Lauantain valo

15.4.2017

Heissan ja aurinkoista lankalauantaita! Ihan koko päivää ei tosin olla auringossa paistateltu, vaan välillä on ajeltu myös sakeassa lumisateessa. Mutta sitten kun paistaa, paistaa kyllä ihanasti. Ja keväisesti – jopa lumisateen läpi!

Olin ennakkoon ajatellut, että pääsiäisenä nukun kuin ruhtinas, posotan vaikka puoleen päivään, jos siltä tuntuu. Torstai-iltana kun painuin untenmaille jo iltakymmeneltä lasten kanssa, luulin nukkuvani vähintäänkin kellon ympäri. Mutta eihän se ihan niin mennyt, sillä perjantaiaamuna olin ylhäällä jo ennen kuutta, ja tänään silmät rävähtivät auki ennen seitsemää. Olo on silti levännyt, joten mikäs siinä, jos arkirytmi jaksaa pysyä matkassa pyhienkin ajan. Parempi kai näin! Ja luonnollinen herääminen voittaa aina vekkarin pirinän! 🙂

Nappasin joitakin kuvia yläkerrasta lähinnä tuon auringon inspiroimana. Valoisat päivät ja mukavan leppoisa yhdessä oleminen ovat ehdottomasti tämän pääsiäisen kultaa.

Meillä lauantaita on vietetty pojan pelireissussa, mutta loppu iltapäivä ja ilta ollaan ihan rennosti kotosalla. Sipsutellaan villasukissa ja kotivaatteissa, tehdään pitsaa ja herkutellaan muutenkin. Ja ainakin muutaman ristiseiskan aion saada pojat pelaamaan tänäänkin, siihen kun olen vähän jopa koukussa. Mutta nyt ne jätskiannokset, jotka mies lupasi tehdä!

Ihanaa lauantai-iltaa! ♡

Tallenna


10 Responses to “Lauantain valo”

  1. heidisusanna says:

    Aivan upea valo näissä ja kaunis makuuhuone. 🙂

    • Kiitos! Aurinko on aina ihana juttu, mutta yläkertaan sen valo tulee jotenkin ihan erilaisella tavalla. Koska makuuhuoneessa on koko talven ollut pimeää, nautiskelen nyt näistä valoisista hetkistä, kun voi vaikka kesken päivän kaatua sängyn päälle kirjan kanssa. 🙂

  2. Meri80 says:

    Kauniita kuvia ja niin levollinen tunnelma ❤

  3. Minna says:

    Aivan ihana makuuhuone. Niin ihana tunnelma ja niin kaunista. Huoh..
    Minä myös heräilen viikonloppuaamuina kuuden aikoihin. On niin ihana aloittaa päivä rauhassa juoden aamukahvia kun muu perhe vielä nukkuu..
    Olen vasta löytänyt blogisi ja tykkään kovasti. Innolla odotan uusia postauksia 🙂 Oikein ihanaa pääsiäisen jatkoa!

    • Kiitos, Minna, ja kiva kun olet löytänyt blogini. ♡
      Olen aina ollut aamuihminen, mutta lasten synnyttyä löysin itsestäni myös sen aamunukkujan kun univelka piti jossain kohtaa kuitata pois. Taitaa olla tämä nykytilanne merkki siitä, että pikkulapsiarki ja yövalvomiset ovat takana päin, ja aamuihminen sisältäni kuoriutuu taas viikonloppuihinkin. 🙂
      Ja mikäs tosiaan sen mukavampaa, kuin se kahvi omassa rauhassa muiden yhä nukkuessa. ♡

      Levollista toisen pääsiäispäivän iltaa!

  4. Jatta says:

    Mikä valo auringon! Kaunis juliste sängyn päädyssä. Mistä mahtaakaan olla?
    Mukavaa toista pääsiäispäivää.:)

    • Hei, Jatta! Ihana valo onneksi hellii, vaikka kevään lämpö onkin jossain kaukana. 🙂
      Juliste on Love Warriors -merkiltä ja omani tilasin joskus Homenordilta. 🙂

      Mukavaa toisen pääsiäispäivän iltaa sinnekin! ♡

  5. Satu says:

    Kaunis makuuhuone. Ihanasti vanhaa ja vähän modernia. Voimaannuttavaa kevättä ja kiva, että jaat meidän lukijoiden kanssa myös ” taisteluasi” kohti terveempää tai parempaa oloa. Sitä samaa täälläkin 🙂

    • Kiitos, Satu. 🙂
      Ja sitä taistelua kai meidän kaikkien elämä jossain muodossa, mutta pääasia, että nämä terveysjututkin otetaan rennolla otteella ja ilman turhaa pinnankiristystä. 🙂

Kommentoi