kesän kuumin asuste – hyvinvoivat hiukset

08.5.2017

Huomenta kaunokaiset! Kesä tulee vauhdilla, vaikka kevät välillä ottaakin takapakkia. Jos tuosta kylmästä vuodenpuolikkaasta pitää jotakin positiivista etsiä, yksi talviajan helpotus on pipo, jonka alle piilottaa hiukset, ja ne vähemmän hyvät hiuspäivät. Pipo ja pakkaset kuitenkin kuluttavat myös hiuksia ja kevään tullen hiusten hyvinvointi on monella mielessä. Sanomattakin selvää, että omia hiuksiani piristi eniten tämä polkkamittaan pätkäisy, mutta uusista terveistä latvoista huolimatta yritän huolehtia hiusten kunnosta vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin. Koska (toisin kuin meikkipussin kohdalla), hiustenhoitotuotteissa minulla ei vielä ole selviä suosikkeja, testailen uteliaana erilaisia sarjoja niin marketin kuin kampaamonkin hyllyiltä. Tällä kertaa kirjoittelen teille hiusjuttuja kaupallisen yhteistyön myötä itselleni täysin uuden Ogx -sarjan kanssa.

Olen aina ollut surkea hiustenlaittaja, ja usein olenkin huvittuneena lukenut kyselyjänne esimerkiksi rennon sotkunutturan ohjeesta. Nimittäin, hiusteni vielä ollessa pidemmät, rento sotkunuttura syntyi päähäni yleensä parin yön aikana, kun en edes jaksanut avata hiuksiani yöunien välissä. Aamulla pelkkä kiinnityskohdan nostaminen niskasta takaisin takaraivolle, ja menoksi. Kyllä, loistan usein leväperäisyydelläni mitä tulee kampausten tekemiseen. Uusi polkkamitta on kuitenkin sekoittanut rutiineja, sillä lyhyessä hiuksessa ponnari ei millään kestä koko yön hankausta tyynyyn, ja hiuksia on väkisinkin tullut laitettua pikkuisen enemmän. Samalla olen herännyt myös enemmän pohtimaan hiusten hyvinvointia. Nimittäin, jos mielin vielä jossakin kohtaa kasvattaa pitkät hiukset takaisin, tästä polkasta on pidettävä hyvää huolta. Hiuslenkit on siis syytä irrottaa yön ajaksi, ja hoitorutiinejakin on hyvä tarkastella.

Siinä missä tungin hiuksiini aikoinaan lukuisia eri hoitoaineita ja lämpösuojia, olen laiskistunut vuosien varrella. En kaipaa kylppärin kaappeihin suurta purkkiarsenaalia, vaan haluan perustuotteiden tekevän mahdollisimman paljon. Shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä hoitotuote, joka suojaa lämmöltä. Jotakuinkin tahdon nykyisin selvitä kolmen tuotteen avulla, ja vaadinpa niiltäkin vielä kohtuullista hintaa. Parikymppiä shampoosta on mielestäni jo aivan liikaa, sillä hinta harvemmin enää kulkee käsikkäin laadun kanssa, tai nostaa ainakaan tuotetta edullisemman kilpailijansa yläpuolelle. Samaa tuotteiden niukkuutta sovellan myös muotoiluun. Kun hiukset ovat hyväkuntoiset, ei viimeistelyyn välttämättä kaipaa sen ihmeellisempiä tuotteita. Itse luotan silloin tällöin tyvikohottajaan, ja saatanpa joskus suhauttaa myös lakkaa hiuksiini, mikäli tiedossa on jotakin spesiaalimpaa.

Sain testiini kaksi Ogx-tuotesarjaa kevään uutuuden Sea Mineral Moisture-, sekä Anti-Breakage Keratin Oil -tuotesarjan. Molempiin kuuluu kolme tuotetta, shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä kuivaöljy. Kuten kaikki Ogx -merkin tuotteet, nämäkin ovat parabeenittomia ja sulfaatittomia (SLS-free). Lisäksi kaikki Ogx -tuotteet sopivat sekä värjätyille, että värjäämättömille hiuksille. Tuotteita löytyy eri tarpeisiin, ja hoitavat ominaisuudet on kerrottu pakkauksessa (Ogx -sarjan pakkaukset on muuten tehty kierrätetystä muovista!). Tuotteet on luokiteltu raaka-aine edellä (esim. argan oil, keratin oil, macadamia oil jne.)

 Vaikka tuotemerkki itselleni olikin uusi, maaimalla Ogx on tunnettu. Alle 10 vuodessa lanseerauksestaan se on saavuttanut asemansa USA:n 5. suurimpana hiustenhoitobrändinä. Suomeen tuotteet lanseerattiin vuonna 2015, joten täällä meillä Ogx on vielä uusi. Ja kysehän on siis marketin hyllystä löytyvästä hiustenhoitosarjasta. Sarja myyvät esimerkiksi K-Citymarketit, Stockmann, Sokos ja Sokos Emotion, sekä hyvin varustellut K-
Supermarketit

Tämän kevään uutuus, Raikas ja kosteuttava Sea mineral moisture on tuotelinja, joka pehmentää kovia, kuivia ja jäykkiä hiuksia, sekä kosteuttaa hiukset ilmaviksi. Sarja sisältää  syvän meren mineraaleja, jotka tuovat tuotteisiin runsaasti magnesiumia, kalsiumia, kaliumia ja rautaa. Lisäksi vihreä levä on luonnon antioksidantti, joka auttaa suojaamaan hiuksia UVsäteiltä, sekä suojaa lämmön haitoilta. Suuri, ruskea merilevä, kosteuttaa hiuksia ja vähentää hiusten hankautumista
Sarjan Sea Mineral Moisture -kuivaöljy kosteuttaa hiuksia ja tekee niistä pehmeät, ilmavat ja liikkuvat.

Pidin itse näistä tuotteista, ja sain niistä sitä samaa fiilistä, joka tuli aina lapsena, kun hiukset pestiin mökkijärvessä. Kuivaöljy on todellakin äärettömän kevyt, ja sopii hienosti kampauksen viimeistelyyn, kuten esimerkiksi näissä kuvissa. Kevyt kesäkampaus syntyikin puhtaisiin hiuksiin kiharruspuikolla, ja viimeistelyyn riitti tuo Sea Mineral Moisture -kuivaöljy. Suihkutin öljyä kämmenelle ja hierottuani sen käsiini, haroin hiukset öljytyillä sormillani. Lopputulos on joustava ja luonnollinen, hiukset kiiltävät kauniisti ja latvat näyttävät superterveiltä. Kevyt öljy ei latista, vaan antaa hiuksiin kauniin sileän pinnan.

Tuotteissa on raikas ja puhdas tuoksu, joka tuo hämärästi mieleeni jonkin merilevänaamion.

Toinen testaamani tuoteperhe, Anti-Breakage Keratin Oil, lupaa korjata ja vahvistaa hiuksia, sekä auttaa suojaamaan hiuksia katkeamiselta ja haaroittumiselta.
Tuotteiden sisältämä keratiini proteiini vahvistaa jokaista hiusta lisäten sen elastisuutta ja estääkseen hiusten katkeamista. Argan oil hoitaa ja silottaa, tuoden hiuksiin pehmeyttä ja hyvinvointia.
Anti-Breakage Keratin Oil -elvyttävä kuivaöljy auttaa sekin suojaamaan hiuksia katkeamiselta. Tuote lupaa tehdä hiuksista pehmeämmät, kiiltävämmät ja vahvemmat, enkä kyseenalaista lupausta ollenkaan

Anti-Breakage Keratin Oil -tuotesarja nousi kuitenkin näistä kahdesta omaksi suosikikseni. Tuotteista jää hiuksiin heti vahvempi ja hyväkuntoisempi fiilis, ja hoitoaine päihittää monet kokeilemani tehohoidotkin. Vaikka tuotteet ovatkin hoitavia, omaa hiustani ne eivät kuitenkaan latista. Keratiiniöljyä on ihana hieroa illalla hiusten latvoihin ja aamulla on sellainen fiilis kuin kampaaja olisi juuri nipsaissut kuivat latvat pois.

Näissä tuotteissa on ylellinen ja eksoottinen kukkaistuoksu. Se ei ole voimakas, mutta koska itse en käytä hajuvettä päivittäin, haistan kyllä tuoksun hiuksistani ja pidän siitä.

Lukijakilpailu:

Mutta hei, raapustapa tuonne kommenttiboxiin vastaus kysymykseen:

miksi sinä haluaisit testata näitä tuotteita?

Jos hyvin käy, saatat voittaa itsellesi Sea Mineral Moisture -tuotepaketin. Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy 15.5. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Kaunista uutta viikkoa! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


81 Responses to “kesän kuumin asuste – hyvinvoivat hiukset”

  1. Nina says:

    Nämä tulisi niin tarpeeseen! 🙂 Olen tällä hetkellä aivan hukassa hiusteni kanssa ja odotan nyt kampaajalle pääsyä kuin kuuta nousevaa. Olisi mahtavaa päästä testaaman itselle täysin uusia tuotteita.

  2. Taina says:

    Kävin viime viikolla kampaajalla. Tukka hapsottaa. Päänahassa oli kutisevaa kuivuutta, johon yritän nyt käyttää öljyhoitoa.
    Ongelmani on se, että tukassa on nyt melko paljon harmaata, joka on aivan erilaatuista hiusta kuin alkuperäinen tummanruskeanmusta. Harmaa on jäykkää hiusta ja alkuperäinen luonnonkiharaa eli taipuisaa. Mulla on aina ollut paljon hiuksia ja sama jatkuu, vaikka osa harmaantuukin. En halua alkaa värjäysrumbaan, vaikka tällä saataisiinkin luultavasti kosteutta ja hoitoa hiuspehkoon.
    Olisiko noista tuotteista apua ongelmiin?
    Olisin halukas kyllä raportoimaanmin sulle tai tuotteiden maahantuojalle niiden vaikutuksesta harmaantuneeseen/harmaantuvaan hiukseen.

  3. Johanna says:

    Itse olen superlaiska laittamaan hiuksia ja testailemaan uusia tuotteita, vaikka kovasti kyllä kiinnostaisi ja tulisi tarpeeseen. 😉 Juuri tuo kuivaöljy olisi varmasti minulle todella monikäyttöinen ja siitä hyötyisi myös 8-vuotias tyttäreni, jonka pitkät hiukset on välillä niin takkupörrössä. 🙂

  4. Niina Källvik says:

    Aivan hurmaavan näköiset purkit jo itsessään! Itselläni luonnonkiharat ja raidoitetu hiukset, joten varmasti toimisivat myös omissa hiuksissani! Itselleni kävisi ihan kumpi vaan tuotteista!

  5. Sanna says:

    Hienoa että perusmarketeista löytyy uusia, laadukkaita hiustenhoitosarjoja. Kuivaöljyä olisi kiva testata hiusten pintaa siloittamaan. Iso plussa kierrätysmuovisista pakkauksista.

  6. LauraP says:

    Syksyllä tiedossa paluu töihin kolmen vuoden kotiäitiyden jälkeen ja hiukset kaipaisi kyllä parempaa hoitoa ja nimenomaan helposti hyvillä tuotteilla.

  7. Henna says:

    Aina kiva testata uusia tuotteita, tämä sarja ei siis ole ennestään tuttu! Ja kyllä tulisi tarpeeseen. Hiukset oikein huutaa hyvää kosteutusta, erityisesti latvat. Etsinyt jo pitkään hyvää kosteuttavaa tuotetta, joka ei kuitenkaan latista ohuita hiuksia.

  8. Kristiina H. says:

    Tulisi tarpeeseen. Omat hiukseni ovat toistuvien värikäsittelyjen jälkeen kuivahkot.

  9. Elisa says:

    No nyt tuli kyllä postaus juuri oikealla hetkellä! Minäkin uskaltauduin nimittäin polkkamittaan kevään kunniaksi viime viikolla, ja hiusten hoitorutiinit menivät heti uusiksi. Uudet tuotetuttavuudet tulevat tarpeen 🙂

  10. Anne says:

    Olisi kiva kokeilla hiuksiin jotain uutta. Tuotteet kuullostaa ihanilta!

  11. Kaisa says:

    Kauniit kuvat!
    Kuulostaapa tuotteet kiinnostavilta ja sopisivat varmasti hyvin tähän käsiteltyyn sekä kesällä auringonpolttamaan hiukseen. Merellä kun aurinko polttaa ja merivesi tekee omat tepposensa. Joten, mukana arvonnassa!

  12. Sari says:

    Kuivaöljy kiinnostaa eniten. Talvi on todellakin tehnyt taikojaan pipon alla..

  13. Meri80 says:

    Oi ihana kilpailu, ehdottomasti mukana! Hiukseni ovat huonossa kunnossa talven jäljiltä ja kaipaisi kipeästi hoitoa. Minulla ei ole mitää tiettyä tuotesarjaa, johon olisin ihastunut vaan hoitosarja on vielä hakusessa. Kyseisyä sarjaa en ole kokeillut joten toivottavasti onni suosii! Toiseksi rakastan hyvän tuoksuisia hoitotuotteita ja haluan, että tuoku myös jää hiuksiin Reipasta uutta viikkoa!

  14. Seijahannele says:

    En ole tutustunut sarjaan. Vaihdan käyttämiäni tuotteita aika-ajoin ja kokeilen mielelläni uutta.

  15. Voi, miten kauniit hiukset sulla on näissä kuvissa! Tykkään mallista ja väristä!

    Haluaisin kokeilla näitä tuotteita, koska hyvät tuotteet kiinnostaa aina!

  16. Niina says:

    Nämä tulisi kyllä tarpeeseen.:) Just käytin viimeiset hiustenhoitotuotteet ja ois kiva päässä testaamaan ihan uudenlaisia tuotteita pitkille hiuksilleni! (=

  17. Marine says:

    Haluaisin testata tuotteita koska minäkään en ole hiuksilleni löytänyt vielä niitä luottotuotteita. Nämä kuullostavat tosi lupaavilta. Itselläni on kuivuuteen taipuva luonnonkihara hius. Etenkin latvat kaipaisivat vähän eloa ennen seuraavaa kampaajakäyntiä. Luulen että molemmat tuotteet sopisivat hiuksilleni hyvin. Kauniit hiukset sinulla :). Ehkä täytyy itsekkin vähän uskaltaa lyhentää.

  18. Sari says:

    Olisi ihana päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja saada pientä hemmottelua pikkulapsi-arjen tiimellyksessä 🙂

  19. Hanna says:

    Oliko näissä tuotteissa lämpösuojaa? Kosteuttavat tuotteet on aina plussaa näille luonnonkiharille 🙂

  20. Marjuska says:

    Heippa,

    Hieman hapsuiset latvat kaipaavat kosteutta. Olisi kiva kokeilla, piristävätkö hieman paremmat tuotteet koko tukan ulkonäköä nyt kun kampaajakäynteihin ei olisi laittaa rahaa.

    -Marjuska

  21. Sanna says:

    Voi olisikohan tästä tuotteesta apu luonnonkiharuudesta johtuville kuville latvoille??!!

  22. Maisa says:

    Kauniita kuvia. 🙂 Olen testannut joitakin sarjan tuotteita ja tykännyt. Sea Mineral Moisture kuulostaa lupaavalta aina kosteutta vaativalle luonnonkiharalleni.

  23. Teija says:

    En ole vielä tutustunut näihin tuotteisiin, mutta mielellään kokeilisin.Itsellä kuivahkot taipuisat hiukset.

  24. idahhh says:

    Tuo sea mineral moisture – kuivaöljy kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja olisi kiva päästä kokeilemaan! Olen niin laiska hoitamaan ja laittamaan hiuksiani ja parin yön sotkunuttura on myös täällä tuttu 😀 tuo kuivaöljy voisi olla aika kiva ja freesaisi hiuksia kummasti!

  25. Riikka says:

    Uudet tuotteet saattaisivat taas innostaa pitämään parempaa huolta hiuksista. Nämä olisivat tarpeen sekä äidille että takkutukka-tyttärelle.

  26. Anu says:

    Kyllä tulisivat tarpeeseen, hiukset on kuivat ja elottoman näköiset, vaikka hetki sitten kävin kampaajalla. En haluaisi värjätä, vaikka välillä tuntuu, että se olisi ainoa keino saada eloa hiuksiin, mutta tässähän voisi olla pelastus. Täytyypä poiketa Emotionissa seuraavalla kauppa reissulla, kiitos vinkistä

  27. Mari says:

    Tuotteet kuullostivat kokeilemisen arvoisilta.Itse olen useamman vuoden kamppaillut omien hiusten kanssa,kun raskaus muutti hiuksia ja niiden rakennetta todella paljon.Paljon on vuosien varrella erilaisia tuotteita kokeiltu .

  28. Satu says:

    Moikka,
    Mulla hiukset tarvitsisivat hoitoa niin ikään pipokauden jäljiltä.Lisäksi lapseni tykkäävät näprätä hiuksiani ja noh, sekään ei ole oikein eduksi hiuksilleni ;). Joten onnellinen olisin jos pääsisin kokeilemaan näitä ihanuuksia ja saamaan helpotusta bad hair day:hin!
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

  29. Jennyli says:

    Olisipa kiva päästä testaamaan tätä tuotesarjaa. Minäkään en ole oikein vielä löytänyt vakkari-suosikkituotteita hiuksille, vaikka meikeistä on aina käytössä suosikit!

  30. PiaK says:

    Tuotteet kuulostavat mielenkiintoisilta, erityisesti kiinnostaa tuo sarja, jonka tuoksua ja hoitavuutta kehuit.

  31. Kristiina says:

    Tuo jälkimmäinen sarja kuulostaa siltä mitä mun hiukset kaipaa just nyt. Viime aikojen stressi on kuluttanut hiuksiani älyttömästi ja nää kaipais nyt hellää ja hyvää hoitoa, ettei tartte seuraavalla kampaajakäynnillä pätkästä ihan kaikkia pois. Toivottavasti onni potkii ja jos ei, niin täytyypä tähyillä näitä kaupoista, kun liikkuu mainitsemissasi kaupoissa. Mukavaa viikkoa! 🙂

  32. mari says:

    Hiukseni ovat nyt nii rutikuivat että tarvitsivat kaiken mahdollisen kosteutuksen.

  33. Susan says:

    Kiinnostaisi kokeilla näitä tuotteita luonnonkiharaan pitkään polkkaan.
    Sinä olet kyllä upea nainen!

  34. Tiia says:

    Kaipaisin hyvää ja kohtuuhintaista tuoteperhettä hiuksilleni, jotka herkästi kuivavat. Useimmat shampoot kuivattavat myös päänahkani eli mielelläni lähtisin kokeilemaan näitä kosteuttavia tuotteita.

  35. Karoliina says:

    Minulla on erittäin taipuisa hiukset, jopa vähän luonnonkiharat ja nyt olemme parturini kanssa päättäneet korostaa tätä taipuisuutta. Nyt olisi mahtavaa kokeilla tätä uutta tuotesarjaa tähän uuteen “kiharalookkiin”

  36. Mini says:

    Talven ja pipokelien jäljiltä tukka hapsottaa ja on kuiva, kosteutusta tarvitsisi näin kesän kynnyksellä 🙂

  37. Meri says:

    Olisi kiva testata uutuussarjaa luonnonkiharalle talven kuivattamalle tukalle!

  38. sanni says:

    Olen myös superlaiska hiusten laittaja. Jos näistä saisi jotain apua hentoiselle ja sähköiselle tukalle.

  39. Mia says:

    Sarja olisi ihana uusi tuttavuus ja vaikuttaisi olevan oikein mainio luonnonkiharoille hiuksilleni. Ja tietty ihan mahtava äitienpäivä lahja .

  40. Helena says:

    Kahden nuoren piiitkätukkaisen äitinä omat hankinnat jäävät joskus vähemmälle Tyttärien miljoonan hiuksen hiusten aineet eivät oikein toimi mun karheassa paksussa kiharassa hiuksensa. Ja toisinpäin, mun hoitavat hutiostokset eivät sovi tyttärien hiuksille. Sun kilpailun keratiinipaketti olisi oiva keino kokeilulle, jossa ei häviä mitään, voi vain voittaa

  41. Kaura says:

    Minulla on pitkät ja huolenpitoa vaativat hiukset. Tulisivat tarpeeseen, ja näitä olen jo kaupoissa silmäillytkin 🙂

  42. Johanna - Kaikkea kaunista says:

    Käytän hiusten hoitoon markettituotteita, ja olisi niin ihana päästä kokeilemaan jotain oikeita hiustenhoitotuotteita kauniissa pulloissa. Hiuslaatuni on ohut ja jonkinasteinen hyvä hoito tekisi varmasti terää.

  43. MariaK says:

    Olen etsinyt pitkään hyvää ja suht edullista tuotesarjaa luonnonkiharille ja karkeille hiuksilleni. Kuulostaa siltä että tämä sarja voisi olla vastaus.

  44. Maria M says:

    Aina kaikki uusi kiinnostaa; hiustuotteitahan pitää säännöllisesti vaihtaa, muuten hius tottuu. Tässä olisi seuraava mitä voisin kokeilla:-)

  45. Johanna says:

    Raskaus ja imetys ovat saaneet aikaiseksi hiuskatastrofin. Valittamisen sijasta olisi aika ruveta tekemään tilanteelle jotain, joten tuotteet tulisivat tarpeeseen. Plussaa hinnasta ja helposta saatavuudesta.

  46. mamaEle says:

    Jep!
    Olisi ihana kokeilla jotain uutta talven alla kuivuneille hiuksille.
    Hoitoa tarvitaan kuivuvalle ja takkuuntuvalle latvalle 🙂

  47. Kati says:

    Kovasti tekisi mieli kokeilla tuota Anti-Breakage Keratin Oilia. Voisi toimia hyvin tähän kuivuneeseen pitkään tukkaan. -Kati

  48. Essu says:

    Yritän itsekin hieman vähentää purkki-ja pullo-määrää kaapista. Mutta tehokasta tuotetta joka käy joka päivä ei ole vielä löytynyt. Olisi kiva testata tätä sarjaa.

  49. -A- says:

    Hah! Ensin nimi ei sanonut mitään, mutta kuvan pakkauksesta nähtyäni tiesin heti mikä oli kyseessä! Olen ostanut ko. tuotetta täältä Saksasta, mutta VAIN matkakokona ja vain pelkkää shampoota! Olisipa kiva päästä kokeilemaan mutakin. 🙂 Pakkaussunnittelu myös hivelee ak:n silmiä….

  50. Jjulia says:

    Tuotemerkki on entuudestaan tuttu enkä malta odottaa että pääsen testaamaan myös näitä uutuuksia! 🙂

  51. Minna says:

    Talven jälkeen hapsottavat, elottomat hiukset
    kaipaisivat hoitoa.

  52. Sari L says:

    Kommenttisi kuulostivat hyvin lupaavalta. Olisi ihana lahja näin äitienpäivän kynnyksellä

  53. Nina says:

    Hiukseni ovat sähköiset ja latvoista rutikuivat. Sopivia tuotteita olen etsinyt pitkään, sellaisia löytämättä.

  54. Eeva says:

    Kauniit pullot! Olen niin urautunut hiustenhoitotuotteissa vanhoihin tuttuihin, että olisi kiva kokeilla jotain uutta.

  55. Nonna says:

    Minä olen varmasti maailman laiskin hiustenlaittaja. Välillä olisi kiva kuitenkin viitsiä. Jospa se lähtisi kivoista, laadukkaista aineista…

  56. Johanna says:

    Mulla on luonnonkiharat, paksut ja kuivat hiukset.
    Tahdon saada uusia vinkkejä ja kokeilla uusia
    tuotteita, jotta kestäisin näitä kutreja paremmin.
    Hyvä arvonta, peukut pystyyn!

  57. Reetta says:

    Noita tuotteita on pakko ostaa. Hiukset sojottavat minne sattuu. Palasin juuri töihin 1,5v. kotonaolon jälkeen ja hiukset kun saisi kioskin niin näyttäisi taas pikkuisen enemmän huolitellulta olemus

  58. Katriina says:

    Uusia tuotteita olisi kiva päästä testaamaan! Sarjasta varmaan löytyisi itsellenikin sopiva tuote..

  59. KaisaS says:

    Liian vähän tulee arjen kiireessä panostettua itseen. Olisi mukava voittaa jotain omaa kivaa

  60. Carola says:

    Kiinnostavat tuotteet, joita olen jo nähnyt jossain marketissa, olisi kiva päästä testaamaan esim. noita öljyjä hiuslatvoihin, minulla on taipuisat, karheat/kuivalatvaiset hiukset.

  61. Riikka says:

    Haluan kokeilla näitä siksi, että annan mahdollisuuden oudolle/vieraalle merkille. Ilman kokeilua en välttämättä tulisi sitten näitä ostaneeksikaan.

  62. LauraK says:

    Haluaisin kokeilla, koska kolmen pienen pojan kotiäitinä hiukset on juuri se asia, joihin panostan sekä rahallisesti että ajallisesti kaikista vähiten tällä hetkellä. Olisi siis ihana välillä huoltaa hiuksiani ja vieläpä uudella hyvällä tuoteperheellä.

  63. Milla says:

    Olisipa aivan ihana kokeilla näitä tuotteita 🙂 Vaikuttavat todella hyviltä ja pitkät hiukseni kaipaisivat ihan selvästi näitä!

  64. Sarkku says:

    Luonnonkiharat tarvitsis loputtoman paljon kosteutusta… ne vikuroi aina moneen suuntaan… ellei suorista ja se kuluttaa hiuksia. Olisi kiva kokeilla uusia hoitavia tuotteita. Jos löytyis uusia suosikkeja!

  65. Riitta says:

    Tuo jälkimmäinen sarja etenkin kiinnostaa. Hakusessa luottotuotteet joilla selviää arjessa. Hiukset suorastaa huutavat kosteutta talven jäljiltä. Mukana siis erittäin paljon arvonnassa! 🙂

  66. Lena says:

    Kiva olisi kokeilla uutuussarjaa talven kuivattamille ja elottomille hiuksille!

  67. SAMP says:

    Olisi ihana löytää hinta-laatusuhteeltaan hyvät hoitotuotteet pipon alla hamputtuneille hiuksille

  68. Päivi says:

    Ehdottomasti mukaan arvontaan! Uutuustuotteita on aina kiva kokeilla, josko saisi uudet luottotuotteet kesää vasten hiuksia vahvistamaan!

  69. Henna says:

    Mukana ollaan Omat hiukseni ovat aika elottomat pitkän talven jäljiltä.

  70. Sanna says:

    40+ ikä, kilpparin vajaatoiminta, alkava harmaantuminen ja hiusten värjäyksen lopettaminen eivät varsinaisesti ole paras yhtälö. Hiukset ohenevat ja haurastuvat silmissä, joten kaikki apu on nyt tarpeen.

  71. Noona S says:

    Talven jäljiltä hiukset ovat erityiskuivat, ja hyvien hoitoaineiden tarpeessa. Olisi kiva testata näitä!

  72. Stina says:

    Hapertuva, kuiva ja ohut luonnonkihara – en vielä ole onnistunut löytämään tuotetta, joka toisi kosteutta ja kiiltoa tähän kuontaloon.

  73. Pirkko says:

    Hiukset kaipaisivat hoitoa ja kosteutusta, kiinnostaisi kokeilla.

  74. Minttu-Maaria says:

    Haluisin testata näitä, koska minulla on ollut saman sarjan tuotteita käytössä johon olen ollut kovin tykästynyt! Nämä vaikuttaa täydellisiltä kesä hiusten tuotteilta 😉

  75. Johanna says:

    Ehdottomasti mukaan arvontaan! Tein saman talvella kuin sinäkin, eli napsaisin pitkästä tukasta long bobin ja nyt en meinaa saada latvoja pysymään hyvinä saati sitten kampauksia tehtyä ollenkaan… Sarjan ekologisuus on iso plussa!

  76. Minna says:

    Itselle ihan uusi tuttavuus tämä merkki, olisi ihana päästä kokeilemaan 🙂

  77. piitu says:

    Varsinkin tuo öljy kiinnostaa koska hiusteni latvat ovat kuivat.

  78. Hetukka says:

    Sea mineral moisture -sarjaa olisi mielenkiintoinen kokeilla, sillä olen kolmesta paikasta kysyessä törmännyt merkin tuotteiden loppumiseen. Hiukseni ovat myös hieman jäykähköt, joten olisi hauskaa kokeilla, josko sarja saisi kesytettyä hiuksiani.

  79. tiiu says:

    Jos ne vaikka saisivat jotain eloa hiuksiini:) Kiva kokeilla välillä jotain uutta.

  80. ansu88 says:

    Uusi tuttavuus minullekin, kiva olisi päästä testamaan!

  81. Minttu says:

    Ihania, minulle uusia tuotteita! Näitä olisi kiva päästä testaamaan. Oma hiuslaatuni on karkea ja taipuisa, aavistuksen luonnonkihara eli nämä tuotteet voisivat olla todella hyviä. Varsinkin näin kesän (toivottavasti) pian lähestyessä hiukset tulevat kuivumaan entisestään auringon paahteessa.

Kommentoi