Pikkuisen pääsiäistä

08.4.2017

Hiphei ja viikonloppua! Tuntuupa hassulta, että oikeastaan jo ilta, mutta päivänvalo riittää vaikka valokuvaamiseen. Niinpä ajattelin (ikään kuin havaintoni kunniaksi) laitaa teille vielä vähän pääsiäistunnelmia lauantai-illan ratoksi.

En ole mikään suuri pääsiäiskoristeiden fani, itselleni pääsiäinen menee lähinnä kevään korostamisena. Pajunkissat kuitenkin kuuluvat pääsiäiseen kuten kuusi jouluun ja niitä sainkin tänään ison kimpun olohuoneen maljakkoon. Myös vanhat DIY-munat ovat jokavuotinen perinnekoriste. Kyseessä on siis ihan halvat pahvimunat, jotka olen joskus maalannut valkoiseksi ja koristellut Tine K:n lautasliinoilla. Niissä on sopivasti pääsiäistä meille, tämän enempää en oikeastaan edes kaipaa.

Toki meillä on niitä värikkäämpiäkin koristeita, lasten askarteluja ja keittiön pöydällä pääsiäisohraa (joka tosin on kissojen jälkeen kokenut pienen inflaation, sillä meillä on kylvetty koko talven kissoille ohraa purtavaksi). Tänään lapset ovat koristelleet pajunoksia huomiselle, ja noissa vitsoissa ei ole värejä säästelty.

Sillä välin kun lapset ovat harrastaneet ja askarrelleet isänsä avustuksella, olin itse tänään vierailulla Peggyn pienessä punaisessa keittiössä. Olikin muuten kerrassaan työpäivä; tuli naurettua ja itkettyä, ja vielä nytkin on vähän epätodellinen olo. Ihan mieletön tyyppi tuo punaisen keittiön kokki! ♡

Näissä tunnelmissa ja fiiliksissä on aika ihana heittäytyä lauantai-illan vietäväksi. Luvassa (jälleen kerran) viikon parhaat tv-sarjat ja jonkinlainen totaalinollaus, jonka olen nyt itselleni ansainnut. Ihanaa iltaa ja viikonlopun jatkoa!


6 Responses to “Pikkuisen pääsiäistä”

  1. Sari says:

    Koskettiko Tukholma mitenkään sinua? Ajatellen että juuri siellä kävit, olisi ehkä kuvitellu että pieni maininta blogissa… Lapsikin menetti henkensä.:'( Kyselikö poikasi asiasta? Uutistahan ei käytännössä pystynyt välttämään mikäli minkään viestimen vaikutuspiirissä oli. Vaikein osuus olikin juuri koettaa muotoilla tekoa lapsien käsitettävään muotoon. 🙁

  2. Somat nuo sinun muniloiset. Ja siitäpä tulikin mieleeni että; jossakin (?) tuolla kellarin uumenissa pitäisi olla pussi pääsiäiskoristeita, ei mitään kummempia täälläkään, jotain sulkia, munia ja jotain. (?) :)) Hitsit, en enää itsekkään muista… Noh… Ehkä sekin selvinnee.
    Mukavaa pääsiäisviikkoa sinne.

    • Hihi, arvaa vaan kuule etsittiinkö näitäkin kissojen ja koirien kanssa! 😀 Vissiin liikaa säilytystilaa kun kaikki menee aina kovin varmaan talteen. 🙂

      Ihanaa pääsiäisen aikaa teille! ♡♡♡

  3. Peggy says:

    Ihanaa, kun valo taas hellii meitä, kyllä sitä on on odotettukin pitkän pimeän kauden jälkeen. Upea tunnelma kuvissa!

    Kiitos kauniista sanoistasi, tunne oli molemmin puolinen. Olisin menettänyt paljon, jos en olisi saanut tutustua sinuun <3 Aurinkoa!

    Peggy

Kommentoi