden blogia. Se kiinnostaisi.

    • Hei, Emma. Muutamaan otteeseen olenkin kertonut, että kylppäri ja vessat on meillä vielä edellisen asukkaan jäljiltä, ja ne ei tosiaan kuulu vielä blogijuttuihin. :)